Hovawart
– pihavahti vai palveluskoira?


Pitkäkarvaisuudelle ja luonteen leppoisuudelle vedetään koiramaailmassa usein yhtäläisyysmerkit. Pitkäkarvainen koira vaikuttaa helposti lähestyttävältä, sillä karvat pehmentävät sen olemusta.

Kullanvärisessä hovawartissa ja kultaisessanoutajassa on ulkoisesti jotain samaa, mutta luonteet ovat toisilleen lähes vastakkaiset. Millainen koira siis rodunomaisen hoffin karvojen alle kätkeytyy?



Tehty rotu

Hovawartin nimi muodostuu saksankielisistä sanoista ”der Hof” (suom. piha) ja ”der Wächter” (suom. vartija). Näin ollen kyseessä on sananmukaisesti pihavartija. Koira, jonka tehtävänä on suojella omistajaansa ja turvata hänen omaisuutensa.

Rotu on syntynyt Thalen-kaupungin alueella asuvien pitkäkarvaisten saksanpaimenkoiraharrastajien halusta luoda oma visio ihanteellisesta koirarodusta.

– Hovawart ei ole luonnonkantainen rotu. Se on luotu yhdistämällä eri rotuja 1900-luvun alkupuolella, mainitsee Tapio Eerola kantakirja-artikkelissa ”Hovawart – saksalainen pihakoira”. – Hovawartin kehittämiseksi käytettiin pitkäkarvaisia saksanpaimenkoiria, kuvaszeja, newfoundlandinkoiria, leonberginkoiria ja mahdollisesti myös berninpaimenkoiria, salukeja ja settereitä.

– Rodun kantakirjaan merkittiin ensimmäiseksi puhdas kuvaszpentue, seuraavaksi leonberginkoirapentue, kolmanneksi berninpaimenkoiran ja saksanpaimenkoiran risteytyspentue ja neljänneksi puhdas saksanpaimenkoirapentue, kirjoittaa Eerola.

Rodun kannalta merkittävä virstanpylväs paalutettiin vuonna 1932, jolloin syntyi merkkivärinen uros Castor Mayer-Busch. – Tätä koiraa käytettiin myöhemmin esimerkkinä kun hovawartille laadittiin rotumääritelmä. Castorista tuli paljon käytetty jalostusuros. Jopa niin että nykyhoffin taustoissa tämä nimi saattaa esiintyä satakuntakin kertaa.


Sodan viikate niitti satoa

Ensimmäinen Maailmansota osoittautui hovawarteille hyvin raskaaksi koettelemukseksi, sillä sota-aikana lähes kaikki jalostuskoirat menehtyivät. Rodunjalostus piti käytännössä aloittaa uudelleen alusta. Näin menetellen rotuun muodostui paikallisia koirakantoja.

– Bremenin-Oldenburgin seudulla kuvaszien osuus tuli merkittäväksi, Berliinin seudulla leonberginkoiran ja Baijerin alueella saksanpaimenkoiran vaikutukset korostuivat, mainitsee Eerola kantakirjassa.

Hovawart sai Saksassa palveluskoirarodun aseman vuonna 1964. – Tämä synnytti rodunharrastajien keskuudessa erimielisyyksiä siitä, pitäisikö rodun luonnetavoitteeksi asettaa keskiaikainen vahti- ja perhekoira vai pitäisikö pyrkiä palveluskoirakokeisiin paremmin sopivaan ”urheilukoiratyyppiin”, kirjoittaa Eerola. – Tämä oppiristiriita elää yhä tänä päivänä.

Saksassa ei ole Suomen Kennelliiton tavoin vain yhtä koiria rekisteröivää tahoa, vaan rotukirjoja ylläpitää usea rotuyhdistys. – Suurin näistä on RZV (Rassezuchtverein für hovawarthunde). RZV:n sanotaan keskittyvän enemmän urheilukoirajalostukseen kuin kilpailevan rotuyhdistyksen HZD:n, joka korostaa enemmän vanhaa vahtikoiratyyppiä, kertoo hovawartharrastaja Ainoriitta Pöllänen.

– Saksojen yhdistymisellä oli huomattava merkitys rodun jalostukseen, sillä aiemmin itä- ja länsilinjat olivat lähes täysin erillään, mainitsee Lumen-kennelin Pirjo Tuominen. – Nykyään näitä yhdistellään runsaasti ja siksi linjat ovat alkaneet sekoittua.

Hovawartteja on maailmanlaajuisesti katsoen eniten kotimaassaan Saksassa, jossa niitä rekisteröidään vuosittain n. 1500 kpl. Suomi tulee toisena n. 300 rekisteröinnillään ja kolmanneksi kipuaa Ruotsi.


Sijoittuminen Suomeen

Suomeen ensimmäinen hovawart saapui Sveitsistä vuonna 1962. Kyseessä oli kullanvärinen narttu Vitessa von Scheffelhaus. Seuraavana vuonna saapui Saksasta merkkivärinen uros Cäsar von Bergisch-Land ja vuonna 1965 kullanvärinen narttu Biene von Freeborg. Anneli Wallenius aloitti vuonna 1967 kasvatustyönsä kennelnimellä Von Bienehof, jolloin siis syntyi Suomen ensimmäinen hovawartpentue. Vanhempina pentueessa olivat jo edellä mainitut Cäsar ja Biene.

Muita alkuaikojen hoffikasvattajia olivat kennel Munterhof’s, Kaunottaren, Finnwartin ja Sateenkaaren, listaa hoffiharrastaja Minna-Kaisa Heinonen.

– Aluksi rotu luokiteltiin Suomessa seurakoiraryhmään, Nerihoff’s kennelnimellä yhden pentueen kasvattanut Lili Scarpellini kertoo. – Siksi ei ollut mitenkään yllättävää että hovawartin temperamenttinen, puolustus- ja taistelutahtoinen luonne aiheutti ongelmia. Ihmiset todennäköisesti ajattelivat hankkivansa mukavan ja helpon seurakoiran, mutta saivatkin jotain aivan muuta.

– Alkuaikoina koiria lopetettiin huonon luonteen vuoksi, vaikka luultavasti nämä koirat olivat ihan rotutyypillisiä, voimakastahtoisia hovawartteja. Oikeaa tietoa ei vain silloin ollut riittävästi, jotta valinta olisi voitu tehdä faktoihin perustuen.

Nykyään rotujärjestönä toimii Suomen Hovawart ry, joka perustettiin vuonna 1980. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1985, hovawartit siirrettiin Suomessa palveluskoirakategoriaan. Sen myötä harrastajatkin alkoivat kiinnostua rodusta ja rotutyypilliset ominaisuudet otettiin niin sanotusti hyötykäyttöön. Osa harrastajista alkoi jopa vaatia särmää lisää, kun aiemmin seurakoirasta unelmoivat olivat lähes anelleet: ”Vähemmän, vähemmän”.

Suomen hovawartkantaa pidetään ulkomuodon osalta erittäin korkeatasoisena ja myös niiden luonteita on kehuttu. – Suomalaiset hoffit eivät ole ihan yhtä teräviä ja dominoivia kuin joissain Keski-Euroopan maissa, mainitsee Ainoriitta Pöllänen.

– Hoffiemme laatu on suhteellisen hyvä. Monen mielestä jopa maailman paras, selvittää Pirjo Tuominen.

– Suomalaista kantaa on kiitelty myös siksi, että se on muodostanut Pohjolan perukoille varsin vahvan ja omaleimaisen kannan, joka suvullisesti poikeaa jonkin verran perussaksalaisesta populaatiosta. Toki erot ovat suhteellisia, sillä meilläkin taaksepäin mentäessä 1950- ja 60-lukujen koirat ovat aivan samoja saksalaisia hoffiesi-isiä. Ja kun nykyään Suomesta käydään astutusreissuilla Keski-Euroopassa, alkaa geenipohjamme lähestyä enenevässä määrin sikäläistä kantaa, mietiskelee Pöllänen.


Perusluonne

Lili Scarpellini muistelee nähneensä vuosia sitten keräilykuvan hoffista. – Kuvan takana luki: "Hovawart on ehdottoman tottelevainen ja hyvin lapsirakas. Se kiintyy käsittämättömin sitein talonväkeen, joita se antaumuksella rakastaa ja suojelee".

– Kortti teki minuun tuolloin vaikutuksen, vaikka myöhemmin hoffin luonnekuvaus onkin tietysti tarkentunut.

Alun perin hovawart on ollut ennen kaikkea itsenäisesti toimiva vahtikoira. Tätä taustaa vasten voi hyvin mieltää, millainen luonne hoffilla pitäisi olla.

– Palveluskoirana hoffi ei ole perinteinen ”aina valmis ja ohjaajanöyrä palvelija”, selvittää Ainoriitta Pöllänen. – Omapäisyys ja itsenäinen pihavahdin luonne ovat yhä edelleen osa hoffia. Tällaista koiraa ei voi kouluttaa kuten rotua, joka on jalostettu palvomaan omistajaansa. Suurimmat erot ovat miellyttämishalussa ja motivoinnin tarpeessa.

– Hoffi ei automaattisesti jumaloi maata omistajansa jalkojen alla vaikka tosipaikan tullen se todennäköisesti olisi valmis menemään omistajansa puolesta tuleen, Pöllänen vakuuttaa. – Hyvä hovawart on luonteeltaan periksiantamaton.

– Kun hoffi aikuistuu, se on oikein koulutettuna erittäin miellyttävä elinkumppani. Uroksilla tähän menee narttuja pidempi aika, sillä vasta kolme- tai neljävuotiaina urokset ovat henkisesti kypsiä.

– Hoffi ei ole kouluttamatta kiltti peruskoira, vaan se vaatii aina omistajansa paneutumista tapakasvatukseen, mainitsee Gierrat kennelin Saila Sarre. – Jos pennunkyselijällä on rotuvaihtoehtoina dobermanni, rottweiler tai hoffi, niin lähtökohdat ja odotusarvo ovat todennäköisesti realistiset. Jos taas ostaja harkitsee hoffin, kultaisennoutajan ja berninpaimenkoiran väliltä, on kyselijän ilman muuta paras ottaa joko kultsu tai berni.

– Nuoret hoffit joutuvat edelleen valitettavan usein vaihtamaan kotia pitovaikeuksien vuoksi, harmittelee Sarre.


Dominanssia löytyy

Koirien dominanssi ilmenee siten, että koirayksilö haluaa nousta laumahierarkiassa korkeuksiin. Tällainen koira ei pyydä tai toivo ylennyksiä hiljalleen, vaan vaatii itselleen paikkaa auringossa nyt ja heti. Joskus hyvinkin järein ottein.

Dominoiva koira on sisukas ja periksiantamaton toimiensa toteuttaja. Tämän luonteinen hoffi kehittää ja provosoi monenlaisista tilanteista aikaiseksi kädenvääntöjä. – Tiedän hoffeja jotka ovat haastaneet omistajaansa hierarkiamittelöihin aivan neutraaleissa tilanteissa, esim. kesken päivälenkkien, kertoo Tallivahdin kennelin Minna Tapojärvi.

Luonnetestituomari Tapio Eerola on koonnut Hovawart-lehteen 4/93 koosteen nuorten hovawarttien käytöshäiriöistä, jotka johtivat kodin vaihtamiseen tai pahimmillaan koiran lopettamiseen. Kaikkiaan näistä seitsemästätoista koirasta uroksia oli 15.

Kooste osoitti, että aggressiivisuuden vuoksi oli lopetetettu 11 koiraa niiden purtua joko kotiväkeään tai ulkopuolisia ihmisiä. Lopetetut olivat pääsääntöisesti 1-2 -vuotiaita uroksia.

– Monesti pitovaikeuskoirat ovat ominaisuuksiltaan hyviä koiria; taistelutahtoisia, kovia ja teräviä, Hovarian kennelnimellä kasvattava Tapio Eerola selvittää koosteessa. – Aina omistajien taidot eivät vain riitä koirien ominaisuuksien hallitsemiseen. Jollei uroshovawartin voimakasta dominanssitaipumusta kyetä ohjaamaan oikeisiin uomiin, vaikeuksia tulee eteen.

– Joskus tuntuu, että uroshoffeihin on tiivistynyt dominanssia enemmän kuin keskisuureen kylään, Ainoriitta Pöllänen toteaa.

Rotuun kuuluvan dominanssin vuoksi kaikki kasvattajat eivät suostu myymään uroshoffia ensimmäiseksi koiraksi. – Pomoksi itsensä nostanut uros saattaa hyvinkin purra perheenjäsentä komentaessaan häntä ruotuun, mainitsee Pöllänen.

– Ja voi kuvitella, kuinka ikävää ja vaarallistakin on joutua painimaan 40 kiloa painavan, päättäväisen uroksen kanssa. Eikä lie ole vaikeaa päätellä, kumpi osapuoli jää jalkoihin, harmittelee Lili Scarpellini.


Kaksijakoiset ihanteet

Koska hovawartrodussa on kaksi historiasta kumpuavaa jalostussuuntausta, ihanneluonteitakin löytyy valittavaksi asti. Ääripäiden lisäksi on joukko näiden kahden välille asettautuvia kompromisseja.

– Jokainen kasvattaja selvittää varmasti itselleen kasvatustyötä aloittaessaan, haluaako pitäytyä alkuperäisessä käyttötarkoituksessa eli säilyttää hoffin pihavahtiominaisuudet vai kehittää mieluummin nykyaikaisempia käyttökoiraominaisuuksia, kertoo Pirjo Tuominen.

– Mielestäni nykyajan ihanteellinen hovawart on sekoitus näitä molempia suuntauksia ja parhaimmillaan asettautuu niiden puoliväliin. Tuomisen mukaan hoffin tulisi pystyä kaikissa tilanteissa seisomaan omilla jaloillaan eikä provosoitua vahtimaan liikaa.

– Omistajan puolustaminen on tarpeen vain hätätilanteissa, muu aggressio on turhaa, Minna-Kaisa Heinonen kiteyttää. – Vahtivankin hovawartin pitää pystyä elämään sovussa itsensä ja ympäröivän maailman kanssa.

– Hoffi voi ottaa ohjat omiin käsiinsä jos se kokee, että omistaja on kyvytön hallitsemaan tilanteita, kertoo Pirjo Tuominen. – Jos koira on luonteeltaan hyväntahtoinen hömppä, se hupsuttelee hassusti näissä tilanteissa. Dominoiva tosikkokoira alkaa sen sijaan itse järjestellä asioiden kulkua.

Suvi Leppärannan mielestä rodunomaisen hovawartin kuuluu olla hieman pidättyväinen. – Se ei tarkoita arkuutta, vaan ylenkatsovaa itsevarmuutta ja välinpitämättömyyttä vieraita kohtaan, Leppäranta selvittää.

– Osa hoffiharrastajista tuntuu nykyään haluavan palveluskoirakokeissa loistavan PK-tykin, valtaisalla saalisvietillä ja taistelutahdolla varustetun ”jätti-malinoisin”, kertoo Ainoriitta Pöllänen. – Ja vaikka näiden viettihirmujen perään huudellaan, monellako harrastajalla ihan oikeasti riittäisi rahkeet kouluttaa sellaista, Pöllänen pohtii. – Itse miellän ihanneluonteiseksi hoffin, joka on itsevarma, vahvaluonteinen, suhteellisen kova ja siltä löytyy vähintäänkin kohtuullisesti taistelutahtoa ja toimintakykyä. Temperamentin ei tarvitse olla erityisen vilkas, mutta vahva hermorakenne on sen sijaan tärkeä.

– Moni hoffiharrastaja kammoksuu terävyyttä eli koiran kykyä reagoida uhkaan aggressiivisesti. Minusta terävyydessä ei itsessään ole mitään pahaa, se vain täytyy pitää hallinnassa, eikä ominaisuus saa olla ylikorostunut suhteessa muihin luonteenpiirteisiin.

– Aika moni luonnetestituomari on hoffin arvosteltuaan todennut, että tällaisen koiran kanssa voisit etuilla nakkikioskin jonossa, naurahtaa Pöllänen. – Tosin kokototuus ei ole pelkästään tämä, sillä toisenlaisiakin ääripäitä rodusta löytyy. Luonnetesteissä myös hylätään hoffeja: osa niistä lamaantuu, osa alkaa panikoida ja pakittaa kun rohkeus ja hermot pettävät.


Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain?

Hovawarttien sosiaalisuus ei yllä lähellekään kultaisianoutajia. – Aikuisten hovawarttien kanssa et voi lähteä rauhalliselle kimppalenkille ja nauttia samalla rennosti linnunlaulusta ja auringonpaisteesta, vakuuttaa Lili Scarpellini.

– Jos hoffiuros alkaa vihata toista urosta, voi näiden kohtaamisista tulla jatkossa hankalia. Urokset voivat olla erittäinkin aggressiivisia toisilleen, selvittää Ainoriitta Pöllänen. – Pahoja puremia on tappeluiden tuoksinassa tullut ja tulee varmasti vastakin.

– Tiedän useita tapauksia, joissa samassa perheessä eläneet hoffit ovat yhtäkkiä vuosien sopuisan yhteiselon jälkeen iskeneet yhteen. Tällaisen tapahduttua on vain ani harvoin mahdollisuus palata rauhanomaiseen rinnakkaiseloon. Koirat täytyy pitää erillään koko loppuiän. Tämä ei koske ainoastaan uroksia, vaan sama pätee myös narttuihin ja niiden yhteenottoihin.

– Tietysti poikkeukset vahvistavat säännöt, Pöllänen kertoo. – Uroshoffeissakin on yksilöitä, jotka ovat huippusosiaalisia ja kaikkien kavereita. Vaikkakin sellainen on yleisesti ottaen hyvin ihailtavaa, ei se kuitenkaan ole rotutyypillistä. Odotusarvoisesti hoffien sosiaalisuus on olematon.


Luonteen särmää

– Omistajan kannalta hoffin luonne muodostuu ongelmalliseksi, jos se on epävarma ja niin kantikas että käyttää reagoidessaan hampaita, Pöllänen mainitsee.

– Jos hovawartin klassisen varmaan vartioivaan tyyppiin lisätään jalostuksen kautta liikaa terävyyttä, koira alkaa toimia ilman tilanneharkintaa, vakuuttaa Anne Rekola. – Tällainen koira ei välttämättä ole turvallinen ympäristölleen. Korostetusti terävän ja reagoivan koiran jalostus houkuttelee nähdäkseni kasvattajia, jotka haluavat jalostaa tiukkaa käyttökoiraa.

– Hovawartin alkuperäistä käyttötarkoitusta ei saa unohtaa ja jalostusmielessä sivuuttaa, vaatii Rekola. – Miksi hovawartin luonnetta pitäisi muuttaa, kun tänä päivänä on varaa valita monesta eri rodusta? Herkästi reagoivia, teräviä rotuja kyllä löytyy, mikäli sellaisen itselleen haluaa.

– Onneksi nykyhoffeissa ei juurikaan tapaa hermostunutta ”tehdään-tehdään-tehdään” -koiratyyppiä, kiittelee Ainoriitta Pöllänen. – Tämän päivän hoffit osaavat rauhoittua kotona ja toisaalta painavat silti harrastusrintamalla sata lasissa. Energia ja työhalu purkautuvat oikein, jos koiralle annetaan siihen riittävästi mahdollisuuksia.

– Jos elämä sen sijaan latistuu pelkäksi sohvalla makailuksi, hoffi alkaa kyllä remontoida paikkoja, lupaa Pöllänen.

Hovawart ei ole haukkuherkän rodun maineessa. – Hoffi haukkuu vain vahtiessaan, se ei räksytä tai haukuskele vain ihaillakseen omaa ääntään, Pöllänen mainitsee. – Hovawartilla on tumma, kumea ääni ja se kantaa kauas. Kun ilmoitettava asia on saatettu laumanjohtajan tietoon, hoffi hiljenee.


Luonnetestaus yleistä

Hovawarttien luonnetestausaktiivisuus on huippuluokkaa verrattuna moneen muuhun rotuun. Vuosittaiset testausmäärät asettautuvat n.70-100 koiran välille. Testaaminen puoltaa ehdottomasti paikkaansa. On vain hyväksi, että koirasta jää talteen myös omistajan omaa käsitystä objektiivisempi lausunto, joka tallentuu dokumentiksi aikakirjoihin.

– Luonnetesti on tällä hetkellä ainoa luonnetta havainnoiva testi Suomessa, kun ruotsalainen MH-testi ei ole vielä rantautunut maahamme, sanoo Mirjam Kallio. – Huomio kiinnittyy erityisesti ääripäihin. Jos koira saa todella ala-arvoiset pisteet tai jos testi on jouduttu sen henkisen kuormituksen vuoksi keskeyttämään, kertoohan se jotain koiran luonteesta. Normikoira selviää testistä läpi hyväksytysti.


Käyttö- vai näyttelylinjaa?

Hovawart ei ole ainakaan vielä jakaantunut käyttö- ja näyttelylinjoihin. – Onneksi, sanovat harrastajat kuin yhdestä suusta.

– Kasvattajien tavoitteissa on silti havaittavissa erilaisia painotuksia, kertoo Mirjam Kallio. – Yhä edelleen nykypäivän hovawartti voi Suomessa tulla suoraan palveluskoirakokeista näyttelykehään ja olla rotunsa kaunein.

– Saksassa näkyy pyrkimys linjajakoon eli lähinnä painotusta urheilukoirapuoleen on nähtävillä, toteaa Pirjo Tuominen. – Mitään suoranaista jakoperustetta näyttely- ja käyttölinjojen välille ei ole luotu. Tiedostetaan yleisesti, että käyttöominaisuuksien jalostuksessa kompromisseja tehdään ulkonäön suhteen ja päinvastoin.

– Harvakseltaan joku kasvattaja markkinoi, että jokin tietty pentue on tehty luonne- ja käyttöominaisuuksia painottaen, aivan kuin sillä voitaisiin perustella keskivertoa epätyypillisempi ulkomuoto, mainitsee Pöllänen. – Harvemmin kuitenkin näin. Useimmiten tuntuu, että vain ulkonäkö vaikuttaa kasvattajien jalostuspäätöksiin.

Hoffilinjojen jakautumattomuudesta kertoo sekin, että useilla kansainvälisillä muotovalioilla ja Maailmanvoittajatittelin saaneilla koirilla on tuloksia palveluskoirakokeiden voittajaluokasta tai ne ovat jopa käyttövalioita.

– Suurin osa kasvattajista harrastaa jalostuskoiriensa kanssa pelkästään näyttelyitä, joten siinä mielessä suurin osa hoffeista on tavallaan lähempänä näyttelylinjaa, sanoo Lili Scarpellini. – Se ei tosin merkitse mitään, sillä näidenkin koirien jälkeläisistä on tullut ja tulee hyviä harrastuskoiria. Rodun monimuotoisuudesta ja ominaisuuksien vakiintumattomuudesta kertoo se, että samaan pentueeseen voi syntyä sekä tuleva käyttövalio että arka ja toimintakyvytön käpylehmä, veistelee Scarpellini.


Kenen kotiin hoffi?

Hovawartissa on puhdasta elämäniloa, huumorintajua ja tietyllä tavalla boheemiutta, listaa hoffiharrastaja Anne Rekola. – Tällä rodulla on myös henkistä kanttia ja se tekee hoffista paitsi haasteellisen, myös erittäin mielenkiintoisen rodun.

Mirjam Kallio ei voi suositella hoffia ihmiselle, joka haluaa päästä mahdollisimman helpolla. – Keskiverto hovawartti vaatii työtä omistajaltaan.

– Hoffista et tee vuodessa palveluskoirakentillä loistavaa koiraa, korostaa Titta Järvenpää. – Jos haluat nopeasti tuloksia, valitse joku muu rotu.

– Jos olet valmis sitoutumaan hovawarttiin sen koko eliniäksi ja olet valmis kohtaamaan myös mahdolliset dominanssiongelmat, niin ei muuta kuin sydämellisesti tervetuloa rodunharrastajaksi, kannustaa Saija Halin-Uula. – Rotu sopii ennen kaikkea ihmiselle, joka arvostaa rehellistä ja suoraluonteista koirakaveria.

– Kasvattajilla on suuri vastuu valitessaan pennuille koteja. Se ei varmasti ole aina helppoa, mainitsee Anne Rekola. – Kasvattajan tuki ja halu neuvoa pennunottajia korostuvat hoffin ensimmäisten elinvuosien ajan.

Hoffi on hyvä valinta ihmiselle, joka on luontainen johtaja. Terveellä tavalla itsevarma ihminen kykenee kohtelemaan hoffiaan oikein ja johdonmukaisesti, Pöllänen kertoo.

– Ihmisellä joko on tai ei ole auktoriteettia. Hoffi ei toimi pelon voimalla. Tai jos hetken verran toimiikin, niin koirasta näkyy kilometrien päähän, miten se on ns. koulutettu.

– Hoffin kunnioitus pitää ansaita, sanoo Saija Halin-Uula. – Piiskaamalla ja hakkaamalla et sitä saa.

– Varsinkin uroksen omistajalla olisi hyvä olla myös sen verran ruista ranteessa, että hän saisi kuljetettua koiransa pois pahoista paikoista, vaikka koira ei itse haluaisikaan lähteä, Pöllänen toteaa. – Missään nimessä hoffi ei sovellu lasten ulkoilutettavaksi.


Harrastetaan aktiivisesti

Hovawartit ovat ahkeria osallistujia niin koe- ja kilpailukentillä kuin näyttelykehissäkin.

Rotuun on tähän mennessä leivottu yksi kolmoisvalio: muoto-, käyttö- ja tottelevaisuusvalion arvonimen on saanut nimensä eteen liittää hoffinarttu Wachtmeister Bjohka. KoiraNetin mukaan Suomen käyttövalioita on yhteensä 16 kpl, tottelevaisuusvalioita 9 ja muotovalioita 112.

Tottelevaisuuskokeissa käy paljon harrastajia suhteessa populaation määrään. – Tähän vaikuttaa suuren suosion saavuttanut vuosittainen TOKO-rotumestaruuskilpailu Tervakoskella, kiittelee Mirjam Kallio. – Tervakoskelle kokoontuvat kaikki: tyypillinen osallistujamäärä on 70 hoffin luokkaa. Kuriositeettina mainittakoon, että TOKO:n valtarodun bordercollien rotumestaruuskoe saattaa innostaa paikalle vain muutaman osallistujan, onpa nähty jopa alle kymmenenkin koiran mestaruuskoe.

Hovawarttien paras TOKO-menestys koettiin vuonna 2001, jolloin hoffit nappasivat tottelevaisuuskokeiden Suomen Mestaruuksissa joukkuehopean.

Palveluskoirakokeissa hoffikoirakoiden suosituin laji on jälki, seuraavina tulevat haku, viesti ja etsintäkoe. Palveluskoirien SM-kilpailuissa historiaa kirjoitti Sateenkaaren Nebukadnessar, joka ylsi hopealle vuonna 1997. Tämän hetken PK-tähti on puolestaan Hovarian Netzer. Se on rodun ensimmäinen kaksoiskäyttövalio lajeinaan haku- ja etsintäkoe.

– Viime vuonna palveluskoirakokeisiin osallistui yhteensä 57 hoffia, kertoo Saila Sarre. – 39,5 prosenttia suorituksista saavutti tulosrajan.

– Osallistumisaktiivisuus on yhden vuoden laskun jälkeen taas nousussa, vuonna 2006 koekäyntejä oli 101 hoffilla, sitä edellisenä vuonna 87:lla ja vuotta aiemmin 102:lla, jatkaa Lili Scarpellini.

– Suomalaisilla hoffeilla ei ole vielä tuloksia suojelukokeesta. Se on tavallaan harmi, mainitsee Minna Tapojärvi. – Suojelu on kuitenkin palveluskoiralajien kuningaslaji ja Saksassa jalostusuroksilla näitä tuloksia on runsaastikin. Niiden perusteella on mahdollista suorittaa myös jalostusvalintaa.

– Myös suomalaisille hoffeille lienee lähiaikoina lupa odottaa näitä tuloksia, sillä ainakin pari koirakkoa harjoittelee lajia tuloshakuisesti, kertoo Mirjam Kallio.

Suuresta koostaan huolimatta hoffi on yllättävän taipuisa ja notkea ja tätä ketteryyttään se voi hyödyntää agilitykilpailuissa. Toistaiseksi rodussa ei ole yhtään agilityvaliota, mutta vain yhden nollavoiton päässä himoitusta tittelistä on Lumen Crocata.

Vesipelastusvalionarvon on puolestaan onnistunut nappaamaan itselleen Kuonomäen Ilopilleri.

Pelastuskoirina on vuosien saatossa työskennellyt useita hoffeja. Tässä lajissa ei kilpailullisuutta haluta korostaa, vaan painopiste on käytännön osaamisessa ja humanitäärisessä auttamishalussa.

Tallivahdin Abgott on kahden lajin pelastuskoira ja se on osallistunut useisiin etsintöihin. – Kerran se löysi kesken päivälenkin metsästä nuoren miehen ruumiin. Koira ilmaisi löytönsä aivan kuten oli opetettu. Se oli mielestäni harvinaisen hieno saavutus, Minna Tapojärvi ihailee.

Valtion palveluksessa on työskennellyt tähän mennessä yksi hoffi eli rajakoira Hovarian Lanze. ”Manun” työsarkaa olivat Kaakkois-Suomen rajakoiratehtävät. Se siirtyi eläkkeelle vuonna 2006.


Ulkoinen näkymä

Hovawart on tyypiltään ravaajarakenteinen eli suorakaiteenomaisesti hieman korkeuttaan pidempi. Se on yleisvaikutelmaltaan voimakas, mutta ei raskas tai kömpelö.

Hovawart on hyvin ilmeikäs rotu. Oikeanlaiset korvat ja pään väritys kruunaavat tämän kokonaisuuden. – Ilme on määrätietoinen mutta samalla hyväntahtoinen, selvittää Pirjo Tuominen. – Hoffi ilmentää olemuksellaan valppautta ja sen ryhdikkyys kertoo yksiselitteisesti: minä vartioin täällä!

Hovawartin koossa sallitaan melko suuri vaihteluväli. Uros saa olla 63 - 72 senttinen. – Ääripäät voivat olla keskenään hyvinkin erinäköisiä, varsinkin jos alarajalla olevan koiran luusto on kevyttä ja ylärajalla olevan raskasta. Tällöin pienempi voi vaikuttaa lähes sileäkarvaiselta noutajalta ja isompi berninpaimenkoiralta, kuvailee Ainoriitta Pöllänen.

– Rodun erikoistuomarit painottavat hoffin oikeaa liikettä, kertoo Pirjo Tuominen. – Etenkin sivuliikkeille ja selän kestävyydelle laitetaan suurta painoarvoa. Hoffin pitäisi kyetä liikkumaan vaivattomasti, pitkällä askeleella ja vetävästi. Taka-askeleessa on potkua. Hoffin pitää mennä, eikä meinata.

– Selviä heikkouksia ovat usein esiintyvät epävakaat etuliikkeet ja ahtaat takaliikkeet.

– Hovawartin liikkeisiin ei kuulu liioittelu. Saksanpaimenkoiramainen näyttävyys ja liikkeen äärimmäinen maatavoittavuus eivät ole tämän rodun tapa ravata, analysoi Minna-Kaisa Heinonen. – Hovawartin tulee olla rakenteeltaan ja lihaskunnoltaan sellainen, että se taittaa joustavasti pitkää matkaa. Hyvärakenteinen koira romahda liikkeessä.

Hovawartilla on kolme sallittua väriä: musta ruskein merkein (merkkivärinen eli merkkari), kokomusta ja kullanvaalea (jota kutsutaan yleisesti blondiksi). – Hoffi on aina pitkäkarvainen vaikka karvan pituuksissa ja laaduissa onkin suurta vaihtelua. Niukimmillaan hoffi on vain salukimaisesti hapsuttunut ja toisessa ääripäässä lähes afgaanin tavoin runsasturkkinen, selvittää Lili Scarpellini.

Merkkivärinen on ylivoimaisesti yleisin, n. 60 % hoffeista on merkkareita. Kolmenkymmenen prosentin vähemmistönä ovat blondit ja vain joka kymmenes hoffi on kokomusta. – Musta olisi kyllä halutumpi, jos niitä vain syntyisi enemmän, mainitsee Pirjo Tuominen.

Värivirheellisiä syntyy vuosittain muutama. – Ne ovat tyypillisesti kokoharmaita tai harmaita merkkivärisiä (geneettisesti mustan dd-laimennuksia), landseerin tavoin mustavalkoisia tai bernin tavoin kolmivärisiä, sanoo Lili Scarpellini.


Terveystilanne

Hovawart on perusterve rotu. Se on lonkkien osalta mukana Kennelliiton ylläpitämässä perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjemassa eli PEVISA:ssa. Ohjelman mukaan vain A- tai B-lonkkaluokituksen saaneet koirat kelpaavat jatkamaan sukuaan. Raja-arvo on tuottanut tulosta ja rotu on nykyään erittäin terve lonkkien osalta, vaikka aiemmin lonkat olivat Saksassa sen riesana.

Rodun vakavimmiksi ongelmiksi koetaan tänä päivänä kilpirauhasen vajaatoiminta, SA-sairaus sekä viimeisimpänä esilletullut degeneratiivinen myelopatia (DM eli etenevä selkäydinrappeuma). – Uskallan tosin väittää, että DM-sairautta on rodussamme esiintynyt kautta aikojen, vaikka se on vasta nyt opittu tunnistamaan, sanoo Pirjo Tuominen. – Kun oireille saatiin nimi, tuli ilmi useita jo edesmenneitä tapauksia joiden oirekuva oli täsmälleen sama: takajalat pettivät.

– Koiran itsensä kannalta on toki hyvä, että sairaus puhkeaa vasta vanhemmiten, n. 7-8 -vuotiaana, mutta jalostuksellisesti se tekee sairaudesta vaikeasti vastustettavan.

– Takajalkojen pettämiseen voi olla syynä myös lannerangan spondyloosi, lisää Saila Sarre.

– Vatsalaukun kiertymä ja kaasuuntuminen, sekä suolistotulehdukset ovat hoffeilla huolestuttavan yleisiä, harmittelee Pirjo Tuominen. – Myöskään hännän nikamamuutokset eli häntämutkat eivät ole järin harvinaisia. Purentavikoja ja hammaspuutoksia tulee niitäkin ilmi toisinaan.

Hovawartkasvattajat ansaitsevat erityisen kiitoksen siitä, että kantaa käytetään jalostukseen poikkeuksellisen laajasti. Yksittäisiä koiria ei ylikäytetä, eikä siitosmatadoreja ole. – Jalostukseen käytettyjen urosten ja narttujen välinen ero on lukumäärällisesti katsoen ihailtavan pieni, toteaa Tuominen. – Vuonna 2006 käytettiin 35 eri urosta ja 39 narttua.

Tehollisesti suurin kannankoko on mahdollista saavuttaa rodun sisällä käyttämällä jalostukseen kutakin koiraa vain yhden pentueen verran. Tällöin kantaan ei lisätä täysi- ja puolisisaruksia, vaan geneettinen vaihtelu kasvaa suhteessa käytettyjen koirien lukumäärään. Hoffit ovat tämän jalostussuuntauksen lippulaivoja.

Hoffinartut synnyttävät sujuvasti ja hoitavat pentunsa hyvin. Tiinehtyvyydessä tai astutuksissa ei ole erityisiä rotukohtaisia ongelmia. – Keskimäärin hoffipentueeseen syntyy seitsemän pentua, suurin lienee ollut 13, kertoo Lili Scarpellini.

Lili Scarpellini mukaan hovawarteilta on löytynyt muutamia silmäsairauksia. – Silmiä ei tosin tutkita kovin aktiivisesti. Allergioita ja yliherkkyyksiä löytyy jonkin verran ja anaalirauhaset aiheuttavat toisinaan ongelmia. Maksashunttia, sydänvikoja, epilepsioita, AIHA:a ja Addisonin tautia on tullut harvakseltaan ilmi.

Hoffiharrastajat ovat tähän saakka olleet hyvin avoimia tiedottamaan koiriensa sairauksista. – Tietoja esim. kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuneista koirista ei ole lakaistu maton alle, mikä on ollut erinomainen asia jalostuksen kannalta, kertoo Ainoriitta Pöllänen. – Nyttemmin voimaantullut dopingsääntö voi kyllä muuttaa tämän tilanteen päälaelleen. Sairaus itsessään ei estä harrastamista, mutta koiran asiallinen lääkitseminen sulkee pois kaikki mahdollisuudet.


Arkipäivää ja juhlaa

Elämä hoffin kanssa altistaa omistajan monille hauskoille sattumuksille. Seuraavassa harrastajat kertovat kokemuksistaan näiden persoonallisten koirien kanssa.

Minna-Kaisa Heinosen Sesu-hoffi piti aina kiinni säännöistä ja edellytti samaa myös omistajalta. – Kävin tuolloin päivätöissä, mutta jouduin kerran jäämään illaksi töihin, Minna-Kaisa kertoo. – Tästä suivaantuneena Sesu oli hakenut herätyskelloni yöpöydältä – ehkä tarkistaakseen siitä ajan? Sitten se oli virtsannut kellon päälle ja jättänyt kellon lojumaan lattialle pissalammikkoon.

– Jollei osaa puhua, täytyy tunteista tiedottaa muilla tavoin, eikö totta, nauraa Minna-Kaisa.

Ainoriitta Pölläsellä oli kaksi uroshoffia. – Ne molemmat saivat hoffeille tyypillisiä hoffihepuleita.

– Hepuli on sellaista aivan järjetöntä ryntäilyä, jota ei voi nauramatta katsoa. Kun näin yli 40-kiloisen karvaohjuksen kiitämässä kymmenettä kertaa jalkojeni ympäri ja pysähtyvän sitten kuin seinään, jalat tukevasti harallaan ja kieli kilometrin verran ulkona, ei voinut muuta ihaillen sanoa: toi on mun koira!

– Hoffihepulin kourissa jo edesmennyt hoffini saattoi törmätä pää edellä puuhun tai lyhtypylvääseen niin, että pylvään lamppu sammui ja koira katseli sen seurauksena tähtiä, Ainoriitta nauraa.

– Nuoremman koirani suuhun mahtui todistetusti viisi paria rullalle käärittyjä villasukkia. Poika oli aika murmelin näköinen kun se tuli häntä heiluen näyttämään minulle saalistaan. Posket pullottivat valehtelematta kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin!

Lili Scarpellinin edesmennyt Neri-narttu sovelsi harrastusriennoissa osaamistaan. – Kun tottelevaisuuskokeiden tunnistamisnoudossa koira yleensä etsii ja tuo ohjaajalle oman kapulan, Neri ilmaisi sen hieman toisella tavalla. – Se ryökäle pissasi kokeissa kapulan päälle!

– Kerran agilityharjoituksissa jätin Nerin ensimmäisen esteen taakse, josta se ryökäle otti varaslähdön. Tiuskaisin sille: ”No senkus menet”. Ja koirahan meni. Viisi ensimmäistä estettä se suoritti aivan oikeassa järjestyksessä vaikka ne eivät olleet missään suorassa linjassa. Niiden jälkeen Neri pysähtyi ja katsoi minua ikään kuin kysyen ”Ai näinkö?”.

– Koko ryhmämme katsoi sen menoa suut ammollaan. Jännittyneenä odotimme, menisikö se todella koko radan oikein ilman ohjaajaa.

Sami Salmi asui 1990-luvun alkupuolella Helsingin Kalliossa. – Hoffini oli tuolloin puolivuotias. Olimme kerran tulossa iltalenkiltä kotiin, kun Karhupuistosta tuli muuan laitapuolenkulkija ihmettelemään ohi kulkevaa koiraa. Aikansa tarinoituaan mies kysyi minulta koirani nimeä, johon vastasin sen olevan Sissi. Mies kysyi silmät ihmetyksestä suurentuneena: ”Sissi? Hä? Onkse ollu YK-joukoissa, vai?”.

Anne Rekolan Rocky-hoffi oli erinomaisella työmoraalilla varustettu uros. – Rocky pystyi etsimään jäljestämällä 12 tuntia maastossa kulkeneen hovawarturoksen. Se oli käsittämättömän upea suoritus koiralta, joka oli koulutettu jäljestämään vain ihmisiä.

– Rocky kilpaili PK-jäljellä ja toimi vapaaehtoisessa pelastuspalvelussa elämänsä loppuun asti, joten nenänkäyttö oli sille toki tuttua.

– Rocky löysi etsittävän jäljen havaintopaikalta ja ikään kuin katsellaan kysyi minulta: ”Jäljestetäänkö tällä kertaa todella koiran jälkeä?”. Annoin luvan ja sitten mentiin. Rocky jäljesti useita kilometrejä ja lopetti työskentelyn vasta kun näimme tuon uroksen.

Kyseessä oli Rockylle täysin vieras, samanikäinen hoffiuros. Oli tietysti olemassa riski että kohtaamisesta syttyy sota, mutta mitä vielä! Molemmat urokset käyttäytyivät tilanteessa erittäin hillitysti. Itku pääsi sekä minulta että koiran omistajalta, joka kulki hoffinarttunsa kanssa perässämme.

– Rockyn suorituksen teki vieläkin upeammaksi se, että mukana olleella nartulla alkoi seuraavana päivänä juoksut, joka varmasti jo haisi viriilin uroksen nenään jo tuolloin.

– Vain työkoiran luonteella varustettu uros pystyy suoriutumaan tuollaisesta tehtävästä, Anne kiittelee koiraansa.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle