Englanninsetteri
on tasapainoinen, tyylikäs ja tulinen


Englanninsetteri on kehitetty taitavaksi kanakoiraksi. Kanakoirametsästys edellyttää koiralta loputtoman voimakasta työskentelyhalua, käyttöön soveltuvaa rakennetta ja kestävyyttä.

Englanninsetterin viehätysvoima syntyy sen luonteen ääripäistä. Vaikka englanninsetteri on metsällä tulinen ja kiihkeä, se on kotona tasapainoinen ja ystävällinen koko perheen lemmikki.



Laverack ja Llewellin tasoittivat tietä

Englanninsetterin historia ulottuu 220 vuoden päähän. Alkuaikojen yksilöt muistuttivat ennen kaikkea ranskalaisia peltospanieleita, jotka pysähtyivät hetkeksi saatuaan riistasta vainun. Englanninsetterin taustoissa on myös espanjalaista pointteria eli perdigueoa.

Englantilaiseen kanakoirametsästyskulttuuriin on kautta aikojen kuulunut pyrkimys hienostuneeseen eleganssiin ja metsästyksellisten tyyliarvojen korostamiseen.

Englantilainen metsästäjä ei halunnut väijyä kivenkolossa mudan tuhrimana ja ampua sarjatulella kaikkea liikkuvaa, vaan metsästää arvokkaasti ja hillitysti.

Tätä eleganttia metsästystä varten tarvittiin rotu, jonka avulla lintu saatiin ammuttua sen lähtiessä hallitusti lentoon. Metsästäjän ja koiran saumaton yhteistyö nostettiin arvoasteikossa hyvin korkealle.

Vahvimmin englanninsetterin kehitykseen vaikutti englantilainen herrasmies Edward Laverack, joka eli vuosina 1800–1877. Hän osti kasvatustyönsä perustaksi pastori Harrisonilta kaksi koiraa Ponton ja Old Moll´in. Näillä Laverack aloitti kasvatustyönsä vuonna 1825 ja jatkoi sitä elämänsä viimeisiin vuosiin saakka.

Laverack teki valtavan työn englanninsetterin hyväksi ja kehitti rotua kohti oikeaksi katsomaansa ihannetta. Hän pääsikin kasvatustyössään lähelle tavoitteita. Laverack jalosti englanninsetterin, joka löysi linnut hyvin ja työskenteli sekä vauhdikkaasti että tyylikkäästi.

Rakenteeltaan Laverackin englanninsetterit olivat kestäviä. Niillä oli pitkät, kevyet päät ja yhdensuuntaiset pään linjat, tummat silmät ja taakse asettuneet korvat, vahvat hyvin kulmautuneet etuosat, erinomaiset takakulmaukset ja säänvaihteluilta suojaava turkki.

Laverackin kuoltua hänen ystävänsä Llewellin jatkoi työtä englanninsettereiden hyväksi. Llewellin havaitsi Laverackin setterilinjan puutteiksi kovakorvaisuuden, työlään koulutettavuuden ja taipumuksen metsästää yksin. Llewellin pyrki määrätietoisesti parantamaan näitä ominaisuuksia korostaen koirien herkempää vastaanottokykyä ja taipumusta yhteistoimintaan metsästäjän kanssa. Llewellin onnistui säilyttämään Laverack-setterien elegantin olemuksen ja samalla parantamaan niiden käyttöominaisuuksia.

Aikoinaan epäiltiin yleisesti että Laverack olisi yhdistänyt rotuun irlanninsetteriä. Ja tiettävästi ainakin yksi gordoninsetteri löytyy myös englanninsettereiden geenistöstä.


Pohjolan perukoille

Englanninsetterit saapuivat Suomeen 1800-luvun lopussa. Tästä on olemassa luotettavia kirjallisia dokumentteja, sillä rotu oli mukana vuonna 1889 perustetun Suomen Kennelklubin ensimmäisessä rotukirjassa. Sen ajan rotukoiramäärään suhteutettuna kirjassa mainitut 32 englanninsetteriä muodostivat merkittävän joukon suomalaisessa rotukoirapopulaatiossa.

1900-luvun alun Suomessa vain hyvin varakkailla ihmisillä oli mahdollisuus hankkia englanninsetteri. Englanninsettereiden omistajat olivat mm. kartanon omistajia, kirkkoherroja, teollisuusjohtajia, kunnallisneuvoksia ja ylempiä sotilastoimihenkilöitä. Karkeasti ottaen sellaisia ihmisiä, joiden ei tarvinnut metsästää saaliin saamisen vuoksi, vaan yhteiskunnallisen arvonsa mukaisesti ja tyyliseikat huomioiden.

Pohjoismainen englanninsetterikasvatus oli 1960-luvulle saakka puhtaasti käyttökoirajalostusta, sillä näyttelykoirailmiö ei ollut vielä noussut pinnalle. Vain linnunmetsästäjät hankkivat englanninsettereitä ja jalostusyksilöt valikoituivat pääsääntöisesti käyttöominaisuuksien mukaan. Ulkomuoto säilyi joka tapauksessa perin yhtenäisenä, sillä lähes kaikki rodun ulkomuototuomarit olivat itsekin metsästäjiä ja harrastivat englanninsettereitä. Tavallista oli että arvostelevilla tuomarilla oli sekä koepuolen että näyttelytuomarin oikeudet. Rakennetta arvioitiin tästä syystä verraten sitä rodun käyttötarkoitukseen ja tarkoituksenmukaisuuteen.

Myöhemmin englanninsetterit, monien muiden rotujen tapaan, jakautuivat kahteen eri jalostussuuntaukseen. Käyttöpainotteisen jalostuksen rinnalle syntyi ulkomuotoa korostava kasvatuslinja, jonka tavoitteet suuntautuivat koiranäyttelyissä menestymiseen.

Metsästysominaisuuksien perusteella jalostettavia englanninsettereitä kutsutaan nykyään käyttölinjaisiksi ja ulkomuotoa korostavaa linjaa näyttelylinjaisiksi. Näyttelylinjaiset koirat ovat edelleen jakautuneet englantilaiseen ja amerikkalaiseen tyyppiin.

Käyttö- ja näyttelylinjaisia ei juurikaan yhdistetä keskenään.

Englanninsettereiden rekisteröintimäärät ovat vaihdelleet Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana 30–108 välillä. Käyttö- ja näyttelylinjaisten osuudet ovat lähes tasan.

Suomeen tuodaan uusia englanninsettereitä aktiivisesti ulkomailta. Yleisimpiä tuontimaita ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Viro, Hollanti, Belgia, Iso-Britannia ja USA.

Naapurimaissamme Ruotsissa ja Norjassa englanninsetteriharrastus kukoistaa ja voi hyvin. Ruotsissa rekisteröidään vuosittain yli kaksinkertainen ja Norjassa jopa kymmenkertainen määrä englanninsettereitä Suomeen verrattuna. Sekä Ruotsissa että Norjassa koirat ovat pääsääntöisesti käyttölinjaisia.


Iloista energiaa

Deringan kennelin Päivi Ylänne kuvailee englanninsetterin luonnetta iloiseksi, ystävälliseksi ja energiseksi. – ”Enkku” rakastaa kaikkea ja kaikkia. Se ei yksinkertaisesti ymmärrä että maailmassa voisi olla siihen itseensä kohdistuvaa pahuutta.

– Englanninsetteri ei rähise eikä se häiritsevästi puolusta reviiriään, totaa Prihan kennelin Jyrki Vohlonen. – Rodun huonona puolena on sen sijaan joskus liiallisuuksiinkin menevä mielistely. Mielistelystään huolimatta englanninsetteri voi olla myös itsepäinen.

Ihanneluonne on Vohlosen mukaan jo pääpiirteissään saavutettu. – Tavoitteena kun on ollut englanninsetteri, joka on kiltti, terveesti itsevarma ja kestää vaativaakin koulutusta.

– Englanninsetteri on hyvin utelias ja se työntää kuononsa joka paikkaan, Minna Toivola naurahtaa. – Rodun ihanneluonteeseen kuuluu ehdoton sosiaalisuus toisia koiria kohtaan. Englanninsetterit nauttivat saadessaan temmeltää lajitovereidensa kanssa ja ne ovat aina valmiita solmimaan uusia koirakontakteja.

– Omat koirani eivät ole koskaan murahtaneet vastaan tulevalle vieraalle koiralle. Aggressiivisuus ei kerta kaikkiaan kuulu tähän rotuun.

Englanninsettereiden jalostustoimikunta kartoitti vuonna 2003 metsästyslinjaisten englanninsettereiden luonnetta. Kyselyn mukaan englanninsettereiden omistajat pitivät koiriaan hyvin miellyttävinä perheenjäseninä. Pääosin vastaajat arvioivat koiransa erittäin lapsiystävälliseksi, vain joka kymmenes oli ilmoituksen mukaan arka ja kaksi sadasta vihainen lapsille. Arkuus oli tyypillisesti narttujen ongelma ja aggressiivisuus urosten.

Kahdeksan kymmenestä omistajasta ilmoitti setterinsä olevan sosiaalinen toisia koiria kohtaan. Loput aristivat, pelkäsivät tai saattoivat käyttäytyä aggressiivisesti.


Minulleko englanninsetteri?

– Englanninsetteri ei viihdy yksin eikä sovellu elämään tarhakoirana, painottaa Minna Toivola. – Kaupunkiin ja maalle sopeutumisessa ei sen sijaan ole eroa. Kaupunkikoirana eläessään englanninsetteri oppii nauttimaan ihmisvilinästä ja runsaista tapahtumista, kun taas maalla sen vapaudenkaipuu saa oivallista tyydytystä.

– Omat urbaanit englanninsetterini loikoilevat päivisin sohvalla ja katselevat ikkunasta kaupungin hulinaa, Toivola kertoo. – Ne käyttäytyvät moitteettomasti niin bussissa, metrossa kuin junassakin. Kuitenkin näistä seesteisistä cityeläimistä kuoriutuu villejä pikalähettejä, kun ne pääsevät viikonloppuisin juoksemaan maalle. Silloin ei rauhallisuudesta näy vilaustakaan!

Outi Tervon mukaan enkkuharrastajaksi ei kannata ryhtyä jollei itse nauti ulkoilusta, setterit kun tarvitsevat paljon liikuntaa. – Samaten kohderyhmistä kannattaa rajata pois auktoriteettipalvontaa halajavat henkilöt, heille rotu ei sovi. Enkku on luonteeltaan suurpiirteinen ja vapaa, eikä sitä saa tottelemaan konemaisen tarkasti vaikka kuinka yrittäisi. Englanninsetterille tyypillisiä luonteenpiirteitä tulisi kunnioittaa ja ymmärtää että ne ovat osa tätä rotua. Voit saada kaiken, mutta osia et.

– Enkku ei mielestäni ole kaikista helpoin koira kouluttaa, enkä siksi välttämättä suosittelisi sitä aivan varauksetta ensimmäiseksi koiraksi, Tervo pohdiskelee.

Päivi Ylänteen mukaan englanninsetteri sopii avarakatseiselle ihmiselle joka ymmärtää, ettei setteri aina ennätä ajattelemaan ennen kuin se toimii.

– Uskoakseni suurin osa englanninsetteriharrastajista on kaikkinensa niin ihastunut tähän rotuun, että pysyttelee sen parissa tulevaisuudessakin. Tämä rotu suorastaan varastaa omistajan sydämen.

Käyttövalioksi koiransa kouluttanut Ilkka Korhonen korostaa englanninsetterin olevan metsästyskoira, jollaisena se tulee säilyttää. – Enkku tarvitsee reippaan, päättäväisen ja ymmärtävän isännän. Mielestäni ei ole oikein että englanninsetteri hankitaan pelkäksi koti- tai seurakoiraksi, sillä siihen tarkoitukseen rotuja on tarjolla yllin kyllin.

– Englanninsetteri sopii aktiivisesti metsästävään kotiin, suosittelee metsästäjä Jyrki Vohlonen. – Ei tallin taakse kettinkiin eikä ahtaisiin kaupunkiolosuhteisiin, jossa se ei pääse purkamaan loputonta energiaansa.


Käyttöominaisuudet puntaroidaan

Englanninsettereiden jalostuksen tavoiteohjelmassa mainitaan, että kasvattajien tulisi pyrkiä laajahakuisiin ja linnunkäsittelytaidoiltaan hyviin metsästyskoiriin. Hyvä koulutettavuus, voimakas yhteistyöhalu, linnunoton täsmällisyys ja lentoonajon halukkuus ovat tälle rodulle tärkeitä ominaisuuksia.

Englanninsettereiden käyttöominaisuuksia punnitaan kanakoirien metsästyskokeissa. Ne muistuttavat mahdollisimman pitkälle käytännön kanakoirametsästystä. Kokeita on neljänlaisia:

- kanakoirien erikoiskoe (KAER)
- kanakoirien kenttäkoe (KAKE)
- kanakoirien metsäkoe (KAME), ja
- kanakoirien tunturikoe (KATU).

Viime vuonna kokeisiin osallistui 74 englanninsetteriä.

Kanakoirakokeet ovat luonteeltaan erittäin vaativia ja haasteellisia sekä koiralle että ohjaajalle. Niiden onnistumis- eli tulosprosentti jää moneen muuhun koemuotoon verrattuna hyvin alhaiseksi. Neljä viidestä poistuu koepaikalta ilman mitään tulosta (kolmos-, kakkos- tai ykköstulosta). Aniharva yltää ykköseen.

Englanninsettereiden muotovalionarvo on kytketty yhteen koetulosten kanssa. Kolmen näyttelysertifikaatin lisäksi koiran tulee saavuttaa kanakoirakokeessa joko kaksi kertaa avoimen luokan kakkostulos tai kerran ykkönen. Ja koska koetulos kanakoirakokeista ei ole läpihuutojuttu, valmistuu muotovalioita vain noin yksi vuodessa. Kolmen sertin koiria on huomattavasti enemmän.

Nykyään yhteensä 36 koiralla on FIN MVA-titteli ja kahdeksalla FIN KVA-arvo. Viimeisintä käyttövaliota on Suomessa juhlittu 1980-luvulla. 26:lla muotovaliolla on hankittuna nykyään vaadittavat käyttötulokset, loput kymmenen on saanut tittelin ennen koevaatimusta tai arvonäyttelyiden erikoissäännöillä.

Kanakoirakerho järjestää virallisten kokeiden lisäksi myös erillisiä ikäkausi- ja mestaruuskilpailuja. Alle 2-vuotiaille englanninsettereille on olemassa Kultamalja-kilpailu, alle 3-vuotiaille Derby ja voittajaluokan koirille kilpailut nimeltään Kenttien Voittaja, Metsien Mestari ja Elit.


Huippukoira osaa ja jaksaa

Hyvä setteri jaksaa metsästää halukkaasti päivästä toiseen. Se etenee jahdissa laukaten ja väsymättä.

– Synnynnäinen lintukoira löytää ja seisoo linnut, Prihan kennelin Jyrki Vohlonen kertoo. – Todellinen huippukoira hakee isännälleen linnut nopeasti ja niitä karkottamatta. Se oppii kokemuksen myötä etsimään maastosta kaikkein todennäköisimmät lintuapajat.

– Koiran vainu on työkalu, jota ei voi parhaimmallakaan koulutuksella korvata. Käyttöominaisuudet kulkevat perimässä ja niitä voi vain suunnitelmallisen jalostuksen keinoin ylläpitää.

– Kanakoiraohjaajan tehtävänä on tukea koiraansa ja saada sen käyttöominaisuudet mahdollisimman laadukkaasti esille. Viime kädessä nämä ominaisuudet näkyvät kurkistamalla pakastimeen. Onko siellä lintu poikineen vai palaako pelkkä valo?

Ilkka Korhosen mukaan huippukoira hakee riistaa ohjaajansa molemmilta puolilta laajasti, maaston hyvin peittäen ja tuulen huomioiden. – Lopullinen laajuus määräytyy maastotyypin tiheyden mukaan noin sadasta metristä aina kilometriin saakka. Koiran tulee työskennellessään huomioida isännän kulkusuunta.

– Kun englanninsetteri löytää linnun, se seisoo sitä sähköisesti. Jos ohjaaja on tällä välin kadottanut yhteyden koiraansa eikä näe seisontaa, koira käy hakemassa isännän eli ns. tiedottaa. Ohjaajalta luvan saatuaan koira siivittää eli ajaa linnun lentoon. Sitten koira odottaa paikoillaan kunnes metsästäjä ampuu saaliin. Tämän jälkeen koira käskyn saatuaan noutaa linnun isännälleen.

Seisovilla koirilla yhteistyö metsästäjän ja koiran välillä on kaiken A ja O.


Harrastus motivoi, tulosta tulee

– Yksi kaikkien aikojen parhaista englanninsettereistä on norjalaisen Ingvar Rödsjön omistama Berkjestölens Hi-Treff, tietää Ilkka Korhonen. – Se on voittanut viidesti Norjan mestaruuden ja valittu kahdesti maansa parhaaksi metsästyskoiraksi, kaikki rodut huomioiden. Saavutus on huikea ja todella hakee vertaistaan, Korhonen toteaa.

Koiranäyttelymenestyjiä löytyy niin englantilais- kuin amerikkalaislinjaisista englanninsettereistä.

Kotimaiset Tuliketun Utu-Keiju ja Blue Baltic’s Ice Crystal ovat keränneet paljon suuria voittoja tililleen. Muita supermenestyjiä ovat englanninsetteriharrastajien mukaan mm. Swannery Valucia Sparker, Moon Magic Po Pengtsson ja Starlite Express of Valsett, joka oli vuonna 1988 Cruftsin Best in Show.

Minna Toivola kannustaa englanninsettereitä mukaan kaverikoiratoimintaan. – Tämän rodun valttikorttina kun on suorastaan rajoja rikkova ystävällisyys, joka on tärkeä ominaisuus kaverikoirille. Toivola on käynyt omiensa kanssa vierailuilla kouluissa ja kehitysvammaisten päiväkeskuksissa. – Asiakkaat ovat todella pitäneet koiristani ja koirani puolestaan nauttineet saamastaan huomiosta ja rapsutuksista.


Koosta väännetään peistä

Englanninsetterin olemuksessa ja liikkeissä on havaittavissa suurta tyylikkyyttä. Sama tyylikkyys on läsnä myös metsästettäessä englanninsetterin kanssa.

Rodun käyttötarkoitus on vuosien saatossa säilynyt muuttumattomana, joten rodun ihannetyyppiä ei ole tarvinnut muuttaa. Englanninsetterin tulee yhä näyttää siltä että se rakenteensa puolesta kykenee väsymättä metsästämään laukkaamalla tuntikausia, useita päiviä peräjälkeen. Sen rakenteen täytyy synnyttää mielikuva nopeudesta ja kestävyydestä.

Minna Toivolan mukaan metsästys- ja näyttelysetterit ovat ulkomuodoltaan eriytyneet toisistaan. – Metsästyssetterit ovat kauttaaltaan pienempiä, kuivempia, kevytrakenteisempia ja nopeampia. Vastaavasti näyttelylinjaiset ovat kookkaampia, massakkaampia, ilmeeltään pehmeämpiä, runsaskarvaisempia, olemukseltaan ja liikkeiltään näyttävämpiä.

Jo pelkät kokorajat aiheuttavat eriytyvää kuilua käyttö- ja näyttelylinjaisten välille. Metsästyskäyttöön pyrkivä jalostussuunta noudattaa yhä Pohjoismaissa 1900-luvun alussa sovittuja rajoja, jotka perustuvat Englannissa tuolloin määriteltyihin mittoihin.

Joku aika sitten rotumääritelmän kokoja kuitenkin metsästäjien vastustuksesta huolimatta nostettiin ja tulkinta ulotettiin koskemaan kaikkia FCI-maita. Metsästyslinjaisten kasvattajat eivät halunneet koirilleen lisää korkeutta vaan jatkoivat vanhan ihanteensa toteuttamista.

– Koon kasvaessa loukkaantumisriski kasvaa metsästystilanteissa moninkertaiseksi, Ilkka Korhonen vakuuttaa. – Ihannekoko metsästyksen kannalta on noin 60 senttiä, uros tietenkin hieman kookkaampi kuin narttu. Kunnioitamme tältä osin aiempaa rotumääritelmää jota noudatetaan myös naapurimaissamme Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

– Jotta koira jaksaa työskennellä, sen työvälineiden täytyy olla kunnossa, toteaa Ilkka Korhonen. – Se tarvitsee teräksiset lihakset, hyvän voimansiirron ja kunnon koneen. Koirakielelle käännettynä voimansiirto tarkoittaa riittävästi kulmautuneita raajoja ja kone tilavaa rintakehää. Hyvin kulmautunut koira puolestaan pystyy kehittämään itselleen kunnollisen lihaksiston ja liikkumaan oikein.

Deringan kennelin Päivi Ylänne toivoo englanninsettereille riittävän leveää rintakehää ja tasapainoista päätä. – Näille on myös hyvin tyypillistä kaunis suora ylälinja, joka jatkuu hännän kiinnitykseen saakka. Hyvät etu- ja takakulmaukset ovat välttämättämät hyvien liikkeiden aikaansaamiseksi.

Englanninsetterin komistus on sen kaunis karvapeite. Karvan halutaan olevan suoraa, rungonmyötäistä, tiivistä ja silkkistä.

Sallittuja värejä ovat mustat, ruskeat ja keltaiset pilkut valkoisella pohjalla.


Terveystilanne

Kaikilla koiraroduilla on niille ominaiset sairautensa, niin myös englanninsettereillä.

Englanninsetteri on mukana Suomen Kennelliiton ylläpitämässä Pevisassa eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa. – Lonkkaniveldysplasiaa eli kansankielellä lonkkavikaa on nyttemmin alettu vastustaa jalostuksellisin keinoin, kertoo Minna Toivola. – Kun aiemmin vanhemmat piti kuvauttaa mutta tulos ei vaikuttanut rekisteröimiseen, kasvattajat käyttivät melko surutta C-, D- ja jopa E-lonkkaisia koiria jalostukseen. Näin lonkkavikageenejä ehdoin tahdoin rikastettiin rotuumme.

– Uusitussa Pevisassa raja-arvoksi on asetettu C. Tämän muutoksen myötä lonkkaniveldysplasia tullee tulevaisuudessa vähenemään.

Rodun lonkkavikaprosentti oli vuosina 1995–2003 rekisteröidyillä koirilla yli 30 %. Käyttölinjaisilla settereillä vika-aste oli 21 % ja näyttelylinjaisilla 38,1 %. Huomattavan eron selittää se, että käyttölinjaisten kasvattajat ovat käyttäneet jalostukseen pääsääntöisesti A- ja B-lonkkaisia koiria, kun taas näyttelylinjaisissa oli yleisempää käyttää myös C:tä. Vertailuksi kerrottakoon että Norjassa englanninsettereiden lonkkavikaprosentti on vain 13 % (aineistona vuosina 1990 – 2003 syntyneet koirat) ja Ruotsissa 15 %. Molempien naapurimaidemme esimerkki osoittaa selvästi että jalostusvalinnoilla lonkkavikaisten osuus saadaan laskemaan, jos sitä halutaan. Pelkkä röntgenkuvaaminen ei tietystikään paranna sairaita lonkkia eikä poista ongelmaa, jolleivat kasvattajat anna tulosten vaikuttaa jalostuspäätöksiinsä.

Englanninsettereillä esiintyy jonkin verran allergioita ja atooppisuutta. Allergisuus voi ilmetä ihoreaktiona, mutta vaivat voivat tulla ilmi myös ruoansulatuskanavassa, jolloin koira alkaa oksentaa ja ripuloida. Allergiset oireet vaihtelevat pienestä kutinasta tai punoituksesta aina kroonistuneeseen ihosairauteen saakka. Vakavimmissa ihosairauksissa koira kärsii jatkuvasti erilaisista avohaavoista ja osittaisesta karvattomuudesta. Allergia voi ilmetä myös korvien ja silmien vuotona ja punoituksena sekä varpaiden välien rikkoutumisena.

Englanninsettereiden rasitteena on myös sairaus nimeltä Neuronaalinen Ceroidi Lipofuscinoosi, joka tavallisesti puhkeaa ennen vuoden ikää. Ensin koiran hämäränäkö heikentyy ja se sokeutuu, seuraavaksi ilmenevät hermostoperäiset oireet jolloin koiran liikkuminen, syöminen ja juominen hankaloituvat. Sairaus etenee nopeasti ja johtaa tyypillisesti kuolemaan noin vuoden kuluttua puhkeamisestaan.

Englanninsettereiden vitsauksena on myös kilpirauhasen vajaatoiminta. Sen yleisin oire on haluttomuus ja tylsyys. – Hidastunut aineenvaihdunta aiheuttaa myös painon nousua, Toivola kertoo. – Tavallisimmin omistajien huomion herättävät sairauteen liittyvät iho-oireet karvan alkaessa ohentua, vaalentua ja muistuttaa pentukarvaa. Karvan alla iho voi olla rutikuiva tai vaihtoehtoisesti öljyisen hilseilevä.

Korvien alueella oleva valkoisuus altistaa monet koirarodut synnynnäiselle kuuroudelle. Englanninsetteri kuuluu värinsä vuoksi tähän riskiryhmään.


Arkipäivän piristyksiä

Jyrki Vohlonen tietää, että jokainen englanninsetteri on oma persoonallinen itsensä. – Tässä rodussa ei varmastikaan ole kahta samanlaista koiraa.

– Minuun ovat erittäin syvästi vaikuttaneet ne hetket koirani kanssa kauniin luonnon keskellä kun se on edennyt nopeaa laukkaa linnun luo. Seisonut varmana ja kiihkeästi. Pienestä kehoituksesta koirani on nostanut linnun siivilleen ja aivan mitättömästä vihjeestä noutanut sen käteeni.

Minna Toivolan koirille syöminen on lähes elämää suurempi asia. – Ne ovat vedelleet suihinsa koiranäyttelyyn leivotut sata piparia, murtautuneet uuniin jossa oli syntymäpäiväjuhlille valmistetut viisikymmentä sämpylää. Ne ovat porautuneet 15 kg:n ruokasäkkiin ja ahmineet muonaa useita kiloja pelkiltään.

– Ja mitä saivat tempauksistaan palkaksi? Ripulia, oksentelua, vatsanväänteitä? Ei sinne päinkään. Koirani olivat pömppövatsaisia ja hyvin tyytyväisen kylläiseen oloonsa.

Päivi Ylänteen Donna on myös kunnostautunut ahneusosastolla. – Kerran se jopa nappasi ystäväni suusta puoliksi syödyn karamellin. Vaikka nartun nimi on Donna, voisi sitä aivan yhtä hyvin kutsua Konnaksi.

Ilkka Korhonen on tuonut englanninsetterinsä Pohjois-Amerikasta. – Jenkki ei totisesti ole mikään ruudinkeksijä, Ilkka naurahtaa.

– Kerran se livisti omille teilleen ja hetken kuluttua puhelin pärähti soimaan. Kylän taksimies oli luurin päässä. Hän kertoi, että koiramme ulvoi paikallisen Osuuspankin portailla.

– Näinköhän tämä amerikanihme oli nerouksissaan mennyt lainaa vonkumaan? Luuli varmaan että se tullaan portaille myöntämään...




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle