Bichon frisé on
aurinkoinen seurakoira


Bichon frisé kuuluu seurakoirien aateliin. Maailmassa on harvoja rotuja, joiden pelkästä katselemisesta tulee yhtä hyvälle tuulelle.

Vieraskielinen rotunimi bichon frisé kirvoittaa esille monenlaisia ääntämistapoja. Lähimmäs oikeaa pääsee lausumalla ”bison frisee”. ”Bikon frais” kannattaa sen sijaan hylätä kokonaan, vaikka sitäkin kuulee toisinaan.

Bichon frisén hellittelynimet viittaavat usein rodun valkoiseen väriin ja symmetriseen pään muotoon. Näitä nimityksiä ovat mm. vanupallo, lumipallo ja pumpulipallo.



Euroopan hovien suosikki

Bichon frisé polveutuu barbet-nimisestä rodusta. Barbet on hyvin vanha metsästykseen käytettävä vesispanieli.

– Aikojen saatossa barbetin rinnalle kehittyi alkuperäistä pienempi koiratyyppi, jota alettiin kutsua nimellä barbichon (suom. pikkubarbet), kertoo Leeward’s kennelin Jaana Hellsten. – Myöhemmin tämä nimi lyheni muotoon bichon.

– Lähes kaikissa Välimeren maissa eli 1300-luvulla pieniä valkoisia koiria, jotka alkoivat sittemmin alueellisesti eriytyä toisistaan. Näitä bichon-tyyppisiä rotuja ovat bichon frisé, maltankoira, bichon havanais, bolognese, löwchen ja coton de tulear, luettelee Hellsten.

– Bichon frisétä kutsuttiin pitkään ”bichon teneriffeksi”, sillä rotu kehittyi Kanarian saarilla, tietää Sismix-kennelin Maria Molander. – Todennäköisesti se syntyi alkujaan Manner-Espanjassa josta kulkeutui merimiesten mukana Kanarian saarille.

– Renessanssin aikana bichonit olivat aateliston ja varakkaiden porvarisrouvien lemmikkejä. Ranskassa niiden suosio kasvoi huippuunsa 1500-luvulla. Tällöin niitä puuteroitiin, hajustettiin ja niiden turkkia käherrettiin ja leikeltiin.

– Espanjassa bichoneiden suosio kasvoi ennätyslukemiin 1700-luvulla, jolloin myös Francisco de Goya maalasi niitä teoksiinsa, kertoo Hellsten. – Goyan lisäksi Jean-Honore Fragonard ja Bartolome E. Murillo ovat ikuistaneet teoksiinsa näitä suloisia pikkukoiria. Vielä Napoleon III hallituskaudella 1800-luvulla bichonit olivat hoveissa erittäin suosittuja lemmikkejä.

1900-luvun alussa kaikki muuttui. – Bichonit menivät pois muodista, kertoo Molander. – Ne alkoivat muistuttaa karvapeitteeltään lähinnä lammasta. Bichonit eivät enää saaneet osakseen kaikkea sitä huolenpitoa kuin hoveissa suuren suosion aikaan. Bichoneista tuli tavallisten ihmisten lemmikkejä ja jotkut niistä päätyivät myös esiintymään sirkuksiin. Aiempaan verrattuna rotu taantui hiljaiseloon.

– Ensimmäinen Maailmansota ravisteli ankaralla kädellä kaikkia koirarotuja, niin myös bichon frisétä, toteaa Hellsten. – Sukupuuttoon kuolemisen syöksykierre kulki hyvin läheltä. Onneksi tässä kriittisessä tilanteessa pienten valkoisten bichoneiden pelastajiksi riensivät rinta rinnan ranskalaiset ja belgialaiset rodunharrastajat, jotka ryhtyivät tarmokkaasti keräämään sodasta selvinneitä koiria ja elvyttämään olemassa olevaa kantaa.

Vuonna 1933 Ranskassa alettiin laatia ensimmäistä rotumääritelmää bichon teneriffelle. Mutta koska ”teneriffe”-nimi viittasi Espanjaan, eikä Ranskaan tai Belgiaan, jotka olivat elvyttäneet rodun sodan jälkeen, nimi vaihdettiin muotoon ”Bichon à poil frisé” (suom. pieni kiharakarvainen koira). Sittemmin nimi lyhentyi muotoon bichon frisé.


Jenkkiunelmaksi

Bichon frisén uuden nousun suosion aallonharjalle voi laskea amerikkalaisten trimmaajien ansioksi.

Pieni tapahtuma USA:ssa laittoi alulle suuren vyöryn ja monia kauaskantoisia tapahtumia. Tällainen sattumus oli muuan trimmausnäytös. – Yhden ainoan näytöksen myötä bichon frisé nousi suuren yleisön suosioon. Näytöksen koirat oli näet pesty, föönattu ja trimmattu "amerikkalaiseksi unelmaksi": valkoisiksi, pehmeiksi ja kaunislinjaisiksi. Siihen saakka bichonit oli esitetty näyttelyissä lähes trimmaamattomina joten ero aiempaan oli hyvin radikaali, Maria Molander kertoo.

– Tosin vaikka rotumääritelmä edelleenkin mainitsee suppeasti, että ”käpäliä ja kuonoa voidaan hieman siistiä”, on bichon friséiden trimmaaminen tänä päivänä jo paljon monimuotoisempaa. Se on äärimmillään vaativa trimmaustaidon ja karvan muotoilun suoranainen taidonnäyte.

Bichoneita ei silti edelleenkään trimmata kaikkialla maailmassa yhtä voimallisesti. Siinä missä Yhdysvalloissa bichonien trimmaus on viety toiseen ääripäähän, Ranskassa ne esitetään edelleenkin melko niukasti käsiteltyinä.


Suomessa osataan

Suomeen ensimmäinen bichon frisé saapui Marjatta Heinosen tuomana vuonna 1977. Koira oli nimeltään Beaupres Chico. Seuraavana vuonna tulivat maahamme Beau Monde The Ripple Of Leander ja Leander Snow Lord. Näillä koirilla Heinonen aloitti Tiny Doll’s-kennelnimellään bichon friséiden kasvatuksen. Muita rodun alkuaikojen kasvattajia olivat kennelit Piilopirtin, Polongain, Sinimetsän ja Taikametsän.

– Tänä päivänä bichon frisét ovat Suomessa erittäin korkeatasoisia, mainitsee Jaana Hellsten. – Lähes kaikkien voitokkaimpien näyttelykoirien suvuista ympäri maailmaa löytyy suomalaisten kasvattamia bichoneita.

– Koiriamme viedään paljon ulkomaille ja niitä kysellään lähes kaikkiin maailman kolkkiin. Juuri valmistuneen terveyskyselyn mukaan myös rodun terveystilanne on maassamme ilahduttavan hyvä.

Suomessa on arviolta n. 6000 bichonia. Tarkkaa lukumäärää ei tokikaan voida sanoa, mutta koska rotu on erittäin pitkäikäinen, tällaisen luvun voi päätellä Kennelliiton rekisteröinneistä.

– Onneksi bichon frisén muodikkuus on vähitellen hiipumassa pois. Muutkin valkoiset pienet koirarodut ovat sen rinnalla alkaneet kasvattaa suosiotaan, kertoo Maria Molander.

Rodun vuosittaiset rekisteröinnit alkoivat nousta Suomessa 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. 2000-luvulla suosio tasaantui. Nykyään rekisteröidään vuosittain n. 650 bichonia.


Tuonneissa on eroja

Bichon friséitä tuodaan maahamme jonkin verran ulkomailta. Jalostuskäyttöön hankitut koirat tulevat lähinnä muista Pohjoismaista, Englannista, Australiasta, Kanadasta ja USA:sta.

– Valitettavasti viime vuosina myös ammattimaiset koirien välittäjät ovat alkaneet tuoda Suomeen kokonaisia pentueita Itä-Euroopan maista, erityisesti Tšekeistä, kertoo Hellsten. – Nämä trokarit eivät kerro ostajille rodun vaativasta turkinhoidosta eivätkä he välitä, millaisiin koteihin pennut menevät. Pentutehtailijoiden nartut astutetaan jokaiseen juoksuun, eikä vanhempien luonteista tai terveydestä ole saatavilla mitään tietoa.

– Tšekkiläiset pentueet tuodaan Suomeen juuri ennen luovutusikää ja ne myydään täällä joko Internetin myyntipalstojen tai lehti-ilmoitusten kautta, kertoo Maija Heikkonen. – Näyttää siltä, että monet ilmoitukset ovat lähtöisin yksiltä ja samoilta diilereiltä.

Bichonin suloinen ulkonäkö ja suuri suosio houkuttelee mukaan kaikenlaisia yrittäjiä. – Kun pennun kauppahinta liikkuu 1200 euron hujakoilla, käy rahan houkutus monille vastustamattomaksi, harmittelee Heikkonen.


Mennään, eikä meinata

Bichon frisé on luonteeltaan iloinen, ystävällinen ja touhukas. Se on pirteä ja perusoptimistinen seurakoira. Seurakoira sanan positiivisimmassa merkityksessä.

Bichon frisé on sosiaalinen kaikkien kaveri. – Sen luonteesta tekee erityisen hurmaavan juuri rodun ylitsepursuava seurallisuus, kertoo Begbie-kennelin Anne Huhtala.

– Ja fiksujakin nämä ovat, toisinaan jopa rasittavuuteen saakka. Ainakin silloin kun pieni itsepäinen jässikkä johtaa parhaillaan käytävää ottelua luvuin kuusi-nolla, naurahtaa Hanna Ruhanen.

Huhtala mainitsee rodun tyypilliseksi piirteeksi diivamaisuuden. – Nämä ovat monesti itsekkäitä, juonittelevia ja vähän rasistejakin. Usein ne valitsevat kavereikseen mieluummin valkoisia kuin muunvärisiä koiria. Ehkä ne osaavat tulkita paremmin niiden eleitä ja ilmeitä?

Jaana Hellstenin mukaan bichon frisé eroaa muista bichontyyyppisistä roduista etenkin rajattoman itsevarmuutensa osalta. – Bichon frisé uskoo, että kaikki ovat sen ystäviä. Se on ikuinen optimisti, eikä mikään voi masentaa sitä.

Bichon frisé on toimeliaan luonteensa vuoksi varsin onnettomuusherkkä. – Vahinkoja sattuu etenkin nuorille ja holtittomille koirille, kertoo Huhtala. – Ensimmäinen bichon friséni Mimmi sai iltaisin ilosieppejä eli kaahitus-villitys-hepulikohtauksia. Kerran sille sattui arviointivirhe ja se löi päänsä saunan oveen. Mimmi huusi kivusta ja samalla pissat ja kakat pääsivät alle. Sitten tuli oksennus ja Mimmi hoiperteli omaan koppaansa nukkumaan. Pelästyin tietysti aivan hirmuisesti ja soitin päivystävälle eläinlääkärille. Diagnoosiksi tuli, kuten arvata saattaa, aivotärähdys.

– Tämän koettelemuksen jälkeen tulleet omituisuudet niputettiin aina luontevasti tuon aivotärähdyksen piikkiin, naurahtaa Huhtala.

Bichon frisé -urokset ovat joskus melkoisia "seksisanttuja" eli niiden sukupuolivietti on varsin voimakas. – Ne voivat innostua korostamaan miehisyyttään myös merkkailemalla sisätiloihin. Kastrointi yleensä auttaa, jollei koiran ole tarkoitus jatkaa sukuaan tai sen kanssa ei harrasteta näyttelyitä, kertoo Huhtala.

– Merkkailun lisäksi nämä pienet suuret urokset voivat myös astua sitä ja tätä, ja itkeä narttujen perään, mainitsee Maria Molander.


Seurakoiran sielunmaisemaa

– Bichon frisén pihalla pysyvyys vaihtelee, tietää Anne Huhtala. – Yksi kasvattini karkaa välittömästi, jos talon portti on vähänkin raollaan. Tämän koiran tytär, joka asuu samassa perheessä, ei puolestaan lähde mihinkään omasta pihasta jollei joku perheenjäsen ole mukana. Riistaviettiä ei rodusta juurikaan löydy.

Leeward’s kennelin Jaana Hellsten ulkoiluttaa omia koiriaan vapaina. – Pennun täytyy alusta lähtien saada kulkea mukana kytkemättömänä. Jollei näin menetellä, voi vapaana ulkoilu myöhemmin olla koko lailla mahdotonta.

– Bichonia ei voi jättää yksin aitaamattomalle pihalle siksi ajaksi kun omistaja käy asioilla. Se ei todellakaan ole siellä, kun ihminen tulee takaisin: seurakoira lähtee taatusti etsimään seuraa itselleen.

Bichonien epätoivottaviin luonteenpiirteisiin kuuluvat sekä arkuus että aggressiivisuus. Aggressiivinen bichon frisé on todellinen harvinaisuus, mutta arkoja koiria löytyy jonkin verran.

– Jalostuksessa tähän ongelmaan pitää kiinnittää erityistä huomioita ja siihen on onneksi jo kiinnitettykin, mainitsee Huhtala. – Osa aroista koirista on perinyt arkuutensa vanhemmiltaan, mutta niiden lisäksi on myös pehmeitä koiria, joista tulee arkoja kun niitä varjellaan liikaa, kiteyttää Hanna Ruhanen. – Minusta tuntuu, että luonteen muokkautumisen kannalta ikäkausi kahdeksasta viikosta kahdeksaan kuukauteen on ensisijaisen tärkeää aikaa. Tällöin pennun pitäisi nähdä ja kokea maailmaa muualtakin kuin vain omistajansa sylistä katsellen.

– Pahimmillaan omistajat kohtelevat bichoneitaan kuin särkyviä lasiesineitä. He pitävät niitä ihmisvauvojen korvikkeina ja suojelevat kaikelta siltä, mikä etäisestikin muistuttaa normaalia koiran elämää, mainitsee Jaana Hellsten.

Bichon frisé on melko haukkuherkkä rotu. Ne ilmoittavat elinpiirinsä pienetkin rasahdukset ja oudot äänet. – Haukkuminen kumpuaa rodun herkkyydestä havainnoida valppaasti ympäristöään, sanoo Anne Huhtala. – Kolumbialainen tuttavamme kertoi, että heidän maassaan varakkaimmilla asuinalueilla bichonit vahtivat sisätiloja, kun taas dobermannit ja rottweilerit partioivat piha-alueilla.


Bichoninko haluat?

Bichon frisé sopii loistavasti ihmiselle, joka etsii itselleen koiramaista seuralaista eli seurakoiraa. – Ei siis palveluskoiraa, metsästyskoiraa eikä päivät juoksunarussa istuvaa pihakoiraa, listaa Anne Huhtala.

– Tämä rotu sopii ihmiselle, joka on innostunut turkinhoidosta. Eräs nainen mainitsi, minulta pentua kysyessään, että hän toivoo itselleen uutta käsityöharrastusta. Kun pentu oli ollut hänellä vuoden, hän totesi että käsityötoive oli toteutunut täydellisesti, jopa yli odotusten!

– Turkinhoidossa oman viitseliäisyyden lisäksi on tarjolla toinenkin vaihtoehto, joskin huomattavasti kalliimpi. Koiran voi viedä kerran kuukaudessa osaavan trimmaajan käsittelyyn. Näin sen turkki pysyy siistinä ja koira rodunomaisen bichon frisén näköisenä, sanoo Huhtala.

– Ikävin tilanne koiran kannalta on turkinhoidon totaalinen laiminlyöminen. Tällainen bichoni voi olla pakko ajella puolivuosittain kaljuksi. Hoitamaton turkki kun huopuu kivuliaasti ja se aiheuttaa kiristymiä ja haavaumia ihoon.

– Bichonia harkitsevat ihmiset tuntuvat tyypillisesti haluavan itselleen pienen ja helpon koira, jollaiseksi bichon usein mielletään, sanoo Hanna Ruhanen. – Totuus ei kuitenkaan täysin kohtaa näiden kuvitelmien kanssa. Vaikka luonteeltaan bichoni onkin varsin helppo, niin turkkinsa puolesta se ei sitä ole.

Jaana Hellsten haluaa muistuttaa, että rodun tyylikäs ulkomuoto on vain jäävuoren huippu. – Turkkinsa alla bichon frisé on ihan kunnon koira ja se kykenee kaikkeen siihen, mihin muutkin rodut.

Bichon ei sovi sohvan koristeeksi. – Se ansaitsee ehdottomasti virikkeellisen elämän, riittävästi reipasta ulkoilua ja ihmisseuraa, sanoo Maria Molander.

Bichonin kanssa eläminen voi karahtaa kiville, jos sitä ei kohdella kuten koiraa. Prinsessaksi tai prinssiksi nostaminen ja istuttaminen perheen samettiselle valtaistuimelle ei toimi normaalissa arjessa. – Pienet ja söpöt koirat ottavat tällaisessa tilanteessa itselleen lauman johtajuuden, eikä siitä seuraa mitään hyvää kenellekään, sanoo Hanna Ruhanen.

Jos koiranpidon lähtökohdat ja perusteet ovat oikeanlaiset, bichon sopii luonteensa puolesta lähes poikkeuksetta useimmille eläinrakkaille ihmisille. Niin aikuisille, ikäihmisille kuin lapsiperheillekin.


Näyttelyt kiinnostavat eniten

Lähes kaikille seurakoiraroduille tyypillisimpiä harrastusmuotoja ovat koiranäyttelyt, niin myös bichon friséille. Karkeasti ottaen koiranäyttelyissä kilvoitellaan siitä, mikä koira on rakenteellisesti lähimpänä rotumääritelmän kuvaamaa ihannetta.

Näyttelyissä oman aikansa menestyksekkäimpiä bichon friséitä oli Kynismar For Heaven's Sake. Se voitti ensimmäisenä suomalaisena rotunsa edustajana kansainvälisen koiranäyttelyn Best In Show’n eli se valittiin näyttelyn kauneimmaksi koiraksi. – Erittäin menestyksekäs omana aikanaan oli myös kolminkertainen erikoisnäyttelyn BIS-voittaja Leeward's Chic Slicker eli Kasper, kertoo Jaana Hellsten.

Yksi koira on kuitenkin ylitse muiden. Harrastajat ylistävät kilpaa edellä mainitun Kasperin poikaa eli koiraa nimeltä Jitterbop After Me Please. Kutsumanimeltään tämä koira on Simo. – Simo on kautta-aikojen yksi voitokkaimmista suomalaisista bichon friséistä. Se on ollut Best In Show sekä Suomessa että Ruotsissa, voittanut erikoisnäyttelyn Englannissa, ollut kahdesti Cruftsissa rotunsa paras ja saavuttanut erittäin tavoitellun ja arvostetun Englannin muotovalion arvon, listaa Simon kasvattaja ja omistaja Jaana Kauppinen.

Maailmanlaajuisesti katsoen amerikkalainen koira nimeltä Chaminade Mr Beau Monde on ollut suorastaan legendaarinen. Sen avulla rotua on kehitetty aimo harppaus eteenpäin. – Se oli ensimmäinen bichon frisé USA:ssa, jolla oli tavoitellut mittasuhteet, sanoo Hellsten. – Jalostuksellisesti Sulyka Boomerang taas merkitsi suomalaiselle bichon-kasvatukselle enemmän kuin mikään muu koira ennen sitä tai sen jälkeen, toteaa Hellsten.

Näyttelyaktiivisuus on rodun parissa suurta: Suomen muotovalioksi on yltänyt jo lähes 450 koiraa ja kansainväliseksi muotovalioksi kaikkiaan 76 bichonia.

Agilitykilpailuihin on KoiraNetin mukaan osallistunut 81 bichon frisétä. Agility sopiikin erinomaisesti tällä vilkkaalle rodulle. Agilityvalioiksi ovat yltäneet Aallonharjan Netta, Grey Coats Theme Song, Rahti Fiia ja Rosedreamer's Albert. Suurimman arvokisamenestyksen takana on koira nimeltään White Symphony's Cassandra, joka on voittanut tavoitellun Pohjoismaiden Mestaruuden. Tämä koira olisi myös agilityvalio, jos sillä olisi tarvittava näyttelytulos.

Tottelevaisuuskokeisiin on KoiraNetin mukaan osallistunut yhteensä 30 bichon frisétä, ylimmillään voittajaluokkaan. – Rodussa on mukavasti koulutettavuutta, vaikka välillä nämä laittavatkin hommat vähän lekkeriksi, mainitsee Jaana Hellsten.

– Muistan hyvin, kuinka aikoinaan TOKO:ssa kisasi kasvattini Leeward's Moonlight Shadow. Kesken voittajaluokan kokeen se huomasi kehän laidalla lapsen, joka söi jäätelöä. Ja sinnehän bichon suuntasi ja koetti varastaa tuutin lapsen kädestä. Tämä tällainen on juuri niin bichonmaista ilottelua! Ensin hauskuus, sitten vasta työnteko.

– Moni varmaan yllättyy kuullessaan, että yhdysvaltalaisella bichon frisé -nartulla on ollut hallussaan taakanvetoennätys. Se on siis vetänyt omaan painoonsa nähden suuremman kuorman kuin minkään muun rotuinen koira, mainitsee Hellsten. – Kerrassaan upean saavutuksen on tehnyt myös ruotsalainen bichon frisé, joka on valioitunut metsästyskoirien jäljestämiskokeista eli MEJÄ:stä.

Luonnetesti ei ole saavuttanut kovin suurta suosiota bichon frisé -harrastajien keskuudessa. Tähän mennessä vain viisi koiraa on luonnetestattu. – Kiinnostusta testaamiseen olisi enemmänkin mutta luonnetestipaikkoja on varsin vähän tarjolla ja ne täyttyvät aina suorastaan ennätysvauhtia, mietiskelee Hanna Ruhanen.

Rotuyhdistys on tarjonnut pääkaupunkiseudulla keväästä 2007 lähtien aktiivista alueellista toimintaa. – Tarjolla on ollut arkitottelevaisuusharjoituksia, trimmauskursseja, yhteislenkkejä ja opastusta turkinhoitoon, listaa Maija Heikkonen. – Tottelevaisuustreenit ovat saavuttaneet suuren suosion ja ne jatkuivat syksyllä entistä suuremmalla joukolla.

– Bichon frisé on vallan mainio harrastuskoira, vaikkakin joskus hieman kovapäinen ja välillä turhan itsenäinen. Tämän rodun kanssa pitää siksi olla määrätietoinen, sinnikäs ja lannistumaton. Ulkonäkö pettää pahasti, sillä pumpulipallossa asuu henkisesti suuri koira.


Pieni pilvenhattara

Bichon frisén ulkomuotoa voisi kuvailla kolmella p-alkuisella sanalla. Ne ovat pieni, pyöreä ja pehmeä.

Mittasuhteiltaan bichon frisé on hieman korkeuttaan pidempi, keskikokoinen, keskivahva ja vahvaturkkinen. – Rodunomainen pää ja ilme ovat tälle rodulle hyvin tärkeät, kertoo Jaana Hellsten. – Ilmeen tulisi olla yhtä aikaa älykäs, tarkkaavainen ja lempeä. Tummat, pyöreät silmät muodostavat yhdessä kirsun kanssa tasasivuisen kolmion, joka kulkee silmien ulkonurkista kirsun kärkeen. Kuono ei saa olla liian pitkä tai muuten oikeanlainen ilme kärsii.

Bichon frisén sivuliikkeet ovat voimakkaat, pitkät ja vapaat. Mustien polkuanturoiden tulisi näkyä liikkeen ääriasennossa takaa katsottuna. – Parhaimmillaan bichon liikkuu sujuvin maatavoittavin askelin ja pää ylväästi koholla. Aivan kuin se itse tietäisi, ettei kauniimpaa koiraa ole olemassakaan, kertoo Ruhanen.

Bichonin liikkeet ovat kevyet. Se ei töpötä, eikä se etene raahustaen. – Pieneksi koiraksi bichon jaksaa liikkua tomerasti ja väsymättä. Useidenkin kilometrien pituiset lenkit sujuvat täysin vaivatta, mainitsee Johanna Kauppinen.

Rodun ainut sallittu väri on valkoinen. Pentuina näillä voi olla beige-väriä päässä ja vartalossa. Useimmiten tämä ns. keksinväri kuitenkin vaalenee iän myötä näkymättömiin. – Rotumääritelmän selitysosan mukaan koiran pitää olla valkoinen 15 kk ikään mennessä, täsmentää Jaana Hellsten.

Värivirheellisiä näkyy äärimmäisen harvoin. – Meillekin on syntynyt pentu, jossa oli enemmän ruskeaa kuin valkoista, mutta siitäkin tuli aikuisena täysin valkoinen, kertoo Hanna Ruhanen.


Luvassa pitkää ikää

Bichon frisé on perusterve ja pitkäikäinen rotu. Se on kuitenkin vastuuntuntoisesti liitetty mukaan Kennelliiton ylläpitämään perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan eli PEVISA:an. Ohjelmaan kuuluminen ei tarkoita, että olisi kyseessä millään muotoa sairas rotu, vaan että kasvattajat haluavat vaalia rodun terveyttä PEVISA:n mahdollistamin keinoin. Yksikään koirarotu kun ei ole vapaa perinnöllisistä sairauksista.

Ohjelman mukaan jalostukseen käytettävillä bichon friséillä pitää olla polvet tarkastettuina polvilumpion sijoiltaanmenon (Patella Luksaation) osalta. Muita bichon friséillä esiintyviä sairauksia ovat perinnöllinen harmaakaihi (HC), etenevä verkkokalvon rappeutuma (PRA), ylimääräiset luomikarvat, jotka hankaavat silmän pintaa (Cilia Aberranta / Distichiasis), reisiluunpään kuolio (Legg Perthes), epilepsia, Cushingin tauti, virtsakivet ja erilaiset allergiat.

– Silmäsairauksien osalta tilannetta kartoitetaan koko ajan intensiivisemmin, mainitsee Jaana Hellsten. – Vaikka toisinaan tuntuu, ettei HC ole koiralle itselleen niin suuri katastrofi kuin sen kasvattajalle tai omistajalle.

– Omasta mielestäni rodun pahin ongelma ovat erilaiset allergiat. Allergista yksilöä ei pitäisi käyttää jalostukseen. Suomessa bichon friséiden allergiatapaukset on saatu vähenemään suorittamalla niiden perusteella karsivaa jalostusvalintaa.

Koiralle itselleen erittäin merkittävää haittaa tuottavat myös leikkaushoitoja vaativat Patella Luksaatiot ja operoitavat Legg Perthekset. Myös epilepsia ja Cushingin tauti vaikeuttavat koiran elämää hyvin radikaalisti.

Bichonnartut ovat yleisesti ottaen hyviä synnyttäjiä ja urokset astuvat mielellään ja tuloksekkaasti. Pentueen keskikoko on 4-5. Pentukuolleisuutta ei juurikaan esiinny ja keisarinleikkaukset ovat varsin satunnaisia. – Nartuilla esiintyy jonkin verran ns. värittömiä juoksuja, jotka hankaloittavat oikean astutusajan arvioimista. Yleensä tämä ei kuitenkaan vaikuta tiinehtyvyyteen, kertoo Jaana Hellsten. – Progesteronitesteillä astutusaika joka tapauksessa saadaan määritettyä tarkasti.

– Pentueiden sukusiitosasteet ovat varsin kohtuullisia, sanoo Hanna Ruhanen. – Joitakin tiukkoja linjauksia toki löytyy, mutta myös ulkosiitosta käytetään ahkerasti.


Arjen kommelluksia

Bichonit ovat hauskoja pikku veijareita, jotka ilahduttavat omistajiaan niin mennen, tullen kuin palatessakin. Seuraavassa bichoneiden omistajat kertovat koiriensa erikoisista edesottamuksista ja hassutuksista.

Maclaren’s kennelin Titta Kuokkanen omistaa Lilli-bichonin, joka on kova pureskelemaan kenkiä. – Ja koska itse satun olemaan kenkäfriikki niin tästä tilanteesta hyötyvät molemmat. Lillille riittää työstettävää ja minulle tarjoutuu varsin usein hyvä syy päästä uusille kenkäostoksille, naurahtaa Titta.

– Bichonimme ovat kenkien lisäksi persoja myös tuoreelle salaatille. Usein kesäisin käy niin että salaattipenkistä ei riitä talon ihmisväelle lainkaan syötävää, kun koirat vierailevat siellä heti kun silmä välttää.

Hanna Ruhanen oli taannoin lähdössä Messukeskuksen Voittaja-näyttelyyn. – Pakkailin varhain aamulla tavaroita ja käytin sitten ulkona ne koirat, jotka eivät sillä kertaa lähtisi mukaan. Juuri ennen lähtöäni hain vielä jääkaapista edellisenä iltana valmiiksi tekemäni eväät. Lopuksi silmäilin kotiin jäävät koirat. Niitä oli kolme.. kolme? Missä oli Molla? Etsin sitä joka puolelta. Koiraa ei löytynyt ulkoa eikä sisältä.

– Muistin, että olin nähnyt sen viimeksi norkoilemassa keittiössä kun hain eväitä jääkaapista. Jääkaapista? Eihän se voisi olla mahdollista? Ryntäsin keittiöön ja avasin jääkaapin oven. Sieltä pölähti välittömästi esiin häntäänsä iloisesti heiluttava Molla. Niin ahne voi vain bichon olla että se livahtaa jääkaappiin juuri suljen ovea ja olen jo itse selin jääkaappiin.

– Olipa onni että laskin koirat ennen lähtöäni, sillä happi ei olisi kovin kauaa jääkaapissa riittänyt.

Anne Huhtalalla on kotonaan hauska pikkukoirakokoonpano: kaksi mustaa skotlanninterrieriä ja kaksi valkoista bichon frisétä.

– Bichonit ovat tottuneet siihen, että skotit pelastavat ne aina kaikista hankalista tilanteista. Kun skotit ovat mukana lenkillä, bichonit ilmaisevat estoitta antipatiansa muita koiria kohtaan ja tekevät sen vieläpä korostetun voimakkaasti. Siinä on joskus skottien diplomaatin kyvyt koetuksella.

– Olimme kerran tulossa lenkiltä niin, että skotit olivat nahkahihnoissa ja Mimmi-bichon flexissä. Kaukaa meitä vastaan tuli saksanpaimenkoira pienen pojan kanssa. Ennen kuin ehdin edes tajuta, Mimmi oli flexin ääripäässä haukkumassa, hyppimässä tasajalkaa ja aukomassa päätään sakemannille. No tottahan schäferiltä meni hermot. Se ns. kääri hihansa ja lähti tulemaan vauhdilla meitä kohti, eikä poika pystynyt pidättelemään sitä. Kun Mimmi tajusi tilanteen vaarallisuuden, se päästi kauhean hätähuudon ja juoksi selkäni taakse piiloon.

– Mielessäni risteili sekunnissa noin tuhat kauhukuvaa. Vaikka ennättäisin kaapata Mimmin syliini, en pystyisi suojelemaan sitä noin suurelta koiralta. Irti päästäminenkään ei auttaisi, sillä sakemanni saisi sen helposti kiinni ja jo yhdestä puraisusta bichon olisi mennyttä.

Skotit seisoivat hiiskumatta vieressäni. Tiesin, että ne eivät koskaan aloita tappelua. Niinpä päästin nopeasti skottinarttuni Mantan irti, työnsin sitä takapuolesta kohti sakemannia ja sanoin: ”Mene!”. Se lähti juoksemaan sakemannia kohti ja tullessaan sen eteen Manta karjahti: PÖÖÖÖÖÖ! Schäfer ällistyi tuosta niin, että jännitys purkaantui. Urossakemanni kiinnostui välittömästi Mantasta ja alkoi nuuhkia tätä, jolloin pikkupoika sai koiransa jälleen hallintaan.

– Kutsuin Mantan luokseni ja kehuin sitä Mimmin hengen pelastamisesta. Mitä teki Mimmi? Se seisoi jalkojeni takana ja kurkki sieltä nappisilmillään kiinnostuneena tapahtumia.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle