Shetlanninlammaskoiran kysyjä
osuu usein oikeaan


Sheltti on lunastanut paikkansa suomalaisten sydämissä. Tässä on rotu, jota voi vilpittömästi suositella myös ensimmäistä koiraansa hankkivalle. Arjen elämässä sheltti on helppo koira, mutta se kykenee silti vastaamaan myös eteen tuleviin harrastushaasteisiin.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Shetlanninlammaskoiraa kutsutaan tavalliseksi sheltiksi, mutta kuuleepa sitä nimitettävän myös pikkulassieksi, minilassieksi, kääpiöcollieksi ja jopa arava-lassieksi. Yhdennäköisyys pitkäkarvaiseen collieen on vahvasti värittänyt kansan syvien rivien nimeämistapaa.


Jalostuminen paimenkoiraksi

Pohjanmeressä, Englannin koillispuolella, Norjalaisesta Bergenistä länteen sijaitsee Shetlannin saariryhmä. Sen merellinen ilmasto on tuulista ja kostean koleaa. Saaret ovat tunnettuja pienistä eläimistään: shetlanninponi on yksi pienimpiä ponirotuja ja shetlanninlammaskoira niin ikään pieni koirarotu, ikään kuin kääpiöversio pitkäkarvaisesta colliesta.

Sheltti on kehittynyt Shetlannin saarelle tuoduista koiraroduista. Todennäköisesti viikingit kuljettivat sinne ensimmäiset koirat. – Shelttien taustoissa on skandinaavisia pystykorvia, islantilaisia koiria, pieniä spanielityyppisiä koiria ja ehkä pomeriania, kertoo Cinnatess-kennelin Marja Rantalainen.

Shelttiä kutsuttiin alkujaan nimellä "toonie dog". – Toon viittaisi vanhaan norjankieliseen sanaan ”tun”, joka tarkoittaa pientä maatilaa. Shelttiä kutsuttiin myös nimellä "peerie dog". ”Peerie” on kehittynyt muinaisnorjalaisesta sanasta "piri" joka tarkoittaa pientä.

Sheltti ei alkujaan ollut paimenkoira. Tämän saattaa helposti päätellä roduista, joista sheltti on kehittynyt. Varhaisaikoina sen toimenkuva oli liki päinvastainen, sillä tehtävänä oli karkottaa lampaat pois pihoilta ja viljelyksiltä. Jahtaaminen ja ajaminen ovat paimennuksen kasaamiselle ja lauman koossapitämiselle vastakkaisia ominaisuuksia. Useimmat koirarodut kykenevät karkottamaan, mutta harvat kykenevät kasaamaan.

Rodun paimennukseen soveltuvien käyttöominaisuuksien muokkaaminen alkoi 1800-luvulla, jolloin saarille muutti skotlantilaisia lammasfarmareita ja heidän mukanaan saapui paimentavia collieita. – Näiden koirien yhdistäminen saarelaisten koirakantaan toi sheltille paimennuskykyä, kertoo Marja Rantalainen.


Matka viralliseksi roduksi

Sheltti esiteltiin suurelle yleisölle ensimmäistä kertaa Cruftsin koiranäyttelyissä vuonna 1906. – Rotu oli tuolloin nimeltään kääpiöcollie.

Rodun virallistaminen eteni eri tahojen innoittamana. – Vuonna 1908 shelteille perustettiin ensimmäinen rotuyhdistys ”Shetland Collie Club”, seuraavana vuonna toinen rotuyhdistys ”The Scottish Shetland Collie Club” ja vuonna 1914 kolmas, nimeltään ”English Shetland Sheepdog Club”, listaa Rantalainen. – Vuonna 1914 Englannin Kennelklubi vihdoin virallisti rodun. Alkuperäinen rotunimiehdotus shetlannincollie ei mennyt läpi, vaan nimeksi merkittiin shetlanninlammaskoira.

Ensimmäinen maailmansota on vaikuttanut lamaavasti useimpiin eurooppalaisiin koirarotuihin. Shelttikasvatuksenkin se romahdutti pohjia myöden. – Sodasta syntynyttä pullonkaulatilannetta kuvaa hyvin se, että Englannissa rekisteröitiin vuonna 1918 vain kolme shelttiä, mainitsee Rantalainen.

– Sodan jälkeen jalostustyö jatkui risteyttämällä jäljellejääneet koirat uudelleen pitkäkarvaisten collieiden kanssa. Collien avulla rotutyyppi vakiintui nopeasti, mutta se toi samalla kantaan myös suuren koonvaihtelun.


Katajaisen kansan keskuuteen

Suomeen sheltit saapuivat vuonna 1950-luvulla. Ensimmäisiä kasvattajia olivat kennelit Ra-Cebo, Ajukkamaan, Saalan ja Pinehill. Nykyään shelttejä rekisteröidään vuosittain noin 700 kpl.

– Koska shelttien keskimääräinen elinikä on arviolta noin 12 - 14 vuotta, voidaan laskea että Suomessa elää tänä päivänä n. 7000 - 8500 shelttiä, laskeskelee Marja Rantalainen.

– Sheltti on ollut Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana 11. - 14. suosituin rotu.

Shelteille on kotikoirasektorin lisäksi kysyntää myös harrastuspuolella. – Agilityharrastajat ovat todella ottaneet rodun omakseen, eivätkä syyttä. Sheltti on helppo kouluttaa, se on nopea, tottelevainen ja helppo ohjata. Siis ihanteellinen harrastuskoira.


Keskivertokiva luonne

Keskiverto-shetlanninlammaskoira on luonteeltaan reipas, kiltti ja kekseliäs. Se tulee tyypillisesti toimeen muiden koirien kanssa eli on niin sanotusti sosiaalinen rotu. Sheltti on colliemaisesti luonteeltaan melko herkkä, eikä siksi kaipaa tai vaadi omistajaltaan tiukkaa kurissa pitämistä tai kovaa koulutuskättä.

Arkuus oli aiemmin shelttien todellinen ongelma. – Jonkin verran sitä valitettavasti esiintyy edelleen, toteaa Amorosan kennelin Asta Luukkonen.

– Arkuuden vastapainoksi löytyy joukko yliystävällisiä shelttejä, vaikka noutajakoiramainen luonne ei myöskään ole rotumääritelmän mukainen. Kolmas, esiintyvyydeltään harvinaisin ei-toivottava luonteenpiirre on terrierimäinen ärhäkkyys. Mikään näistä kolmesta ei varsinaisesti kuulu sheltille, kertoo Hilppa Järvinen.

Sheltti saa olla pidättyväinen vieraita kohtaan. – Pidättyväisyyttä ei kuitenkaan saa sekoittaa arkuuteen, korostaa Marja Rantalainen.

Termejä ”pidättyväinen” ja ”arka” käytetään aivan liian usein synonyymeinä keskenään, vaikka ne tarkoittavat eri asioita. Arka koira selvästi pelkää vierasta ja väistelee pelkonsa vuoksi, pidättyväinen on sen sijaan itsevarma, se ei vain itse hakeudu vieraan läheisyyteen, mutta sallii silti koskettaa itseään ilman väistämistä. Arka koira on epävarma, oikealla tavalla pidättyväinen on itsevarma.

Sheltin pidättyväisyys on peruja pitkäkarvaisen collien taustasta.

Shelttipennulle täytyy näyttää maailmaa monipuolisesti. – Reippaastakin pennusta saa aran ja varautuneen, jos sitä ei totuta ihmisiin, muihin eläimiin ja erilaisiin vaihteleviin tilanteisiin ja olosuhteisiin, mainitsee Akiliinan-kennelin Pauliina Järvelä.

Sheltti voi olla itsepäinen, harvoin kuitenkaan avoimen dominoiva. – Jos sheltti haluaa nousta laumahierarkiassa ylemmäs, se tekee sen varsin ovelasti, sanoo Marja Rantalainen. – Monet sheltit kykenevät pompottamaan omistajiaan hellävaraisen hienostuneesti, ilman brutaalia öykkäröintiä. Sheltti on erittäin taitava manipuloimaan omistajiaan.

Sheltit ovat oppivaisia ja aina valmiita toimintaan. – Ja kun tähän lisätään luontainen ahneus ruokaan, on vaikea kuvitella rotua joka olisi helpommin koulutettavissa, toteaa Marja Rantalainen.

– Rodun upeita puolia on sen palvelualttius. Omistajansa mielistely ei kuitenkaan ole toivottavaa, Luukkonen mainitsee.

Asta Luukkosen mukaan sheltti on hyvin haukkuherkkä rotu. – Jollei ääntelyyn puututa ajoissa, voi haukkumisesta tulla suoranainen ongelma.

– Shelttipentua ei saa opettaa haukkumaan eikä sitä tule koskaan kehua räksyttämisestä, kieltää Marja Rantalainen. – Vaikka pentuna haukkuminen voikin olla jotenkin ”söpöä”, niin söpöys kyllä katoaa kun aikuinen koira haukkuu jatkuvalla syötöllä.

Shelttien taustoissa on pystykorvaa, joka on omalta osaltaan nostattanut selvästi rodun haukkuherkkyyttä. Haukkumiseen olikin ennen oikeaa tarvetta: sheltit haukkuivat ajaessaan lampaita pois pihoista ja laitumilta.

Sheltti on helppo opettaa lenkkeilemään kytkemättömänä. – Ulkoilen metsissä aina koirat vapaana, eivätkä ne karkaile. Päinvastoin, koirani pitävät huolen siitä että minä en karkaa niiltä, selvittää New Spices -kennelin Sirkka Vasenius.

– Sheltti saattaa kyllä spurtata linnun, jäniksen tai poron perään, mutta palaa pian omistajansa luo, sanoo Pauliina Järvelä.

Asta Luukkonen kannustaa pitämään pentua vapaana mahdollisimman paljon. – Näin se oppii pienestä pitäen kulkemaan ilman hihnaa. Oikeastaan hihnaan sen joutuu erikseen opettamaan, vapaanahan pentu osaa kyllä olla.

Sheltti ei karkaa jollei se säikähdä kovin. – Joku pelottava äkkitilanne tai kova ääni voi saada sheltin paniikkiin niin, että se juoksee suuna päänä pakoon.


Millaiselle ihmiselle?

Sheltti on koirarotu, jota voi suositella varauksettomasti monenlaisille ihmisille ja monenlaisiin tarkoituksiin. Se on oivallinen seurakoira ja toisaalta esim. agilitykilpailuissa varsinainen tykki. Potkua löytyy, mutta luonne ei vaadi omistajaltaan suunnatonta erityisosaamista. Shelteillä ei ole monien käyttörotujen erittäin haasteellisia luonteenpiirteitä, kuten taipumusta reagoida uhkaan aggressiivisesti (terävyys) tai voimakasta vartioimiskäytöstä. Siksi aloittelevakin koiraharrastaja tulee sheltin kanssa yleensä erinomaisesti toimeen ja saa kasvatettua siitä itselleen mukavan seuralaisen ja kivasti toimivan harrastuskoiran.

Kokonsa puolesta sheltti sopii erinomaisesti myös kaupunkikoiraksi.

Shelttiä pidetään yleisesti ottaen melko helppona rotuna ja sitä se onkin – sanan erittäin positiivisessa merkityksessä. Pienen kokonsa, mutkattoman luonteensa ja miellyttämishalunsa ansiosta se on suorastaan loistava pikku pakkaus.

– Sheltti sopii vanhoille ja nuorille, lapsiperheisiin, harrastuskoiraksi ja lemmikiksi. Sen voi antaa lapsellekin talutettavaksi koska se ei yleensä vedä hihnassa eikä ole aggressiivinen ihmisille tai vieraille koirille, listaa Marja Rantalainen. – Sheltti jaksaa pidemmätkin lenkit, muttei välttämättä kiipeile seinille, vaikkei saisikaan sitä herkkua päivittäin.

– Ulkokoiraksi shelttiä ei pidä hankkia, sillä se todella kaipaa ihmisen seuraan. Eikä shelttiä missään nimessä kannata hankkia vahtikoiraksi, sillä se voi vahingoittaa murtovarasta vain haukkumalla tunkeilijan korvat lukkoon. Pelko tinnituksesta kuitenkin harvoin ennaltaehkäisee rikollisuutta.

Sirkka Vasenius ei hevin suosittelisi shetlanninlammaskoiraa ankaralle ja kuria ihannoivalle ihmiselle. – Shelttiä ei tarvitse komentaa huutamalla, se uskoo ihan normaalia ääntäkin. Sheltille täytyy olla kiltti ja jollei sellaiseen käytökseen kykene, kannattaa ottaa joku fyysisesti ja psyykkisesti kovempi rotu. – Sheltti ei kerta kaikkiaan sovi aggressiivisille öykkäreille, kiteyttää Hilppa Järvinen.

Amorosan-kennelin Asta Luukkosen mukaan sheltti vaatii ohjaajaltaan tietynlaista signaaliherkkyyttä. – Pitää oppia tulkitsemaan oikein koiransa hienovaraista viestintää. Jos oppii ymmärtämään koiraansa eleitä ja palkitsemaan sitä oikeista toiminnoista, sheltti oppii varsin pienellä vaivalla. Shelttiä ei Luukkosen mukaan voi kouluttaa pakotteilla, niistä se vain passivoituu ja menee lukkoon.


Menestyksekästä harrastamista

Koiranäyttelyt ovat shetlanninlammaskoiraharrastajien suosiossa. Vuosien saatossa lukuisat sheltit ovat menestyneet rotukehissä, mutta muita päätä korkeammalle harrastajat nostivat seuraavat nimet: Bermarks William, Brilyn Leading Ways, Grandgables A Showy Fellow, Lundecock´s Day And Night ja Riishill’s Marco Polo.

Sheltit ovat agilitykilpailuissa niiden harvojen rotujen joukossa, joista löytyy osallistujia kaikkiin eri säkäryhmiin alkaen pienistä mineistä midi-korkeuden kautta isoihin maxi-koiriin.

Suomen agilityvalion arvoon (FIN AVA) on yltänyt peräti 82 shelttiä, joka on viidennes kaikista suomalaisista agilityvaliokoirista. Neljä suomalaista shelttiä on saavuttanut myös kansainvälisen agilityvalion arvon. Se on saavutus, jota voidaan pitää huikeana mille tahansa rodulle. Sheltti on tällä hetkellä agilityn aktiivisuustilaston kirkkain ykkönen Suomessa.

Suomi-sheltit ovat vuosien varrella tuoneet kotimaahansa useita arvokilpailumitaleita. MM-kilpailuissa pronssia ovat saavuttaneet Yazina's Crokus ja Tiina Pitkäniitty ja hopeaa Gold Honey's Bee-Gee ja Sanna Vuorinen sekä Take One Achillea ja Marjut Pulli. Kullan kimalteesta ovat lisäksi päässeet nauttimaan edellä mainitut Yazina's Crokus ja Take One Achillea.

Kansainväliset agilityvaliot ovat valioitumisjärjestyksessä Take One Achillea, Atamanin Blue Image, Morning Dew´s Diina ja Sleepless Esmeralda.

Harrastustulokset, etenkin agilitymeriitit ohjaavat jo jalostusvalintoja. – On kasvattajia, joilta kysytään nimenomaan pentuja agilityyn, kertoo Hilppa Järvinen. – Tällöin kasvattajan oma harrastuneisuus ja sen kautta tullut olennaisten ominaisuuksien tunnistaminen ja niiden huomioiminen jalostusvalinnoissa ohjaavat myös harrastuskoiran hankkijoita.

Asta Luukkonen myöntää omassa kasvatustyössänsä painottavansa näitä toiminnallisia tuloksia. – Me harrastamme aktiivisesti koiriemme kanssa ja valitsemme yhdistelmät niin, että tulevilla pennuilla olisi mahdollisimman hyvät lähtökohdat harrastamiseen.

Monet pennunottajat arvostavat nykyään vanhempien harrastusmeriittejä, eikä enää eletä aikaa jolloin näyttelyyn kelpaamattomat pennut työnnettiin harrastajille, koska niistä ei ollut näyttelykehiin. Ikään kuin ajateltiin yhtälöön: mitä värivirheellisempi koira on, sen paremmin se sopii harrastuskaveriksi?

Koirien luonne ja käyttöominaisuudet ovat viime vuosina selvästi nostaneet arvostustaan. Yleisesti tunnustetaan, että työlinjaisia bordercollieita kasvattava kennel Tending on tässä mielessä kulkenut Suomessa suunnan näyttäjänä. Nyt muissakin roduissa on uskallettu alkaa painottamaan ulkonäön sijaan koiran henkisiä ominaisuuksia.

Shetlanninlammaskoiria luonnetestataan jonkun verran. – Tosin jo testiin vieminen valikoi porukkaa, sillä kovin arkoja koiria ei viedä testiin, mietiskelee Marja Rantalainen. – Ja voihan luonnetesti olla äärimmäisen pehmeäluonteiselle sheltille kohtuullisen raju kokemus, sitä ei voi kieltää.


Hyvin kaunis rotu

Ulkomuodoltaan ihanteellinen shetlanninlammaskoira on sopusuhtainen ja tasapainoinen, ravaajarakenteinen koira. Sen silhuetti koostuu pikemminkin pehmeistä linjoista kuin kirveellä veistetystä kulmikkuudesta. Sheltti on parilla sanalla sanoen erittäin kaunis ja hyvin suloinen ilmestys.

– Rodunomainen sheltti todella vangitsee katseet, vakuuttaa Hilppa Järvinen. – Se suorastaan säteilee kauniine pitkine kauloineen ja upeine turkkeineen.

Shelttinartun ihannesäkäkorkeus on n. 35,5 cm ja uroksen 37 cm. Painoa saisi olla n. 6 - 7 kg. Mutta kuten edellä mainittu, vaihtelua esiintyy molempiin suuntiin enemmän kuin millään muulla rodulla. Yli 2,5 cm poikkeama säkäkorkeudesta ei kuitenkaan ole toivottua.

Snowpaw-kennelin Tuija Heikkilä toivoisi pennunottajilta enemmän ymmärrystä rodun kokovaihteluun. – On aivan mahdotonta arvioida 8-viikkoisesta pennusta, minkä kokoinen siitä tulee aikuisena. Rotumääritelmä saisi kyllä hyväksyä hieman suuremman vaihteluvälin, Heikkilä pohtii.

– Ilmeeltään sheltti on suloinen ja valpas. Sen katse ilmentää älykkyyttä, sanoo Marja Rantalainen.

Sheltin pää on tylpän kiilan muotoinen. Silmät ovat mantelinmuotoiset, hieman vinot ja niissä on unelmoiva ilme. Silmät ovat väriltään tummanruskeat – paitsi merle-värisillä koirilla, joille sallitaan siniset tai sinitäplikkäät silmät.

Sheltin korvat ovat pienet ja kauniisti taittuneet, joskaan kaikilla shelteillä korvat eivät luonnostaan taitu oikein, vaan tarvitsevat hieman manipulointia. Etenkin pentuna hampaiden vaihtumisen aikoihin shelteillä käytetään pieniä punnuksia korvien kärjissä takaamaan puolipysty asento.

Sheltti liikkuu vaivattomasti ja tehokkaasti. Sen raviliike on hyvin maatavoittavaa. – Laukatessaan sheltti on nopea ja pystyy erittäin hallittuihin äkkikäännöksiin, kertoo Rantalainen.

Sheltin tulisi olla hyvinkulmautunut sekä edestä että takaa. – Vain hyvin kulmautuneena se kykenee liikkumaan maatavoittavin askelin, sanoo Sirkka Vasenius.

Kokoa lukuun ottamatta sheltti on pitkälti pk. collien näköinen. Silti sheltti on tunnistettavissa sheltiksi, vaikka katselisi kuvaa jossa nämä rodut on skaalattu samankokoisiksi. – Sheltin otsapenger on selvempi ja korvat päälaella lähempänä toisiaan kuin colliella.

– Luonteeltaan sheltti on collieta eloisampi, valppaampi ja tarmokkaampi, mainitsee Rantalainen. Asta Luukkosen mukaan sheltin toimintakykyä ei ole jalostusvalinnoilla peitelty karvan alle. – Sheltti on suurempaa serkkuaan aktiivisempi toimija.

– Suurin ero on luonteissa, Snowpaw-kennelin Tuija Heikkilä vertailee. – Mielestäni collie on ajatustoiminnaltaan suora, kun taas sheltti on kierompi ja ns. näyttelee enemmän.

Sheltti on tyypillinen turkkirotu. Sheltin pitkän karvapeitteen pitää olla kaksinkertainen ja suora. Laadultaan päällyskarva on liukaspintaista ja mahdollisimman takkuuntumatonta. Pohjavillan kuuluu olla tiivistä ja kattavaa niin, että se tarjoaa suojan kosteiden ja kylmien ilmojen varalle.

Sheltin turkki kaipaa kaikkien pitkäkarvaisten koirarotujen tavoin säännöllistä huolenpitoa. Viikoittainen harjaaminen kuuluu ehdottomasti koiran perusterveydenhuoltoon, sillä takkuuntunut ja huopunut karva aiheuttaa koiralle kipua ja liikerajoitteita.

Shelttiä ei varsinaisesti trimmata, mutta siistitään kyllä aika ajoin ohennussaksilla. Saksilla muotoillaan lähinnä hapsottavat korva- ja tassukarvat.

Shelttien värivalikoima on aavistuksen verran laajempi kuin collieilla. Collieilta tuttujen soopelin, kolmivärisen (trikki, tricolour, trikolor) ja bluemerlen lisäksi voit tavata myös mustavalkoisen ja bi-merlen (merlen ilman tan-merkkejä) värisiä shelttejä. Lisäksi sallittujen listalla on myös merkkivärinen ilman valkoista (kuten dobermanni), vaikka näitä ei tiettävästi juurikaan synny.

– Toivottava valkoinen väri asettautuu otsapiirroksi, kaulukseksi, rintaan, raajoihin ja hännän päähän, selvittää Rantalainen. – Värivirheellisiä shelttejä syntyy jonkin verran. Sellaisiksi luokitellaan koira, jolla on rungossa valkoista. Äärimmillään runko voi olla lähes kokonaan valkoinen.

– Kahta merlen väristä shelttiä ei saa parittaa keskenään. Värin aiheuttava merle-geeni on ns. letaali eli jos se esiintyy kaksinkertaisena, pentu tavallisimmin kuolee jo sikiökaudella emänsä kohtuun. Syntymään selviytyneillä tuplamerleillä voi olla ongelmia mm. kuulossa. Niillä esiintyy myös silmien kehityshäiriöitä ja sokeutta. Tuplamerle pentu voi syntyä täysin silmättömänäkin.

– Soopelia ja merleä ei myöskään saa yhdistää keskenään, sillä soopeli peittää alleen merle-tekijän ja seuraavassa sukupolvessa voitaisiin siksi vahingossa parittaa kaksi merletekijäistä soopelia, jolloin riskit olisivat yhtä suuret kuin paritettaessa kaksi merleä keskenään.

– Sallitut jalostusyhdistelmät ovat: soopeli - soopeli, soopeli - trikolor, trikolor – trikolor ja trikolor - bluemerle. Mustavalkoista voi käyttää jalostukseen aivan kuten trikoloria ja bimerleä samoin kuten bluemerleä.


Terveyttä ja ikää

Shetlanninlammaskoira on varsin pitkäikäinen rotu, jonka eliniän ennuste on noin 13 vuotta. Pitkäikäisimmät yksilöt ovat saavuttaneet jopa 17 vuoden kunnioitettavan iän.

Sheltit kuuluvat Suomen Kennelliiton ylläpitämään PEVISA:an eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan silmien osalta. Jalostukseen käytettävän koiran silmät on tarkastettava, eikä tutkimustulos saa olla yli 24 kk vanhempi. PRA:ta sairastavan koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä.

Rodun rasitteena on collieiden tavoin CEA (Collie Eye Anomaly), joka luokitellaan eri vakavuusasteisiin: lievimmät muodot ovat CRD (suoniverkkokalvon vajaakehitys) ja CH (suonikalvon vajaakehitys), näitä astetta vakavampi on coloboma (kuoppa tai reikä näköhermon päässä) ja vakavin ablaatio (verkkokalvo irtoaa, johtaa sokeutumiseen). CEA-löydökset eivät vaikuta pentujen rekisteröinteihin.

– Shelteillä on edellä mainittujen cea-muotojen lisäksi alkanut tulla ilmi PRA:ta eli silmänpohjan etenevää verkkokalvon surkastumista, kertoo Marja Rantalainen. – Ensimmäinen raportoitu PRA-tapaus on vuodelta 1999.

– Muita shelteillä esiintyviä silmäongelmia ovat luomen reunassa kasvavat ylimääräiset ripset, jotka hankaavat sarveiskalvoa ja aiheuttavat eriasteisia oireita: silmien vuotamista, siristelyä ja sarveiskalvon haavaumia. Ne altistavat silmän toistuville tulehduksille.

Myös mikro-oftalmia eli pienisilmäisyyttä on tavattu.

Koska sheltti on maailmanlaajuisesti levinnyt ja tunnettu rotu, on niille kirjattu kokonainen lista erilaisia vikoja ja sairauksia. – Kaikki nämä eivät kuitenkaan ole lukumääräisesti erityisen merkittäviä eikä sairastumisen todennäköisyys kasva järin suureksi riskitekijäksi.

– Seuraavia ongelmia on raportoitu: lonkkanivelen kasvuhäiriö eli dysplasia, akillesjänteen luksaatio (kinnervika), polvilumpion sijoiltaanmeno, epilepsia, kilpirauhasen vajaatoiminta, PDA, PSS, dermatomyosiitti, DLE, von Willebrandtin tauti ja Hemofilia-A, listaa Rantalainen.

Koiran kannalta vakavimmaksi ongelmaksi Sirkka Vasenius nostaa kinnerviat, koska ne joudutaan lähes aina operoimaan kirurgisesti.

Shelttien pentuekoko on nykyään n. 3,5. – Suhteellisen paljon ongelmia on alkanut esiintyä sekä astutuksissa että tiinehtyvyydessä, harmittelee Hilppa Järvinen.


Arkipäivän elämää

Shelttien älykkyys ja kekseliäisyys hämmästyttävät niiden omistajia lähes päivittäin. Nämä persoonalliset pikkukoirat antavat todella elämyksiä niin arkeen kuin juhlaankin!

Seuraavassa sheltti-ihmiset kertovat koiriensa mukavista toimista.

Marja Rantalaisen ensimmäinen sheltti Rea oli varsinainen konservatiivi. – Se piti tarkasti huolen siitä, ettei mikään muuttunut. Yhtenä yönä se herätti äitini siirtämään keinutuolia, koska joku oli siirtänyt sitä illalla piirun verran. Toisena yönä Rea yritti tuijottamalla ja haukkumalla saada saappaani siirtymään eteisen nurkkaan.

Rea ansiolistalle on lisätty myös yritys paimentaa 1-vuotias sisarenpoikani takaisin sisälle hänen livahdettuaan salaa ulko-ovesta. Kukaan meistä aikuisista ei huomannut tätä pienen miehen karkaamisyritystä.

Merjan tämän hetken vanhin sheltti Sinna on aina ollut hyvin innokas pentujen hoitaja. Omia pentuja sillä ei ole ollut. – Sinna on yrittänyt adoptoida jopa löytämiään rusakonpoikasia. Kerran se kantoi sellaista nätisti niskasta roikottaen ja hyvin onnellinen ilme silmissään.

Hilppa Järvisen jo edesmennyt Frodo-sheltti kuului Kauniiden ja Rohkeiden fanikerhoon. – Aina kuullessaan ”kaunareiden” tunnusmusiikin, se riensi paikalle ja yhtyi lauluun ulvomalla. Ja uskomatonta kyllä, se teki saman myös jos melodia oli valittu kännykän soittoääneksi. Mikään muu musiikkiesitys ei innostanut sitä konsertointiin.

– Frodo rakasti siivoamista. Se osasi käynnistää jopa imurin, jos sen mielestä ihmiset eivät olleet tarpeeksi ripeitä aloituksessa. Se tiesi tarkalleen siivouspäivän ja juoksi tällöin heti aamusta siivouskomeron ovelle.

– Frodo oli älykkö. Se selvitti vaivatta kaikki koirien älykkyystestit. Se oli oikea sirkuskoira, joka pääsi mm. Messukeskukseen esittämään osaamistaan.

Hilpan toinen sheltti Freyr on puolestaan kehittänyt joka-aamuisen kivan rituaalin itselleen. – Freyrille annetaan syönnin jälkeen jogurttipurkki, jonka se nuolee puhtaaksi. Kun purkki on tyhjä, Freyr palauttaa sen antajalleen, jonka kuuluu antaa palkaksi makupala. – On todella hauska seurata kuinka Freyr yrittää opettaa tätä tapaa jopa meidän vieraillemme!

Asta Luukkosen Lempi-sheltti oli nuorena hyvin kekseliäs kaveri. – Aina välillä kotonamme sattui omituisia asioita Lempin jäädessä yksin kotiin. Joulukortit olivat mm. siirtyneet ylähyllyltä lattialle ja kortit poistettu kuorista ilman, että niitä oli revitty. Korkealla pöydällä olleet kuivatut kanapalat hävisivät kannellisista savikupeista kuin savuna ilmaan. Eikä Lempillä todellakaan ollut näillä kerroilla käytettävissään rikostovereita, vaan se kykeni aivan itse organisoimaan kaiken!

– Lempin Impi-pentu puolestaan oli nuorempana varsinainen sähkömies. Se pisti uuteen uskoon neljä kaiutinjohtoa, yhden puhelimen laturijohdon, tuulettimen johdon sekä kannettavan tietokoneen laturin johdon. Ahkera Impi, etten sanoisi!

– Mummokoiramme shelttirouva-Karo tuntee tarkalleen oman arvonsa, Asta kertoo. – Aina kun komennamme koirat pois keittiöstä, se katsoo muita shelttejämme nenänvarttaan pitkin: "No niin koirat, menkäähän nyt kun sanotaan". Karo täytyy aina erikseen ohjeistaa: ”Koskee myös arvon rouvaa”.

Karolla on myös erittäin viehättävä tapa hyvästellä vieraamme ulko-ovella. Se nyökyttelee heille arvokkaasti. Voisiko ihanampia koiria edes kuvitella omistavansa?




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle