Bullterrieri on
koiramaailman gladiaattori


Bullterrierin olemus herättää ihmisissä vahvoja tunteita, sillä harva meistä ohittaa tämän rodun pelkällä olankohautuksella. Monet ihailevat bullia sen voimakkaan, veistoksellisen kauneuden ja upean, erikoisen munanmuotoisen pään vuoksi. Joissain katselijoissa sen ulkomuoto taas aiheuttaa suorastaan pelonsekaisen inhoreaktion.

Oikeanlaisen bullterrierin ilme on ilkeä ja luotaantyöntävä, eikä näytteilleasettaja voi saada koiralleen juuri imartelevampaa lausuntoa, kuin että tuomari mainitsee koiran katseen vaikuttavan pirulliselta.



Historiasta

Ihmiset ovat historiansa aikana hakeneet jännitystä elämäänsä kevyempien viihdykkeiden lisäksi myös erittäin raaoista harrastuksista, joista osa on ollut jopa poikkeuksellisen julmia ja verisiä. Koiratappelut ja niihin liittyvä vedonlyönti ovat olleet Euroopassa ajanvietettä vielä 1800-luvulle saakka. Keskenään tappelutettiin paitsi koiria, myös koiria ja härkiä. Koirilla myös tapettiin kilpailunomaisesti mm. rottia. Näiden harrastusten tuloksena syntyi Isossa-Britanniassa bullterrieri.

Bullterrieri kehitettiin lisäämällä taistelukoiriksi sopivia terriereitä voimakkaaseen ja raskaaseen bulldoggiin. Jalostuksen tuloksena aikaansaatiin erittäin rohkea ja periksiantamaton koira, joka oli paitsi voimakas ja lihaksikas, myös voimaansa nähden uskomattoman ketterä. Bullterrierin rakenteellisiksi tunnusmerkeiksi muovautuivat munanmuotoinen pää, pienet silmät ja erittäin vahvat leuat. Tämä uusi risteytetty rotu nousi nopeasti taistelukoira-areenoiden suosioon ja lunasti oikeutetusti paikkansa todellisena koiramaailman gladiaattorina.

- Nykyään on kuljettu pitkä taival kehitettäessä menneiden aikojen taistelukoirasta tämän päivän sosiaalinen jässikkä, Razorback's-kennelin Anne Eriksson kertoo. – Verinen vedonlyöntiharrastus lopetettiin Englannissa 1835 ja sen seurauksena rodusta innostuneet kasvattajat alkoivat kehittää bullterrieriä huomattavasti seurakoiramaisemmaksi.

- Nykyajan tukevarakenteista ja leppoisaa bullterrieriä voisi kuvata erään ihailijan sanoin, "kiva hylje, jolla on jalat", Eriksson naurahtaa.

- Rodun historia on tunnollisesti alkumetreistä lähtien tallennettu kirjoihin ja kansiin. Näiden dokumenttien perusteella on voitu selvittää, että rodun kehitykseen käytetty vanha valkoinen terrieri on jo pysyvästi kadonnut maailman koirakannasta. Sen sijaan bulldoggi, toinen bullinrakennuksessa vahvasti käytetty rotu, löytyy yhä koirarotujen kirjosta.

- Bullin historiassa on tavallaan kaksi kehitysvaihetta ja siten myös kaksi vahvaa vaikuttajaa, Suomen Bullterrieriyhdistyksen vuosikirjan tekijä Tiia Peura mainitsee. - Rodun kantamuodon kehittäjänä pidetään James Hinksiä, joka käytti jalostukseen mm. englanninterrieriä, dalmatiankoiraa ja staffordshirenbullterrieriä. Nykybullin kehittäjänä pidetään Raymond Openheimeria.

- Jo alusta alkaen bullterrierien koot vaihtelivat melko suuresti, kääpiöbullterrierien pentuvälittäjä, Otebel-kennelin Elin Eklöf kertoo. - Tästä syystä harrastajat erottivat perus- eli standardibullterrierikannasta pienikokoisemmat toy- ja miniature - bullterrierit omiksi roduikseen.

- Osa kasvattajista yritti aikaansaada hyvin pieniä bullterriereitä, mutta ei onnistunut pitämään kiinni rotutyypistä. Näin minien suosio alkoi hiipua ja siksi Englannin Kennelklubi poisti kääpiöbullterrierin kokonaan rekistereistään vuonna 1918. Innokkaat kääpiöbullkasvattajat eivät kuitenkaan antaneet tuon vastoinkäymisen lannistaa kasvatustyötään, vaan jatkoivat ponnisteluitaan yhdistämällä minikantaan hyväksi katsomiaan metsästysterriereitä . Vaivannäkö kannatti, sillä vuonna 1938 rotu sai takaisin virallisen asemansa. - Samalla kääpiöille perustettiin oma yhdistys The Miniature Bull Terrier Club of England, Eklöf kertoo.

- Minibullit olivat pitkään ulkonäöllisesti kaukana standardibullterriereiden laadusta, eivätkä siten pystyneet kilpailemaan näiden kanssa näyttelykehissä, Elin Eklöf valottaa minien historiaa. Vasta 1970-luvulla rotu oli kehittynyt niin, että minit alkoivat pärjätä myös koiranäyttelyissä. - Tärkein ja suurin kennel on ollut Mrs Berryn Zedbees, näitä koiria löytyy melkein jokaisesta sukutaulusta vielä tänä päivänä.

- Minibulleja ei ole koskaan käytetty standardibullien tavoin koiratappeluissa, vaan niiden erikoisosaamista oli nimenomaan rottien tappaminen. Etenkin 1900-luvun alussa kääpiöt toimivat useilla maatiloilla rottakoirina, mutta tämäkin käyttö loppui vuoden 1938 tuntumaan ja kääpiöbullit siirtyivät puhtaasti seurakoiran rooliin.

- Tänä päivänä kääpiöbullterrierillä eli tuttavallisemmin minibulleilla on aivan samanlainen rotumääritelmä kun standardibullterrierillä lukuun ottamatta kokoa, joka kääpiöillä ei saa ylittää 35,5 senttimetriä.


Asettautuminen Suomeen

Tiettävästi ensimmäisen bullterrierin toi Suomeen vuonna 1961 Bertil Ekman. Ensimmäinen pentue Bulters-kennelnimelle syntyi kolmen vuoden päästä, vuonna 1964. Toinen merkittävistä rodun suomalaisista varhaisaikojen kasvattajista on Kuosman kennelin Hanna Kuosmanen, hän aloitti bullterrierikasvatuksensa vuonna 1971. Molempien kenneleiden kantanartut olivat Ruotsista tuotuja.

- Nykyään Suomeen tuodaan bullterriereitä lähinnä muista Pohjoismaista, Venäjältä, Virosta, Englannista, Irlannista ja Saksasta, Anne Eriksson luettelee. – Joinakin vuosina lähes puolet rodun rekisteröinneistä on ollut tuontikoiria.

- Lukumääräisesti eniten koiria tuodaan Ruotsista, Suomen Bullterrieriyhdistyksen kunniajäsen, Nooakin Arkin –kennelin Anne Landen toteaa. - Ne harvat joilla on tarpeeksi rahaa, tuovat bulleja Englannista. Siellä hyvät koirat ovat todella arvokkaita. Tuonnit Virosta ja Venäjältä kasvavat vuosi vuodelta. - Bullterrieri ei ole helppo koira omistaa tai kasvattaa, eikä se sovi kaikille haluajille, Landen painottaa. - Tänä päivänä kiinnostus bullia kohtaan on jälleen kasvanut, sillä ihmiset tuntuvat haluavan joko hyvin erikoisia rotukoiria tai sitten selkeästi sekarotuisen. Ajalle tyypillinen ilmiö on vähän sellainen ”Pelastetaan maailma –periaate”, nyt ei mikään perus-labradori tunnu enää kelpaavan, Landen pohdiskelee.

Bullien huippuvuodet ajoittuvat vuosiin 1991-1994. Tuolloin rekisteröinnit nousivat jopa yli 40 yksilöön ja tuontien osuus oli vähäinen. Tuon ajanjakson jälkeen vuosittaiset rekisteröinnit ovat pysytelleet alle 35 yksilössä, joka sisältää myös tuontikoirat.

- Monet rodun aktiivisista kasvattajista ovat nyt lopettaneet, eikä uusia kasvattajia ole jostain syystä ilmaantunut heidän tilalleen kovin montaa, Eriksson toteaa. - Syitä voi todennäköisesti löytää ainakin rodun kasvattamiseen liittyvistä vaikeuksista ja jalostusmateriaalin suppeudesta, sillä tieto lisää tuskaa mutta kasvattaa myös vastuuntuntoa rotua kohtaan, Eriksson tietää. - Suomalaiset kasvattajat ovat pääasiassa hyvin vastuuntuntoista väkeä ja he pyrkivät auttamaan ja opastamaan uusia innokkaita kasvattajia oikeaan suuntaan.

- Suomessa kaikki kasvattajat kasvattavat pentueensa kodeissaan, perheen arjen keskellä, bullterrieriharrastaja Tuija Wegelius kertoo. - On rodulle vain hyväksi, ettei bulli ole kiinnostanut suuria tuotantokenneleitä.

Maailmalla suosittuja minibullimaita ovat tällä hetkellä rodun emämaan Englannin lisäksi Viro, Saksa ja Hollanti. Euroopan ulkopuolella on minejä etenkin Australiassa ja USA:ssa.

Ensimmäinen kääpiöbullterrieri tuotiin Suomeen Ruotsista vuonna 1988, Elin Eklöf kertoo. - 1990-luvun alkupuolella maahan tuli lisää yksilöitä Englannista, mutta varsinainen kasvatustyö alkoi vasta 1990-luvun loppupuolella Laserjoy-kennelissä, jonne syntyi maamme ensimmäinen minibullipentue. - Tällä hetkellä kolmella kasvattajalla on ollut pentueita, Eklöf kertoo minibullien rauhallisesta asettautumisesta Suomeen. – Yllättävän monet bulliharrastajat ovat nykyään kiinnostuneita minibulleista, mutta kääpiöversio nähdään myös oivana vaihtoehtona esimerkiksi staffille tai ranskanbulldogille. Vaikuttaa siltä, että sitä myöten kun tieto rodusta leviää, sen suosiokin kasvaa.


Luonne

Bullterrieri ei ole erityisen helppo koira. Se on etenkin pentuna aikamoinen menijä, joka tuntuu ennättävän vähintään kolmeen paikkaan yhtä aikaa. Vanha rotumääritelmä on kuvannut bullia osuvasti lauseella: "Saavuttaa äärettömän nopeuden lyhyillä matkoilla". Eipä siis ole harvinaista, että bullin touhuaminen sen vahvoine leukoineen jättää jälkiä kodin irtaimistoon, joskus ulottuen jopa kantaviin rakenteisiin saakka.

Bullterrieri on pystyistä korvistaan huolimatta melko vaikealukuinen koira. Sen sileä ja täyteläinen päänmuoto peittää taakseen hienosyiset kommunikaatiovivahteet, joten ulkopuolisen voi olla hankalaa tulkita vieraan bullterrierin tunnetiloja. On kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että kun bulliin tutustuu, saa kokea miltei ylitsepursuavia ystävällisyyden osoituksia.

Nykyään tämän entisen taistelukoiran luonteessa ovat säilyneet sekä rohkeus että päättäväisyys, mutta kakun kuorruttaa lisäksi ystävällisyys, iloisuus ja mukavuudenhaluisuus. Bullterrieri on tyypillisesti vahvahermoinen ja -luonteinen koira, jota eivät ihan pienet vastoinkäymiset heilauttele puoleen tai toiseen. Korkean kipukynnyksen vuoksi pienet haverit tai kevyet venähdykset voi olla vaikea huomata.

Vaikka bullit ovat nykyään seurakoiria, eivät ne kuitenkaan yllä sosiaalisuudessaan monenkaan rodun tasolle. Koirapuiston sopeutuvaksi laumasieluksi bullista on äärimmäisen harvoin, sillä vaikka sopuisassa yhteisössä bulli on itsekin pitkäpinnainen ja miellyttävä elinkumppani, epävakaissa olosuhteissa se voi reagoida toisen koiran provosointiin hyvinkin kiihkeästi. Epäsopua aiheuttaa melko varmasti toisten koirien kiihdyttäminen esimerkiksi keppien ja pallojen heittelyillä, jotka bulli todennäköisesti haluaa omia itselleen. Kun bullterrieri suuttuu, se on periksiantamaton ja tulinen voimapesä. – Niin ikävä asia kuin koiratappelut ja niistä puhuminenkin on, annetaan rotua käsittelevissä kirjoissa yhä edelleen ohjeita, miten bullterrieri irroitetaan toisesta koirasta tappelun sattuessa, kertoo Anne Eriksson.

Bullterrierillä ei ole palveluskoirien tapaan miellyttämishalua, vaan ne ovat luonteeltaan itsenäisiä ja jopa jääräpäisiä. Siksi bullin kasvattaminen miellyttäväksi koirakansalaiseksi vaatii omistajaltaan runsaasti kärsivällisyyttä, pitkää pinnaa ja positiivisten palkitsemistapojen käyttöä, sillä kahden raudan vastakkain hankaaminen ei useinkaan edesauta asioiden omaksumista. - Bullterrieri suorastaan rakastaa huomion keskipisteenä olemista ja se keskittyy miellyttämään pääsääntöisesti vain itseään, bulliharrastaja Tiia Peura kertoo. – Bulli sopeutuu kyllä tietyllä tavalla kuriin, mutta kokeilee rajojaan yhä uudestaan ja uudestaan, vähän niin kuin lapset yleensä.

- Bullterrieri on suorastaan lapsellisen utelias, josta johtuen se ajautuu toistuvasti vääriin paikkoihin niin kotona kuin kylässäkin, Anne Eriksson sanoo. – Bullit eivät ole erityisen fiksuja ratkaisemaan ongelmatilanteita, järjen sijaan ne ottavat käyttöön voiman, Eriksson naurahtaa. – Bullilogiikalla voisikin siis kysyä, että miksi ihmeessä pitäisi kiertää, jos läpikin pääsee?

Tämän rodun epätoivottavin luonteenpiirre on Erikssonin mielestä ehdottomasti arkuus. – Nimenomaan siksi, että aran koiran kanssa omistaja joutuu toistuvasti hyvin arvaamattomiin tilanteisiin. Muille koirille aggressiivinen bullterrieri on vielä jotenkin käsiteltävissä, sillä omistaja oppii pian ennaltaehkäisemään ongelmatilanteiden synnyn, mutta aran koiran kanssa tilanteet ovat täysin ennakoimattomia. - Arkoja koiria näkee niin näyttelyissä kuin siviilissäkin, Eriksson valittelee. – Ihmiselle aggressiivisia bullterriereitä löytyy nykyäänkin jonkin verran, vaikka ne ovat onneksi melko harvinaisia. Mielestäni tällaiselle koiralle, jossa yhtyy aggressiivisuuden lisäksi räjähtävä voima ja nopeus, on olemassa vain yksi resepti, Eriksson toteaa.

Bullterrieriharrastaja Mia Viljanen korostaa bullterrierin sopimattomuutta laumakoiraksi. - Kun bullit ottavat yhteen, on melkeinpä aina tiedossa eläinlääkärireissu. Pieni kinastelu muuttuu tällä rodulla helposti aidoksi tappeluksi, jollei ihminen tee epäsovusta loppua. - Siksi kahta samanikäistä koiraa ei kannata harkita, eikä välttämättä ottaa kahta samaa sukupuolta olevaa bullia.

Bullacedale´s kennelin Karoliina Suvitaival kuvailee bullin luonnetta leikkisäksi, lempeäksi ja itsepäiseksi, joka on kuitenkin tietyllä tavalla herkkä. - Bulli on huumorintajuinen koira, jolle ei kuulu luonteen pidättyväisyys, arkuus tai aggressiivisuus. Näitä piirteitä on tosin viime aikoina jälleen näkynyt huolimattoman jalostustyön takia, Suvitaival harmittelee. - Bulli on hyvin positiivinen koira, sillä on todella lempeä ja suuri sydän. Ihanteellisimmillaan bulli on koko perheen koira, joka rakastaa myös pikkuväkeä.

Bulli on tunteellinen koira, joka voi loukkaantua herkästi, Kennel Nooakin Arkin Anne Landen määrittelee. – Enemmän kuin mitään muuta, se haluaa viettää aikaansa omistajansa kyljessä. - Fyysisesti vahvana koirana bullin kiintymyksenosoitukset voivat olla hyvinkin rajuja. Kun bullterrieri saa ns. ilohepuleita, ovat keveimmät kanssakulkijat vaarassa kaatua. Toisaalta, jos koiran pahin vika on se, että se on iloinen ja myös näyttää ilonsa, onko se loppujen lopuksi edes kovin kamalaa, Landen pohdiskelee hymyillen.

- Huonoluonteinen bulli on sellainen, joka ei edes välttämättä kohdista aggressioitaan suoraan ihmisiin, vaan saattaa epävarmuuttaan kyräillä ja kierrellä nurkkia pitkin muristen. - Sen sijaan en usko, että bulliurokset poikkeaisivat juuri lainkaan muiden rotujen uroksista halukkuudestaan mittelöidä miehisiä voimiaan. Se ero kyllä tosin on, että bullin jälki todella näkyy. - Ikinä, ei ikinä, pidä yrittää erottaa kahta tappelevaa bullia työntämällä kättä väliin.

Huonoja luonteita tulee ilmi aika ajoin ja ne voidaan Landenin mukaan välttää ainoastaan sillä, että huonoluonteisia koiria ei käytetä jalostukseen.

Elin Eklöf kertoo minibullien olevan luonteeltaan uteliaita, rohkeita, erittäin ihmisrakkaita, jokseenkin mukavuudenhaluisia, itsepäisiä ja hyvin huumorintajuisia koiria. - Standardibulliin verrattuna mini on sähäkämpi ja terrierimäisempi. Bullterriereillä on yleensä pitkä pinna eivätkä ne hermostu helposti, mutta jos toinen koira erehtyy niitä provosoimaan, niin minibullin sytytyslanka on yleensä standardibullterrieriä lyhyempi. - Minibulli soveltuu siis vielä huonommin koirapuistokoiraksi kuin normaalikokoinen, Eklöf mainitsee.

- Karkeasti sanottuna voisi kuvailla, että bullterrieri on staffordshirenbullterrieriä rauhallisempi rotu ja minibulli näiden kompromissi. Kääpiö on vauhdikkaampi ja terrierimäisempi kuin bulli, mutta rauhallisempi ja vähemmän eläväinen kuin staffi.

- Minibullilla on, kuten suuremmalla serkullaankin, hyvä itseluottamus ja suuri ego. Ilman määrätietoista kasvatusta ja selkeitä rajoja minibullista voi kasvaa hyvinkin dominoiva koira, joka pienestä koostaan huolimatta voi olla aikamoinen riesa. Eklöfin mukaan minibulli ei saa missään nimessä olla aggressiivinen, rähjäävä tai arka.


Harrastuskoirista

Bullterrierin kanssa harrastaminen keskittyy suurimmalta osaltaan koiranäyttelyissä käymiseen. Maailmalla näyttelykehissä suuria supermenestyjiä ovat olleet vuonna 1972 Crufts'in näyttelyn kauneimmaksi valittu Abraxas Audacity sekä tietysti suomalainen sensaatio, Kammosen Eskon omistama Hejano Grandee Curare. - ”Pentti” piti bullterriereiden lippua kaikkein korkeimmalla paikalla monen monta kertaa voittamalla niin arvonäyttelyissä ja erikoisnäyttelyissäkin, Anne Eriksson kertoo.

- Legenda jo eläessään oli tietysti ensimmäinen bullterrieri Puss. Sen kerrotaan olleen lyömätön rotta-, taistelu- ja näyttelykoira. Legendaarinen bulli oli myös toisessa maailmansodassa kenraali Pattonin omistama lemmikkibulli-Willie. - Ja tähän suurten sarjaan laskisin vielä Hejano Grandee Curaren. Olkoonkin, että se ei saanut samanlaista julkisuutta muualla maailmassa, mutta Suomen koirahistoriaan se jätti vahvan käpälänjälkensä, Eriksson ihailee.

Nykyajan näyttelymenestyjiä ovat Suomessa mm. Bullacedale´s Descartes, Bullcapes Olga Rock Hudson, Busman Rangers Casey Rayback, Fabiola Von Der Alten Veste, Kentauri Scotch Tartan, Nooakin Arkin Judith, Nooakin Arkin Helena, Nooakin Arkin Timoteus, Sandinista Cicciolina ja Tiamat Jupiter.

- Minibullipuolella legendoihin lasketaan Warbonnet Hyperion, jolla oli 1980-luvulla hieno näyttelyura. - Nykypäivän suuri näyttelyvoittaja on Margins Minnie the Moocher, joka on voittanut Cruftsissa rotunsa parhaan -tittelin kolme kertaa peräkkäin, sanoo Elin Eklöf.

Muussa harrastustoiminnassa bullterriereitä on vähänlaisesti. - Jotkut bulliharrastajat kyllä kouluttavat koirilleen tottelevaisuuskokeiden liikkeitä ja yksi on kilpailut jopa avoimessa luokassa. Se on ohjaajalle tosi kova näyttö tämän rodun osalta! Sellainen, josta voisi piirtää vaikka rastin seinään, Eriksson iloitsee.

- Agilityn kanssa on vähän niin ja näin, sillä tällainen eturaskas koira ei ole paras mahdollinen agilityn tavoin rasittavaan ja hyvin fyysiseen urheilulajiin, Anne Eriksson toteaa. - Jos bullin koulutettavuutta verrataan esimerkiksi staffordshirenbullterrieriin, on staffin älykapasiteetti aivan eri luokkaa kuin laiskan pulskean, mukavuutta rakastavan ja itsekeskeisen bullinautiskelijan. Bullin kanssa voi toki harrastaa, mutta jos katsoo harrastajamäärää rodun piirissä, niin toisen käden sormet voi kai kokonaan jättää laskuista? Tästä voi jo päätellä jotain bullien käyttöominaisuuksista, Eriksson kertoo hymyillen.

Luonnetestiä käytetään yleensä selvittämään koiran ominaisuuksien soveltuvuutta kouluttavaksi. Ja koska bullterrierin jalostuksessa on äärimmäisen vähän kiinnitetty huomiota yhteistyökykyisyyteen tai yleiseen koulutettavuuteen, ei testi anna informaatiota joka ohjaisi tämän rodun jalostusvalintoja. Suomessa on luonnetestattu yhteensä 17 standardibullterrieriä, jotka kaikki ovat läpäisseet testin erinomaisin tuloksin. Minibulleja ei ole vielä toistaiseksi luonnetestattu yhtään. Saksassa on kehitetty bull-tyyppisille roduille aivan oma testinsä, joka havainnoi toisenlaisia luonneominaisuuksia, kuin koulutettavuuteen liittyviä henkisiä valmiuksia.

Mia Pilz harrastaa kaksivuotiaan bullinsa kanssa tottelevaisuutta. - Koirani on hyvin aktiivinen ja sen saa käytännössä väsytettyä vain uusien temppujen opettelulla, Pilz toteaa. - Olen pyrkinyt pitämään koulutushetket lyhyinä ja hauskoina ja näin menetellen koira on opiskellut uusia asioita mielellään ja oppinutkin mukavasti. - Itsepäinen koirani kyllä on, mutta sehän tekee harjoittelusta vain haasteellisemman ja siksi tuntuu hyvin palkitsevalta kun näkee kehitystä tapahtuneen, Pilz kertoo. - Tällä hetkellä keräilemme rohkeutta uskaltautua virallisiin tottelevaisuuskokeisiin. Keväällä Pilzin bulli suoritti ensimmäisenä rotunsa edustajana hyväksytysti Kiva Koirakansalainen –testin ja he ovat tutustuneet myös hakuun, joka tuntuu olevan koiralle suorastaan lempilaji.

Bullipäivä on vuosittainen suurtapahtuma, johon bulliharrastajat kokoontuvat yhteen. Tarjolla on muun ohjelman lisäksi ”Open Show” eli epävirallinen mutta arvostettu näyttely, johon yhdistys kutsuu aina jonkun arvostetun kasvattajatuomarin. Vaikka Suomi on määrällisesti pieni bullimaa, on täkäläisillä harrastajilla ollut aina hyvät suhteet ulkomaille. - Anne Eriksson on maailmallakin tunnettu suomalainen bullivaikuttaja ja entinen puheenjohtajamme Anne Landén on tehnyt myös valtavasti taustatyötä tällä saralla, kertoo Tuija Wegelius.

Minibullit ovat saavuttaneet bulleja enemmän meriittejä harrastepuolella ilmeisesti vilkkaamman luonteensa ansiosta. - Valtaosa mineistä on puhtaasti perheenjäseniä ja seurakoiria. Suurin harrastusmuoto on kääpiöilläkin koiranäyttelyt, seuraavana tulee agility. Lisäksi minit ovat harrastaneet mm. jälkeä, flyballia, raunioita ja koiratanssia. - Maailmalla minibulleja näkee usein agilityradoilla, paras saavutus tähän mennessä on minibullin yltäminen Unkarin agilitymaajoukkueen varasijalle. – Ja Ruotsissa valmistui vastikään rodun ensimmäinen jälkivalio, Eklöf mainitsee. - Suomessakin minien on todettu soveltuvan hyvin ainakin agilityyn ja tottelevaisuuskoulutukseen, tosin tottelevaisuuskoulutuksessa ohjaajalta vaaditaan tavallista enemmän määrätietoisuutta ja huumorintajua.


Millaiselle ihmiselle bullterrieri sopii?

Bullterrieriin kannattaa tutustua huolella ennen pennunhankintaa. On hyväksi tutustua rodusta kertovaan kirjallisuuteen ja haastatella sekä bulliharrastajia että –kasvattajia. - Bullin ottaminen täytyy olla todella loppuun asti ajateltu, Anne Eriksson korostaa. - Varsinkin nyt, kun maailman lehdistö seuraa himokkaana kaikkea mitä taistelukoirarodut saavat aikaan milloin missäkin päin maailmaa, olisi paha taka-isku jos rotuun pesiytyisi "ikäviä omistajia" kuten Saksassa kävi taannoin ja näiden tapahtumien seurauksena rotu kiellettiin.

Bulli sopii ihmiselle, joka on halukas jakamaan ison osan ajastaan koiran kanssa, eikä haaveile koirastaan epärealistisesti itsetunnon kohottajaa. - Bulliterrieri vaatii kunnollisen peruskasvatuksen, jotta siitä kouliintuisi mukava perheenjäsen, Tuija Wegelius kertoo.

- Olin itse aluksi aivan ihmeissäni, kun bullipentu ei uskonut kieltojani edes kymmenennen kerran jälkeen. Mutta elämä opettaa hyväksymään ja sopeutumaan. Nyt olen jo tottunut siihen, että tiettyjä asioita täytyy toistaa kärsivällisesti läpi sen elämän. Meillä on esimerkiksi sääntö, ettei astianpesukoneen astioita saa nuolla. Pyydän bullimme edelleen joka päivä pois astianpesukoneen täytöstä, mutta silti se onnistuu aina silloin tällöin lipomaan astioita tai ainakin koettaa ylttää niihin. Koiramme on nyt 11-vuotias, joten harjoituskertojen puutteesta ei ole kyse, Wegelius naurahtaa.

Anne Landen määrittelee nuoret aikuiset hyviksi isänniksi bullipennulle. - Heillä ei ole vielä piintyneitä tapoja, liian hienoja huonekaluja tai muuta omaisuutta, johon olisivat jo syvästi kiintyneet.

- Bullin omistaminen vaatii rahaa ja rakkautta, naurahtaa Mia Viljanen. - Rahaa sikäli, että bullit muovaavat etenkin pentuina ja nuorina koirina sen verran kotia, että on hyväksi jos kirstun pohjalta löytyy hieman ns. saneerausvaluuttaa.

- Myöskään minibulli ole jokamiehen koira. Elin Eklöf mainitsee. - Se sopii huumorintajuiselle, määrätietoiselle ihmiselle, joka on valmis satsaamaan koiransa vankkaan peruskoulutukseen. Jos perheessä on entuudestaan koira, niin vähintään parin vuoden ikäero on paikallaan ja valinta kannattaa kohdistaa vastakkaiseen sukupuoleen. Näin turvataan mahdollisimman sopuisa yhteiselo tulevaisuudessa, eikä koirista tarvitse luopua ennenaikaisesti mahdollisten yhteenottojen vuoksi.

- Minien suosio on korkeasta hankintahinnasta huolimatta kasvussa, Eklöf sanoo. - Ja koska kotimaan tarjonta ei riitä kattamaan kysyntää, monet hakevat minibullinsa ulkomailta.

Olisi kuitenkin erittäin suositeltavaa, että pennunostajat ottaisivat yhteyttä Bullterrieriyhdistyksen jalostustoimikuntaan tai pentuvälittäjiin etsiessään itselleen pentua. Yhdistyksen kautta saa tietoja ja apua myös tuontikoiran hankintaan. - Erityisen kriittisesti tulee suhtautua ns. keltaisen pörssin ilmoituksiin. Ostamalla pennun luotettavalta ja vastuuntuntoiselta kasvattajalta ei tule samalla tietämättään tukeneeksi epäeettistä koiranpitoa tai koirien salakuljetustoimintaa.

Jokin tässä rodussa tekee usein niin suuren vaikutuksen omistajiinsa, että ihmiset, jotka kerran ovat ottaneet bullterrierin kotiinsa, tekevät saman ”virheen” uudelleen. - Tiiviin pakkauksen sisällä on niin paljon sähäkkää elämänriemua ja rakkautta, että bullin kanssa olemisesta tulee elämäntapa, lukee Suomen Bullterrieri –yhdistyksen painattamassa rotuesitteessä.


Ulkomuoto

Bullterrieri on tavallisesti keskikokoinen, mutta koko vaihtelee jonkin verran, sillä rotumääritelmä ei mainitse minkäänlaisia paino- tai korkeusrajoja. Kokoonsa ja sukupuoleensa nähden koiran tulee olla mahdollisimman voimakas.

Kääpiöbullterrieri on pienoispainos normaalikokoisesta. Vain koko erottaa nämä rodut toisistaan, minibullin säkä ei saisi olla yli 35,5 senttimetrin.

Bullin ulkonäkö on hyvin omalaatuinen, etenkin pään muodoltaan se eroaa voimakkaasti kaikista muista roduista. Tämä persoonallinen olemus jakaa mielipiteet: se joko kiehtoo tai suorastaan inhottaa. Rodunomainen pää on kuonoa kohti kaartuva ja pinnaltaan sileä kuin hanhenmuna.

- Jotkut ihmiset pitävät bullia porsaan näköisenä, toiset taas ihailevat sitä kauttaaltaan, Tuija Wegelius kertoo. - Minusta bullterrieri on hyvin kaunis, sillä on hienot ääriviivat ja pään kaari on suorastaan ihastuttava.

Bullterrierin ulkomuoto jalostui aikoinaan tarkoituksenmukaiseksi nimenomaan taisteluareenoita varten. Sen pienet, syvällä sijaitsevat silmät olivat suojassa vastustajan hyökkäyksiltä, sillä vahva pää tarjosi niille erittäin suojaisan paikan. Huulista kehittyi paksut ja alaleuasta erittäin voimakas. Bullin tiiviistä ihosta ei vastustaja saanut helposti pitävää otetta. Bulli oli kuin rasvattu tykinkuula, jolla oli monta pyörimissuuntaa.

- Hyvä pää on nykyajan näyttelykehissä aivan ehdoton, Nooakin Arkin Anne Landen toteaa. - Se ei ole sinällään itseisarvo, mutta jos koiralla on paras mahdollinen runko mutta aivan mitätön pää, se ei voi olla hyvä bullterrieri. - Pienet kolmionmuotoiset tummat silmät sijaitsevat syvällä pään sisällä. Ne luovat aivan päinvastaisen vaikutelman, kuin esimerkiksi amerikancockerspanielin katse, joka on luokseenvetävä ja ystävällinen suurine, kosteine ja pentumaisine silmineen. Jos bullin katsetta sanotaan näyttelyarvostelussa ilkeäksi, voi olla todella tyytyväinen. ”Mean, wicked eyes” on parasta mitä voi kuulla rodun kotimaan tuomarilta. - Katseessa tulee olla rotumääritelmän mukaan myös läpitunkeva välke.

Ihanteellinen bullyksilö on jäntevä, lihaksikas ja sen olemus ilmentää erittäin suurta voimaa. Bullin tulee olla sopusuhtaisella tavalla vanttera. - Vaikka bullterrieri kuuluukin terrieriryhmään, sen rungosta ei heti ensimmäisenä tuo mieleen terrieri, vaan molossityyppiset raskaammat rodut, kuten bulldoggi ja bullmastiffi, Anne Eriksson vertailee.

- Bullin rakenne on linjakas, massava ja tiivis, sanoo Anne Landen. - Valitettavasti suurin osa näyttelykoiristamme on liian lihavia. On tärkeää ymmärtää, että massakkuus ei ole sama kuin läski. Treenattu lihaskimppu näyttää aivan toisenlaiselta kuin syöttämällä löysäksi lihotettu lajitoveri.

- Bulleilla on karkeasti katsottuna kolmenlaista tyyppivirhettä, Landen havainnollistaa. - Terrierityyppinen on liian hento, bulltyyppinen liian matala ja körmyniskainen, dalmatialaistyyppinen puolestaan liian korkea ja sen pää on usein vaatimaton runkoon nähden. Ihanteellinen bullterrieri on kaikkien edellä mainittujen tasapainoinen yhdistelmä ilman liioittelua.

- Bulli on vähän kuin kymmenottelija. Se jaksaa juosta satasen, mutta maili tekee jo tiukkaa, Landen kertoo. - Voima on räjähtävää, mutta se loppuu lyhyeen. Ilmeisesti bullilla on paljon nopeita lihassoluja, joita on hyvillä pikajuoksijoilla ja pituushyppääjillä, Landen mietiskelee.

Anne Eriksson kuvailee bullin liikkuvan hitaassa vauhdissa kuin rytmikkäästi heilahdellen. - Ravaava bullterrieri kulkee aivan kuin jousilla. Ja kun vauhti kiihtyy, koira nousee asteella maasta kuin formulavene vedestä, kunnes se saavuttaa maksiminopeuden. Silloin se näyttää mielestäni jokseenkin koomiselta sukkulalta!

Bullien rakenne mahdollistaa niille uskomattoman suuren ketteryyden, Elin Eklöf mainitsee. - Ne pystyvät ponnistamaan korkeitakin hyppyjä ja kääntymään 360 astetta kesken leikin noin vain, täysin vaivattoman näköisesti. - Bulleille on tyypillistä myös hervottomat hepuloinnit, joiden aikana bullit sinkoutuvat kuin kanuunankuulat pitkin seiniä.

- Bullterrieri on välillä taipuisa kuin ballerina ja toisinaan notkea kuin rautakanki, naurahtaa Tiia Peura.

Tunnetuin bullterrierien väreistä ovat puhdas valkoinen ja valkoinen, jolla on värillisiä silmä- tai korvamerkkejä. – Minibulleissa on enemmän värillisiä yksilöitä kun standardibulleilla, Elin Eklöf toteaa. – Kaikista toivotuin väri on raidallinen eli brindle. Lisäksi bullterrieritä on punaisia, vehnänvärisiä ja musta-ruskea-valkoisia. Värillisillä koirilla valkoista voi olla joko hyvin vähän tassujen kärjessä tai laajemmin niin että tassut, mahanalusta, kaulus, hännänpää ja läsi ovat valkoiset. Olisi toivottavaa, että valkoinen kaulus olisi muodoltaan leveä, tasainen ja symmetrinen siten, että se loisi optisen harhan entistä kaarevammasta ja täyteläisemmästä päästä. - Bulleilla esiintyy myös laikullista väriä, joka ei ole toivottava, mutta ei myöskään hylkäävä virhe näyttelykehässä. Ainoa hylkäävä väri tällä rodulla on maksanväri, jota esiintyy kannassa erittäin harvoin.


Terveystilanne

Bullterriereillä on tavattu useita sairauksia, joista Anne Eriksson listaa eriasteiset iho-ongelmat, furunkuloosin, atopian, demodikoosin, hiivatulehdukset, sydämenvajaatoiminnan, munuaistenvajaatoiminnan, kuurouden, kuivasilmäisyyden, epilepsian, vakavat neurologiset ongelmat sekä tutkitusti vain kahdella koirarodulla, alaskanmalamuutilla ja bullterrierillä, esiintyvän sinkinpuutossairauden, joka johtaa yleensä kuolemaan jo pentuiässä.

- Vakavimmat ongelmat ovat koiran kannalta todennäköisesti vaikeat ihottumat, Eriksson toteaa. - Ihottumaisen koiran päivittäinen hoito on kiusallista ja hankalaa niin koiralle kuin omistajallekin. Toki sydämen vajaatoimintakin on vaikeissa muodoissaan hankala ja voi rajoittaa elämää hyvin radikaalisti, mutta toistaiseksi oikealla lääkehoidolla on pystytty pitämään sairaiden koirien elämän laatu kohtuullisen hyvänä. Perinnölliseen munuaisvikaan sairastuva koira menehtyy lähes aina hoitoyrityksistä huolimatta.

- Purentavika on bulleilla hyvin yleinen johtuen rodun bulldoggitaustasta ja poikkeuksellisesta pään muodosta, Karita Kraufvelin mainitsee. - Oikeapurentaista koiraa on itse asiassa vaikeampi löytää kuin virheellistä.

Suomen Bullterrieriyhdistys aloitti vuonna 1986 vapaaehtoisuuteen perustuvat lonkka- polvi- ja kyynärniveltutkimukset. Saadakseen enemmän faktatietoa käyttöönsä yhdistys on tukenut myös rahallisesti tutkimustuloksia. - Yli kymmenen vuoden seurannan jälkeen on tultu siihen tulokseen, että luustoltaan koirat kyllä kestävät. Nyt keskitetään voimavaroja muihin tutkimuksiin, Eriksson kertoo. - Tällä hetkellä yhdistys tukee BAER -kuulotestausta, polvitarkastusta, sydän- ja munuaistutkimusta, sekä kääpiöbullien silmätutkimusta linssiluksaation varalta. - Kuuroja tai puolikuuroja koiria on tullut esiin seitsemän kaikkiaan 62 tutkitusta koirasta.

Ennen BAER-testilaitteiden saamista eläinpuolelle testattiin kuuloa vain kotikonstein. Nykyinen tieteellinen menetelmä löytää kuulo-ongelmaiset huomattavasti luotettavammin. - Kasvattamissani pentueissa ensimmäinen ja onnekseni ainoa kuuro pentu syntyi vuonna 1988, Eriksson kertoo. - Eläinlääkärituttavani havaitsi ongelman ennen luovutusikää ja pentu lopetettiin. Yksi Englannista tuottamani narttu oli myös täysin kuuro, pidin sen kuitenkin itselläni yhdeksän vuoden ajan. Näin jälkikäteen täytyy myöntää, että lopettaminen olisi ollut sille armeliaampaa, Eriksson toteaa.

Tällä hetkellä yhdistyksen pentuvälitykseen on kaikki yhdistelmät tervetulleita ilman erillisiä sairaus- tai terveysrajoitteita. Mikäli hiljattain tehty jalostuksen tavoiteohjelma menee läpi Suomen Terrierijärjestössä ja Suomen Kennelliitossa, on sen jälkeen vasta mahdollista rajata pentulistalta pois ne yhdistelmät, jotka eivät täytä tiettyjä kriteerejä.

- Sukulaisuusaste on bulleilla aivan liian korkea, Eriksson harmittelee. - Onneksi kuitenkin jatkuvasti maahamme tuodaan vieraampaa verta ulkomailta ja näin saamme toivottavasti geenipoolia laajennetuksi. Tällä hetkellä koiran rekisteripapereiden sukutaulussa voi toistua sama koira jopa viisikin kertaa. - Otaksun, että kaikki Suomen bullterrierit ovat vähintään serkkuja keskenään, Eriksson mietiskelee. - Bullterrieriä ei ole vielä anottu mukaan Kennelliiton ylläpitämään ja valvomaan Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustusohjelmaan eli Pevisaan, joten jalostusrajoituksia ei ole. On vain suosituksia, joihin eri kasvattajat suhtautuvat eri tavoin.

- Suomen kääpiöbullterrierikannassa esiintyy linssiluksaation lisäksi munuaisten vajaatoimintaa, sydämen vajaatoimintaa, kuuroutta ja iho-ongelmia, Elin Eklöf kertoo. - Linssiluksaation ja kapean geenipoolin takia Englannissa ja Australiassa on parasta aikaa meneillään ns. interbreeding-ohjelma, joiden puitteissa minibulleja risteytetään standardibullien kanssa ja jälkeläiset rekisteröidään kääpiöiksi.

- Kaikki alle 5-vuotiaana kuolleet bullit on mahdollista ruumiinavata Bullterrieriyhdistyksen kustannuksella, sanoo Anne Landen. - Tämä antaa kasvattajalle, omistajille ja usein myös pentuesisarusten omistajille tärkeää tietoa jalostustyötä ohjaamaan.

- Bullterriereiden kasvatus on hyvin haastavaa ja vastuullista työtä, Bullacedale´s-kennelin Karoliina Suvitaival kertoo. - Kasvattajan täytyy ajatella ja toimia eettisesti tehdessään jalostusvalintoja. Lisäksi kasvattajalla on oltava suhteellisen paksu lompakko, sillä spermaa on tuotettava ulkomailta keinosiemennyksiä varten, eikä tulos ole mitenkään varma. - Sairauksien välttäminen ja luonteiden hyvänä säilyttäminen ovat ne kaikkein tärkeimmät seikat, joihin rodussa täytyy keskittyä tällä hetkellä.

Anne Landen ei koe bullterriereitä erityisen sairaiksi koiriksi. - Minulla on ollut useita bulleja ja niiden eläinlääkärikäynnit ovat rajoittuneet lähinnä rokotuksiin tai kaivuuhommissa katkenneiden kynsien hoitoon. – Osa koirien iho-ongelmista on mielestäni itseaiheutettuja, kun koiran ruokavaliota muunnellaan koko ajan ja koiralle syötetään joka pikku näppyyn antibioottikuuri. - Paikallishoidot tehoavat tavallisesti ihan yhtä hyvin, antibioottikuurilla menee vain bullipennun vastustuskyky ja kierre on valmis.

- Kun bulli sairastuu tai loukkaantuu, voivat eläinlääkärikulut paisua yllättävän suuriksi, Mia Viljanen toteaa. Viljanen ei itse tohtisi ottaa yhtään bullia ilman vakuutusta, sen verran riskialttiista rodusta on kyse. - Bullien varsin tavallinen ja vaarallinen harrastus on erilaisten vierasesineiden syöminen, joita sitten toisinaan joudutaan kirurgisesti poistelemaan ruuansulatuskanavasta. - Bullin vauhtikin aiheuttaa kasvaneen riskitekijän; meno on toisinaan todella hurjaa. Siksi ei ole ihme, että vauhdin hurmassa vahinkojakin sattuu. - Luita on murtunut ja katkeillut, polvien risti- ja nivelsiteitä on katkeillut tai revähtänyt, pienempiä havereita edes mainitsematta.


Arkipäivän elämää

Bullterrierit tuovat persoonallisina koirina omistajiensa arkeen runsaasti elämyksiä, kokemuksia ja jännitystäkin. Seuraavassa bulliharrastajat kertovat koiriensa mieleenpainuvista tempauksista.

Elin Eklöf oli minibulli-Ebban kanssa agilitykentällä harjoituksissa, kun kesken kaiken alkoi sataa vettä. Ebba näytti surkealta, sillä se ei todellakaan pidä sateesta. - Kun tuli meidän vuoromme, Ebba yllättäin piristyi ja pinkaisi radalle kovaa vauhtia. Este toisensa jälkeen sujui mallikkaasti tassut kipinöiden. Tultiin putkelle, jonne Ebba upposi kuin ohjus. Ja sinne jäi. Ebba jumitti putken puoleen väliin ja oli ilmeisen tyytyväinen sateensuojaansa, sillä se ei tullut ulos edes parhaimpien namien houkuttelemana. – Jouduin lopulta itse nolona ryömimään putkeen ja vetämään vastahakoisen minibullin putkesta suorastaan puoliväkisin, Elin naurahtaa.

Tuija Wegeliuksen bulli oli alle vuoden vanha, kun he kävivät vielä koirapuistoissa. - Koirapuistokäynnit loppuivat pian yllättäin, kuin veitsellä leikaten, sillä kerran kun kerran menin Ellin kanssa puistoon, siellä leikki pallolla snautseri omistajineen. - Koirani ryösti pallon ja junttasi sen takahampaidensa väliin puristuksiin. Kovalla työllä sain pallon pois Elliltä ja annoin sen takaisin snautserin omistajalle. Hän heitti pallon ilmaan välittömästi ja tällä kertaa siihen ennätti hänen oma koiransa. Jokainen voi arvata, kuinka tässä tilanteessa meinasi käydä. - Viime hetkellä sain tulistuneen koirani pois aitauksesta. Minullekin tuli tuolloin täytenä yllätyksenä se, kuinka nopeasti bulli suuttuu ja kuinka pitelemätön se sellaisessa tilanteessa on. Tuon tapahtuman jälkeen emme ole enää käyneet koirapuistoissa, Tuija kertoo. - Nyt Elli on jo 11-vuotias bullirouva ja se on ikäisekseen pirteä, vaikka sairastelut ovat osa sen arkea ja eläinlääkärissä Elliä käytetään monta kertaa vuodessa.

- Bullterrierin ottamista kannattaa harkita erittäin huolella, sillä se on rotu, joka vaatii omistajaltaan todellista sitoutumista. - Olin itse kotiäitinä, kun Elli tuli meille, Tuija kertoo. - Pystyin melko vaivattomasti järjestämään elämän niin, että koira oli pentuna lähes aina valvonnan alaisena. Siitä huolimatta se ennätti suihkukäynnin aikana repiä sohvaa, pureskella ovenpieliä ja jopa betoniseinää. - Mieleenpainuvimmaksi on jäänyt ajomatka, jonka aikana Elli repi farmariauton peräosan irti eräällä viisi minuuttia kestäneellä moottoritieosuudella. Ei auttanut, vaikka huusin ratin takaa kuin palosireeni. Elli ei varmaan edes kuullut kieltojani, kun se oli niin touhua täynnä sisustaessaan topakasti tavaratilaa mieleisekseen. – Ei varmaan tarvitse edes erikseen mainita, että kuljetushäkki on monelle bullille aivan välttämätön lisävaruste auto- ja näyttelymatkojen ajaksi.

Anne Erikssonin ensimmäinen bullterrieri Jymy oli kuuluisa siitä, ettei se sietänyt lähellään muita uroksia. Sen machoilu sai erään kerran laajan yleisön, kun MTV3 kuvasi Kymmenen Uutisten kevennystä koiratapahtumasta "Hyvät, Pahat ja Rumat", jossa edustettuina olivat staffit, englanninbulldogit ja bullit. - Jymy oli puettu englantilaiseksi jalkapallohuligaaniksi kaikkine lippuineen ja joukkueliinoineen. TV-kuvaaja oli äskettäin nähnyt Jymyn rähjäävän ohikulkeville uroksille ja pyysi saada kuvata tuollaisen tilanteen nauhalle. Jostain syystä se olikin kuvauksen käynnistyttyä aivan hiljaa ja vain katseli ympärilleen rauhallisena. Jotain oli siis keksittävä. – Muistin, että Jymy oli koirapuistokäynneistä oppinut, että aina kun uros tuli aitaukseen, huusin omistajalle: "Odota vähän, mä otan koiran kiinni". Tästä seurasi, että Jymy raivostui aina jo kuullessaan tuon lauseen, vaikkei nähnyt edes koiraa. - Huusin lauseen kuvaajan lähestyessä koiraa polvillaan. – Siinä samassa Jymy alkoi raivota räkä lentäen ja pyörien sinne tänne valmiina taistoon. - Kuvaaja pelästyi niin, että kamera lensi kaaressa. Kun jälkeenpäin katsottiin otosta, se oli juuri sitä mitä pitikin: englantilainen huonosti käyttäytyvä jalkapallohuligaani riehuu hallitsemattomasti niin, että kamerakin saa kyytiä, Eriksson kertoo.

- Samainen koira oli kerran mukanani Porin koiranäyttelyssä. Oli hyvin kuuma päivä ja Jymy istui näyttelyhäkkinsä päällä päätään roikottaen. - Pieni poika kulki isänsä kanssa ohi ja tunnisti mielestään eläinlajin: "Isi, kato papukaijaa". Erikoisen muotoinen koira on saanut monia muitakin lempinimiä, kuten kääpiöponi, tapiiri, kummituskoira ja sikakoira. Kaikista hauskin kommentti on ollut "Sitä on pistänyt päähän", Anne naureskelee.

- Eräs ystäväni piti aikoinaan koirahoitolaa, Anne jatkaa. - Hän kertoi hoitavansa aika ajoin erästä bullterrieriä, joka oli hyvin ystävällinen, mutta teki myös yllättävän paljon tuhoja. Eräänä aamuna tarhalle mennessään hän oli ihmetellyt, että miksi joku oli heittänyt koiran tarhaan auton pölykapselin. Mutta ei, ei se suinkaan ollut mikään pölykapseli, vaan kolmelitrainen metallinen ruokakuppi, jonka koira oli joutessaan muotoillut frisbeen muotoiseksi.

- Sain vuoden koirattoman kauden aikana tilaisuuden tutustua useisiin eri bulleihin, kun hoidin niitä omistajien lomien aikoina, Anne kertoo. - Erikoisia tapoja löytyi laidasta laitaan. Yksi saunoi, toinen hieroi itseään pyykinkuivaustelineen alla roikkuviin pyyhkeisiin, kolmas kulki mielenosoituksellisesti tyhjä ruokakuppi päässään, yksi mininarttu istui iltaisin sohvan selkänojalla tai olkapäillä ja tuijotti televisiota.

- Nyt me olemme jälleen palanneet bullikokoonpanoon, sillä meille muutti vastikään aikuinen "junttibulli" suoraan tarhaolosuhteista. Sen touhuiluiden seuraamisessa on kyllä naurua piisannut, Anne kertoo. - Milloin se tulee muina miehinä vastaan pitkä eteisenmatto suussaan, milloin se ei osaa peruuttaa sohvan selkänojan takaa pois, vaan alkaa huutaa kuin hengen hädässä. Ja vaikka se on jo kaksi viikkoa kulkenut ovista, niin aina se vaan odottaa oven avautuvan saranapuolelta...




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle