Saksanpaimenkoira vaatii paljon…
mutta antaa vielä enemmän


Yleisyydestään huolimatta saksanpaimenkoira ei sovi joka pojalle ja tytölle.

Rodunomainen saksanpaimenkoira on luonteeltaan voimakas ja valpas. Se on palvelu- ja puolustushaluinen ja reagoi uhkaaviin tilanteisiin suojellen kiihkeästi perhettään. Sanotaan että hyvä saksanpaimenkoira uhraa jopa henkensä omistajansa puolesta.

Saksanpaimenkoiran tulisi olla sekä saalis- että puolustusviettinen. Sillä on luonnetestitermein määritellen terävyyttä eli se reagoi uhkaan aggressiivisesti.

Nämä ominaisuudet tekevät saksanpaimenkoirasta hyvän virka- ja työkoiran, mutta rajoittavat sen soveltuvuutta miellyttäväksi ja vähään tyytyväksi koti- ja seurakoiraksi.


Ratsumestarin unelma

Saksanpaimenkoirarodun loi 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa saksalainen ratsumestari Max von Stephanitz.

Hänen tarkoituksenaan oli kehittää saksalaisista paimenkoirista monipuolinen käyttökoirarotu. Tässä tehtävässään Stephanitz onnistui erinomaisesti.

Rotu levisi nopeasti kaikkialle maailmaan ja saavutti koiraharrastajien keskuudessa suuren suosion. Ani harva ei nykypäivänä tunnista saksanpaimenkoiraa sellaisen nähdessään.

Vaikka saksanpaimenkoiran esi-isät olivat ensisijaisesti paimentavia koiria, rotua ryhdyttiin varsin pian jalostamaan omistajansa henkivartijaksi. Suojelukokeesta tehtiin Saksassa saksanpaimenkoirien rodunomainen koe ja jalostuskäytön kriteeri. Hyvien paimennusominaisuuksien, kuten lauman kasaamisen ja kuljettamisen sijaan alettiin saksanpaimenkoirissa arvostaa hyvinkin vastakkaisia ominaisuuksia. Kovuudesta, rohkeudesta ja taistelutahdosta tuli ensiluokkaisen koiran tunnusmerkistö.

Suomeen ensimmäinen saksanpaimenkoira Hektor von der Volmeburg saapui vuonna 1907. Kasvatustyön aloitti maassamme ensimmäisenä Johan Brüning kennelnimellä Von Jonien. Muita alkuaikojen suomalaisia kasvattajanimiä olivat mm. Karhukorven, Marjaniemen ja Von Tychoburg.


Luotu työskentelemään

Rotumääritelmän kuvailun mukaan saksanpaimenkoiran tulee olla luonteeltaan tasapainoinen, vahvahermoinen ja itsevarma.

– Ihanteellinen saksanpaimenkoira on kaksiviettinen, jolla tarkoitetaan koiran halua saalistaa kiihkeästi ja uhan edessä ilmentää voimakasta puolustusvietin kehittämää aggressiota, kennel Kreislaufin Sami ja Satu Baggström kertovat. – Hyvä hermorakenne ja ohjattavuus ovat sakemannille hyvin tärkeitä ominaisuuksia. Sellaisen koiran kanssa on helppo elää; se on aina valmis toimintaan mutta osaa myös rauhoittua.

Musketeer´s kennelin Vesa Kuosmasen mukaan arat, epävarmat ja huonohermoiset koirat ovat saksanpaimenkoirien irvikuvia. – Jo yksikin tällainen sakemanni on liikaa Suomen kokoisessa maassa.

Kuosmanen suosittelee saksanpaimenkoiraa aktiiviselle ihmiselle, joka liikkuu ja harrastaa koiransa kanssa aktiivisesti. – Halu kouluttaa koiraa on suorastaan välttämätön, sillä saksanpaimenkoira ei ole seurakoira vaan todella tarvitsee koulutusta. – Laiskan ihmisen ei tästä syystä johtuen kannata edes harkita saksanpaimenkoiraa itselleen, sillä se yhtälö ei toimi. Yhtä vähän sakemannista on omistajan huonon itsetunnon jatkeeksi.

Dauser's kennelin Minna Kukkamäki on tavannut joitakin saksanpaimenkoiria jotka ovat pehmeitä, yliteräviä tai noutajatyyppisesti kaikkien kavereita. – Nämä luonteenpiirteet ovat epätyypillisiä ja epätoivottavia saksanpaimenkoirille.

– Sakemannin tulee olla itsevarma, eikä se saa alentua mielistelemään vieraita ihmisiä. Se täytyy seistä kaikilla neljällä jalallaan tukevasti, eivätkä antaa tuulten heilutella itseään.

Reikon kennelin Ilmari Virtanen on huolissaan saksanpaimenkoiran nykytilasta.

– Sakemanni huutaa rotuna apua niin että korvissani soi. Hermostuneet, tärisevät, korkeita paikkoja pelkäävät koirat ovat osoitus siitä että jossain on mokattu todella pahasti.

– Saksanpaimenkoirapentueisiin syntyy tietysti eritasoisia pentuja, Virtanen toteaa. – Normaalijakauman mukaan niissä on paitsi rohkeita ja varmoja pentuja, myös keskivertokoiria sekä niitä, jotka pakenevat peloissaan kun aurinko menee pilven taakse. Laumassa näillä kaikilla on oma tehtävänsä: arat hoitavat herätyskellon virkaa ja vahvat kantavat vastuun isommista asioista.

– Jalostus kulkisi oikeaan suuntaan jos nämä pentueen herätyskellot jätettäisiin käyttämättä siitokseen, Virtanen kertoo. – Valitettavasti näin ei tapahdu ja siinä piilee tänä päivänä saksanpaimenkoirajalostuksen suurin murheenkryyni: valintaa ei suoriteta. Heikot saavat jatkaa sukua vain siksi että ihmiset eivät yksinkertaisesti tiedä, millainen oikean saksanpaimenkoiran tulisi olla.

– Tilanne on surkea maailmanlaajuisestikin. Niin huono, että minullekin syntyy pentueita joista yksikään ei kelpaa jatkojalostukseen. Linjaus on tässä rodussa mielestäni ainoa tapa jolla voi vielä aikaansaada tervepäisiä työkoiria, Virtanen sanoo. – Linjaus täytyy tietysti kohdentaa oikein. Sellaiseen koiraan tai koiriin, jotka ovat jättäneet jälkeensä luonteeltaan vahvoja työkoiria.

Vaikka saksanpaimenkoiralta edellytetään ympäristöään kohtaan taipumatonta luonnetta, sen hyvä koulutettavuus vaatii myös ohjaajaherkkyyttä. Saksanpaimenkoira ei käyttäytyä omistajaansa kohtaan kuin rautakangen niellyt bullterrieri, vaan sen tulee taipua tämän tahtoon notkeasti kuin pajunvitsa.

– Sakemanni niiaa kun ohjaaja niistää kovaäänisesti, Ilmari Virtanen kuvailee. – Tätä taustaa vasten katsottuna on ymmärrettävä, ettei sen koulutuksessa tarvita laittomia sähköimpulssi- tai koulutuskaulaimia. Sakemannin saa hallintaan ilman moisia apuvälineitä, vakuuttaa Virtanen.

– Toinen tämän päivän idioottimaisuus on se yleistynyt luulo, että jos koira vaatii koulutuksessaan koulutuskaulaimia tai muita äärimmäisiä menetelmiä, se olisi osoitus voimakkaasta ja siten jalostuskelpoisesta saksanpaimenkoiran luonteesta. Jos kivunsietokyky asetetaan määräävimmäksi jalostuskriteeriksi, kuinka samalla jalostetaan riittävän ohjaajaherkkiä ja siten hyvän koulutettavuuden omaavia sakemanneja, kysyy Virtanen ihmetellen.

Rodunomaisten saksanpaimenkoirien jalostus edellyttää, että jalostuskoiralla on itsellään kaksi selkeää viettialuetta; saalis- ja puolustusvietti. – Saalisvietti on sikäli mutkikas paketti että jos se menee yli, se osittain peittää alleen koiran muut ominaisuudet, Virtanen tietää.

– Hyvä saksanpaimenkoira on vieteiltään tasapainossa ja siksi sen toiminnassa säilyy myös järki mukana. Sitä vastoin tiedän, että epätasapainoisesti ylisaalisviettisen malinoisin voisin kannustaa käymään kiinni vaikka liikkuvaan veturiin. Saksanpaimenkoiraa tuskin saisin.

Sakemannien jalostusta ohjaa ainakin jossain määrin koirien saavuttamat suojelutulokset (Schutzhund eli SchH). – Taitavalla koulutuksella koiran luontaisia heikkouksia voidaan kuitenkin peittää ja siksi ei kannata automaattisesti luottaa siihen että huippupisteet suojelussa saavuttanut koira olisi myös käyttöominaisuuksiltaan ensiluokkainen jalostuskoira. Suojelussa, kuten muissakin lajeissa toimii valitettavasti myös ns. hyvä veli -järjestelmä, jolloin pisteitä tulee tai on tulematta ohjaajan pärstäkertoimen mukaan, Virtanen veistelee. – Tiedetään myös että etenkin ulkomailta näitä tuloksia saa ostettua pelkällä rahalla. Siksi suhtaudun kaikkiin tuloksiin varauksella. Jos itse pääsen näkemään koiran suorituksen, on tilanne aivan toinen. Raha ei saa minua uskomaan että surkea koira olisi huippueläin eikä surkealla ole sijaa rodunjalostuksessa, vakuuttaa Virtanen.

Luonteen voimakkuuden vuoksi saksanpaimenkoiraan tulee suhtautua eri tavoin kuin kilttiin perusnoutajaan tai suloiseen kääpiökoiraan.

– Ihanteellinen sakemanni ei todellakaan ole kevyt pideltävä, Virtanen toteaa. – Se on täynnä viettiä ja valmis ottamaan haasteita vastaan. Siksi sen on yksinkertaisesti oltava ohjaajansa hallinnassa joka tilanteessa. Ilman poikkeuksia tai selityksiä.

– Jos Suomessa kasvatettaisiin vain rodunomaisia saksanpaimenkoiria, eikä tyydyttäisi näihin saksanpaimenkoiran näköisiin seurakoiriin, täytyisi vuosittaiset rekisteröintimäärät romahduttaa alas. Oikealuonteisten saksanpaimenkoirien ostajat täytyisi näet valita huolella suuresta joukosta ja perehdyttää oikeanlaiseen koiranpitoon, Virtanen tähdentää.

Saksanpaimenkoiran voimakkaat ominaisuudet ovat Virtasen mukaan osaamattomissa käsissä todellinen turvallisuusriski.


Käyttöön vai näyttöön?

Saksanpaimenkoira on rotuna jakaantunut kahteen jalostussuuntaan: käyttö- ja näyttelylinjaisiin. Näiden ryhmien välissä kulkee lisäksi ns. sekalinja, jossa yhdistellään edellä mainittujen linjojen koiria.

Käyttölinjaisten jalostus pyrkii tuottamaan käyttöominaisuuksiltaan laadukkaita työ- ja harrastuskoiria. Näyttelylinjaisten jalostuksessa ulkomuoto ja rakenne ovat valintakriteereissä astetta korkeammalla.

Molemmilla linjoilla on omat vankkumattomat kannattajansa. Molemmille riittää kysyntää ja omat eriytyneet kohderyhmänsä.

Vesa Kuosmasen mielestä kokonaisuuden kannalta olisi ollut parasta, jos erillisiä linjoja ei olisi koskaan edes muodostunut. – Ehkä silloin koirat olisivat kehittyneet ulkomuodoltaan rodunomaisiksi ja sekä luonteeltaan että käyttöominaisuuksiltaan laadukkaiksi? Aina kun jotain yksittäistä ominaisuutta jalostetaan äärimmilleen, joudutaan muiden osalta tekemään kompromisseja: käyttölinjaisten ominaisuuksia on parannettu ulkonäön kustannuksella ja näyttelylinjaisten rakennetta viilattu tinkimällä käyttöominaisuuksista.

– Jo ulkonäöstä erottaa heti, kumpaa linjaa koira edustaa. Rakenteen ja olemuksen lisäksi koiran väri korostaa linjaeroa. Käyttöpuolen koirat ovat tyypillisesti harmaita tai tummia, näyttelykoirat taas mahdollisimman syvän punaisia.

Ulkonäön lisäksi eroja löytyy luonteesta, Kuosmanen kertoo. – Käyttölinjaisilla on voimakkaammat viettialueet ja ne ovat yleisesti ottaen rohkeampia, siksi niiden soveltuvuus rodunomaiseen suojelukokeeseen on näyttelylinjaisia parempi. Näyttelylinjaiset ovat mielestäni keskimäärin rauhallisempia ja siksi myös helpompia arjessa, kertoo Kuosmanen.

Ilmari Virtanen puolestaan erottaa käyttö- ja näyttelylinjaisen toisistaan suojeluharjoituksissa. –Toinen pyrkii puremaan maalimiestä edestä, toinen takaa.

– Varmasti Max von Stephanitz ei rotua luodessaan osannut kuvitella, että sitä alettaisiin jonain päivä jalostaa koiranäyttelyitä varten. Eihän koirien elämäntarkoituksena kai voi olla kehän kiertäminen vastapäivään kyljet punaisena leimuten, kritisoi Ilmari Virtanen räiskyvään tyyliinsä. – Kyllä saksanpaimenkoiran kehittämisellä oli huomattavasti ylevämmät tavoitteet: aikaansaada näille koirille vahva luonne ja voimakas työhalu.

– Jostain omituisesta kohtalonoikusta saksanpaimenkoirakasvattajat kuitenkin kokivat punaisen värin, kulmausten ylijalostamisen ja selkälinjan pudottamisen kohti maata tärkeimmäksi jalostuskriteerikseen.

Virtanen on pohtinut syytä tähän kehitykseen ja päätellyt sen lopulta johtuvan ihmiskunnan kollektiivisesta, narsistisesta luonnehäiriöstä.

Dauser's kennelin Minna Kukkamäen jalostustavoitteena on labradoripuolelta tuttu kasvatussuuntaus dual-purpose eli jalostus kohti sekä käyttöä että näyttöä.

– Ihannesaksanpaimenkoirani edustaa tämän päivän Saksan mallin mukaista rakennetta ja hyvää koulutettavuutta niin, että kummastakaan ei tingitä.

Käyttölinjaisten koirien määrä on Suomessa alkanut lisääntyä, se tuntuu olevan tälle ajalle ominainen ilmiö. Sama suuntaus on meneillään belgianpaimenkoira malinoisin kohdalla, jossa rekisteröintien painotus on jo siirtynyt käyttölinjaisten eduksi. – En tiedä onko tämä trendi hyväksi, sillä kokemukseni mukaan käyttölinjaiset saksanpaimenkoirat ovat terävämpiä ja hankalampia pitää kuin näyttelylinjaiset koirat. Käyttölinjaiset vaativat omistajakseen osaavan koiran ohjaajan, pohtii Kukkamäki.


Tulokset puhuvat puolestaan

Saksanpaimenkoirien henkiset ominaisuudet ja hyvä koulutettavuus tarjoavat paljon harrastusmahdollisuuksia eri lajeihin. Ja menestystäkin on lupa odottaa.

Virka- ja työkäytössä mm. poliisi, rajavartiolaitos, puolustusvoimat, tulli ja vartijat päätyvät usein saksanpaimenkoiraan, joille ei aiemmin löytynyt todellista haastajaa muista roduista. Nykyisin työlinjaiset malinoisit ovat kuitenkin alkaneet kasvattaa suosiota myös näissä tehtävissä.

Koiraurheilun suomalaisiksi huippunimiksi on ehdottomasti nostettava suojelun maailmanmestarit Eisenfrau Gorba ja Bacteroides Xabarovsk sekä erikoisjäljen MM-hopeaa kahdesti saavuttanut Itu vom Nordpfeil.

Saksanpaimenkoirat ovat nousseet vuosien varrella lukuisia kertoja palveluskoirakokeiden SM-kilpailuissa korkeimmalle korokkeelle ja käyttövalion arvoja on tälle rodulle myönnetty KoiraNetin mukaan vuoden 2006 loppuun mennessä peräti 825 kappaletta. Tulokset kertovat selvällä tavalla rodun käyttöominaisuuksista ja koulutettavuudesta.

Saksanpaimenkoirat ovat työskennelleet menestyksekkäästi myös pelastuskoirien vaativissa tehtävissä, etsien mm. raunioihin hautautuneita ihmisiä kriisitilanteissa. Ja vaikka tottelevaisuuskokeissa eli TOKO:ssa bordercolliet tuntuvat syrjäyttävän vähitellen muut rodut tieltään, on saksanpaimenkoirillekin tipahdellut valionarvoja tästä koemuodosta. Viimeisimpinä tottelevaisuusvalioiksi ovat yltäneet Eigen Dingo ja Vincos Steffi.

Agilitykilpailut eivät juurikaan tunnu kiinnostavat aktiivisia saksanpaimenkoiraharrastajia. Vain yksi koira, Kettenradn Amor, on tähän mennessä saavuttanut agilityvalion arvon. Vuoden 2003 Suomen Mestariksi kruunatulla Dammwache Anrillakin tulokset agilityn valionarvoon olisi, mutta KoiraNetin mukaan sen AVA:a ei ole vielä vahvistettu.

Koiranäyttelyissä 2000-luvun ehdottomasti menestynein saksanpaimenkoirakennel Suomessa on nimeltään Barwaxan. Tämä Eija Wegeliuksen omistama kennel onnistui viime vuonna ottamaan Vuoden Kasvattaja -kilpailun voiton kaikkien eri koirarotujen joukosta.

– Rodunharrastajien parissa suuresti arvostettuja pääerikoisnäyttelyiden yli 24 kk-sarjan luokkavoittoja on vuosien saatossa mennyt useille eri koirille, joten rodun ulkomuodollista tasoa voidaan Suomessa pitää varsin leveänä ja korkeana, Minna Kukkamäki sanoo. – Joskin rehellisesti on myönnettävä, että Suomessa ollaan ulkomuodollisesti Saksaan verrattuna noin viisi vuotta jäljessä.


Rakennetta jalostettu pitkälle

Saksanpaimenkoira on tyyppiesimerkki ravaajarakenteisesta koirarodusta. Se on mittasuhteiltaan suorakaiteen muotoinen ja voimakkaasti kulmautunut sekä edestä että takaa. Sen rintakehä on pitkä ja lanneosa lyhyt.

Saksanpaimenkoira on erittäin kestävä liikkuja, jonka ravin askelpituus on huomattava. Verrattuna voima- tai laukkatyyppisiin rotuihin saksanpaimenkoira kykenee ravaamaan jopa yli puolta pidemmällä askeleella.

Jotta saksanpaimenkoira voisi liikkua kestävästi rakenteensa sallimalla tavalla, sen tulee mittasuhteidensa ja kulmaustensa lisäksi olla kauttaaltaan lihaksikas, kuiva ja kiinteä.

Vesa Kuosmasen mukaan käyttötarkoitukseensa ihanteellinen saksanpaimenkoira olisi ulkomuodoltaan yhdistelmä näyttely- ja käyttölinjojen koiria, ei suinkaan kummankaan linjan jalostettu ääripää. – Rakenteellisen toimivuuden ja terveyden nimissä näiden koirien parhaat puolet olisi yhdistettävä. Käyttölinjaisten selkälinjat ovat kunnossa, mutta ne tarvitsisivat paremman lantion ja voimakkaammat kulmaukset. Urosten säkäkorkeus saisi asettautua 64 sentin tietämille ja narttujen 58 senttiin, eikä kokoa tulisi tästä juurikaan kasvattaa, sillä suuri ja raskas koira ei kestä ehjänä eläkkeelle. Ulkomuotosuuntautunut kasvatus tuottaa usein isoja koiria, sillä ne ovat kehässä keskikokoisia näyttävämpiä. Jalostettaessa tulisi muistaa säilyttää rodun elastisuus, liikunnan helppous ja sulavuus.

– Saksanpaimenkoiran oikeanlainen ilme kertoo koiran valmiudesta tehdä ohjaajansa kanssa mitä omistaja milloinkin sattuu haluamaan, Kuosmanen selvittää. – Parilla sanalla sanoen sakemanni on ilmeeltään eloisa ja utelias.


Säänkestävä manttelikoira

Saksanpaimenkoirien klassinen väri on musta mantteli, jossa on ruskea tai harmaa pohjaväri. Toisinaan rotuun syntyy myös kokomustia pentuja, vaikkakaan tämä väri ei ole toivottu.

Värivirheellisiä ovat runsaasti valkorintaiset ja -tassuiset koirat sekä mustan laimennusgeeniset eli siniset. Siniset dd- pennut syntyvät aina teräksenharmaina, niiden kaikki musta pigmentti on haalistunutta. Laimennusgeeniset koirat erottaa normaalista harmaasta kirsupigmenttiä tarkastelemalla. Harmaan koiran kirsu on normaalisti musta kun taas sinisen koiran kuononpää on haalentuneen harmaa. Myös värivirheellisiä maksanruskeita syntyy harvakseltaan.

Sakemannin oikeanlainen karvapeite on keskimittaista, säänkestävää ja sillä on riittävän tiheä pohjavilla.

– Virheellistä pitkää ja pehmeää karvaa tulee esille aina silloin tällöin. Sen suosio on viime aikoina jopa lisääntynyt, Sami ja Satu Baggström toteavat. – Osa pennunostajista etsii itselleen pidempikarvaista sakemannia todennäköisesti niiden pehmeämmän ilmeen vuoksi. Myös kiharia tai lainekarvaisia pentuja syntyy toisinaan, vaikka nekin ovat rotumääritelmän mukaan virheellisiä.

– Liian lyhyt karva ei myöskään ole saksanpaimenkoiralle toivottava ominaisuus, sillä sellainen koira palelee normikarvaista herkemmin. Erittäin lyhyttä dobermannimaista turkkia kutsutaan rodunharrastajien parissa nylkkykarvaksi, Vesa Kuosmanen kertoo.

Kokovalkoista, ehdottoman epätoivottua väriä putkahtelee saksanpaimenkoirapentueista toisinaan esiin. Näistä valkoisista koirista on nyttemmin tehty oma rotunsa, joka on nimeltään valkoinenpaimenkoira.

– Valkoinenpaimenkoira on ulkomuodoltaan melko lähellä saksanpaimenkoiraa, mutta luonteissa on sitä vastoin jo selkeät erot, Minna Kukkamäki pohtii. – Valkkarit ovat yleisesti ottaen pehmeämpiä ja huomattavasti seurakoiramaisempia kuin sakemannit.

– Belgianpaimenkoiriin ja valkoisiinpaimenkoiriin verrattuna saksanpaimenkoira on luonteeltaan varmempi, monipuolisempi ja sillä on parempi hermorakenne, Vesa Kuosmanen vertailee. – Viettiominaisuuksiltaan sakemanni on myös edellä mainittuja rotuja tasapainoisempi.


Kriittinen selkä

Saksanpaimenkoira on jo pitkään ollut mukana Pevisa:ssa eli Suomen Kennelliiton ylläpitämässä perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa. Rotukohtaisen ohjelman mukaan jalostukseen käytettävältä saksanpaimenkoiralta on tutkittava lonkat ja kyynärnivelet. Lonkkien raja-arvo on C, mutta kyynärniveliä koskee vain tutkimuspakko. Huonokaan kyynärniveltulos ei siten estä jälkeläisten rekisteröintiä.

Lonkka- ja kyynärnivelongelmia esiintyy saksanpaimenkoirilla melko runsaasti. – Luusto- ja nivelongelmat on kyllä tiedostettu ja niiden poistamiseksi tehty paljon työtä, kertovat Sami ja Satu Baggström. – Kasvattajat ovat alkaneet lisääntyvässä määrin kuvaamaan koiriltansa myös polvet ja olkanivelet. Vastuuta otetaan ja se kannetaan.

– Koiran itsensä kannalta vakavimmat ongelmat aiheuttaa erilaiset selkäsairaudet, huomauttaa Vesa Kuosmanen. – Vaikka selkiä kuvataan tänä päivänä jo melko aktiivisesti, ei näitä lausuntoja kukaan rekisteröi eivätkä ne päädy esimerkiksi KoiraNettiin kasvattajien valintoja ohjaamaan.

Selkäongelmista tavallisimpia ovat ristiluun jakauma, ylimääräiset selkänikamat, hermokanavien ahtaumat ja spondyloosi.

– Olisiko Kennelliiton syytä alkaa lausua ja julkaista selkäkuvien diagnoosit, jolloin näihin invalidisoiviin sairauksiin voitaisiin paremmin puuttua jalostuksen avulla, anelevat monet työkoiraharrastajat.

Ilmari Virtanen on muiden kasvattajien tapaan vakuuttunut saksanpaimenkoirien huomattavista selkäongelmista ja tunnustaa niiden vakavuuden. – Evoluutio ei ole pysynyt saksanpaimenkoirajalostuksen perässä. Siinä missä huonolonkkainen tai -kyynärpäinen koira alkaa oirehtia vasta 10-vuotiaana, selkävikainen koira on liikuntakyvytön jo 5-vuotiaana. Se ei enää pysty hyppäämään normaalisti, joten ensimmäiset oireet tulevat usein esille palveluskoiraharjoituksissa.

Virtanen myöntää selkäongelmien olevan ensisijaisesti käyttölinjaisten riesa, sillä kovemmassa rasituksessa oireet tulevat näkyville yhä aiemmin.

Minna Kukkamäen mukaan selkäviat ovat yleistyneet suojeluharrastuksen nousun myötä.

Luustovikojen ohella saksanpaimenkoirille tyypillinen sairaus on pannus. Pannus esiintyy silmän pinnalle muodostuvana kalvona, joka hoitamattomana ennen pitkää sokeuttaa koiran. Taudin etenemistä voidaan rajoittaa säännöllisellä silmätippalääkityksellä.

Muita saksanpaimenkoirilla tavattuja sairauksia ovat mm. erilaiset allergiat, kääpiökasvuisuus, haimavika, korva- ja silmätulehdukset, anaalifurunkuloosi ja ruuansulatuselimistön ongelmat.

– Haimavika on onneksi viime vuosina vähentynyt, mutta allergisia saksanpaimenia on yhä liikaa, toteaa Ilmari Virtanen. – Allergista koiraa ei mielestäni missään nimessä saisi käyttää jalostukseen.


Saksanpaimenen arkea

Minna Kukkamäen mukaan saksanpaimenkoira on koulutettavuudeltaan yksi parhaista roduista ja siksi ehdottomasti koirarotujen aatelia. – Näiden huomiokyky on kerrassaan loistava. Olen kasvatustyössäni menossa kolmannessa sukupolvessa ja yksi tämän yhdistelmän nartuista toimii henkilökohtaisena tiedottajanani. Se näet pitää huolen siitä, ettei isäntä pääse käymään jääkaapilla huomaamattani, Minna naurahtaa.

Sami ja Satu Baggströmille on kertynyt kokemuksia vapaudenkaipuisista saksanpaimenkoirista. – Jo edesmennyt sakemannimme Makros Medina oli oikea kahlekuningatar. Se ei todellakaan pitänyt tarhassa tai juoksulangassa olemisesta; tarhasta se murtautui ulos ja narut ja ketjut se puri välittömästi poikki. Medina ei ikinä touhunnut karatakseen kotoa, sillä aina töistä tultuamme se löytyi pihaltamme makaamasta tai odotti meitä uskollisesti ulko-oven edessä.

– Tällä hetkellä vanhin koiramme on yhdeksänvuotias Makros Saga, joka on laumamme itseoikeutettu valtiatar. Saga totisesti tietää ja tuntee oman arvonsa.
– Kun nuoremmat koirat intoutuvat leikkimään niin rajusti että tappelun mahdollisuus on ilmeinen, Saga menee seisomaan rähisijöiden väliin, nostaa häntäänsä ja laukaisee siten tilanteen. Se opettaa pentumme käyttäytymään laumassa oikein. Saga on hellä, mutta tiukka johtaja. Ihan niin kuin saksanpaimenkoiran kuuluukin olla.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle