Schipperke suorastaan
säteilee energiaa


Schipperke on eloisa, pirteä ja osallistuva pieni koira. Se on aina valmis toimintaan kuin reipas pikku partiolainen, eikä se tunnu lainkaan olevan tietoinen varsin vähäisestä varrestaan. Omasta mielestään schipperke painaa todennäköisesti jotain sadan ja tuhannen kilon väliltä.

Schipperke ei rotunimenä taivu kovin luontevasti suomalaisiin suihin, joten kansan syvissä riveissä rotua kutsutaan yleisesti sipuksi ja sipukaksi.


Proomujen vahtikoira ja jyrsijöiden kauhu

Schipperke, jota kutsutaan myös laivakoiraksi, on kotoisin Belgian Flanderista. – Schipper merkitsee flaaminkielessä laivuria, laivankipparia eli kapteenia ja -ke pääte taas viittaa pienennysmuotoon, Alenas-kennelin Leena Parviainen kertoo. – Joten laivakoirasta maailmalle vakiintunut nimitys schipperke tarkoittaa siten pikku kapteenia.

– Schipperket ovat toimineet laivoissa sekä seuralaisina että rottien pyydystäjinä, tietää Furendo-kennelin Pirjo Lunkka. – Toisaalta joskus on arveltu että schipperke-nimi olisi voinut muodostua myös sanasta ”scheperke”, joka tarkoittaa lammaspaimenta.

Ensimmäinen schipperke rekisteröitiin Belgiassa vuonna 1882, mutta varhaisimpia tietoja tästä rodusta tai sen edeltäjistä on löydetty jo 1400-luvulta. – Belgian kuningatar Henriette toi rodun vuonna 1885 suuren yleisön tietoisuuteen ja teki siitä suositun ottamalla sellaisen itselleen lemmikiksi. Noihin aikoihin rotu levisi myös Englantiin ja saavutti siellä suosiota, kertoo Lunkka.

– Rodun ensimmäiseksi todelliseksi asiantuntijaksi nousi herra Renssens, joka omisti ison joukon Antwerpenin ja Brysselin välillä kulkevista proomuista, Leena Parviainen selvittää. – Pienet mustat koirat olivat tavallisia näkyjä Renssensin kanavalaivoissa, joiden kansilla ne juoksentelivat touhukkaina ja täynnä omanarvontuntoa.


Laivakoirat Suomeen

Rodun varhaisajan kasvattajista merkittävin oli Suojan kennelin Saimi Kärkkäinen. – Häntä pidetään rodun maahantuojana, koska hän toi vuonna 1965 Ruotsista Suomeen kantanarttunsa Sussin, joka oli astutettu jo ennen tuontia, tietää Arlesy´n kennelin Arja Rämö.

– Sussi ei kuitenkaan tiettävästi ollut aivan Suomen ensimmäinen schipperke, sillä maahamme oli jo vuonna 1964 tuotu pari urosta. Ne olivat kotikoirina jossain Keski-Suomessa eikä niitä oltu rekisteröity Kennelliitossa.

– Schipperken lukumäärän kehityskaari on ollut alusta lähtien hitaasti nouseva, kertoo Rämö. – Ja hyvä niin. Onneksemme tästä rodusta ei ole koskaan siunaantunut trendikästä muotirotua, sillä se kehitys ei ole osoittautunut hyväksi yhdellekään olemassa olevalle rodulle. Suosio on pääasiassa perustunut siihen että ihmiset, jotka ovat kerran omistaneet schipperken hankkivat niitä lisää. Tästä johtuen rekisteröintimäärät ovat kehittyneet hitaasti mutta varmasti vuosi vuodelta.

– Suomeen on aiemmin tuotu rodun kokoon nähden melko runsaasti schipperkejä ulkomailta. Nykyisin tuonti-innostus on jo hieman laskenut, sillä kiitos aikaisempien tuontien, rodun kannan koetaan nyt olevan maassamme melko vakaalla pohjalla. Yleisimmät sipukkatuontimaat ovat olleet Ruotsi, Tanska, Belgia, Hollanti, Ranska, Espanja ja USA. Etelä-Afrikasta, Australiasta ja Kanadasta on tuotu myös muutamia yksilöitä maahamme, Rämö toteaa.

– Schipperkejä viedään nykyään Suomesta melko yleisesti Pohjoismaihin, mutta muutamia yksilöitä on lähtenyt myös Ranskaan ja muihin Euroopan maihin. Venäjä ja Baltian maat ovat nykyisin hyvin kiinnostusta pikkukippareista, kertoo Parviainen.

– Suomessa schipperkepentuja syntyy vuosittain alle sata, laskeskelee Leena Parviainen. – Elossa olevia koiria on siten maassamme ehkä noin 800, tuskin ainakaan yli tuhatta.


Kaikki jalat kantavat

Schipperke on pieni aristokraatti, joka on luonteeltaan hyvin ylpeä ja erittäin itsevarma. – Olemukseltaan se on terävä ja liikkeiltään kissamaisen ketterä, Leena Parviainen kuvailee.

– Parhaimmillaan schipperke on itsetietoinen ja rohkea pikku veijari, joka rakastaa omaa ihmistään ja pitää hänestä huolta kelpo vahtikoiran elkein, Arja Rämö selvittää. – Schipperke ei kuitenkaan ole turhan haukkuja, vaikka kunnon vahdin tavoin se ilmaisee terhakkaasti isännälleen vieraat kulkijat. Schipperken haukku loppuu välittömästi kun tulijan persoona on selvitetty.

Rotumääritelmässä sanotaan että schipperke on erinomainen ja uskollinen pieni vahtikoira joka ei itse tee tuttavuutta vieraiden kanssa. Tietty pidättyväisyys kun on osa vahtikoiran luonnetta ja normaalia käyttäytymistä.

– Schipperke ei siis todellakaan rakastu hetkessä kaikkiin sisälle käveleviin putkimiehiin, mutta hyvin sosiaalistettuna sietää heitä kyllä silmissään. Tullessaan tutuksi vieraan kanssa schipperke on kuin itse herttaisuus ja sulattaa usein pahaa aavistamattoman uhrin sydämen kertalaakista, kertoo Riikka Aapalahti. – Schipperkejen luonteessa ei muuten ole juurikaan paimenkoiramaisia piirteitä. Kokeilimme rodun kesäpäivillä paimentamista, mutta yksikään koirista ei ollut kiinnostunut eläinten siirtelystä.


Uteliaisuus ajaa eteenpäin

– Schipperke on luonteeltaan loputtoman utelias, josta syystä se usein ajautuu erikoisiin tilanteisiin ja tapahtumien keskipisteeseen, Suomen Koirankasvattajat ry:n puheenjohtajana toimiva Leena Parviainen kertoo. – Siksi schipperke ei saa synnyinlahjanaan luotettavaa vapaana ulkoilu -takuuta, vaan tottelevaisuuteen on panostettava jotta ulkoilusta tulee koiralle itselleen ja sen ympäristölle turvallinen. Schipperke on syytä pitää etenkin lintujen pesimisaikoina kytkettynä, muutoin ne salamaakin nopeammin napsivat maastosta suihinsa lentokyvyttömät linnunpoikaset.

Schipperkeä voi Arja Rämön mukaan ulkoiluttaa myös vapaana, kunhan se opetetaan luotettavasti tulemaan luokse kutsusta. – Koiran oman turvallisuuden vuoksi schipperkeä kannattaa kyllä pitää silmällä, sillä sen ego on yleensä niin valtava, ettei se ymmärrä kumartaa isojakaan vastaantulijoita. Uteliaisuus on pahe, joka kannustaa schipperken lähtemään tutkimusretkille.

Schipperkeissä on monia erinomaisia myyränpyytäjiä. – Eräskin sipu kaivoi pitkiä matkoja puutarhan penkerettä auki saadakseen myyrät satimeen, sanoo Parviainen. – Sen emäntä kertoi koiransa ahkeruudesta hyvin ristiriitaisin tuntein, sillä kaivaessaan maata se toki tappoi monia myyriä, mutta sai istutuksille aikaan enemmän vahinkoa kuin myyrät ikinä. Emännän äänestä kuulsi läpi sekä suuri ihailu että viiltävä tuska.

– Schipperke huolehtii hyvin vastuuntuntoisesti alueensa hiirikannan koon säätelystä. Näin schipperkejen luonteet vastaavat yhä edelleen rodun alkuperäistä tarkoitusta toimia proomujen hiirten pyydystäjinä, Riikka Aapalahti toteaa. – Myös schipperkejen nautinto minkä tahansa vempeleen kyydissä olemisesta antaa viitteitä siitä, kuinka vähän schipperkejen luonteet ovat itse asiassa muuttuneet aikojen saatossa.


Fiksu vekotin

Schipperket ovat hyvin älykkäitä koiria. – Sillä aikaa kun saat opetettua sille yhden asian, se on samalla oivaltanut noin kymmenen tapaa jolla se voi sivuuttaa käskysi, Parviainen naurahtaa.

– Belgialaiset ovat itse aikoinaan kuvanneet koiraa sanoin: ”Schipperke on pieni, voimakas, uskollinen, nokkela ja peloton koira”. Sipukoista on käytetty myös lempinimeä ”little black devil” eli pieni musta paholainen.

Mökötuvan kennelin Riikka Aapalahden mukaan schipperke oppii asioita hyvin nopeasti. – Positiivinen ehdollistaminen on oivallinen tapa saada tämä superahne pikku pirulainen kiipeämään vaikka puuhun, Aapalahti naurahtaa. –Painostamalla niitä on sen sijaan vaikea saada tekemään mitään. Liian kovalla kädellä koiraansa kohteleva omistaja voi saada schipperken puolustautumaan jopa puremalla.

– Itsevarma schipperke ei normaalielämässä liehittele ihmisiä, ei panikoi eikä hösellä turhia, Sengomar kennelin Marja Valminen selvittää. – Siitä huolimatta se on kokoajan selvillä mitä tapahtuu, missä ja kenen kanssa kukin on ja mitä he puuhailevat. Vaikka sipukan tulee olla peloton ja itsevarma, sen ei tarvitse korostaa näitä ominaisuuksia käyttäytymällä aggressiivisesti.

– Schipperke on hyvin suuri koira pienissä raameissa, Parviainen vakuuttaa. – Sillä on rautainen itsetunto ja hermorakenne eikä sen tulisi missään tilanteissa osoittaa arkuutta tai hermostuneisuutta. Henkinen tasapainottomuus on erittäin epätoivottava ominaisuus tässä rodussa.

– Liiallista epäluuloisuutta ja epävarmuutta esiintyy schipperkekannassa lienee saman verran kuin keskimäärin muissakin roduissa eli aika harvakseltaan, mainitsee Lunkka. – Erot kasvatustavoissa ja elinolosuhteissa korostavat näitä synnynnäisiä yksilöllisiä eroja.

– Rohkea schipperke ei ole erityisen haukkuherkkä, kertoo Parviainen. – Hermostuneesti haukkuva koira kärsii miltei aina itseluottamuksen ja rohkeuden puutteesta, eikä siten ole henkisesti aivan tasapainossa. Luonnetestitermein ilmaistuna herkkähaukkuisen koiran hermorakenne ei ole kovin ideaalinen.


Faktaa fiktioiden sijaan: luonnetestin kertomaa

Rodun lukumäärään verrattuna luonnetesteissä on käynyt varsin mukava määrä schipperkejä, vaikka testausaktiivisuutta ei ole määrätietoisesti edes pyritty lisäämään esimerkiksi kytkemällä tulos osaksi muotovalion arvoa.

Luonnetestitulokset ovat olleet erinomaisia. – Schipperken ei tarvitse lainkaan hävetä luonnettaan edes asettautuessaan samaan rintamaan suurten palveluskoirien keskelle, Arja Rämö mainitsee. – Nämä koirat kun oikeasti seisovat omilla jaloillaan ja tekevät sen vieläpä hyvin tukevasti. Ne eivät hipsuttele kyyristellen omistajan selän taakse jokaisen risun rasahduksen jälkeen.

– Luonnetestitulokset kompensoivat hyvin schipperkejen käyttötarkoitusta ja sen edellyttämää luonnetta, Riikka Aapalahti kiittelee. – Puolustushalua on melkein kaikilla testatuilla schipperkeillä kohtuullisesti. Tämä on paras mahdollinen arvosana sipukalle, sillä sen kuuluu tehdä vain ilmoitus tunkeilijasta eikä pyrkiä eliminoimaan tätä.

– Schipperken rooli vahtikoirana sisältää siis vain tiedottajan virkatehtävät. Uhkaavasta ja rohkeasta olemuksestaan huolimatta se ei pienestä koostaan johtuen pystyisi vastustamaan väkivaltaisen tunkeilijan tahtoa, Leena Parviainen sanoo. – Yrityksen puutteesta schipperkeä ei kuitenkaan voi moittia, sillä tahtoa kyllä löytyy monen isommankin koiran edestä.

– Erinomainen esimerkki oikean luonteen säilymisestä on myös schipperkejen temperamentista saadut tiedot, Aapalahti jatkaa. – Lähes kaikki schipperket on luonnetestattu vilkkaiksi. Vilkas schipperke on reaktiivinen ja tarkkaavainen ja nämä ominaisuudet ovat välttämättömiä vahtihommissa. Schipperket reagoivat ärsykkeisiin ilman turhaa viivettä ja raportoivat havaintonsa haukkumalla. Hyvän hermorakenteen ansiosta hälytys ei jää päälle, vaan schipperket osaavat myös lopettaa vahtihaukun. Tätä joustavuutta ne ovat tarvinneet toimiessaan jokilaivojen vahteina, selvittää Aapalahti.

– Rotukerhomme nettisivulta löytyvästä tilastosta näkee että luonnetestattuja schipperkejä on tällä hetkellä yhteensä 64 kappaletta, joista vain kolme on hylätty, Pirjo Lunkka laskeskelee. – Hylkäysprosentti jää siis alle viiden, joka on erittäin vähän kun se suhteutetaan kaikkien rotujen liki 20 prosentin hylkäyslukuun.

Luonnetesteissä schipperket ovat saaneet tyypillisimmin toimintakyvystä arvosanan ”kohtuullinen” ja terävyydestä ”pienen” tai ”kohtuullisen” ilman jäljelle jääviä hyökkäyshaluja. Puolustushalua schipperkeistä löytyy tavallisesti pienen tai kohtuullisen verran. Taistelutahdon arvosanat hajaantuvat voimakkaimmin; riittämättömästä aina suureen saakka. Hermorakenteeltaan schipperket on arvioitu asteikolla hieman rauhattomasta suhteellisen rauhalliseksi.

Temperamentiltaan schipperket ovat kohtuullisen vilkkaita tai vilkkaita, kovuudeltaan hieman pehmeitä tai kohtuullisen kovia ja luoksepäästävyydeltään hieman pidättyväisiä tai avoimia. Laukauksia nämä pienet mustat kestävät keskimäärin hyvin.

Saara Kares Kare-Saran kennelistä toivoisi schipperkejen osallistuvan vielä runsaammin luonnetestauksiin. – Testin avulla kannasta erottuu ne kaikista heikoimmat yksilöt. Oikein katsottuna ja tulkittuna luonnetesti kertoo huomattavasti enemmän sipun luonteesta kuin koiran näkeminen pikaisesti esimerkiksi näyttelykehässä. Näin luonnetestillä voi parhaimmillaan olla myös jalostusta ohjaavaa vaikutusta.


Millaiselle ihmiselle schipperke sopii?

– Pienestä koostaan huolimatta schipperke kuuluu niihin rotuihin, jotka tarvitsevat heti pennusta lähtien määrätietoisen kotikasvatuksen, Furendo kennelin Pirjo Lunkka painottaa. – Siihen ei tule suhtautua kuin herkästi rikkimenevään tai suojeltavaan sylikoiraan, sillä voimakasluonteisena koirana schipperke voi myöhemmin palkita rajojen puuttumisen kaappaamalla lauman johtajuuden itselleen. Selkeät rajat turvaavat niin koiralle kuin perheellekin tasapainoisen ja miellyttävän arjen.

Schipperkeharrastaja Anna-Maija Saharanta haluaa myös korostaa sipun aseman merkitystä perheessä. – Schipperke voi olla melkoisen itsetietoinen jästipää, joka kiipeää lauman arvoasteikossa niin korkealle kuin mahdollista ja huolimatta kuinka suurikokoisia perheen muut koirat ovat tai paljonko perheessä on ihmisjäseniä. Schipperke ei välttämättä ymmärrä ettei se olisi lainkaan pätevä perheen päänä ja vastuunkantajana: sen kyvyt maksaa laskuja maksuautomaatilla tai valmistaa päivällistä ovat varsin alikehittyneet. Siksi schipperkeä on hyvä johdattaa ja kannustaa perheessä nimenomaan pienen mustan koiran rooliin, jossa se on parhaimmillaan erinomaisen pätevä.

Schipperke viehättää usein sellaisia harrastajia, jotka arvostavat koirassa reipasta luonnetta ja tietynlaista luonteen särmää. Tätä taustaa vasten katsottuna ei lienee ole ihme, että monilla belgianpaimenkoiraharrastajilla on toisena rotunaan schipperke. Etenkin groenendaelmuunnoksen omistajat ovat kunnostautuneet myös laivakoirien parissa.

– Schipperke on hyvin rakastettava ja älykäs koira, belgejäkin omistava Saara Kares kertoo. – Se on fyysisesti ja henkisesti ihailtavan kestävä. Koostaan huolimatta sipu ei hyydy lenkillä vaikka se touhuaa itseään kymmenen kertaa suuremman palveluskoiran kanssa.

Schipperke vaatii omistajaltaan ennen kaikkea aikaa. – Se sopii erinomaisesti ihmiselle, jolla on halua ja aikaa touhuta koiransa kanssa, Anna-Maija Saharanta toteaa.

Riikka Aapalahti suosittelee schipperken hankintaa ihmiselle, jolla on suuri reservi huumorintajua ja kosolti käyttämätöntä hellyyttä jaettavana. – Schipperke on hyvin sopeutuvainen ja se löytää luontevasti oman paikkansa erilaisissa olosuhteissa. – En mielelläni näkisi schipperkeä ihmisellä, joka haluaa päteä koiransa kautta ja tekee sen keinoja kaihtamatta, Aapalahti tuumii. – Schipperke muuttuu kovasta kohtelusta huomaamattomaksi ja samalla suuri osa tämän rodun viehättävyydestä katoaa.

– Jos tavoitteena on löytää rauhallinen ja aina moitteettomasti käyttäytyvä kiltti seuralainen, löytää autuuden joidenkin muiden rotujen kanssa helpommalla. Jos sen sijaan haluaa kutitella nauruhermojaan ja hirnua toisinaan aivan kaksinkerroin, schipperke tarjoaa siihen hyviä virikkeitä.

Vilkkaan luonteensa vuoksi laivakoira soveltuu hyvin erilaisiin harrastusrientoihin. Pelkkänä sohvakoirana se voi aiheuttaa harmaita hiuksia omistajan ohimoille.

– Lenkkeilykaverina sipu on aivan loistava, Pirjo Lunkka toteaa.


Harrastuskoiria

Näyttelyt ovat olleet jo pitkään schipperkeharrastajien suosiossa. Kaikkiaan rodussa on KoiraNetin mukaan 277 muotovaliota ja 54 kansainvälistä muotovaliota.

Legendaariksi näyttelyschipperkeiksi harrastajat listasivat seuraavat kotimaiset ja ulkomaalaiset koirat: Alenas Easy Money, Bateauchien Busker, Be Bob du Parc De´l Hay, Corinnas Epos, Keyna´s Jolly Rodger, Mandels Dinghy, Mandels Navy Naust, Radash Allegretto for Aradet, Suojan Fortuna, Suojan Ketty ja Suojan Tuli-Tähti.

– Agilityssä kilpailevien schipperkejen määrä on viime vuosina lisääntynyt tasaisesti, kertoo agilityvalioksi schipperkensä kouluttanut Anna-Maija Saharanta. – Tämä näkyy etenkin kolmosluokassa kilpailevien schipperkejen määrästä. Suomen mestaruudesta schipperkejä kilpailee useita vuosittain ja agilityvalioita on tähän mennessä leivottu jo kahdeksan.

Myös tottelevaisuuskokeiden suosio on jonkin verran lisääntynyt. Alokasluokan suorittaneita sipuja on useita, mutta ylemmissä luokissa niitä on tähän asti näkynyt valitettavan harvoin. – Kapasiteettia tokoharrastukseen rodussa kyllä olisi, Saharanta vakuuttaa. – Tosin voi olla, että tokon harrastaminen schipperken kanssa vaatii ohjaajalta hieman enemmän huumorintajua kuin voimakkaammin miellyttämishaluisten paimenkoirarotujen kanssa. Ainoa schipperke, joka on saavuttanut Suomessa tottelevaisuusvalion arvon, on 1970-luvulla elänyt Jimmy.

Pelastuskoirapuolella aktiivisia koirakoita on muutamia, samoin kaverikoiratoiminnassa mukana olevia.

Miia Laaksonen on löytänyt schipperkensä kanssa mieluisan harrastusmuodon koiratanssista. – Harjoittelu on ollut todella mukavaa, sillä schipperkeni pitää niin hyvin kontaktia ja tekee lähes mitä vain myös ilman makupaloja.

– Esiinnyimme kerran toritapahtumassa jossa koira keskittyi hyvin vaikka ympärillä oli paljon ihmisiä ja hälinää. Schipperke teki vaikutuksen etenkin pikkulapsiin jotka huusivat innoissaan: "Hei, kattokaa tota pientä mustaa koiraa!".


Ulkoiset raamit

Ulkomuodoltaan ihanneschipperke on Pirjo Lunkan mukaan neliömäinen, vankkarakenteinen ja hyväturkkinen. Hyväturkkisuus ei pidä sisällään mahdollisimman pitkää tai tiheää karvaa, vaan sellaista josta tuuhea kaulus ja reisihousut erottuvat selvästi.

– Nykyään näyttää siltä, että koiranäyttelyissä melkoisen runsasturkkiset koirat ovat alkaneet pärjätä, vaikka schipperke ei alunperin ole lainkaan tarkoitettu turkkiroduksi, Aapalahti muistuttaa.

Sengomar kennelin Marja Valminen korostaa myös rodunomaisen karvapeitteen tärkeyttä. – Schipperkellä ei saa olla kleinpitzin kaltaista turkkia. Sen turkin on oltava karhea ja rungonmyötäinen muualla, vain kaulus ja housut ovat pidemmät ja selvästi erottuvat. Liian voimakasturkkisella koiralla nuo kohdat eivät erotu, sillä koko koira on tuuhean karvan peitossa. Jos schipperkeä muilta ominaisuuksiltaan verrataan kleinspitziin, se tulee olla saksalaista pienpystykorvaa huomattavasti vankkarakenteisempi ja vahvaluustoisempi.

Schipperken ilme on eloisa. Silmät ovat ovaalin muotoiset ja tummat. – Koira huokuu näyttelykehässä aina itsevarmaa temperamenttia, Arlesy´n kennelin Arja Rämö selvittää.

Schipperken ainoa sallittu väri FCI:n alaisissa maissa on musta. – Värivirheitä esiintyy jonkin verran, Suomessakin on syntynyt mm. kullankeltaisia (fawn, creme) ja merkkimustia (black and tan) pentuja, toteaa jo 37 vuotta rotua harrastanut Rämö.

FCI:n kanta schipperken väreihin on Englantia ja Australiaa huomattavasti tiukempi, sillä näissä maissa myös vaaleat schipperket ovat sallittuja.

Schipperkekasvattajat kertovat, että värivirheellisille on selvää kysyntää, vaikka jalostusvalinnoilla täkäläiset kasvattajat pyrkivät välttämään yhdistelmiä, joissa vanhempien tiedetään olevan keltaisen tai merkkivärisyyden kantajia.

– Häntien typistämiskiellon tultua voimaan käsitys ideaalihännästä on jakanut harrastajien mielipiteitä. Vieläkään ei ole oikein päästy yksimielisyyteen siitä, millainen häntä schipperkelle loppujen lopuksi halutaan. Häntiä on nykyään kaikennäköisiä ja -pituisia; kippuroita ja roikkuvia, töpöjä ja pitkiä. Joku ulkomuototuomari haluaa häntien roikkuvan, toinen taas kaipaa korkeaa kiinnitystä, kolmas tiukkaa kippuraa. Koska hännänkiinnityksellä on vaikutuksia myös takaosan rakenteeseen, ei kyse ole aivan merkityksettömästä asiasta. Roikkuvan hännän ihannointi lienee voimakkainta tällä hetkellä, mutta koska sellaisia on vain ani harvalla koiralla, niin eiköhän häntäkeskustelu jatku kiihkeänä vielä tulevaisuudessakin, Rämö ennustaa.

– Schipperken rakenteellinen tyyppi mahdollistaa nopean kiihtyvyyden ja suuren ketteryyden, selvittää Riikka Aapalahti. – Schipperke kykenee erittäin nopeisiin käännöksiin. Neliömäisen rakenteensa ansiosta schipperke ei ole saksanpaimenkoiran veroinen ravaaja, vaan vauhdin kasvaessa se siirtyy kohtuullisen nopeasti laukalle. Sipulla on hyvä tasapaino ja erityisen paljon ponnistuspotentiaalia.


Terveystilanne

Schipperke on muilta osilta varsin terve ja elinvoimainen rotu, mutta yksi suurempi vitsaus sillä on. Epilepsia on rodussa valitettavan yleinen. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 30 % koirista saisi epileptisiä kohtauksia, vaikkakin valtaosan kohtaukset ovat hyvin lieviä, ns. pääntäristyskohtauksia.

– Epilepsiaa sairastavia koiria ei suositella käytettäväksi jalostukseen, sanoo Pirjo Lunkka.

Schipperkeharrastaja Miia Laaksonen on epilepsiasta erittäin huolissaan. – Ongelmaan ei mielestäni suhtauduta riittävän vakavasti. Jotkut välinpitämättömät ihmiset ovat käyttäneet epileptisiä koiria jalostukseen, vaikka se on kaikin tavoin moraalisesti arveluttavaa. Nyt tilanne on mielestäni jo varsin kriittinen. Jos haluaa hankkia koiran terveistä suvuista, on valintaan todella paneuduttava.

Leena Parviainen ei ole yhtä pessimistinen epilepsian suhteen. – Rodun harrastajat ovat sairauden suhteen hyvin tietoisia. Sairauden esiintymistä selvitetään ja schipperkeharrastajat ovat omalta osaltaan osallistuneet kiitettävästi tähän projektiin. Toivottavasti tieteellisen tutkimustiedon kautta sairaus saataisiin vielä lopullisesti hallintaan.

– Koska emme ole hakeutuneet Kennelliiton ylläpitämään perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan PEVISA:an, ei meillä ole myöskään kriteerejä pentulistalle pääsylle, Lunkka kertoo. – Kaikki puhdasrotuiset schipperke-pentueet hyväksytään mukaan.

– Kasvatuksellisessa mielessä rotumme pieni populaatio aiheuttaa toisinaan kasvattajille päänvaivaa. Samasta syystä jo muutaman siitosmatadorin ilmaantuminen populaatioon hankaloittaa jalostusvalintoja seuraavassa polvessa jollei sukulaisuusastetta päästetä tietoisesti nousemaan, Lunkka toteaa.

Tiinehtyvyys tai astumisongelmia ei tässä rodussa Leena Parviaisen mukaan ole juurikaan. – Pentukoko on keskimäärin 3-4 syntynyttä pentua. Suurin Suomessa syntynyt schipperkepentue oli seitsenpentuinen.


Arkipäivän elämää

Eläväiset laivakoirat hauskuttavat ja hämmästyttävät omistajiaan harva se päivä. Elämä näiden koirien kanssa ei todellakaan ole tylsää! Seuraavassa harrastajat kertovat vilkkaista koiristaan.

Riikka Aapalahden schipperket katoavat avohakkuualueilla aina näkymättömiin. – Tällöin niitä on aivan turha huudella. Ne palaavat vasta kun niiden mahat ovat niin täynnä hiiriä, että ne tuskin pystyvät kävelemään.

– Hiirestys on näillä todella verissä, Riikka toteaa. – Siitä varmaan todistaa jo sekin, että meillä kotona ei tarvita lainkaan hiirenloukkuja kun taas naapurissa niitä on käytössä useita.

Schipperket ovat erittäin yritteliäitä ja tätä sitkeyttä löytyy jo aivan pienistä pennuista. – Kun olin hakemassa ensimmäistä schipperkeäni kotiin, halusin että se matkustaisi turvallisesti auton jalkatilassa eikä rymyäisi pitkin penkkejä, kertoo Riikka. – Pentu oli kanssani täysin eri mieltä. Se yritti kiivetä syliini ensimmäiset 100 kilometriä ja kipuamisen vastustaminen todella väsytti minut. Kun lopulta turhauduin ja hellyin, annoin sen tulla syliini. Mutta eihän tämä riittänyt, sipu halusi yhä korkeammalle. Se alkoi hyppiä kohti olkapäätäni, johon vaatimukseen en enää taipunut. Todella väsymätön tyyppi, kerta kaikkiaan!

Schipperke ennättää vilkkautensa ja tarmokkuutensa vuoksi moniin paikkoihin.

– Eräs kasvattini hyppäsi nelikuisena tulikuumalle uunin luukulle kinkun tuoksun houkuttamana, Riikka mainitsee. – Toinen kasvattini osoitti suurta huomiokykyä ollessaan mummolassa seinään kytkettynä. Naapuri kävi lainaamassa Muuli-peräkärryn pihasta eikä koira voinut kun katsoa vierestä. Tunnollinen pikkuvahti sai todennäköisesti kamalan trauman siitä, ettei pystynyt suorittamaan vahtitehtäviään kiitettävästi ja karkottamaan naapuria. Vielä vuoden päästä tämä muuten niin kauniisti käyttäytyvä koira sai raivoisan haukkukohtauksen nähdessään Muuli-peräkärryn. Ehkäpä se haukkumalla kielsi kärryä lähtemästä vieraiden ihmisten matkaan?

– Schipperket ovat mestarillisia keksimään erilaisia hassutuksia. Joku voi paukuttaa nenällään vessanpöntön kantta tai juosta asunnossa ympyrää kenkä suussaan kunnes ihmiset nauravat koiralle vedet silmissään. Joku saattaa haukkua jääkaapin oven edessä vaikka tunnin ellei välipalaa ala tippua. Kolmas kähveltää pöydältä ruuat, eikä hyljeksi naapurinkaan ruokailutasoja, Riikka luettelee. – Jos schipperkeen ei osaa suhtautua huumorilla, on sen kanssa elämisestä vaikea nauttia.

Saara Kares on aivan konkreettisesti saanut kokea, kuinka schipperke protestoi jos se kokee tulleensa väärin kohdelluksi. – Meillä on kerran käynyt niin, että kiristyneen tilanteen jälkeen se on käynyt jättämässä haisevan vastalauseensa suoraan tyynylle. Kun menimme nukkumaan tämä yllätys todella ansaitsi jakamattoman huomiomme, aivan kuten koira oli halunnutkin. Schipperke osaa huutomerkin lisäksi myös ilmeisen pätevästi alleviivata sanomansa. Tällaista viestiä ei ohiteta ”ihan sama” tai ”ihan kiva” -lausunnoilla.

Arja Rämö hämmästyi taannoin narttunsa liki inhimillistä päättelykykyä. – Schipperkenartulla oli tuolloin viikon ikäiset pennut huomassaan. Laitoin emälle pentulaatikon viereen kevyen muovisen pakasterasian vesiastiaksi, jottei sen tarvitsisi lähteä kauaksi juomaan. Valitettavasti kävi kuitenkin niin että emän noustessa seisomaan yksi sen pennuista mulskahti kuppiin. Kevyt kippo kaatui ja pentu parahti pelästyneenä.

– Minä kuivasin pennun, laitoin emolle uuden veden ja menin makuuhuoneeseen nukuttamaan pientä poikaani. Yhtäkkiä emäkoira tuli makuuhuoneeseen vesikuppi suussaan ja hyppäsi ketterästi sängylle. Se kippasi vesikuppinsa suoraan poikani päälle. Eikö se ollut aika selkeä viesti? Silmä silmästä, mulskahdus mulskahduksesta?




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle