Jackrussellinterrierin
virta ei lopu kesken


Russelissa on paljon koiraa puristettuna pieneen kokoon. Se on energinen lihaskimppu ja erittäin itsetietoinen tallikoira, jota rottien kannattaa paeta henkensä edestä.

Russeli on kuin koiratiiviste, jonka itsevarmuus ei tunne rajoja.



Elo rekistereiden ulkopuolella

Englannin maaseudulla eli 1820-luvulla pastori nimeltä John Russell, jota kutsuttiin tuttujen kesken Jackiksi. – Metsästyksestä innostunut Russell tapasi kerran maitomiehen, jolla oli juuri hänen mieltymystensä mukainen pieni valkoinen terrierinarttu Trump, kertoo Dirtdigger's kennelin Johanna Sonck. – Russell osti Trumpin ja valitsi sille sulhoiksi kettuterrierejä ja muita rakenteeltaan ja luonteeltaan sopivia metsästyskoiria.– Russellin Trump oli tyypiltään lähes tämän päivän parsonrussellinterrieri, mutta kooltaan pienempi. Lähinnä se siis muistutti nykyisin rekisterin ulkopuolelle jättäytynyttä "working russelia", mainitsee Sonck.

Kuten jo edeltä kävi ilmi, Russellin alkuun panemasta koirakannasta on haarautunut kolme erillistä jalostuslinjaa: tämän rotuesittelyn jackrussellinterrieri, parsonrussellinterrieri ja rekisteröimätön ”Working Jack Russell Terrier”. Yleisesti näitä kutsutaan Suomessa nimillä russeli, parsoni ja wörkki.

”Tappijalaksikin” kutsutun jackrussellinterrierin varsinainen historia alkoi Englannissa 1900-luvun alkupuolella. – Muutamat kasvattajat ryhtyivät jalostamaan oman näkemyksensä mukaista matalajalkaista, hyvin luoliin mahtuvaa terrieriä, selvittää Sonck. – Englantilaiset metsästäjät ottivat nämä luolakoirat omikseen ja alkoivat kuljettaa niitä mukanaan satulalaukuissa. Tällöin ratsastuksen ajan levänneet tappijalat pääsivät virkeinä tunkeutumaan kettuluoliin, joille ajavat koirat olivat ratsukot ensin johdattaneet.

– Itse asiassa pastori Russell ei suosinut tätä lyhytjalkaista tyyppiä vaan ennemminkin parsonmallista, korkeajalkaisempaa terrieriä, selvittää Roverrandom-kennelin Laura-Marja Vilppo. – Lyhytraajainen russeli mahtui kuitenkin paremmin työskentelemään luolissa, joten sille oli selkeä tilaus metsästäjiltä.

– Jackrussellinterrieriä ei ole vieläkään virallistettu Englannissa, vaikka se on saarivaltiosta kotoisin, kertoo Vilppo. – Rotumääritelmän alkuperämaaksi on merkitty Englanti, mutta kehittäjämaaksi Australia. Tämä kertoo omaa tarinaansa rodun historiasta. – Ensimmäiset russelit vietiin Australiaan vuonna 1964, Vilppo toteaa. – Näiden koirien taustat vaihtelivat. Ilmeisesti ne olivat Englannin eri metsästysseurueilta ostettuja.

– Russeleita kasvatetaan edelleen runsaasti Englannissa, vaikka se tapahtuukin rekistereiden ulkopuolella. Osittain kasvatus on suunnitelmallista, mutta kyllähän ne pariutuvat myös ilman ihmisten jalostussuunnittelua, Vilppo mainitsee.

– Russeli on Englannissa erittäin suosittu tallikoira, kertoo Sonck. – Sille on kysyntää koska se ei pelkää hevosia ja se on rohkea ja väsymätön listimään rottia.

– Russelit levisivät maailmalle 1970-luvulla hevosihmisten mukana. Jossain vaiheessa englantilaisilla talleilla oli niin paljon tallikissojen lailla sikiäviä russeleita, että ostaessaan hevosen sai tavallisesti kaupanpäälliseksi myös russelipennun. Tällä tavoin rodun kerrotaan saapuneen niin Ruotsiin kuin Suomeenkin.


Merten yli Australiaan

Jackrussellinterrierin ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin Australiassa vuonna 1974. – Pohjana oli Englannin rotuyhdistyksen laatima ns. rotukuvaus, kertoo Jevil’s kennelin Tina Kurikka-Mäkelä.

Australian rotuyhdistys piti yllä omaa rekisteriään, kunnes Australian Kennelliitto tunnusti rodun ja otti rekisteröinnit hoitaakseen. Nykyään jackrussellinterrieri on Australiassa yksi terrieriryhmän suosituimpia rotuja.

Rodun historian kannalta yksi pentue on noussut merkittäväksi, sillä se vaikuttaa vahvasti australialaisen jackrussellinterrierin jalostuksessa. Tämä vuonna 1988 syntynyt pentue on saanut mairittelevat lisänimet ”Malung Magic Four” ja ”Malung Fabulous Four” (suom. Malungin taianomainen nelikko ja Malungin tarunomainen nelikko).

– Tähän Malung-kennelin pentueeseen syntyivät urokset Jim Beam, Orinoco, Laird of Joyreve ja narttu Niniane Swynford. Jalostukseen niitä käytettiin runsaasti.

– Karkeasti ottaen voidaan sanoa, että kaikkien nykyisten australialaisten jackrussellinterrierin takaa löytyy yksi tai useampi tämän pentueen koirista, Vilppo toteaa.

Jim Beam’ista tuli rodun legenda sen saavuttaessa ensimmäisenä Australian muotovalion arvon. Koiria, joiden sukutaulussa Orinoco esiintyy kuuden sukupolven aikana, on jo pelkästään Suomessa yli 1600 kpl.

– Hollannin Kennelliitto aloitti ensimmäisenä eurooppalaisena maana jackrussellinterriereiden rekisteröimisen vuonna 1987. Vaikka aluksi rekisteröinnit eivät sisältäneetkään täydellisiä sukutauluja, ne auttoivat kuitenkin kasvattajia suorittamaan jalostusvalintoja.


Nuori rotu, paljon vaihtelua

Koska russelit ovat tulleet määrätietoisen jalostuksen piiriin vasta äskettäin, on rodun sisäinen vaihtelu erittäin suurta.

– Maailmanlaajuisesti katsoen russeleissa on monia täysin erillisiä linjoja, Johanna Sonck toteaa. – Jo ulkonäön vaihtelu on niin voimakasta, ettei kaikkia yksilöitä voi välttämättä tunnistaa rotumääritelmän mukaisiksi russeleiksi. Tämä monimuotoisuus on tyypillistä etenkin nuorille, jalostamattomille roduille. Russeleiden geenipooli ei siksi ole samankaltaisessa vaarassa kuin monien muiden, lähinnä näyttelyitä varten jalostettujen rotujen, joiden geenipohjaa on kavennettu ulkomuodon yhtenäistämisen nimissä. Russelit ovat paikoitellen lisääntyneet lähes itsekseen ja muodostaneet siksi paikallisesti eriytyneitä populaatioita. Variaatiota löytyy niin ulkomuodollisesti kuin geneettisestikin.

Russeleita ei ole kauaa viety minkään kennelorganisaation rekisteriin ja siksi jalostus oli vielä 1990-luvun puoleenväliin saakka melko summittaista. Parsoneita, russeleita ja wörkkejä yhdistettiin keskenään usein edes tietämättä että kyseessä oli erilliset rodut tai ainakin niiden toisistaan eriytyneet linjat. Tästä syystä russeleilla on paljon yhteisiä geenejä parsoneiden ja wörkkien kanssa.

Rekisteröimättömien russeleiden maailmanlaajuista määrää ei voida kuin arvailla. Varmaa kuitenkin on, että tuo luku on kilpailukykyinen minkä tahansa rekisteröidyn rodun kanssa. – Russeli on erittäin suosittu rotu eripuolilla maailmaa ja etenkin hevospiireissä näitä tappijalkoja vilisee runsaasti, Sonck kertoo. – Pelkästään Hollannissa arvioidaan olevan n. 30000 russelia, eikä tuo luku varmasti lyö Englantia laudalta.

– Australialaisten kasvattajien kasvatustyö on voimakkaasti vaikuttanut jackrusselleiden historiaan, Sonck toteaa. – Koska he lähtivät kehittämään rotua varsin kapealla materiaalilla, on se Australiassa tänä päivänä ulkomuodoltaan eurooppalaista kantaa yhtenäisempi. Jos katsotaan koirien anatomiaa, niin australialainen russelityyppi on eurooppalaiseen verrattuna terveemmin rakentunut.

Kummankin mantereen linjassa on omat hyvät puolensa ja omat heikkoutensa. – Suomi ja Hollanti ovat esimerkillisesti onnistuneet yhdistämään nämä kaksi linjaa, sanoo Sonck.


Rotu suomettuu

Jackrussellinterrieri rantautui Suomeen 1970-luvulla todennäköisesti ratsastajien mukana.

– Ensimmäiseksi kasvattajaksi on julistautunut jo niin monta ihmistä, että on mahdotonta sanoa kuka heistä todella olisi se ensimmäinen, selvittää Sonck.

FCI hyväksyi jackrussellinterrierin viralliseksi roduksi vuonna 2000 ja Suomen Kennelliitto tunnusti rodun heti seuraavan vuoden alussa. – Tämän jälkeen rekisteröimättömistä russeleista on alettu maassamme aateloida rotukoiria rotuunottojen kautta, kertoo Tina Kurikka-Mäkelä.

Jo 10 vuotta ennen rodun virallistamista perustettiin yhdistys nimeltä Suomen Jack Russell Terrierit ry.

– Rekisteröintimäärät ovat kasvaneet Suomessa vuosi vuodelta, kertoo Jackobean-kennelin Jenni Koutuaniemi. – Russeli on noussut muotiroduksi. Se esiintyy vähän väliä TV-ohjelmissa ja erilaisissa mainoksissa. Sinällään rodun saama julkisuus ei ole ihme, onhan se varsin veikeän näköinen otus.

– Suosiolla on valitettavasti aina myös kääntöpuolensa, joista ikävin on pentutehtailu. Sitä tapahtuu pääosin virallisen rekisterin ulkopuolella. Rekisteröimättömien koirien tuottamiseen rohkaisee ennen kaikkea avoin rekisteri, sillä kasvattaja voi näin kokonaan vetäytyä vastuusta ja kehottaa pennunostajaa hankkimaan paperit myöhemmin rotuunoton kautta. Näin pentutehtailija itse välttyy rekisteröintimaksuilta ja koiriensa terveystarkastuskuluilta.

– Suurin osa ensimmäisten rekisteröintivuosien russeleista oli vanhempia koiria, jotka tuotiin rotuunoton kautta koirarekisteriin, kertoo Laura-Marja Vilppo. – Vain neljäsosa vuonna 2001 rekisteröidyistä koirista syntyi kyseisenä vuonna. Nyt rotuunotettujen määrä on vähentynyt murto-osaan kokonaisrekisteröinneistä mutta pentutuotanto kiihtynyt. Viime vuonna rekisteröitiin jo 774 russelia, Vilppo kauhistelee. – Tällainen kasvu ei ole rodullemme hyväksi. Joudumme vielä maksamaan siitä kovan hinnan.

Suomeen tuodaan russeleita noin parinkymmenen koiran vuosivauhdilla lähinnä Ruotsista, Norjasta, Hollannista, Saksasta, Ranskasta, Puolasta, Venäjältä ja Australiasta. – Myös rekisteröimättömiä koiria saapuu maahamme runsaasti, kertoo Koutuaniemi. – Pentutrokarit tuovat hevoskuljetuskärryissä Suomeen kokonaisia pentueita. He maksavat niistä ostomaassa nimellisen korvauksen ja myyvät täällä rekisteröityjen pentujen hinnalla.


Kaikki tehdään täysillä

Russelin luonnetta voi kuvata yhdellä sanalla: rohkea. Russelin täytyy kyetä toimimaan täpärissäkin tilanteissa, eikä se saa vaipua vienosti toimintakyvyttömäksi.

Russeli on energinen koira, joka aivan poikkeuksetta hakeutuu tapahtumien keskipisteeseen. – Sillä on vahva metsästysvietti ja siksi se pyydystää kaikkea, minkä se näkee tai haistaa, määrittelee Johanna Sonck. – Russeli metsästää niin sanotusti maalla, merellä ja ilmassa.

– Russelille on hyvin tyypillistä terhakka innostus kaikkea toimintaa kohtaan. Se on reipashenkisen rohkea eikä sen mielestä mikään ole sille mahdotonta. Nämä ominaisuudet tekevät rodusta myös erittäin onnettomuusalttiin.

– Turhan usein näitä rajattoman itsevarmoja, entisiä russeleita joudutaan keräilemään talteen tienposkista, toteaa Tina Kurikka-Mäkelä.

Russelin irtipitäminen on varsin haasteellista, sillä koiran saa opetettua normaalielämässä petollisen tottelevaiseksi. Tämä voi luoda omistajalle harhakuvan siitä, että russeli tottelisi häntä kaikissa tilanteissa. – Näin ei kuitenkaan ole, vakuuttaa Johanna Sonck. – Russeli tottelee, kunnes joku muu asia kiinnostaa sitä enemmän. Omistaja ei russelin mielestä pysty lyömään laudalta esim. kiihdyttävää kisailua pupun kanssa.

– Russelin voi laskea irti jos omistajan kantti kestää sen, että näköhavainnot koirasta voivat olla hyvinkin satunnaisia, sanoo Vilppo. – Russeli voi viipyä reissuillaan tuntikausia.

– Russelin luonneominaisuuksiin ei kuulu yltiösosiaalinen käytös vieraita koiria kohtaan, Sonck kertoo. – Se tulistuu nopeasti, eikä anna hevillä periksi. Myös russeleiden keskinäiset leikit voivat kääntyä rajuiksi yhteenotoiksi.

– Russeli ei mielestäni sovi lainkaan tiettyjen rotujen kanssa yhteen. Jostain syystä saksanpaimenkoira ja russeli muodostaa riskialttiin yhdistelmän, sillä useita russeleita on menehtynyt näiden rotujen välisiin yhteenottoihin. Itse en möisi russelia perheeseen, jossa on mikään dominoivuuteen taipuvainen isompi koira, koska riidan sattuessa russeli on kokonsa vuoksi auttamatta heikoilla, Sonck kertoo. – Russeliurosten väliset riidat ovat pahimmillaan johtaneet jopa toisen osapuolen kuolemaan. Tällaiset riidat ovat voineet puhjeta vuosienkin sopuisan yhteiselon jälkeen.

Kaikki pennusta haaveilevat eivät tunnu käsittävän, millaisesta energiatasosta on kyse. Ei, vaikka joka puolella koetetaankin toitottaa russelin aktiivisuutta. – Liian vähälle toiminnalle jäävä russeli on kuin pyörremyrsky, Sonck kertoo.

– Jos russelin toimintatarmon kanavoi oikein ja sen suuntaa harrastamiseen, niin russeli on hyvä melkein lajissa kuin lajissa, lupaa Laura-Marja Vilppo.


Vaativa luonne

Russeleiden ykkösominaisuus on niiden suunnattoman päättäväinen luonne. – Kun niillä on päämäärä, ne todella tekevät kaikkensa saavuttaakseen sen, kertoo Kurikka-Mäkelä.

Kati Huttusen mukaan rodussa on ihanneluonteisten koirien lisäksi myös ylivilkkaita ja aggressiivisia yksilöitä. – Vastaavasti toinen ääripää ovat arat, liian pehmeät ja vietittömät koirat, joiden toimintakyky ja työominaisuudet eivät ole lähelläkään rodunomaisia.

Ihanneluonteinen russeli syttyy Sonckin mukaan helposti, mutta se pystyy myös rauhoittumaan. – Tällaiselle koiralle ei jää mikään päälle, vaan se myös palautuu nopeasti.

– Russeleita ei ole paljoakaan luonnetestattu, kertoo Eila Kuronen. – Aineisto on vielä niin pieni, ettei siitä voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

– Toivottavasti kasvattajat innostuisivat luonnetestaamaan omia russeleitaan ja innostaisivat myös kasvattejaan osallistumaan testeihin. Sitä kautta saisimme dokumentoitua tietoa koiriemme luonteista ja voisimme seurata luonteiden kehitystä. Rodunomaiselle russelille testi ei varmasti ole muuta kuin pieni pirteä puuhahetki ja tervetullut touhutuokio.

Laura-Marja Vilpon mukaan monet niistä ominaisuuksista, jotka tekevät russelista rodunomaisen ja siksi niin viehättävän, juontavat juurensa sen metsästyskoirataustasta. – Nämä ominaisuudet täytyy säilyttää ja jalostuksellisesti huomioida.

– Haukkuminen on osa luolakoiran metsästyskäyttäytymistä. Äänekkyys voi olla häiritsevääkin, kertoo Junttiahon kennelin Sari Tuomainen. – Sanotaan, että russelit eivät koskaan hauku ilman syytä. Niillä on kuitenkin niin hyvä mielikuvitus, että ne löytävät aina sopivan aiheen haukkukynnyksen ylittämiseen.


Hierarkia ei saa horjua

– Vaikka rodun yleisluonne on ylitsepursuavan iloinen ja energinen, russeleissa on myös terrierimäistä ärhäkkyyttä jonka vuoksi arkeen on laadittava selvät säännöt. Näitä rajoja koira ei saa ylittää, selvittää Tina Kurikka-Mäkelä.

Russelin voimakas ja itsetietoinen luonne voi johtaa ristiriitoihin. – Hankalaksi tilanne menee jos russeli on saanut ottaa perheen johtajuuden omiin tassuihinsa. Tällainen russeli on arvaamaton, Sonck mainitsee. – Se ei epäröi puolustaa esim. lelujaan silmät tulta kipinöiden.

Russelit tarvitsevat omistajaltaan ennen kaikkea selkeää johtajuutta. – Ei riitä, että koiralta kerran pentuna otetaan ns. luulot pois, vaan hierarkian tulee olla selvä koko koiran elinajan, korostaa Jenni Koutuaniemi. – Russeli testaa ihmistä yhä uudelleen ja uudelleen, se hakee rajojaan ja on alati valmis laajentamaan valtuuksiaan. Siksi on tärkeää että omistaja on luonteeltaan määrätietoinen ja kyllin topakka.

– Ihmisen, joka haaveilee helposta koirasta, ei kannata edes harkita russelia, sanoo Koutuaniemi. – Nämä koirat kun eivät nöyrästi pysyttele portaiden alapäässä.

Aktiiviselle ihmiselle russeli sopii kuin nenä päähän.

– Reipas ihminen, joka tykkää liikkua ja puuhailla kaikenlaista, on russelille mitä parhain omistaja. Sellainen osaa arvostaa koirassaankin näitä piirteitä, mainitsee Jonna Keskiaho.

Kati Huttunen näkisi russelin mieluiten perheessä, jossa harrastetaan säännöllisesti. – Hyviä aktiviteetteja ovat esim. agility, rauniot, metsästys, jäljestys tai puuhaileminen perheen kanssa pihatöissä ja talleilla. Ihmisistä eristetyksi tarhakoiraksi russeli sopii yhtä huonosti kuin makaamaan sohvalla täyspäiväisesti.

Johanna Sonck ei ehdoitta suosittele russelia lapsiperheeseen. – Kaikki russelit eivät hyväksy pikkulasten tapaa käsitellä koiraa. Lapsiperheillä ei edes välttämättä ole tarpeeksi aikaa aktiiviselle russelille.

– Myös perheen muut lemmikit voivat aiheuttaa rajoituksia russelin hankinnalle. Hamsterit, marsut, kissat ja linnut joutuvat todelliseen hengenvaaraan. Ja vaikka russeli jättäisikin perheen oman kissan rauhaan, naapurin naukujaan se suhtautuu joka tapauksessa aivan kuten mihin tahansa saaliiseen.


Ketut ja rotat saavat kyytiä

Jackrussellinterriereiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ketun luolametsästys, maatilojen rottakoiraksi se päätyi vasta myöhemmin. Rottajahdissa russeli hyödyntää samoja ominaisuuksia kuin luolilla kettuja jahdatessaan.

Jenni Koutuaniemen mukaan osa russeleista suoriutuu edelleenkin luolatyöskentelystä, joskin näiden koirien määrä on hänen mukaansa laskussa. – Tilanne on mielestäni huolestuttava. Russelista on sen lyhyen kennelhistorian aikana saatu jo muokattua turhankin mukava seurakoira ja kun tätä seurakoiramaisuutta edelleen painotetaan, oikeanlainen luonteen terävyys katoaa.

– Jollei russelin omistaja itse metsästä, luolakokeet ovat ainoa keino selvittää, olisiko koirassa kapasiteettia rodunomaiseen työskentelyyn.

– Metsästyskyvyistä saadaan näyttöä keinoluolatulosten avulla, Jonna Keskiaho mietiskelee. – Vaikka oikea metsästystilanne on kyllä koiralle huomattavastikin koettelevampi.

Jenni Koutuaniemi ei usko ihmisten vakuutteluihin koiriensa metsästyshalusta. – Jollei koiralla ole virallisia koetuloksia, minun pitää nähdä sen työskentely omin silmin. Tiedän monta russelin omistajaa jotka uskovat koiriensa ominaisuuksiin, vaikka käsitys olisikin muodostunut vain muutaman pupunajon perusteella. Luolille vietynä nämä koirat voivat silti osoittautua täysin haluttomiksi.

– Russelin tehtävä on painostaa saalis ulos luolasta. Mikään pupun perään lähteminen ei mittaa luolatyöskentelyssä vaadittavaa sinnikkyyttä. Eihän russeli ole mikään ajava koira. Ajokkien ominaisuudet poikkeavat huomattavastikin russelin luolilla tarvitsemista rohkeudesta ja kovuudesta.

– Ruotsalaisten työkoirakasvattajien mukaan eurooppalaiset russelit ovat kauttaaltaan australialaisia vahvaviettisempiä. Silti mäyrien ja kaikista kovimpien kettujen kanssa voi täkäläisiltäkin russeleilta loppua usko kesken, Johanna Sonck kertoo.

– Aussirusselit ovat usein luonteeltaan ystävällisiä ja eurooppalaisia seurakoiramaisempia. Ne ovat erittäin harvoin arkoja tai aggressiivisia, Sonck kertoo. – Tästä syystä ne sopivat hyvin ensimmäistä russeliaan hankkivalle, mutta eivät välttämättä niin hyvin tosimetsästäjälle.

Susanna Kallio sanoo kärjistäen, että mitä enemmän koirassa on australialaista verta, sen helpompi lemmikki se yleensä on. Sen riistavietti ei häiritse arkea niin valtavasti. – Tietysti poikkeuksiakin löytyy, mutta karkeasti ottaen australialaiset kasvattajat ovat russeleiden ulkomuodon suhteen pisimmällä ja tämä jalostus on samalla tasoittanut niiden luonteita.

Molempien mantereiden russeleille on omat kannattajansa ja molemmat ovat rodulle tärkeitä.

Jonna Keskiahon mukaan jackrusselleista löytyy myös sellaisia sukuja, joita jalostetaan nimenomaan metsästysominaisuuksia painottaen. – Tosin vielä vankempaa näiden ominaisuuksien vaaliminen on ”working russeleilla”, joita jalostetaan metsästyskoiriksi ilman minkäänlaisia ulkomuototavoitteita.


Päätä pidempiä russeleita

Russeliharrastajat ovat aktiivisia toimijoita, aivan kuten koiransakin. Koiranäyttelyissä menestyneimpiä ovat harrastajien mukaan Dazzling Diva of Jack’s Paradise, Firette’s On The Rocks, Indiana-Jones de Barba-Negran, Macbreadly African Queen ja Myrmidon Jack Danzey.

Legendaariseksi russeliksi useimmat harrastajat nimesivät Tipsy V.'T Elizabeth's-Hofken, joka on paitsi rodun ensimmäinen Suomeen tuotu rekisteröity koira, myös Suomen ensimmäinen kolmoisvalio eli muoto-, agility- ja tottelevaisuusvalio. Lisäksi se on saavuttanut agilityn SM-kilpailuissa hopeaa, suorittanut hyväksytysti BH-kokeen ja voittanut Välkky-temppukisan.

Agility sopii vauhdikkaana lajina temperamenttisille terriereille. Virallisiin kilpailuihin osallistuneita russeleita on KoiraNetin listauksen mukaan vuoden 2007 lopussa jo 131 kpl. Agility onkin heti näyttelyiden jälkeen russeleiden suosikkilaji. Agilityvalioita on kuusi kappaletta.

Tottelevaisuuskoetuloksia on kaikkiaan 23 russelilla ja harrastus tuntuu lisääntyvän.

– Metsästyskoirien jäljestämiskokeissa eli MEJÄ:ssä on käynyt yhteensä viisi russelia.

– Luolakoirien metsästyskokeen eli LUME:n on ainoana rotunsa edustajana suorittanut käyttövalio Mette. Tämä koe on vaativa ja hyväksytty tulos todellakin kiven takana, Jenni Koutuaniemi kertoo. – Jos Mette saisi suoritettua vielä toisen LUME-ykkösen, siitä tulisi rotumme ensimmäinen kaksoiskäyttövalio eli KVA-L&M.

– Luolakoirien taipumuskokeeseen on osallistunut yhteensä 38 russelia. Määrä on valitettavan vähäinen, harmittelee Kurikka-Mäkelä. – Suhteessa rodun rekisteröinteihin tai esim. näyttely- ja agilitykäynteihin tämä luku on aivan mitätön, Laura-Marja Vilppo pahoittelee. Käyttövalioksi on tähän mennessä yltänyt kahdeksan russelia.


Notkea lihaskimppu

Jackrussellinterrierin yleisvaikutelma on lihaksikas ja jäntevä. Sen luuston tulisi olla tasapainoinen suhteessa runkoon. Mittasuhteiltaan russeli on suorakaiteen muotoinen, ei siis matala- eikä korkearaajainen, vaan raajojen tulisi olla yhtä kuin rungon syvyys.

Russelin säkäkorkeus on 25–30 cm. Omistajan pitäisi pystyä asettamaan kätensä koiran rintakehän ympärille: tämä on aiemmin käytetty arvio siitä, mahtuisiko koira työskentelemään kettuluolissa.

– Ulkomuodolliset tyypit vaihtelevat kovastikin, Johanna Sonck kertoo. – Australialaiset jackrussellit ovat mittasuhteiltaan lyhyempiä kuin eurooppalaiset. Myös ilmeissä on hajontaa. Siinä missä eurooppalaiset russelit näyttävät korostuneen terrierimäisiltä, ausseilla voi olla hieman surumielinen ilme. Vahva pääkarvoitus saa ne joskus näyttämään jopa hieman karhumaisilta.

– Oikeanlainen russeli-ilme on valpas ja terävä, määrittelee Vilppo. – Liian suuret tai liian lähekkäin olevat silmät ja raskaat korvat ovat ilmeen kannalta tämän hetken suurimmat ongelmat.

– Russelin ei mielestäni pidä olla pikkunätti tai millään tavoin elegantti, selvittää Sonck. – Ennemminkin sen olemusta kuvaa sana ”urheilullinen”. – Jackrussellinterrieri on notkea atleetti, mainitsee Laura-Marja Vilppo. – Se vaikuttaa siltä, ettei ole olemassa koloa tai loukkoa jonne se ei mahtuisi, eikä estettä, jota se ei selvittäisi joko hyppäämällä tai kiipeämällä.

Kinnerahtaus on tällä hetkellä rodun ongelma. – Jalostuksellisin keinoin haetaan vain voimakkaita takakulmauksia, mutta ilmeisesti koiria ei katsota lainkaan takaa päin? Vai eivätkö kasvattajat kenties tunnista kinnerahdasta liikkujaa, ihmettelee Sonck.

– Australialaisten kasvattajien ansioksi on laskettava, että he ovat onnistuneet jalostamaan rotuun suorat etujalat, kertoo Sonck. – Eurooppalaisilla ne ovat olleet hyvinkin käyriä ja ranteistaan voimakkaasti taipuneita.

Russelin rakenteessa mikään ei saa olla liioiteltua. Vilpon mukaan näyttelykehissä näkee nykyään jo liiankin rotevia koiria, jotka antavat itsestään jäykän vaikutelman.

– Tuntuu, että hyvä raajaluusto on vaikea jalostaa russeleille, sillä luuston lisääntyessä alkavat myös rungot ja koko suurentua, tietää Koutuaniemi.

– Etukulmausten niukkuus on todellinen ongelma. Takakulmauksia liioitellaan, mutta etuosat eivät ole pysyneet kehityksessä mukana. Tasapainoa ei siksi meinaa löytyä, kertoo Laura-Marja Vilppo.

– Russelin pitää liikkua tehokkaasti, vaikka erityistä näyttävyyttä ei kaivata. Liikkeitä voisi kuvata jopa mitäänsanomattoman näköisiksi, sillä oikeanlainen ravi ei haaskaa energiaa, Vilppo kertoo. – Erittäin paha virhe on etuliikkeiden suuntautuminen ylöspäin, jolloin russeli muistuttaa preussilaista armeijan sotilasta. Tämän hackney-liikkeen syyt löytyvät yleensä lavan virheistä.

– Ehdottomasti suurin liikeongelma on kuitenkin ns. takapomppu, Vilppo kertoo. – Tällöin koira jättää toisella tai molemmilla takajaloilla satunnaisesti askeleita väliin.

Ei tiedetä, onko takapompussa kyseessä etu- ja takaosan epätasapainoiset kulmaukset vai kenties kiputila lihaksistossa tai nivelissä? Vai olisiko syynä polven rakenteellinen ongelma, joka aiheuttaa tarpeen keventää raajalle kohdistuvaa rasitetta? Pomppiminen on perinnöllinen vika, sillä se näyttää siirtyvän suurella todennäköisyydellä ko. koiran jälkeläisille. Missään nimessä epäsymmetrinen keventäminen ei ole terve, normaali tapa liikkua.


Kolme väriä, kolme karvanlaatua

Russeleilla on rotumääritelmän mukaan kolme eri karvanlaatua: sileä (smooth), puolikarkea (broken) ja karkea (rough).

Värejä löytyy myös kolme. Harvinaisin on valko-musta, seuraavaksi yleisin kolmivärinen (valko-ruskea-musta) ja kaikista yleisin valko-ruskea. Valko-ruskea on geneettisesti soopeli ja se dominoi muita värejä. Valkoisen osuus pitää olla yli puolet koiran värityksestä.

– Näyttelykehissä on eniten esillä karkeakarvaisia, väriltään valko-ruskeita. Sileäkarvaisia nähdään vähemmän, sillä pärjätäkseen niiden on oltava ikään kuin astetta parempia kuin karkeiden. Karkea karva kun peittää alleen koiran rakennevirheitä ja taitavalla trimmauksella lopputulokseen voi vaikuttaa paljonkin. Sileän pitää olla rakenteeltaan lähes virheetön, jotta se pääsee samaan vaikutelmaan.

Värivirheellisiksi lasketaan kokovalkoiset ja liian runsaasti värittyneet russelit. – Myös aidosti ruskeita eli maksanvärisiä pentuja on syntynyt. Niiden kirsu on rotumääritelmässä vaaditun mustan sijaan ruskea ja siksi ne luokitellaan värivirheellisiksi. Myös laimennusgeenisyys on virhe, tällöin dd-diluutio on haalistunut mustan liuskeenharmaaksi, Vilppo selvittää.

– Enemmän kuin värivirheellisiä yksilöitä, syntyy ns. vääräntyyppisiä koiria. Nämä pennut näyttävät parsonrussellinterriereiltä. Ne saattavat olla yksilöinä hyvinkin kauniita ja terverakenteisia, mutta väärien mittasuhteiden vuoksi eivät täytä rotumääritelmän vaatimuksia.


Trimmauksesta

Kaikkien karvanlaatujen pitää olla laadultaan tiheitä, suoria ja kovia. – Sileäkarvaisia russeleita ei ole pakko trimmata, vaikka näyttelyihin peppu ja häntä tavallisesti siistitäänkin ohennussaksilla, Vilppo kertoo. – Kotikoirien karva kaipaa harjaamista lähinnä vain karvanlähtöaikoina.

– Puolikarkeat ja karkeat russelit trimmataan nyppimällä. Arat paikat kuten takapuoli ja sukuelinten ympäristö viimeistellään ohennussaksilla. Trimmauksen työläys riippuu pitkälti siitä, kuinka paljon karvaa koirassa on.

– Parhaimmillaan russelin turkki on kuin teflonia, Johanna Sonck kuvailee. – Lika irtoaa siitä aivan itsestään. Pahimmillaan karva on pehmeää, villavaa, kiharaa ja takkuuntuvaa.

– Ahkera myyrästäjä on kurakeleillä aivan järkyttävän mutainen, onneksi kura irtoaa heti koiran kuivuttua. Useimmiten tämä tapahtuu luontevasti nimenomaan omistajan sänkyyn, Sonck naurahtaa.


Terveyden vakuuttavaa seurantaa

Rodun jalostuksen ja terveyden seurannan kannalta on ollut erityisen merkittävää, että yhdistyksen pentuvälitykseen otettavien pentueiden vanhemmilta on alettu vaatia silmä- ja polvitarkastustuloksia jo vuodesta 1998 lähtien. – Siksi suomalaisista russeleista on olemassa terveysfaktoja jo ajalta ennen rodun virallistamista, Laura-Marja Vilppo kertoo. – Pentuvälitys on toiminut vuodesta 1993 ja sen suosio on koko ajan noussut. Yli puolet Suomessa rekisteröidyistä jackrussellinterrieripentueista kulkee välityksen kautta.

Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan (PEVISA:an) rotu on kuulunut silmien ja polvien osalta vuodesta 2004. – Kun ottaa huomioon, että rodulla on virallista taivalta takanaan vasta kuusi vuotta, on siihen nähden saatu paljon aikaan. Kiitos tästä kuuluu luonnollisesti alkuvuosien yhdistysaktiiveille, Vilppo sanoo.

– Perinnöllinen harmaakaihi eli HC on vakava ongelma rodussamme, Johanna Sonck kertoo. – Kaihia esiintyy lähes kaikissa linjoissa, myös niissä joita on tähän saakka pidetty terveinä. Epilepsiaa, allergioita, Legg-Perthestä ja linssiluksaatiota on myös. Linssiluksaatio on koiran itsensä kannalta vakavampi ongelma kuin HC.

– Selkärangan nikamamuutoksia on viime aikoina raportoitu ja niiden periytyvyyttä selvitetään parhaillaan. Muutokset ovat lannerangan alueella ja tyypillisesti ne luokitellaan transversaalinikamiksi tai diagnostisoidaan sakralisaatioiksi. Jotkut koirat ovat oireettomia, toisille muutokset aiheuttavat kipua, sanoo Laura-Marja Vilppo.

– Selkärangan terveyteen täytyy jatkossa kiinnittää huomiota, peräänkuuluttaa myös Kati Huttunen.

Valkoinen väri aiheuttaa koirille kuuroutta ja siksi myös valkovoittoinen russeli kuuluu riskiryhmään. Kuulon seuranta kotikonstein on vaikeaa, sillä toispuoleisesti kuurot jäävät huomaamatta ilman BAER-kuulotestausta.

Russelinartut ovat pääsääntöisesti hyväkiimaisia. Urokset astuvat hyvin ja nartut tiinehtyvät mallikkaasti. – Sen sijaan synnytykset tuottavat ongelmia, kertoo Sonck. – Arviolta 15 – 20 % niistä päätyy keisarinleikkaukseen, erään arvion mukaan jopa kolmannes.

– Russeleiden keskimääräinen pentuekoko on neljä. Mikäli pentuja on tulossa vain yksi tai kaksi, synnytys voi hankaloitua. Usein pennut kasvavat tällöin liian suuriksi suhteessa emän lantion kokoon.

Sukulaisuusasteen nouseminen huolettaa Tina Kurikka-Mäkelää. – Valtaosa maassamme jalostukseen käytettävistä russeleista on peräisin australialaisista sukulinjoista. Onneksi jalostukseen käytetään myös sellaisia yksilöitä, jotka eivät loista näyttelyissä, mutta ovat muuten suvuiltaan erilaisia. Rotuunottojen mahdollisuus ilahduttaa. – Näin kantaan saadaan edelleenkin geenipoolin laajennusta aina tarvittaessa.


Arkipäivän elämää

Russelit ovat hyvin persoonallisia pikkukoiria. Kun sellaisen hankkii kotiinsa, ovat tylsät päivät taaksejäänyttä elämää.

Miten russeli ilahduttaa ja kuinka se osaa myös säikäyttää omistajansa, siitä kertovat seuraavassa harrastajat itse.

– En koskaan unohda russelineito-Nalan viimekesäistä katoamista, Tina Kurikka-Mäkelä kertoo. – Etsimme sitä kaikkialta kaksi päivää ja levittelimme katoamisilmoituksia ympäri pitäjää.

– Kolmantena päivänä tyttäreni tuli yhtäkkiä kertomaan, että hän oli kuullut talomme alta vaimeaa haukahtelua. Ja toden totta, jotain sieltä kuului.

– Kaivoimme naapurien avustuksella kulkureitin kivijalan alle ja tuntien päästä saimme koiramme päivänvaloon. Nala oli likainen, laihtunut ja veden puutteesta kuivunut. Tyttäremme otti Nalan ikionnellisena syliinsä, jolloin minä ehdotin että hän laskisi rapaisen koiran maahan. Välittömästi kun Nalan jalat osuivat maan kamaraan, se sujahti takaisin talon alle haukkumaan.

– Uuden hakureissun jälkeen Nalaa ei enää päästetty vapaaksi, ennen kuin talon alunen oli huolella tilkitty umpeen.

Johanna Sonckin Diiva-koira rakastaa vedellä lutraamista. – Aiemmassa työpaikassani saatoin jättää sen työpaikan suihkulähteelle, jossa Diiva pyydysteli kuplia tuntikausia.

– Samalla intensiteetillä useimmat russelit viihtyvät myyränkaivuussa. Koiran voi jättää koko päiväksi kaivamaan myyriä eikä se edes huomaa, että omistaja tekee välillä kahdeksantuntisen työpäivän.

– Diivalle kelpaa suihkulähteiden lisäksi myös kaikenlaiset vesiastiat. Mökillä sillä pitää olla oma vati laiturilla, jota se vatkaa tassuillaan ja pyydystää näin ilmestyviä kuplia hampailla.

– Tuulisena päivänä Diiva viettää kaiket päivät rannassa ja pyydystää aaltoja. Minun on pakko välillä kantaa kylmästä tärisevä koira sisälle lämmittelemään, sillä omaehtoisesti se ei aaltoja jätä.

– Toinen koirani Eddie on erikoistunut pyydystämään kaloja suoraan järvestä. Kun särjet nousevat rantamatalaan kutemaan, Eddie on aivan hurmioitunut.

– Eddie käy veljenpoikieni kanssa onkiretkillä. Jos onkijat laskevat pyydetyn kalan takaisin järveen, Eddie loikkaa perään ja nappaa sen uudestaan.

Kati Huttusen Tipsi-russelin mielestä pallot ovat ihania. – Se löytää niitä mistä tahansa. Tarvittaessa palloksi kelpaa myös hiuslenkki, sukkamytty tai vessapaperirulla – kunhan se vain pyörii, vierii tai pomppii.

Katin Taika-russeli yrittää aina parhaansa. – Innostus johtaa toisinaan hieman koomisiinkin lopputuloksiin. Kun harjoittelimme peruuttamista, Taika alkoi peruuttaa pää vinossa aivan hurjaa vauhtia ympyrän muotoisesti.

Huttusen vanhin Tiltu-russeli oli vuosia sitten Katin mukana Hollannissa opiskelemassa. – Eräällä iltalenkillä edestämme lähti jänis, joka juoksutti Tiltun piikkipuskien alle ja yhtä kyytiä kadoksiin. Huutelin sitä aikani ja huolestuin sitten todella, sillä Tiltu ei ollut koskaan ollut poissa kymmentä minuuttia kauempaa. Tunnin etsinnän jälkeen päätin palata asunnolle ja hakea polkupyörän avukseni.

– Heti asuntoon päästyäni ovikello soi ja oven takana seisoi muuan nainen Tiltu sylissään. Hän kertoi, että se oli saapunut kerrostaloon, kulkenut alaovesta ihmisten kanssa hissiin ja poistunut heidän kanssaan. Koska yhden soluasunnon ovi oli ollut auki, Tiltu oli kävellyt päättäväisesti sinne sisään.

– Uskomatonta, että Tiltu oli lopulta valinnut asunnon aivan oikein, vain kerros oli väärä. Se oli siis kaksi kerrosta liian alhaalla.

– Tarina sai onnellisen lopun, sillä loppuyön vietimme Tiltun kanssa tuon naisen synttärijuhlilla. Ja Tiltu suorastaan hurmasi juhlaväen!




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle