Toimiva vuorovaikutus vaatii
kahden lajin yhteisen kielen


Yhteistyö on kaiken perusta, joka pohjaa kahdenväliseen vaikuttamisen mahdollisuuteen. Laadultaan jäykempi vuorovaikutus on yhdensuuntaista: tietoa siirretään välittämättä vastapuolen reaktioista tai siitä, onko kuulija välttämättä edes ymmärtänyt viestin merkityksen. Tällaisessa yksipuolisessa viestin siirtämisessä tiedon vastaanottajaosapuolella eli koiralla ei ole mahdollisuutta palautetta antamalla vaikuttaa yhteistyöprosessin etenemiseen.
Vain kahdensuuntainen kommunikaatio luo puitteet koirakon hyvälle yhteistyölle.


Perusta

Vuorovaikutuksen peruslähtökohta on kahden lajin välinen keskinäinen ymmärrys, yhteinen kieli. Molemmilla lajeilla on omat viestintäkielensä, jolla ne tuovat ilmi ympäröivälle maailmalle tunteitaan ja tarpeitaan. Vuorovaikutus tulee mahdolliseksi vain, jos molemmat osapuolet kykenevät tulkitsemaan ainakin tietyn perustason verran toisen lajin käyttämää viestintää.


Kokonaisvaltainen kommunikaatio

Kahdensuuntainen, tuloksekas kommunikaatio ei ole vain viestien eteenpäin siirtämistä toiselle osapuolelle. Vaikka tietyn sanoman havainnollistaminen vastaanottajalle eli koiralle olisi viestintämme päätarkoitus, on mukana aina myös kaksi muutakin kommunikaation elementtiä. Ihminen viestittäjänä välittää koiralleen myös tunnevaltaisen asennoitumisensa viestittävään asiaan ja viestin vastaanottajaan eli koiraan. Jos koemme tottelevaisuusharjoitukset tylsänä pakkopullana, emme voi välttyä siirtämästä asennoitumistamme opetus- ja viestintätilanteeseen. Jos kouluttamamme koira on mielestämme huono, laiska tai oppimiskyvytön, ei koirallamme ole edes lähtötasoisesti samanlaista mahdollisuutta laadukkaaseen oppimistapahtumaan, kuin koiralla, jota arvostamme ja joka on meille tärkeä omana persoonanaan.

Koiran ja ihmisen välisessä viestintätilanteessa on läsnä aina sekä sanallinen (verbaalinen) että sanaton (ei-verbaalinen) viestintä. Sanattomaan viestintään kytkeytyy nimenomaan tunnevaltainen asennoituminen ja sen vaikutus kommunikaatiotilanteeseen.

Koska koira on itse vahvasti sopeutunut käyttämään nimenomaan elekielen viestintää, on sille luonteenomaisempaa aluksi aina valita ihmisen antamasta verbaalisen ja ei-verbaalisen viestinnän yhdistelmästä se ei-verbaalinen, sanaton viestintä. Yksi suurimmista ristiriitojen aiheuttajista ja ongelmien aloistussyistä on näiden kahden viestinnän välinen ristiriita. Ihmisen negatiivisesti sävyttynyt ei-verbaalinen viestintä voi vaikeuttaa tai tehdä vuorovaikutuksen jopa mahdottomaksi tilanteessa, jossa koiran ja ohjaajan välille syntyy konflikti. Tällöin koira turvautuu vahvasti ihmisen antamaan ei-verbaaliseen viestintään. Tyytymätön ihminen on kireä ja ilmentää uhkaavaa käytöstä, jota koira joko aktiivisesti väistää tai passiivisesti välttää, jolloin kaikenlainen yrittäminen vähenee. Tämä taas aiheuttaa usein ohjaajassa voimistuvaa tyytymättömyyttä ja hänen negatiivissävytteinen ei-verbaalinen viestintänsä voimistuu. Siihen koira reagoi vielä aktiivisemmin väistämällä tai passivoitumalla.

Tuttuja tilanteita koulutuskentiltä ovat äänen voimakkuuden korostaminen käskytyskielessä (istu, Istu, IsTU, ISTU!) ja tyytymättömyyden samanaikainen lisääntyminen. Ihminen koettaa huutamalla saada verbaalista viestintäänsä ymmärrettävämmäksi käsittämättä että ei ongelma ole huonokuuloisessa koirassa, vaan viestintätilanteessa ja ihmisen käyttämässä ristiriitaisessa elekielessä. Ainoa, mikä tosiasiassa lisääntyy käskykielen tehostuessa, on negatiivinen ei-verbaalisen viestintä, ja tämä edustaa koiralle selvää uhkaa. Näin on noidankehä valmiina.

Tyytymättömyys koiran toimintaan lisää tyytymättömyyttä, koska asenteeseemme ja tunnetilaamme vaikuttaa ei-verbaalisen viestintämme kautta koiraamme sitä passivoiden ja sen oppimismahdollisuuksia laskien.

Hyväntuulinen ja aidosti hyviä tunnetilojaan sekä verbaalisesti, että ei-verbaalisestikin koiralleen viestittävä koiranohjaaja luo koiralleen mahdollisuuden hyvään ja konfliktittomaan vuorovaikutustilanteiseen.

Ristiriidattomaan vuorovaikutukseen kuuluu ohjaaja, joka antaa kiirehtimättä itselleen ja koiralleen aikaa kommunikoinnin onnistumiseksi, ymmärtää omia ja koiransa tunnetiloja ja osoittaa välttävänsä koirastaan sellaisena kuin se on.


Mistä on pahimmat konfliktit tehty?

Vuorovaikutuksen voimakas epäonnistuminen toimii tässä-ja-nyt-elävälle koiralle niin, että se luo negatiivisen kokemuspohjan myös tuleviin viestintätilanteisiin. Muutamien uusiutuvien tilanteiden jälkeen koira vakuuttautuu kyvyttömyydestään vaikuttaa ihmisen ei-verbaaliseen viestintään omilla käytettävissä olevilla keinoilla. Eli toisin sanottuna koiralla ei ole paljoakaan tehtävissä muuttaakseen ihmisen kiristyneen mielialan hyvälle tuulelle.

Ihmisen järkeilemä keino tilanteen purkautumiseksi ja hänen ei-verbaalisen viestinnän rentoutumiseksi olisi se, että hänen ja hänen koiransa välinen viestintä yhtäkkiä alkaisi tuossa tilanteessa toimia ja koira reagoisi annettuihin suullisiin viesteihin ihmisen haluamalla tavalla. Silloin ihminen kokisi onnistuneensa ko. tilanteessa ja samanaikaisesti hänen elekielensä muuttuisi rennoksi ja hyväntuuliseksi. Realistisesti katsottuna tuollaisia yhtäkkisiä ihmeitä ei tapahdu, vaan niitä tehdään tiedostamalla viestinnän perusteet.

Mikäli koira ei kokemattomuuttaan (verbaalinen käsky ei ole vielä opittu asia) pysty tulkitsemaan viestintätilannetta pelkästään ihmisen suullisen viestin kautta, on koiran kannalta tilanne vaikea.


Ihminen havainnoijana ja viestittäjänä

Kokenut ja osaava koiranomistaja pystyy auttamaan ja tukemaan koiraansa ja luotsaamaan viestitätilannetta havainnollisemmaksi päätyen onnistuneeseen kommunikaatioon. Hän hallitsee itsensä ja omat tunnetilansa ja näiden kautta myös ei-verbaalisen elekielensä. Lyhytjänteisesti toimiva koiranohjaaja samanlaisessa tilanteessa kiristyy, on tyytymätön ja voi raivostua koiransa käytökseen jonka tulkitsee tottelemattomuudeksi. Kaikki nämä reaktiot tuhoavat viestintätilanteen perusedellytykset: ei-verbaalisen viestinnän, jota koira ensisijaisesti käyttää yrittäessään tulkita meitä ihmisiä.
Tällainen tilanne toimii valitettavasti vaikean konfliktin kehtona, ja on pahimmillaan alku koiran ja ohjaajan yhteisen elämän mittaiselle viestintävaikeuksien noidankehälle.


Koira viestii

Koirien elekieli toimii niiden yleisesti käytetyimpänä viestintävälineenä. Naaman ilmeet, korvien asento, hännän kantotapa, kehon painopisteen muutokset ja katseen suunta pyrkivät kertomaan koiran sen hetkisestä mielentilasta. Tämän melko selvän ja loogisen, hyvin tulkittavissa olevan elekielen opiskelu on ihmisille mahdollista harjaannuttamalla itsensä tunnistamaan koiraeläinten eleiden ja ilmeiden merkityksiä.

Elekielen tueksi koirat ottavat mukaan äänenkäytön halutessaan korostaa tilannetta, siis vahvistustarkoituksessa.

Uhatuksi tullut koira koettaa ensin elekielellä viestittää suhtautumistaan uhan aiheuttajaan. Jollei kehonkieli yksinään riitä vähentämään vallitsevaa painostusta, on turvauduttava myös ääniapuihin: murinaan ja lopulta painostavaan haukkuun, jota voisi loppuvaiheessa kutsua jopa "räkäiseksi". Sen enempää ei äänelläkään voi ilmaista vahvistunutta tunnetilaansa.
Äärimmäinen viestintäkeino on, kun koira ei enää kunnioita uhan aiheuttajan fyysistä koskemattomuutta.


Koiran selviytymiskeinot

Koiralla on karkeasti ottaen käytössään vain viidenlaisia selviytymiskeinoja ristiriitatilanteisiin: elekieli, sijaistoiminnot, ja koiran luonteesta riippuen joko vaipuminen passiivisuuteen tai ylivilkas keskittymiskyvytön säheltäminen, ja aggressiivisuus. Näillä keinoilla se koettaa selviytyä kahden lajin välisestä yhteisymmärrysvaikeuksista, ristiriitatilanteista. Kuten listasta näemme, koiralla on huomattavasti vähemmän aseita ihmisen ja koiran välisen konfliktin selvittämiseen, kuin ihmisellä on ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja ongelmanratkaisuun verrattuna. Ihmiset voivat selventää tarkoitustaan lukuisin eri tavoin, havainnollistaa, neuvotella, antaa esimerkkejä, argumentoida, tuoda esille erilaisia tutkimuksia aiheesta, perustella jne.

Koiran käyttämät keinot ovat alkeellisempia ja karkeampia, eivätkä ne välttämättä pysty vakuuttamaan kokematonta koiraharrastajaa. Tässä on syy, miksi koiran selviytyminen on ongelmallista ilman että ihminen on perehtynyt koiran lajityypilliseen kieleen ja sen vaikuttamismahdollisuuksiin koiran tunteiden ilmentäjänä.


Kun yhteistyö ei toimi

Ihmisen ja koiran väliset kommunikaatiovaikeudet johtavat toisinaan niihin valitettaviin tapahtumiin, kun koirat ylittävät mediassa uutiskynnyksen: " Koira puri ihmistä" tai "Koira vahingoitti lasta". Väkivalta on myös koiralla henkisen kuormittuneisuuden ja pahoinvoinnin äärimmäinen ilmenemismuoto.
Useimmissa puremistapauksissa koirat ovat jo edellä kuvatunlaisesti viestittäneet elekielellään ja äänellään sisäisen konfliktin olemassaolosta, joskus jopa viikkojen, kuukausien tai vuosienkin ajan. Koiran eleiden oikealla tulkinnalla nämä vahingollista toimintaa edeltävät oireet sisältävät myös mahdollisuuden aloittaa vallitsevan tilanteen korjaamisen.


Kokeneet koiraihmiset aloittelevien tukena

Kokeneet koiraihmiset ovat avainasemassa opastaessaan uusia koiraharrastajia koirien eleiden, ilmeiden ja viestinnän oikeanlaiseen tulkintaan. Koirankielen ymmärtämyksen ja tähän nivoutuvan peruskoulutuksen kautta me jokainen itse voimme opastaa koiraamme hyvään, yhteiskuntakelpoiseen käyttäytymiseen.

Valitettavasti Suomessa ei ole paljoa koira-alan todellisia ammattilaisia, joiden puoleen voisi hakeutua jo perustason "koiran kielen opiskeluun", useimmiten apua haetaan vasta sitten kun koiran viestintä on koiran taholta mennyt jo voimankäytön puolelle.

Koirakerhoilla ja yhdistyksillä on paljon vastuuta vapaaehtoistyössään hyvän koirakulttuurin ja yleisen koiratietouden levittämiseksi laajaan koiraharrastajakuntaan maassamme.



Julkaistu Koiramme-lehdessä 12/02.
Teksti: Salme Mujunen




Pääsivulle