Alaskanmalamuutti on
voimakas työkoira


Alaskanmalamuutti on arktisen näköinen, vankka ja voimakas pystykorva. Se on omimmillaan palvellessaan ihmistä vetämällä raskasta kuormaa vaativissa olosuhteissa. Tuuli ja tuisku, rankka lumisade tai hyytävä kylmyys ei tätä rotua lannista. Alaskanmalamuutti suorastaan uhkuu voimaa ja taipumatonta tahtoa.


Historia

Alaskanmalamuutin historia ulottuu satojen vuosien taakse Pohjois-Amerikan arktiselle alueelle, Alaskan niemimaalle. – Nykyisten alaskanmalamuuttien esi-isät työskentelivät hylkeenpyynnissä eskimoheimolaisten apuna vetäen raskaita taakkoja, kennel Utamuutin Sari Kinnunen kertoo. – Inuit-heimot käyttivät koiria paitsi kuormanvetojuhtina, myös metsästysapuna ankarissa luonnonoloissa, lisää Panu Korva. – Näin alaskanmalamuutista muodostui vähitellen luonnonvalinnan ja inuitien näkemysten myötä yhtenäinen koiratyyppi, joka sitkeytensä ansiosta pystyi kovaan työhön aivan minimimaalisella ravinnolla ja kykeni myös lisääntymään olosuhteiden karuudesta huolimatta.

Rotu on säilynyt näihin päiviin asti hyvin samankaltaisena kuin alkuperäiset eskimoiden koirat.

– Alaskanmalamuuttien ensimmäinen rotumääritelmä on luotu Amerikassa vuonna 1935 pääosin Eva Seeleyn työn tuloksena, Neatut-kennelin Anne Korhonen ja Jouko Mikkonen selvittävät. – Eva Seeley hankki tuolloin itselleen hyvinä pitämiään malamuutteja Alaskasta. Niiden jälkeläiset muodostivat myöhemmin niin sanotun Kotzebue-linjan. Paul Voelkerin kasvattamat M’Loot-koirat erosivat näistä Seeleyn koirista lähinnä kokonsa puolesta, eikä Seeley siksi pitänyt niitä oikeina malamuutteina. Kolmas alkuaikojen jalostuslinja on Hinman-Irwiniläiset, joiden varaan pohjautui Robert Zollerin kasvatustyö, Anne Korhonen kertoo. – Rodun alkutaipaleella käytiin hyvinkin voimakasta vääntöä erityyppisten koirien kasvattajien kesken. Erimielisyydet koiran koosta ja sallituista väreistä johtivat pariin otteeseen myös rotumääritelmän muuttamiseen.

Alaskanmalamuutti on tänä päivänä varsin yleinen rotu kotimaassaan USA:ssa, josta se on levinnyt ympäri maailmaa. Suomeen malamuutit saapuivat 1960-luvulla. Vuonna 1967 kennel Ahtojään omistajat Raili ja Esa Mäntysalo toivat Suomeen uroksen Sami Silvertip Of Finland ja nartun nimeltään Lupa.

– Maamme ensimmäinen pentue syntyi 1978 Merisaimon kenneliin, kertoo Anne Korhonen. – Kuitenkin vasta 1980-luvun puolenvälin jälkeen rodun rekisteröintimäärät vakiintuivat ja lähtivät kasvuun. Alkuun nousu oli varsin maltillista.

– Mutta vuosi sitten rekisteröintien määrä suorastaan räjähti käsiin, kun kasvua tuli yhtäkkiä yli 100 %, Panu Korva toteaa. – Syyksi voi arvella rodun tunnettavuuden lisääntymisen ja sitä myötä ihmisten kiinnostuksen tätä alkukantaista ja voimakasta koiraa kohtaan. Julkisuuteen rotu pääsi mm. kun kaksi malamuuttia pelasti mereen kaatuneen veneen kalastajat.

Suomessa arvioidaan nykyään olevan rekisteröintien perusteella noin 600 malamuuttia. Tuonteja tehdään suhteellisen vilkkaasti, noin 5-10 koiran vuosivauhdilla. Malamuutteja on saapunut Ruotsista, Norjasta, Tanskasta, Hollannista, Puolasta, Romaniasta, Tshekistä, Italiasta, Espanjasta, Kanadasta ja USA:sta. Vastaavasti malamuutteja myös viedään Suomesta ulkomaille vuosittain.


Luonne

Alaskanmalamuutin luonteen ja ulkomuodon välillä ei ole ristiriitaa. Se on luonteeltaan hyvin alkukantainen ja vahvaluonteinen koira.

Malamuutti on tunnettu ihmisystävällisyydestään, eikä sillä saisi olla juurikaan vahtimistaipumuksia tai epäluuloisuutta vieraita kohtaan.

– Malamuutit ovat energisiä ja aina valmiita toimintaan, kertoo kennel SnowHow’n Virve Kaivola. – Motivoiminen ei ole lainkaan vaikeaa, sillä ruoka on lähes kaikille malamuuteille suorastaan pyhä asia. Siksi lahjonnalla ja positiivisella vahvistamisella ne saa tekemään melkein mitä tahansa, lisää SnowHow’n toinen omistaja Teemu Kaivola. – Toisaalta rodun koulutettavuuteen vaikuttaa se, ettei malamuuteilla ole lainkaan palveluskoiraroduille tyypillistä miellyttämisenhalua, joten ne kyllästyvät saman asian toistamiseen sangen nopeasti.

Malamuutti suhtautuu yleisesti ottaen negatiivisesti toisiin koiriin, varsinkin samaa sukupuolta oleviin. – Vieraat koirat saavat malamuuteilta varsin usein osakseen haastavia katseita ja vaimeaa urinaa, kertovat Virve ja Teemu Kaivola. – Jos toinen koira ottaa haasteen vastaan, seurauksena saattaa olla nopea ja tulinen yhteenotto. Tämän vuoksi malamuutin on aina oltava omistajansa hallinnassa, eikä se sovellu lasten ulkoilutettavaksi. – Ja vaikka malamuutti ei itse aloittaisi ärhentelyä vieraalle koiralle, sopivan signaalin saadessaan se on kuitenkin usein valmis vastaamaan siihen, kennel Musikaalin Aino Kataja mainitsee.

– Nuoren malamuutin sosiaalistaminen toisia koiria kohtaan sopuisasti käyttäytyväksi yksilöksi on tärkeää, mutta sekään ei välttämättä tuota tulosta, että malamuutti olisi aikuisuudessa edes keskivertoisesti tiimi-yhteensopiva, malamuuttiharrastaja Anne Arvola toteaa.

Dominoivuutensa vuoksi malamuutti ei lainkaan sovellu koirapuistokoiraksi, eikä tyypillisen epäsosiaalisuutensa vuoksi ole sopiva rotu ”kerää kotiisi koko sarja” -innostukseen.

Koiranhankinta tulee tietysti aina harkita etukäteen huolella, mutta erityisen vakavasti asiaa kannattaa pohtia luonteikkaiden työkoirien, kuten alaskanmalamuutien osalta, sillä lauman sopuisa yhteiselo ei ole aina itsestäänselvyys. – Kun laumaan tulee uusi jäsen, lauman sisäinen dynamiikka muuttuu, kertoo Anne Arvola. – Perheen malamuutti ei välttämättä hyväksykään uutta tulokasta tuosta vain. Samasta syystä vieraan koiran yhtäkkinen valjakkoon ottaminen ei todennäköisesti ole ihan helppoa, varoittelee Arvola.

– Uuden koiran tuominen laumaan on jokaiselle lauman jäsenelle uusi ja stressaava tilanne. Ja sitä, miten koirat tässä tilanteessa toimivat, on etukäteen hyvin vaikea ennustaa.

Anne Arvolalle malamuuttien omistaminen on opettanut hänen omien sanojensa mukaan ennen kaikkea nöyryyttä. – Aina kun meille tulee uusi koira, olen uuden tilanteen edessä ja aloitan tietyssä mielessä pohjalta. Tällöin on tärkeää, että pysyn lauman johdossa ja vahvistan lauman arvojärjestystä enkä pyri toiminnallani sekoittamaan sitä. Koira, joka ei tiedä paikkaansa laumassa, on usein hyvin hämmentynyt ja tämä saattaa johtaa ongelmiin, Arvola toteaa. – Laumalla on yhteinen mieli, jota ihmisen voi olla vaikea muuttaa sellaisessa tilanteessa, jossa alkukantaiset vaistot saavat koirista vallan. Koira toimii aivan erilailla ollessaan kahdestaan ihmisen seurassa kuin ollessaan osa koiralaumaa.

– Vaikka oma lauma voi muodostua malamuutille hyvinkin rakkaaksi, esiintyy lauman sisällä valitettavasti myös tappeluita, Anne Korhonen ja Jouko Mikkonen mainitsevat. – Valtaosalla omistajista on siksi tarhapareina nimenomaan uros ja narttu, koska samaa sukupuolta olevat koirat eivät tule toimeen keskenään.

– Alaskanmalamuutti pyrkii luontaisesti kiipeämään laumahierarkiassa ylöspäin, mainitsee Utamuutin kennelin Sari Kinnunen. – Ongelmia voi tulla, jos koira päästetään perheessä johtajan asemaan. Omistajan tulee ymmärtää ja hallita tämä koiransa pyrkyryys, siten hän saa kasvatettua malamuutista ihanteellisen, ystävällisen ja rakastettavan kokoperheen koiran.

– Malamuutit ovat varsin taitavia käyttämään hyväkseen omistajansa heikkoja kohtia ja testaavat rajojaan toistuvasti. Usein vieläpä siten, ettei omistaja edes tiedä olevansa pompoteltavana, mainitsevat Virve ja Teemu Kaivola. – Malamuutti havaitsee helposti ihmisen epävarmuuden, arkuuden tai pelon ja pyrkii käyttämään sitä hyväkseen. Malamuutin omistamisessa tärkeää onkin, että sen kanssa käyttäydytään aina määrätietoisesti ja vaaditaan että koira tekee mitä siltä pyydetään.

– Malamuutti poikkeaa muista pystykorvaroduista vähäisen haukkuherkkyytensä vuoksi, Panu Korva sanoo. – Mutta vaikka malamuutit eivät juuri hauku, on niiden äänivalikoima kuitenkin laaja, Virve ja Teemu Kaivola toteavat. – Suurimman osan ajasta koirat ovat hyvin hiljaisia, mutta tietyt ärsykkeet saavat ne reagoimaan melkoisella volyymillä alkaen hyväntahtoisesta mölinästä aina korvia raastavaan kiljuntaan. Etenkin laumassa ne innostuvat ulvomisesta, Kaivolat kertovat. – Usein yhdistyksen tapahtumissa malamuutit aloittavat yöaikaan varsinaisen ulvomiskonsertin. Tuo ääni, johon koko joukko koiria osallistuu, on kaikessa alkukantaisuudessaan selkäpiitä karmivan upeaa kuultavaa!

Alaskanmalamuuteilla on runsaasti saalisviettiä, joten niiden vapaana ulkoiluttaminen ei ole suositeltavaa. – Todella harva malamuutti jää paikoilleen istumaan jos pupu säntää edestä juoksuun, kennel NuurVikin Päivi Räty toteaa.

– Itsenäinen luonne ei myöskään herätä luottamusta koiran ehdottomaan tottelevaisuuteen, joten suhtaudun kaiken kaikkiaan erittäin varauksella malamuutin irtipitämiseen, kertoo jalostustoimikunnan puheenjohtaja Anne Korhonen. – Valvotusti ja harkiten sen voi ehkä tehdä, mutta en itse tiedä yhtään koiraa joka ei olisi joskus livistänyt omille teilleen.

Panu Korvan mukaan alaskanmalamuutti sietää vieraiden koirien lisäksi varsin huonosti muitakaan kotieläimiä, kuten kissoja tai kaneja, joten tästäkin syystä kytkettynä ulkoilemiselle kasaantuu paljon perusteita. – Itse en pidä omia koiriani irti muualla kuin omalla pihalla ja silloinkin yksi kerrallaan, Korva mainitsee.

Anne Arvola määrittelee alaskanmalamuutin ihanneluonteen kumpuavan suoraan työkoiralle vaadittavista ominaisuuksista. – Malamuutin täytyy olla itsenäinen, se tulee pystyä keskittymään työhön rautaisesti ja olla riittävän suvaitsevainen valjakon toisia koiria kohtaan. Fyysisen voiman lisäksi koiran tulee olla henkisesti sitkeä ja periksiantamaton. Itseluottamus on hyvin tärkeä ominaisuus, joka tulee kuormanvedossa oivallisesti esille, Anne Arvola painottaa. – Vetäessään kuormaa koira työskentelee aivan yksin reen edessä, joten sen pitää todella uskoa itseensä. Moni koira pystyisi voimiensa puolesta suuriinkin saavutuksiin, mutta henkinen kantti asettaa suorituskyvylle raja-arvot. Harvassa ovat ne erinomaiset työkoirat, joissa yhdistyvät kaikki toivotut piirteet, Arvola toteaa.

Virve ja Teemu Kaivola painottavat oikeanlaisen luonteen merkitystä tälle rodulle. – Liiallinen pehmeys on malamuutilla huono ominaisuus, sillä tiukan paikan tullen pehmeä malamuutti luovuttaa eikä pistä itseään kokonaan likoon. Riittävän kovaluonteiset ja periksiantamattomat koirat ovat rekiuralla luotettavia työntekijöitä, sillä ne eivät istahda heti uran viereen surkuttelemaan jos reki ei luista.

Vaikka malamuutin tulee Kaivoloiden mukaan olla luonteeltaan kova, sen täytyy kuitenkin olla ihmisille ystävällinen, toisia koiria kohtaan välinpitämätön ja täynnä itsevarmuutta. Tietty annos kontaktihakuisuutta on hyväksi, mutta koiran täytyy pystyä myös itsenäiseen päätöksentekoon, Kaivolat selvittävät.

– Kuten rotumääritelmässä sanotaan, malamuutin tulisi olla lempeä, ystävällinen ja huokua arvokkuutta, NuurVikin kennelin Päivi Räty kertoo. – Malamuutin pitää olla lähestyttävissä ja vieraan ihmisenkin täytyy pystyä valjastamaan se reen eteen. Omanarvonsa tunteva malamuutti ei saa olla pelokas eikä epävarma rähisijä.

– On aivan ihana katsella näyttelyissä sellaisia oikealuonteisia malamuutteja, jotka jättävät rähisevät lajitoverinsa täysin huomiotta. Ja vastaavasti juuri mikään ei tee malamuuttiharrastajaan yhtä suurta vaikutusta, kun se että näkee vetokisoissa uljaasti ohiporhaltavan äänettömän valjakon, joka keskittyy rautaisesti omaan suoritukseensa, Räty ihailee.

– Vihaisuus on ehdottomasti epätoivottava luonteenpiirre malamuuteilla, Anne Arvola painottaa. – Yhtäkään puremiseen johtanutta tilannetta ei tule vähätellä, sillä näin suurella ja puruvoimaltaan vahvalla rodulla esiintyvä vihaisuus on todellinen ongelma. Aggressiivinen koira on vaaraksi ympäristölleen.

Jalostustoimikunnan puheenjohtaja Anne Korhonen kehottaa laittamaan jalostuksessa painoarvoa oikealle luonteelle. – Jokaiseen luonteen poikkeamaan tulee suhtautua vakavasti ja epätoivottavat piirteet tulee karsia pois jalostuksesta. Malamuutti on onneksi erittäin helppolukuinen koira ilmeikkäiden kasvojen, korvien ja selkeän kehonkielen ansiosta, joten sen tunnetiloja, käyttäytymistä ja luonnetta voi oppia hyvinkin tarkasti tulkitsemaan.


Millaiselle ihmiselle

– Malamuutti ei ole yhden ihmisen koira, vaan koko perheen täytyy olla mukana koiran hankinnassa ja hoidossa, suosittelee Anne Arvola.

– Malamuutti sopii ihmiselle, joka osaa arvostaa alkukantaista koiraa sen erityispiirteet huomioiden, Musikaalin kennelin Aino Kataja toteaa. – Malamuutti on omiaan ihmiselle, joka ei kaipaa mielistelevää koiraa vaan hyväksyy koiran oman ajattelun ja itsepäisyydenkin. Alaskanmalamuutista haaveilevalla ihmisellä tulisi olla itsellään henkistä kapasiteettia hallita tätä fyysisesti voimakasta koiraa. Koiran ja omistajan välinen yhteys on jotain muuta kuin raakaa voimaa, vaikka täysin ilman voimaa ei malamuutin kanssa pärjääkään.

– Malamuutti sopii ihmiselle, joka ulkoilee ja liikkuu paljon, sillä aktiivisena ja kekseliäänä rotuna tämä rotu tarvitsee paljon toiminnallisia virikkeitä, Utamuutin kennelin Sari Kinnunen toteaa. – Sitä ei tosiaankaan saa unohtaa tarhaan, sillä alaskanmalamuutti tarvitsee paljon liikuntaa. Itse asiassa malamuutin väsyttäminen on hyvin hankalaa, sillä vaikka olisit juuri tullut 15 kilometrin lenkiltä, koira on edelleen valmis lähtemään uudelle kierrokselle.

Parhaiten malamuutti soveltuu talvesta nauttivalle, huumorintajuiselle ulkoilmaihmiselle, suosittelevat Virve ja Teemu Kaivola. – Sohvakoiraksi malamuuttia ei kannata edes harkita, eikä ajatella kouluttavansa siitä talon vahtia. Vahdiksi se on nimittäin aivan liian helposti lahjottavissa ja seurallisena koirana eristäminen perheestä voisi ottaa henkisesti koville. On syytä myös korostaa, että malamuuttia ei pidä ostaa lapselle omaksi koiraksi. Lapsi ei yksinkertaisesti voi hallita näin voimakasta koiraa. Joskus aikuisellakin saattaa olla huomattavia vaikeuksia sillä jos malamuutti kiskaisee yllättäin hihnassa, on ihmisellä tasapainossa pitelemistä. Malamuutissa kun on voimaa kuin pienessä kylässä! Rodun yhtäkkisessä runsastumisessa on omat riskinsä, jotka on tiedostettu rodunharrastajien keskuudessa. – Toivottavasti kiinnostuksen kasvamisesta huolimatta malamuuttikasvattajat pitäisivät päänsä kylminä pennunostajien suhteen, Panu Korva toivoo. – Pennunostajan eduksi on löytää kasvattaja, jota kiinnostaa koiranhankkimisen syyt ja edellytykset. Jos kasvattaja on välinpitämätön pennun tulevaan elämään vaikuttavista asioista, kannattaa vaihtaa kasvattajaa, Korva kehottaa. – Niin sanottu villi kasvatus ja pentutehtailu kumpuavat juuri vääränlaisesta asenneilmapiiristä. Tällaistahan on valitettavasti jo monissa roduissa tapahtunut. Malamuutti on luonteen vahvuuden puolesta osaamattomissa käsissä niin potentiaalinen ongelmakoira, ettei se missään nimessä sovellu harkitsemattomaan kasvatustyöhön.

– Alaskanmalamuutin omistaminen ei varmasti koskaan ole vaivatonta tai väritöntä, mutta liittyy siihen myös upeita hetkiä, kertoo Anne Arvola. – Kokemuksesta voin sanoa, että aikoinaan yhden malamuutin omistajana luulin jopa tietäväni jotain tästä rodusta. Mutta kun laumaan tuli uusia jäseniä, huomasin että opittavaa on vielä paljon, eikä oikeastaan mitään voi pitää itsestään selvänä tai ainoana oikeana totuutena. Jokainen koira opettaa omistajalleen jotain uutta ja se tekeekin malamuutin omistamisesta haasteellista ja hyvin mielenkiintoista. – Ja aina kun rodusta oppii uutta, se entisestäänkin syventää kunnioitusta tätä rotua ja sen alkuperää kohtaan, Arvola ihastelee.


Rodunomainen koe

– Meidän mielestämme malamuutti ei saisi taantua pelkäksi seura- tai näyttelykoiraksi, koska rotuun kuuluu vahvasti sen käyttöominaisuudet. Kasvattajien tehtävänä on vaalia rotua mahdollisimman alkuperäisenä ja työskentelyyn kykenevänä, sanovat Anne Korhonen ja Jouko Mikkonen.

Alaskanmalamuuttien rodunomainen koe on nimeltään kuormanvetokoe. – Kokeen perusidea on yksinkertainen, kertoo kuormanvetokokeen palkintotuomari Teemu Kaivola. – Koiran tulee vetää rekeä, johon on lastattu vähintään viisi kertaa koiran oman painon verran kuormaa. Vedettävä matka on 10 metriä ja ohjaajan on pysyttävä reen perässä, koiraa ei saa mennä houkuttelemaan tai kannustamaan edestäpäin. Reki täytyy saada liikahtamaan minuutin kuluessa ensimmäisestä käskystä ja koko matkaan on aikaa käytettävissä kolme minuuttia, Kaivola selvittää. – Hyvissä olosuhteissa tehtävä ei tuota suurempia vaikeuksia, mutta vaativissa oloissa reki jäätyy maahan kiinni ja koiran tulee hallita oikea vetotekniikka, jotta ylipäänsä saisi reen liikkeelle.

– Kuormanvetokokeiden suosio on viime aikoina kasvanut aivan merkittävästi, Kaivola kertoo. – Kun ennen vuotta 2002 vain kuudella koiralla oli hyväksytty tulos, nyt tuloksia on 26:lla ja lisää tulossa.

– Vuosittain Suomessa järjestetään noin 2-4 kuormanvetokoetta ja näihin osallistuu keskimäärin 4-6 koiraa per koe, tuomareina toimivat Korhonen ja Mikkonen laskevat. – Hyväksytty tulos ilmoitetaan lyhenteellä KVK1.

Kuormanvetokokeessa laitetaan painoarvoa myös koiran luonteelle, sillä käsiteltävyysosassa malamuutin täytyy hyväksyä ulkopuolisen henkilön suorittama valjastaminen.

Kokeen yhteyteen järjestetään yleensä myös erillinen jatkokilpailu, jossa koirakot voivat mitellä voimiaan. Kilpailuosiossa rekeen lastataan lisää painoja ja se koira, joka vetää suurimman lastin suhteessa omaan painoonsa, on voittaja.

Anne Arvola ja Marko Vesterinen ovat erityisen viehättyneitä malamuuttien kuormanvetoharrastukseen. – Meidän mielestämme se mittaa juuri niitä ominaisuuksia mihin tämä rotu on alkuperäisesti tarkoitettu eli vetämään raskaita taakkoja. Se, että koira on hyvä valjakossa, ei vielä tee siitä välttämättä hyvää kuormanvetäjää. Juuri kuormanvedossa mitataan koiran henkinen kestävyys. Valjakossa työskennellessään se saa tukea lajitovereiltaan, mutta kuormanvedossa koira on täysin yksin ja oman kanttinsa varassa.

Kolme omalla sarallaan menestyksekkäintä suomalaista kuormanvetokoiraa ovat Purometsän Anuraaktuk, Salomaan Alma ja Salomaan Boss. Purometsän Anuraaktukilla on hallussaan suurin virallisessa kokeessa saavutettu painokerroin: se on vetänyt 14 kertaisesti oman painonsa. Salomaan Almalla on nimissään suurin Alaskanmalamuuttiyhdistyksen epävirallisessa kilpailuissa vedetty paino: 17 kertaisesti oma paino. Salomaan Boss puolestaan vastaa suurimmasta vedetystä kilomäärästä, joka on huikeat 577,5 kg.

Tuloksia katsellessa täytyy huomioida, että ne eivät ole vertailukelpoisia keskenään, mikäli ne on suoritettu eri päivinä ja erilaisissa keliolosuhteissa.

– Kuormanvetokokeiden lisäksi malamuuttien käyttöominaisuuksia mitataan myös rekikoirien kilpailu- ja käyttökokeissa, Teemu Kaivola kertoo. – Kokeissa ajattavat matkat ovat olleet 12 - 92 kilometriä. Hyväksyttyyn REK1-tulokseen vaaditaan, että kokeeseen osallistuu vähintään kolme malamuuttivaljakkoa ja tulos lasketaan tiettyä prosenttikaavaa käyttämällä kahden nopeimman valjakon loppuajan keskiarvosta.

Hyvä työkoira ei ole tahdoton kone, vaan se kykenee tarvittaessa uhmaamaan myös ohjaajansa käskyjä, painottavat Anne Korhonen ja Jouko Mikkonen. – Jos jää on heikkoa tai reen edessä on vaarallinen jäärailo, täytyy koiran olla henkisesti kyllin vahva pitääkseen oman päänsä taipumattomana ohjaajan etenemisvaatimusten edessä. Kovuus on siis tässäkin mielessä hyvin arvostettu ominaisuus.

Korhosen ja Mikkosen mielestä malamuutti on parhaimmillaan pidemmillä matkoilla, raskasta rekeä vetäessään tai liikuttaessa vaikeissa ääriolosuhteissa. – Se on niiden ominta alaa.

– Alaskanmalamuutti pystyy työskentelemään huomattavan kylmissä olosuhteissa, Panu Korva toteaa. – Ideaali rekikeli on reippaasti alle -15 celsiusastetta, eikä vielä -25 asteen pakkanenkaan saa malamuuttia kohmettumaan pidemmillään matkoilla.


Harrastuskoirat

Alaskanmalamuutti on monipuolinen harrastuskoira. Kuten seuraavasta käy ilmi, ovat malamuuttiharrastajat osallistuneet ennakkoluulottomasti useisiin eri aktiviteetteihin koiriensa kanssa.

– Kautta aikojen Suomen menestynein näyttelymalamuutti on Raija Härkösen omistama tuontikoira Pandistelle Del Lago Degli Orsi eli kotoisammin Hippu, kertoo Anne Korhonen. – Se on kansainvälinen muotovalio, joka on voittanut useina vuosina malamuuttien erikoisnäyttelyn. Lisäksi Hippu on viisinkertainen Suomen Voittaja, Pohjoismaiden Voittaja ja vuoden voitokkain malamuutti seitsemänä vuonna peräkkäin. Hippu on myös ainoa malamuutti, joka on yltänyt maassamme useisiin BIS-voittoihin ja -sijoituksiin, Korhonen luettelee. – Muita kansainvälisiä muotovalioita ovat Samaljankan Bay’s Bit Bijou, Samaljankan Comfy Company, Samaljankan Cosmic Contact, Samaljankan Dear Dancer ja Williwaw’s Red War Eagle.

– Pandistelle Del Lago Degli Orsi on upean ulkomuotonsa lisäksi myös erinomainen luonteeltaan ja se liikkuu vielä veteraaninakin todella upeasti, Virve ja Teemu Kaivola ihailevat. – Tuo uros on kuin suoraan rotumääritelmästä ja mikä parasta, se on osoittanut pystyvänsä myös työntekoon. Työkapasiteetti kun on aina suuri plussa malamuutille, sillä rodussa on paljon sellaisiakin näyttelyitä kiertäviä koiria, jotka eivät ole koskaan olleet reen edessä. Osalla rakenne ei välttämättä edes mahdollistaisi rekiuralla pärjäämistä, Kaivolat pohdiskelevat.

– Monella koiralla on meriittilistallaan suuria näyttelysaavutuksia ryhmäkehiä myöden, mutta todelliseksi huipuksi tässä rodussa tullaan vasta pärjäämällä sekä näyttelyissä että vetokisoissa, määrittelee Päivi Räty. –Siksi erityiselle korokkeelle täytyy nostaa mm. Samaljankan Arctic Attache, joka on menestynyt upeasti niin käyttö- kuin näyttöpuolella. Roppien ja ryppien lisäksi sillä on kuormanvetokoe ja rekikoirien kilpailukoe suoritettuna ykköstuloksin ja se on tehnyt pitkiä ja raskaita talvivaellusretkiä vuodesta toiseen painavan ahkion kanssa umpihangessa.

– Näyttelyitä harrastaa vain osa malamuuttiharrastajista, eivät suinkaan kaikki, kertoo Panu Korva. – Vaikka tietysti näyttelyissä aktiivisesti käyvät ihmiset ovat suurelle yleisölle se näkyvin osa harrastajakuntaa. Osa harrastajista viihdyttää itseään näyttelyiden sijaan ajelemalla valjakoilla tai kärryillä, käy agilityssa tai muissa harrastelajeissa.

– Virallisiin agilitykilpailuihin on kautta aikojen osallistunut noin kymmenkunta malamuuttia, vaikka agilitya harrastaakin huomattavasti useampi pari, Virve ja Teemu Kaivola kertovat. – Tähän saakka parhaiten on menestynyt Mika Kallion ohjaama Haltiamieli Aku, jonka pääsy MM-kisajoukkueeseen oli todella lähellä 1990-luvun loppupuolella. Hienon agilityuran teki myös saman ohjaajan Mukluk Sarrimayok. Tällä hetkellä agilityn kolmosluokassa kilpailee kolme malamuuttia ja kakkosluokassa ainakin kaksi.

– Moni alaskanmalamuutin omistaja käy myös tottelevaisuuskoulutuksissa ja virallisissa kokeisiin on uskaltautunut jo kourallinen. Uranuurtajia tässä lajissa ovat olleet Haltiamieli Alma ja Nukilik’s Innatayok, jotka saavuttivat avoimen luokan koulutustason 1990-luvun puolivälissä. Uusia, innokkaita harrastajia on jo ilmaantunut tämän päivän koekentille saavutuksina mm. koulutustunnukset TK1 ja TK2.

– Luonnetestattuja alaskanmalamuutteja on reilut 20 kappaletta, Neatut-kennelin Anne Korhonen ja Jouko Mikkonen kertovat. – Keskimääräiset pisteet ovat 150 kahden puolen ja nämä tulokset sopivatkin erittäin hyvin mielikuvaan malamuutin luonteesta. Toimintakyky on keskimäärin kohtuullista, terävyys ja taisteluhalu pieni, puolustushalua ei juuri löydy. Hermorakenne on suhteellisen rauhallinen tai hieman rauhaton ja temperamentti kohtuullisen vilkas. Kovuudesta suurin osa saa arvostelun hieman pehmeä ja luoksepäästävyys yltää lähes poikkeuksetta täysiin pisteisiin, Korhonen analysoi.

– Eräs luonnetestituomari kertoi meille, että hyvän vetokoiran kokonaispisteet hipovat noin kahtasataa, sillä tällainen koira on ominaisuuksiltaan sopivan kova ja sillä tavoin hyvä hermorakenteeltaan, että se uskaltaa epäröimättä johdattaa valjakkonsa kaikenlaisten mörköjen, esimerkiksi lepattavien muovipussien ohitse, kertoo Päivi Räty.

Fyysisesti vahvan ja aktiivisen malamuutin kanssa on mahdollista osallistua myös uusiin liikunnallisiin kilpailumuotoihin, joita on vastikään rantautunut Suomeen. Näitä ovat mm. viime syksynä järjestetyt koirajuoksut, joista jokaiseen osakilpailuun osallistui vähintään yksi malamuutti. Teemu Kaivola oli malamuutteineen osallistujien joukossa ja ylsi viiden osakilpailun jälkeen kokonaispisteissä kärkeen.

– Vaikka pyöräily koiran kanssa on jo pitkään käytetty kunnonkohotusmenetelmä niin ohjaajalle kuin koirallekin, on koirapyöräily vasta nyttemmin tullut osaksi kilpailutoimintaa. Malamuutteja on nähty epävirallisten koirapyöräilyiden osallistumiskaartissa, Kaivolat toteavat. – Myös valjakkohiihtokilpailuissa on ollut alaskanmalamuuttiedustus.

– Ja vaikkei rodulla ole palveluskoirien koeoikeuksia, on malamuuttien kanssa kokeiltu jäljestämistä ja tiedämme joidenkin käyneen myös raunioilla, Kaivolat luettelevat. – Hirvikoiranakin malamuutteja on kuulemma jossain päin ainakin kokeiltu. Ja kaikkien näiden virallisten ja epävirallisten rientojen lisäksi alaskanmalamuuttien kanssa liikutaan tietysti arjessa monipuolisesti mm. hiihtäen, juosten ja pyöräillen.

– Monien malamuuttiharrastajien yksi rakkaimmista harrastuksista on vaeltaminen, sanoo Anne Arvola. – Me käymme koiriemme kanssa kesäisin reppu- ja talvisin ahkiovaelluksilla. Vaellusten kesto on vaihdellut parista päivästä puolentoista viikkoon ja olosuhteet ovat vaihdelleet alkaen paahtavasta helteestä aina hyytävän kylmään pakkaseen.

– Kesäisin koirat kantavat repuissaan vähintäänkin oman muonansa ja talvisin ahkioissa kulkee miltei kaikki vaellusvarusteet, Arvola toteaa. – Noilla reissuilla malamuuttien parhaat ominaisuudet ja työskentelytarmo pääsevät hienolla tavalla esille ja ahkiovaellukset toimivat myös aivan erinomaisina harjoitteluna kuormanvetoa varten.

– Vaikka takana olisi kuinka raskaita päiviä tahansa, koirat ovat joka aamu aivan yhtä innokkaita lähtemään liikkeelle. Se on asia, jota ihaillemme tässä rodussa; se uskomaton into ja sitkeys mikä koirissamme on. – Noilta vaellusreissuilta on jäänyt mieliin aivan uskomattoman hyviä muistoja, kuten esimerkiksi vaeltaessamme Saariselällä jouluaattona vuonna 2002 revontulien loisteessa, yli 30 asteen paukkupakkasella. Eteemme avautui avara ja puhdas luonto, sen uskomaton rauha ja loputon talvimaisema. Luonnon kauneuden ympäröimänä koira työskenteli tasaisen varmasti raskaan ahkionsa kanssa ja minä seurasin sen perässä suksilla hyräillen joululauluja.


Ulkomuoto

– Alaskanmalamuutin oikean rakenteen voi ymmärtää vasta kun vedättää koirallaan raskasta kuormaa, kennel NuurVikin Päivi Räty toteaa. – Siinä näkee, mitkä rakenteen osaset ovat välttämättömiä käytön kannalta. Näitä ovat mm. kulmaukset, tiiviit tassut ja lukemattomat ehkä pieniltä tuntuvat anatomiset yksityiskohdat, jotka ovat todella tärkeitä kestävän vetämisen kannalta. Yleisvaikutelmaltaan rotu on uljas ja massiivinen, sen olemus huokuu voimaa, muttei vähääkään kömpelyyttä.

– Ulkomuodoltaan ihannemalamuutin rakenteessa ei saa olla mitään epätervettä joka voisi heikentää sen työskentelyominaisuuksia raskaankuorman vetokoirana, ilmoittaa Utamuutin kennelin Sari Kinnunen. – Malamuutti on rungoltaan korkeuttaan pidempi ja luustoltaan kokonaisuuteen sopiva. Ilme on ystävällinen, valpas, utelias ja kiinnostunut. – Liikunnan tulee olla maatavoittavaa, eteenpäin pyrkivää, vakaata, tasapainoista ja voimakasta. Koiran tulee olla rakenteeseen nähden hyvin ketterä.

– Väsymätön raviaskel on malamuutin tyypillisin liikkumismuoto, määrittelee Panu Korva. – Koira kulkee kevyesti, takajaloista näkee erittäin vahvan työnnön, etu- ja takajalat ojentuvat suoriksi. Edestä ja takaa katsottuna raviaskeleet lähenevät vauhdin kasvaessa toisiaan niin, että ne kulkevat lähes yhtä jälkeä.

Rotuja tuntematon maallikko saattaa sotkea alaskanmalamuutin ja siperianhuskyn toisiinsa. – Erot ovat kuitenkin merkittävät. Alaskanmalamuutti on huskya huomattavasti suurempi ja voimakasrakenteisempi, Korva toteaa. – Rakenteensa vuoksi malamuutti on huskya huomattavasti hitaampi, mutta vastaavasti voimiltaan vahvempi.

Anne Korhosen mukaan alaskanmalamuutin olemus huokuu voimaa, energiaa ja elinvoimaa. – Vahvasta rakenteesta huolimatta koira on täydellisen ketterä. Rakenteellis-toiminnallisissa tyypeissä on edelleenkin hieman hajontaa; tässä rodussa kun voi tavata yksilöitä, jotka ovat turhan korkearaajaisia, ilmavia ja liian kevytluustoisia ja toisaalta taas on myös liian raskaita ja kömpelöitä koiria, joilta puuttuu rodulle tyypillinen kevyt ja vaivaton liikunta. Malamuutin tulisi kauttaaltaan olla tasapainossa.

– Alaskanmalamuutin tulee selviytyä ankarissa olosuhteissa, Anne Korhosen selvittää. – Sen tulee olla fyysisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan sellainen, että se selviäisi jäätiköllä vetokoirana. Tämä tarkoittaa terverakenteisuuden lisäksi myös esimerkiksi ravinnon hyväksikäyttökykyä; malamuutti ei saa olla nirso, vaan sen tulee käyttää jokainen ruuan murunenkin hyväkseen. Myös turkki on hyvin tärkeä tekijä ankarissa oloissa: se ei saa olla liian pitkää tai lyhyttä. Liian pitkä turkki, ns. wooly, haittaa koiran liikkumista lumessa koska lumi paakkuuntuu siihen. Toisaalta liian lyhyt turkki tai puutteellinen pohjavilla ei suojaa koiraa tuulelta ja tuiskulta.

Anne Arvola omistaa yhden wooly-turkkisen koiran. – Kun oikeanlainen malamuutin karva on kaksikerroksista niin, että alla on pehmeä pohjavilla ja päällä karkeampi ja pidempi päällyskarva, wooly-turkkisen koiran karva on siihen verrattuna ylipitkää ja laadultaan liian pehmeää, Arvola kertoo. – Vaikka wooly näyttääkin kivalta ja se tekee koirasta pörröisen ja suloisen näköisen, on pitkä karva kuitenkin vakava virhe, eikä tällaista koiraa tulisi käyttää jalostukseen. Luonnon ankarissa olosuhteissa wooly ei pärjäisi, sillä säille altistuneena sen turkki ei toimisi toivotulla tavalla. Ominaisuus johtaisi lopulta koiran kuolemaan. Epäkäytännöllisyyden huomaa jo vaelluksilla, kun turkki kerää lunta ja jäätä joka ei lähde ravistamalla pois. Kuormanvedossa pitkäkarvaiselle koiralle taas tulee kuuma helpommin kuin normaaliturkkisille. – Olen itse kuullut, kuinka wooly-koirien erityisen mukavaa luonnetta on kilvan ylistetty, Anne Arvola mainitsee. – Luonne ja turkinlaatu eivät kuitenkaan kulje käsi kädessä, vaan näissä tapauksissa woolyn luonne todennäköisesti muovautuu pääosin koiralle osoitetusta käytöksestä, jota se saa pennusta lähtien kokea. Jos jokainen vastaantulija hymyilee ja huudahtaa: ”Voi kun ihana nalle”, voi kuvitella kuinka koira todella alkaa kokea ihmiset erityisen miellyttäviksi. – Voin kuitenkin oman koirani osalta todeta, että vaikka woolyturkkinen malamuutti olisi kuinka tahansa ennakkoluuloton ja avoin ihmisiä kohtaan, on se kuitenkin ihan oikea malamuutti, jolla on samat alkukantaiset vaistot kuin lyhytkarvaisemmilla lajitovereillaan.


Terveys

– Alaskanmalamuutti on rotuna verrattain terve, vaikka näilläkin toki esiintyy rotukoirille tyypillisiä sairauksia, kuten epilepsiaa, kasvaimia ja kilpirauhasen vajaatoimintaa, Anne Korhonen toteaa. – 1960-luvulla USA:ssa malamuuteilta löydettiin kääpiökasvuisuutta ja hermolihasrappeumaa. Lonkka- ja kyynärnivelten kehityshäiriöitä eli dysplasioita sekä perinnöllisiä silmäsairauksia esiintyy, niistä yleisimmät ovat perinnöllinen harmaakaihi (HC) ja etenevä verkkokalvon rappeutuma (PRA). Kivesvikoja ja purentavikoja on malamuuteilla myös tavattu, vaikkakaan tarkkoja määriä ei ole tiedossa.

– Rotuyhdistys suoritti 2004 terveyskyselyn ja sen perusteella saatujen vastausten mukaan erilaiset silmä-, hammas- ja korvaoireet sekä virtsa- ja sukupuolielinten viat ovat suurimmat huolenaiheet, Korhonen kertoo. – Näiden lisäksi vastauksissa mainittiin tassu-, iho- ja turkkioireita, vaikka varsinaisia allergioita ei kuitenkaan tullut ilmi.

Alaskanmalamuutti on mukana perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelmassa PEVISA:ssa, joka vaatii että pentujen vanhemmilla tulee olla ennen astustusta suoritettuna lonkkakuvaus ja voimassa oleva silmätarkastuslausunto. HC:tä sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä. HC:n esiintymisprosentti on noin 3 - 6 % tutkituista koirista.

– Lonkkanivelissä vikaprosentti (asteet C, D ja E) on tällä hetkellä 20 % luokkaa, valitettavasti vikaprosentti on kasvusuunnassa. Kyynärnivelten kuvausta on suositeltu yhdistyksen toimesta jo vuodesta 2000 lähtien ja nykyään lähes kaikki koirat kuvataan myös kyynärpäistään. Kyynärnivelen dysplasiaa on tullut ilmi vähän, vain muutamia yksittäisiä 1 ja 2 asteen tapauksia vuodessa.

– Rekikoiran luustoviat valitettavasti vaikuttavat koiran käyttöharrastukseen, sillä esimerkiksi C-lonkkainen koira ei aina kestä treeniä vaan kipuilee, Korhonen selvittää. – Käytännössä suurin osa kasvattajista käyttää jalostukseen ainoastaan tervelonkkaisia (A tai B) koiria, koska sairaiden koirien käyttö raskaassa valjakkotyöskentelyssä tai kuormanvedossa on eettisesti arveluttavaa, Virve Kaivola toteaa. – Samasta syystä koirien kyynärnivelkuvauksista on tullut suosittuja vaikka PEVISA ei niitä velvoita tekemäänkään. Vuosittain löytyy muutamia C-lonkkaisia, harvemmin D:tä ja ensimmäinen E-lonkkainen on vastikään tullut ilmi.

– Yhdistyksen pentulistalle päästäkseen pentueen molemmilla vanhemmilla tulee olla terveet silmät , lonkat ja kyynärpäät. Hermolihasrappeumataudin todennäköisyys yhdistelmälle pitää jäädä alle 12,5 %. Lisäksi kasvattajalta vaaditaan toiminnan vastuuntuntoisuutta, lisää Sari Kinnunen. – Kasvattajan tulee siksi allekirjoittaa Kennelliiton kasvattajasitoumus ja yhdistyksen sitoumuskasvattajasopimus.

– Sukusiitosaste toteutuneissa yhdistelmissä ei ole tällä hetkellä huolestuttava. Viime vuosina on käytetty paljon ulkosiitosta, eikä sukusiitos on juurikaan kohonnut 5 %:n yläpuolelle. Rodun suomalainen geenipooli on perinteisesti ollut ahdas mutta tilanne on koko ajan kehittymässä parempaan suuntaan, Korhonen kiittelee. – Rodun keskimääräinen pentuekoko on 6-7 pentua, tiinehtyvyys normaali ja astutukset onnistuvat yleensä luonnollisesti. Suurin osa pentueista syntyy ilman ongelmia ja emät hoitavat pentunsa hyvin.


Arkipäivän elämää

Eläminen näiden vahvojen ja varsin huumorintajuisten vetokoirien kanssa tarjoaa sellaisia elämyksiä ja kokemuksia, joita malamuutittoman perheen on vaikea kuvitella. Seuraavassa alaskanmalamuuttiharrastajat kertovat arkipäivän sattumuksistaan.

– Jokainen alaskanmalamuutti on suuri persoona ja tarinoita riittää vaikka millä mitalla iltanuotioilla kerrottavaksi, Anne Korhonen sanoo. – Eräs suuri koirapersoonamme oli malamuutti-Tico, joka oli liki 11-vuotias tullessaan meille viettämään eläkepäiviään. Ticosta oli paljon apua opettaessamme nuorta malamuuttiurosta rekikoirauralle.

Tämä vanha Tico-herra oli hyvin eloisa ja kärsimätön lähtemään rekiretkille. Siksi valjastustilanteessa piti aina ensin tuoda paikalle nuori uros, valjastaa se ja kiinnittää reki paikoilleen. Vasta kun kaikki oli valmiina lähtöön tuotiin Tico, joka valjastettiin ja kiinnitettiin vetoliinaan. Kun tämä kaikki oli valmista, piti itse jo joutua jalaksille, irrottaa reki ja pistää menoksi. Ei ollut varaa viivytellä hetkeäkään tai liinat olivat välittömästi umpisolmussa, Anne naurahtaa. – Ja kun matkaan päästiin, Tico kulki eteenpäin kuin veturi. Ihana koira!

– Kaikennäköisiä kommelluksia on malamuuttien kanssa tullut koettua, kertoo puolestaan Päivi Räty. – Vicky-nartullani ne taitavat lähes poikkeuksetta liittyä ruuan tavoitteluun, sillä se on hyvin todennäköisesti yksi maailman ahneimmista koirista.

– Olimme kerran Lapissa hiihtelemässä, kun Vicky pääsi jotenkin oudosti peruuttamaan irti valjaistaan. Niiltä sijoiltaan se juoksi oitis lähimpään latukahvilaan. En vieläkään tiedä miten se pääsi sisälle, mutta kun ennätin paikalle, oli siellä jo täysi kaaos päällä; englantilaiset moottorisafarituristit nostelivat lapsiaan hädissään pöydille ja joku yritti hiilihangolla sohia Vickyä ovesta ulos, liekö luulleet sudeksi? Silloin vähän nolotti, Päivi tunnustaa.

– Onpa samainen tyttönen väläytellyt mahantäyttöhalujaan muuallakin. Rekikilpailuissa maaliviivan jälkeen se jatkoi juoksuaan suoraan makkarakojulle ja kerran metsäretkellä se kuljetti reen suoraan armeijan leiriin, jossa oli ruokailu meneillään.

– Urosmalamuuttini taas puolestaan hauskuuttaa yleisöä toistuvasti ylitsepursuavalla ystävällisyydellään, Päivi naurahtaa. – Se jaksaisi suukotella joka ikistä tapaamaansa ihmistä lähes loputtomiin ja tästä pakottavasta läheisyydentarpeesta on moni kommellus saanut alkunsa… ensimmäisen kaadon se teki jo kaksikuisena, kun muuan ranskatar kyykistyi rapsuttamaan sitä. Saas nähdä mikä tulee olemaan lopullinen saldo?

Aino Katajan malamuuttinarttu Suzy on erityisen herkkä loukkaantumaan ja se osaa myös selvästi osoittaa tunteensa. – Ensimmäisellä astutusmatkallaan Suzy joutui yöpymään koirahoitolassa. Tästä se loukkaantui meille niin syvästi, että kun saavuimme sitä aamulla hakemaan, Suzy kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin häkkiin mököttämään, Aino kertoo. – Tällaisia mökötystilanteita sattuu aina silloin tällöin kun kaikki ei mene ”Hänen Häntäisyytensä” mielen mukaan.

- Kerran Suzyä vietiin jopa hätäkyydillä eläinlääkäriin kun näytti, että sen hengenlähtö olisi lähellä. Koira makasi aivan liikkumattomana pihassa eikä muka päässyt jaloilleen. Mutta kas kummaa! Vastaanotolla tapahtui ihmeparaneminen suunnilleen silmänräpäyksessä. – Suzy huijasi meitä tuolloin aivan täydellisesti ja sillä oli todella draaman kaikki keinot käytössä. Se otti täyden huomioarvon irti tilanteesta! Jälkikäteen päättelimme että todennäköisesti sillä oli tuolla kertaa ihan pieru eksynyt – minkäköhänlainen näytelmä lienee olisi ollut, jos jotain vakavampaa olisi ollut kyseessä?.

– Rekiharrastuksenkin parissa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Muun muassa kerran ajoimme suoraan naapurin autotalliin kissan perässä. Onneksi reki jumittui ovenkarmiin, ettei käynyt sen pahemmin, Aino naurahtaa.


Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle