Mopsin persoona lumoaa


Harva rakastuu mopsiin nähtyään sellaisen ensimmäistä kertaa. Vaikuttavaa uljautta tai säkenöivää tyylikkyyttä ei tästä rodusta löydy etsimälläkään. Kuitenkin lähemmin tarkasteltuna mopsin koko olemus ja asenne alkaa kiehtoa ihmistä. Mopsi on kuin arvoitus, joka vetää puoleensa.

Ratkaistessaan mopsin salaperäistä mysteeriä huomaa mopsin tassuttaneen tien päähän saakka, suoraan sydämeen.



Pekingeesin serkku Kiinasta

Kaikkien tunteman kääpiökokoisen lyttynaamaisen mopsin todennäköinen alkuperämaa on Kiina. Sen varhaishistoriasta ei ole saatavilla varmoja kirjoitettuja dokumentteja.

Rotuna mopsi on hyvin vanha. Epäillään että se olisi yksi vanhimmista olemassa olevista roduista. Noin 600-950 vuotta ennen ajanlaskun alkua Kiinassa kutsuttiin mopsin kaltaisia pieniä lyhytkarvaisia koiria ”lyhytsuisiksi”, ”lyhytjalkaisiksi” tai ”lyhytpäisiksi”.

Mopsin lähin sukulaisrotu on todennäköisesti kiinanpalatsikoira, jolla mopsista poiketen on pitkä ja näyttävä karvapeite. Nämä rodut esiintyivät alun alkujaan samoilla alueilla ja molempien tehtävänä oli toimia ylhäisön seuralaisina. Kuninkaallista käsittelyä nämä pienet syliinmahtuvat koirat toisiaan saivatkin. Tarinoiden mukaan ne söivät parhaita ruokia ja nukkuivat hienoimmilla matoilla mitä niiden isännillä oli tarjota.

– Mopseja asui Kiinassa myös temppeleissä, jossa niiden tehtävänä oli ”rumalla” naamallaan pelottaa pahat henget pois temppelin alueelta, kertoo Alaunt Carlin -kennelin Kirsi Seppälä.

Mopsin erikoinen naama on aikojen saatossa herättänyt sekä ihastusta että kummeksuntaa. On jopa väitetty, että lyttynaama olisi alunperin saatu aikaan lyömällä mopsipentujen nenäluut kasaan. Nykyaikana jokainen perinnöllisyyttä vähääkään tunteva tietää ettei rotutyypillisiä ominaisuuksia saada periytymään seuraaviin sukupolviin, vaikka vanhempien ulkonäköä kuinka manipuloitaisiin. Vain jalostuksella voi aikaansaada pysyviä ulkomuodon muutoksia.


Maailmanvalloitus alkaa

Yleisesti oletetaan että mopsi on levittäytynyt ensin Kiinasta Japaniin, saapunut sitten vuosien 1400-1500 vaihteessa Eurooppaan ja valloittanut Hollannin. Aluksi mopseja kutsuttiin Euroopassa hollantilaisiksi mastiffeiksi. Niiden kuviteltiin ilmeisesti olevan mastiffin kääpiöversioita. Amerikkaan mopsit rantautuivat vuonna 1875.

Kiinan tavoin mopseihin ihastui Euroopassakin kuninkaalliset hovit ja hyvin varakkaat ihmiset. Monet kuuluisuudet ovat aikojen saatossa omistaneet mopseja. Heidän joukossaan mm. Wilhelm Oranialainen, Wilhelm III, Mary II, Napoleon ja Marie Antoinette.

Mopsi on päätynyt eurooppalaisten ihailijoidensa ikuistamina moniin keraamisiin astioihin ja maalauksiin yhdessä isäntänsä tai emäntänsä kanssa. Mopseja ovat kuvanneet mm. seuraavat taiteilijat: Nicolas de Largillier, Axel Otto Mörner ja Willian Hogarth.

1800-luvun alussa Englannissa yleistyi tapa käsitellä mopsin ulkomuotoa vielä omintakeisemmaksi leikkaamalla sen korvalehdet pois. Näin pyrittiin entisestäänkin korostamaan pään rypytystä ja edistettiin ihmisten esteettistä nautintoa koirastaan. Korvien poistamisesta luovuttiin 1850-luvulla.


Suomessa osataan kasvattaa mopseja

Ensimmäinen mopsi tuli Suomeen 1800-luvun lopussa.

Rotu ei kuitenkaan heti ensiyrittämällä juurtunut maahamme vaan väliin mahtui useita mopsittomia vuosikymmeniä, kunnes rotu teki uuden tulemisen 1950-luvulla. Tällöin eläinlääkärit Raili ja Brian Holcombe Raibrai-kennelistä hankkivat Englannista kolme mopsinarttua ja yhden uroksen. Myöhemmin he lisäsivät Suomen mopsikantaa myös ruotsintuonneilla.

Vuonna 1958 Suomessa syntyi ensimmäinen mopsipentu. Se sai nimekseen Raibrai Topsy Turvy. Vuonna 1964oli aika perustaa Suomen Mopsikerho yhdistämään rodunharrastajia ja ohjaamaan mopsijalostusta Suomessa. Tänä päivänä kerhoon kuuluu jo 800 jäsentä.

Mopseja tuodaan nykyään Suomeen vuosittain 1-18 kpl eri puolilta maailmaa. Tyypillisiä tuontimaita ovat Ruotsi, Norja, Tanska, Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Puola, Saksa, Ranska, Italia, Espanja, Englanti, Kanada, USA ja Brasilia.

Vastavuoroisesti Suomesta viedään mopseja ulkomaille. Suomalaiset mopsit ja mopsikasvattajat nauttivat suurta arvostusta ja mopsikysyntä on kovaa maamme rajojen ulkopuolelle.

– Lähinnä ulkomaiset kasvattajat ovat kiinnostuneita laadukkaista suomimopseista jalostusmielessä, kertoo Aatuutilullaa-kennelin Tuula Haverinen.

– Suomalaiset kasvattajat ovat paneutuneet tähän rotuun ja heidän kunniakseen on sanottava että he todella pyrkivät myymään ulkomaille hyvätasoisia mopseja, eivätkä käytä kaukomaita sekundatason kaatopaikkana, toteaa Kirsi Seppälä.

Mopseja on rekisteröity viimeisen 20 vuoden aikana keskimäärin 224 pentua vuosittain. Selvä rekisteröintien laskukausi ajoittuu vuosille 1998-2004, jolloin käytiin alimmillaan 127 rekisteröinnissä.

– Noina vuosina tapahtui jonkinlainen mopsikasvattajien sukupolvenvaihdos, Tuula Haverinen sanoo. – Vanhat kokeneet kasvattajat vähensivät kasvatustaan ja uusia tuli pienellä viiveellä tilalle.


Rakkaus-pakkaus

– Mopsin luonne on seurakoirana aivan ihana ja sen läheisyys on suorastaan terapeuttista, ihastelee Kirsi Seppälä. – Verenpainekin laskee kun saa mopsin syliinsä ja pääsee silittelemään sitä.

Tuula Haverinen ulkoili kerran Milla-mopsinsa kanssa kun eräs rouva pysähtyi heidän kohdalleen ja totesi: ”Siinä on paljon rakkautta pienessä paketissa”. – Voiko osuvammin enää sanoa, Haverinen kysyy. – Nuo sanat kuvaavat mopsia aivan täydellisesti.

– Mopsi on luonteeltaan iloinen ja seurallinen sylikoira. Se rakastaa omia ihmisiään täydestä sydämestään ja rakkautta riittää silti vielä muillekin jaettavaksi, kuvailee Haverinen. – Mopsi osallistuu aktiivisesti perheen elämään ja viettää mielellään yönsä omistajan vieressä. Se on todellinen seurakoira! Mopsi suhtautuu vieraisiin ihmisiin uteliaan avoimesti vaikka tietysti myös varautuneempiakin mopseja on olemassa.

Dacabe-kennelin Erja Setälän mielestä ihmiset mieltävät kaikki kääpiökoirat räksyttäviksi pikkukoiriksi. – Mopsi ei sovi tähän luokitteluun. Se ei räksytä. Ennemminkin sen kurkusta tulee hauska, kumealla tavalla räkäinen ja käheä ääni, joka ei ole lainkaan kimakka.

– Monet muun rotuiset koirat eivät ymmärrä mopsille luonteenomaista rohinaa ja tuhinaa vaan tulkitsevat sen vihaseksi murinaksi, varoittaa Setälä. – Kerran oma mopsiurokseni juoksenteli iloisesti toisen uroksen perässä merkkailemassa puita. Yhtäkkiä tuo vieras uros kääntyi karvat pystyssä taaksepäin, kävi mopsini päälle ja puri sitä pahasti. Yllättävän hyökkäyksen täytyi johtua mopsini rohinasta, jonka vieras koira käsitti väärin. Mopsini ei oikeasti viestittänyt mitään vihamielisiä signaaleja toista kohtaan, se oli iloisen letkeä, eikä lainkaan kireä.

– Tämän tapahtuman jälkeen olen usein huomannut että koirat eivät todellakaan ymmärrä ristiriitaa äänen ja muun elekielen välillä, Setälä kertoo.

Mopsiharrastaja Riikka Loukeisen mukaan ihanneluonteinen mopsi on itsevarma eikä se siksi tuo itseään korostetusti esille. – Mopsi on utelias ja osallistuva, aina ystävällinen ihmisiä ja toisia koiria kohtaan.

– Mopsien epätoivottuja luonteenpiirteitä ovat arkuus, hermostuneisuus ja aggressiivisuus. Niitä dokumentoidaan pääosin koiranäyttelyissä, sillä mopseja luonnetestataan vähäisesti. Onneksi ongelmaluonteet ovat vain yksittäistapauksia, Loukeinen sanoo. – Mopsien kesäpäivillä voi satakunta mopsia juosta vapaana ilman kireilyjä. Ne tulevat hyvin toimeen toistensa kanssa, myös urokset keskenään. Tietysti muutama säännön vahvistava poikkeuskin toisinaan löytyy.

– Vihaisia mopseja ei ole juurikaan, arkoja sen sijaan jonkin verran, Millimarin kennelin Raija Waara tietää. – Näyttelyissä luonteen ärhäkkyden vuoksi on muutama mopsi vuosien saatossa saanut hylätyn.

– Mopsi on humoristi, jonka kanssa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, toteaa Marabou-kennelin Outi Seppälä. – Moni hauska asia jää kokematta jos mopsia pitää vain sohvatyynyn korvikkeena. Valitettavasti turhan monet ihmiset kuvittelevat ettei mopsi tarvitse liikuntaa vaan tulee toimeen pelkillä pissatuskenkeillä.

– Näistä virheellisistä uskomuksista huolimatta mopsi on reipas liikkuja ja innokas ulkoilija, vakuuttaa Riikka Loukeinen.– Aikuinen mopsi jaksaa lenkkeillä useita kilometrejä. Tosin sen verran mukavuudenhaluinen kaveri mopsi saattaa olla, että kaikista kurjimmalla koiranilmalla se ei ehkä halua ulkoilla.

– Kovilla pakkasilla pidemmät lenkit on syytä jättää väliin, sillä mopsin tassut palelevat helposti eivätkä lyhyet hengitystiet kestä kovin kylmää. Kesähelteillä lenkitykset on samasta syystä syystä siirtää hieman viileämpään vuorokaudenaikaan, kehottaa Loukeinen.

Mopseilla on taipumusta lihota helposti, joten omistajien tulee kiinnittää huomiota koiriensa ruokintaan ja riittävään liikuntaan. – Mopsin rohiseminen voimistuu entisestään liikakilojen myötä, vakuuttaa Haverinen.

– On muistettava, että vaikka mopsi on ihana ja hellyyttävä kaveri, se on silti koira. Mopsikin on suden sukulainen eikä mikään maskotti, painottaa Raparperin kennelin Hanna Siikaniemi. – Mopsin koiramaiset perustarpeet tulee tyydyttää ja sillekin on asetettava rajat aivan kuin muille roduille.

– Ponnistelen itsekin päivittäin välttääkseni mopsieni inhimillistämistä, sillä eivät nämä kieltämättä aina ihan koirilta tunnu.

Alaunt Carlin kennelin Kirsi Seppälä suosittelee mopsin hankintaa perheelle, joka on valmis antamaan sille paljon rakkautta. – Ihanteellisin koti koostuu tasapainoisista aikuisista ja hyväkäytöksisistä lapsista, jotka ymmärtävät että mopsi ei ole lelu, eikä sitä saa sellaisena kohdella.

– Mopsi ei mielestäni sovi kenneleihin joissa kasvatetaan monia rotuja, korostaa Monika Kevin-Wicht Troppola-kennelistä. – Se ei sopeudu tarhakoiraksi. Mopsin täytyy saada elää arjen askareiden keskellä perhekoiran elämää.

– Mopsin hankintaa kannattaa siirtää myöhemmäksi jos perheessä on pieniä lapsia, suosittelee Pugemon-kennelin Sanna Heikkinen. – Lasten kanssa kun voi sattua tahattomasti suuria vahinkoja, koska mopsi on pentuna kooltaan niin pikkuruinen. Sylistä tiputettuna pentu todennäköisesti vammautuu tai kuolee.

– Siivousintoilijan perheeseen mopsi on huono valinta. Heikkisen perheessä on todettu, että niiden mopsien karvat tarttuvat jokaikiseen huonekaluun kiinni kuin takiaiset. – Lisäksi aina syötyään mopsimme käyvät vuoronperään pyyhkimässä nenänsä sohvaan, Heikkinen naurahtaa.

Mopsi on Riikka Loukeisen mielestä rotuna hyvin seurallinen ja ne tykkäävät touhuta ihmisten kanssa. – Tekemisen ei tarvitse olla henkisesti tai fyysisesti rasittavaa, pääasia että mopsi saa olla mukana ja osallistua. – Tottelevaisuusvaliosta haaveilevan kannattaa harkita jotain toista rotua. Vaikka mopsi kyllä oppii asioita ja makupalojen avulla niitä myös esittää, ei se aina välttämättä toimi ennalta ohjelmoidusti. Märkä tai kylmä maa ovat riittäviä syitä siirtää totteleminen seuraavaan päivään.

– Mopsin suosio on nykyään suurta ja pentuja kysytään erittäin paljon, kertoo Kirsi Seppälä. – Ostajista pääsee siten haastatteluiden perusteella valitsemaan parhaat kodit pennuilleen. Rodun kannalta on parempi että kysyntää on enemmän kuin tarjontaa.

Valitettavasti suosio tuo väistämättä mukanaan myös ongelmia. Koska pennun hinta on korkea ja kysyntä kovaa, tulee kasvattajakaartiin mukaan myös niitä joita motivoi pelkkä raha, ei rakkaus rotuun, Sanna Heikkinen harmittelee.

Mopsin kysyntään vastataan myös laittomilla keinoilla.

– Pimeä tuonti rehottaa ja laittomia pentuparkoja salakuljetetaan maahamme, sanoo Erja Setälä. – Trokarit kuljettavat Suomeen paperittomia pentuja suoraan pentutehtaista. Tuontantokoirien olot eivät ole niissä millään tavoin asianmukaiset: nartut ovat pentukoneita, jotka tuottavat pienokaisia oman terveytensä kustannuksella kunnes uupuvat. Valitettavasti ihmiset eivät ymmärrä, että ottaessaan pennun tällaisesta massatuotannosta he kannattavat ja ylläpitävät toimintaa.

Pennun ostaminen luotettavalta suomalaiselta kasvattajalta on sen sijaan eettinen kannanotto hyvän koiranpidon puolesta.

Heikkinen haluaa kuitenkin muistuttaa, että kaikki tuontikoirat eivät ole pahamaineisia ja salakuljetettuja koiraraasuja. – Olen itsekin tuonut kaksi mopsia Venäjältä, Heikkinen sanoo. – Ne ovat erinomaisia, terveitä, mustia mopseja. Aivan normaaliin tapaan rekisteröityjä ja tavallisilta kasvattajilta ostettuja, eivätkä mitään koiratehtaan tuotteita.


Mopsin kanssa harrastetaan

On helppo arvata, että koiranäyttelyt ovat mopsiharrastajien keskuudessa kohonneet suosiossaan suurimmaksi, onhan kyseessä puhtaasti seurakoiraksi jalostettu koirarotu.

Legendaarisiksi näyttelymopseiksi harrastajat nimeävät Liisalon Nääs-Villen ja Liisalon Borta Bra’n. Nääs-Ville piti 1990-luvulla hallussaan ROP-voittojen epävirallista Suomen ennätystä yli 80 ROP:illa. Borta Bra taas onnistui kahmimaan tililleen lukuisia ryhmä- ja BIS-sijoituksia, jotka eivät tällä rodulla ole mitenkään arkipäiväisiä.

Nykypäivän näyttelymenestyjiä ovat mm. Hollyspot Histamiini, Kastanjan Lavender Lori, Klehaugen’s Perfect Affair ja Solna’s Adam’s Rib.

– Kasvattajista nostaisin ehdottomasti esille Liisalon-kennelin Sirkka Salovaaran, jonka kasvatteihin kuuluu jo 22 kansainvälistä muotovaliota, Riikka Loukeinen laskee. – Hän piti hallussaan useita vuosia rotujärjestön Vuoden kasvattaja -kilpailun kärkeä ja parhaimmillaan Liisalon mopsit sijoittuivat toiseksi Kennelliiton Vuoden Kasvattaja-kilpailussa.

Sanna Heikkisen mukaan mopsivetoinen koiratanssi tulee todennäköisesti saavuttamaan suosiota Suomessakin, sillä jenkeissä mopsi on hyvin suosittu rotu ”koiratanssiaisissa”.

Kaverikoiratoiminnassa on Suomessa mopseineen vahvimmin kunnostautunut Raparperin kennelin Hanna Siikaniemi, joka on operaatiossa mukana kaikkien kolmen koiransa kanssa. Siikaniemi koirineen vie säännöllisesti mopsimaista ilosanomaa laitosvanhuksille ja tekee näin inhimillisesti katsoen tärkeää vapaaehtoistyötä.

Aatuutilullaa-kennelin Tuula Haverinen nostaa Suomesta esille myös yhden julkkismopsin. – Entisen presidenttimme Mauno Koiviston tyttärellä Assi Koivistolla oli mopsi, joka pääsi usein paistattelemaan parrasvaloissa ja esiintymään sanomalehtien sivuilla.

Haverinen on ajautunut mopsinsa Fin-Anssin Balanssin kanssa mukaan tottelevaisuuskokeiden miellyttävään maailmaan.

– Olen osallistunut Balanssin kanssa kahdesti TOKO:n alokasluokkaan ja saavuttanut molemmilla kerroilla 3-tuloksen, Haverinen hehkuttaa. – Mopsin kanssa kolmostulos on yhtä kuin bordercollien kanssa saadut täydet pisteet!


Omanlaisensa ulkomuoto

Mopsi on koira, joka jakaa voimakkaasti ihmisten mielipiteitä. Sama ilmiö on havaittavissa bullterriereillä. Mopsin ulkomuodosta joko pidetään tai sitä suorastaan kammoksutaan.

Raparperin-kennelin Hanna Siikaniemi kuvailee mopsia olemukseltaan lypsyjakkaramaiseksi. Leikkisästi rotua on kutsuttu myös käveleväksi kinkkurullaksi.

Dacabe-kennelin Erja Setälän mukaan mopsi on säilyttänyt hyvin rotutyypillisen ulkomuotonsa, vaikka pyrkimystä superlatiivijalostukseen olikin välillä nähtävillä. – Mitä isompi pää ja suuremmat silmät saatiin aikaan, sitä parempi. Etuosat levisivät ja koko kasvoi. Mopseista tuli raskaita bulldoggimaisia röhisijöitä, Setälä kertoo. – Onneksi tämä vaihe meni ohi ja 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa mopsit alkoivat taas muistuttaa terverakenteisia, hyvin liikkuvia ja normaalisti hengittäviä kääpiökoiria.

– Mopsi poikkeaa muista pikkukoirista varsin merkittävästi. Kokoonsa nähden massava ja lihaksikas mopsi tuntuu käteen isommalta kuin useimmat sirompirakenteiset, keveät kääpiökoirarodut, selvittää Tuula Haverinen.

Haluttu vankkuus ei muodostu ruokakupilla ahkeroinnista, vaan on peräisin vahvasta luustosta, tilavasta, tiiviistä ja lihaksekkaasta rungosta.

Mopsin pään tulee olla iso, pyöreä ja erittäin ilmeikäs. – Mopsin ilme on pehmeä. Leveä kuono ja suuret, kirkkaat silmät aikaansaavat sille tyypillisen pään, kertoo Riikka Loukeinen. – Mustat pään rypyt tekevät mopsin ilmeen mietteliääksi ja viisaan oloiseksi.

– Mopsin kuono-osan tulisi olla neliömäinen, sivusta katsoen mahdollisimman litteä. Kuono-osa ei saisi kääntyä ylöspäin.

– Mopsin korvat ovat mustat, ohuet ja tuntuvat käteen miellyttäviltä kuin laadukas sametti, sanoo Millimarin-kennelin Raija Waara. – Monikaan ei ehkä tiedä, mutta vanhoilla mopseilla rypyt siliävät eli käy ihan päinvastoin kuin meillä ihmisillä.

Mopsin ala- ja ylälinja ovat tasaiset. Saksanpaimenkoiran laskeva selkälinja ja vinttikoiran nouseva vatsalinja olisivat mopsilla huomattavia virheitä.

– Mopsien lapojen tulee olla viistot ja kyynärpäät sijaita suoraan sään alla, Riikka Loukeinen selvittää. – Oikea laparakenne mahdollistaa mopsille tasapainoisen etuosan, joka puolestaan aikaansaa voimakkaat ja yhdensuuntaiset etuliikkeet.

– Mopsin rodunomaiseen raviin kuuluu takaraajojen rullaava liike. Koira ikään kuin keinuu eteenpäin käyttäen tehokkaasti polviaan.

– Mopsin ulkoisen komeuden kruunaa tiivis häntäkieppi, joka on ihanteellisesti kaksinkertainen donitsi.

Rotumääritelmän mukaan mopsin painon tulisi asettautua 6,3 ja 8,1 kilon välille. Nykymopsit ovat kuitenkin järjestään suurempia; nartut noin kahdeksankiloisia, urokset kymmenen kilon paikkeilla ja ylikin. – Mopsien koon ei tulisi tästä enää kasvaa, sillä voidaanko enää puhua kääpiökoirarodusta, jos uroksen paino on toistakymmentä kiloa, kysyy Tuula Haverinen huolestuneena.

Jalostuksen tavoiteohjelmassa mainitaan että mopsien alkuperäinen väri oli vaalea mustalla maskilla (fawn). Umpimustiakin syntyi, mutta kasvattajat pyrkivät tästä väristä eroon aina 1880-luvulle saakka. Varsinaisesti musta hyväksyttiin vasta 1900-luvulla.

Nykyään mopseja on kahta väriä; fawneja ja mustia. Rotumääritelmä mainitsee myös aprikoosin ja hopean, joita ei ole tavattu enää 40 vuoteen.

Vaalean mopsin selkärangan kohdalle kuuluu aina tumma ankeriaanjuova ja päähän mustat korvat sekä maski.

Valkoiset tassut ovat virheitä, mutta suhteellisen reilun kokoinen rintaläikkä sallitaan. Mopsien mustan värin toivotaan olevan kauttaaltaan tasaisen mustaa eikä taittavan sävyltään ruskeaan.


Terveyttä ja sairautta

Aatuutilullaa-kennelin Tuula Haverinen on törmännyt monenlaisiin ennakkoluuloihin koskien mopsien terveydentilaa. Hän on saanut kuulla mopsin olevan lyhytkuonoinen ja mulkosilmäinen rotu, joka tuskin pystyy hengittämään ja jonka silmät muljahtelevat alinomaan pois silmäkuopistaan. – Toki lyhyt kuono voi aiheuttaa hengitysongelmia enemmän kuin mitä pitkäkuonoisilla roduilla on totuttu, Haverinen myöntää. – Hengitysvaikeuksia voi lyhyen kuonon lisäksi aiheuttaa myös löysä kitapurje, joka saattaa tilapäisesti tukkia hengitysteitä. Silmäkin voi muljahtaa ulos kuopastaan esim. onnettomuuden seurauksena, mutta niin voi käydä mille tahansa koiralle rodusta riippumatta.

– Vaikka mopsi kuorsaa ja rohisee pitkäkuonoisia rotuja äänekkäämmin, varsinaiset hengitysvaikeudet eivät ole rodussa mitenkään huolestuttavan yleisiä, Haverinen vakuuttaa.

Mopsiharrastajat kokevat yleisten mielikuvien rodun terveydestä olevan voimakkaasti värittyneitä.

Dacabe-kennelin Erja Setälä muistaa kertoneensa mopsin hankinnasta koiratutuilleen. – Suurin osa heistä oli aivan tyrmistyneitä ja järkyttyneitä. Miksi ihmeessä alan hakkaamaan päätäni seinään sairaan rodun kanssa, he kysyivät. – En ole kuitenkaan päivääkään katunut valintaani, sillä mopsini ovat käyneet eläinlääkärissä vain saamassa rokotteita. Edes keisarinleikkauksia ei ole tullut vastaan. Mopsinarttuni ovat olleet hyviä emoja ja synnyttäneet isoja ja terveitä pentueita.

Rotujärjestölle haaste tulee ulkoapäin. – Tavoitteenamme on saattaa julkisuuteen mahdollisimman oikeaa tietoa mopsin terveydestä, julistaa jalostuksen tavoiteohjelma.

– Mopsi on yksi niistä roduista joissa esiintyy sellaisia ulkomuotopiirteitä, jotka liioiteltuina voivat altistaa koiran terveysongelmille. Siksi rotujärjestö painottaa ulkomuototuomareiden vastuuta heidän arvostellessaan mopseja. Huomioita tulee kiinnittää sekä koiran hengitykseen ja nenäpoimuun, että sierainten ja silmien normaaliin kokoon.

Sanna Heikkinen kertoo rodun vakavia terveysongelmia olevan pehmyt kitalaki, epilepsia, aivoenkefaliitti (kuolemaan johtava aivokuoren sairaus) ja silmäsairaudet.– Haluaisin todella vedota kaikkiin kasvattajiin jotta he jättäisivät sairaat yksilöt pois jalostuksesta. Valitettavasti jotkut käyttävät niitäkin pentujen tuottamiseen. Jalostamiseksihan tällaista kasvatusta ei voi luokitella.

Heikkinen kannattaisi itse mopsien pakollista terveystarkastamista ennen jalostuskäyttöä. Hänen mielestään olisi syytä kerryttää faktaa koiran silmistä, polvista ja sydämestä. Nämä kaikki ovat yksinkertaisia tutkimuksia ja ne olisi mahdollisia liittää myös Pevisaan eli Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan.

– Mopsi ei ole mukana Pevisassa. Pevisan puuttumisen vuoksi monet mopsikasvattajat eivät teetä terveystutkimuksia lainkaan, eivät edes jalostuskoirilleen, Tuula Haverinen harmittelee. – Onneksi viime vuosina vapaaehtoinen tutkiminen on jossain määrin lisääntynyt. Valitettavasti tutkimusten määrä on kuitenkin edelleen niin vähäinen, ettei kasvattajilla ole mahdollista jalostusratkaisuissaan tukeutua tosiasioihin.

Mopsien silmävikoja ovat kuivasilmäisyys, silmän pintaa hankaavat ylimääräiset ripset (distichiasis) sekä kääntyneet luomet (entropium).

Rakenteellisesti katsoen mopsin silmät ovat suuret ja ulkonevat. Otaksutaan, etteivät silmät aina sulkeudu riittävästi, jolloin kyynelneste ei pääse puhdistamaan linssiä kunnolla. Silmien keskiosa saattaa siksi kuivua ja epäpuhtaudet hangata silmän pintaa arpeuttaen sitä.

Mopsin silmät ovat alttiit myös tapaturmaisille vahingoittumisille, sillä mopsin lyhyt kuono ei suojaa sen silmiä. Haistellessaan maata mopsin silmät voivat koskettaa risuja, heiniä tai muita maasta törröttäviä ulokkeita. Paljas silmän pinta on herkkä vahingoittumaan.

Kirsi Seppälä kokee mopsin olevan yleisesti ottaen terve rotu, mutta tietää että niillä esiintyvän mm. polvivikoja (patella luksaatio), kitalakihalkioita, selkävikoja, liian pieniä sieraimia, ahtaita korvakäytäviä, legg perthestä, sikaripunkkia, kivesvikoja ja kyynärnivelten nivelrikkoa.

– Vakavimmaksi nostaisin ahtaat sieraimet ja nielun sekä rodulla onneksi harvinaisen epilepsian.

– Mopsien pehmeitä kitalakia voidaan korjata leikkauksella, kertoo Riikka Loukeinen. – Nieluleikattua mopsia ei tulisi mielestäni käyttää jalostukseen.

– Huolimatta edellä mainituista sairauksista mopsit ovat suhteellisen pitkäikäisiä ja saavuttavat tyypillisesti 10-12 vuoden iän ja ylikin, Loukeinen tietää. – Edes 15-vuotias mopsi ei ole mikään harvinaisuus. Vanhimmat rodun edustajat ovat Suomessa eläneet 17-vuotiaiksi.


Sympaattisia eläinystäviä

Mopsit lumoavat omistajansa lähes inhimillisellä käytöksellään. Seuraavassa mopsiharrastajat kertovat arjesta näiden pienten samettikorviensa kanssa.

Millimarin-kennelin Raija Waaralla on Nanna-niminen kasvatti, joka intohimoisesti harrastaa käsilaukkujen penkomista. – Kerran Nanna mylläsi työlaukkuni ja levitti kirjekuoressa olleet rahat ympäriinsä. Onneksi se ei repinyt tai syönyt rahoja, sillä vahinko olisi ollut useiden tuhansien eurojen suuruinen. Toisella kertaa Nanna kävi käsiksi harrastuslaukkuuni ja muotoili posliininmaalaussiveltimet uuteen uskoon.

– Oikeastaan Nannalla pitäisi olla kaulapannassaan varoitus: pidettävä erillään käsilaukuista, Raija naurahtaa.

– Meille sattui yksi liikuttava tapaus kun pennunostaja saapui hakemaan pentuaan, kertoo Marabou-kennelin Outi Seppälä. – Ostaja istui lattialla oma pentu sylissään. Pennun emä tapitti häntä kiinteästi silmiin ja juoksi sitten kovalla vauhdilla toiseen huoneeseen. Se toi mukanaan pehmosammakon ja tiputti sen ostajan viereen ja jatkoi silmiin tapittamista hieman hätääntyneen oloisesti. Ihan kuin emä olisi yrittänyt sanoa: "Ota tämä, jooko, älä vie minun pentuani pois". Tippa meinasi väkisinkin nousta silmäkulmaan, niin vaikuttava tuo tilanne oli omalla tavallaan.

– Yksi mopseistani on niin kiintynyt minuun, että se seuraa perässäni kaikkialle, Alaunt Carlin -kennelin Kirsi Seppälä sanoo. – Mimoosa-mopsi on melkein osa minua. Kun lähden asioille, se asettuu makaamaan eikä suostu edes syömään. Saapuessani takaisin se pussailee minua touhukkaana ja suorastaan säteilee onnea ja iloa. Tulen aina todella hyvälle tuulelle kun näen sen odottaneen minua niin kovasti.

– Päivän askareiden jälkeen makoilen yleensä sohvalla, jolloin mopsit tulevat köllöttelemään seurakseni, sanoo Kirsi. – Ne nauttivat aivan silminnähden kun saavat tulla mahan tai lonkan päälle retkottamaan.

– On pakko todeta että onni voi syntyä pienistä asioista. Onni on pehmeä ja tyytyväinen mopsi kainalossa.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle