Kasvattajien ja koiraharrastajien välisestä yhteistyöstä


Melkein kaikki rotua harrastavat kasvattajat sitoutuvat yhteen höllästi, useimmiten rotuyhdistyksen jäsenyyden kautta. Rotuyhdistys tarjoaa heille tietoa ja neuvontaa, julkaisee terveystuloksia, näyttely-, koe-, kilpailu- ja luonnetestituloksia ja vuosittaiset rekisteröinnit. Kaikki tuiki tarpeellista tietoa ja jalostuksellisesti hyödynnettävää faktaa. Tämän yhteisen nimittäjän eli yhdistyksen lisäksi kasvattajat ovat enemmän tai vähemmän yhteistyössä keskenään. Kukaan ei voi kasvattaa lappalaiskoirarotuja yksin, vaan jokainen tarvitsee siihen myös muiden panoksen. Yksittäinen ihminen tuskin pystyy ylläpitämään sellaista määrää koiria kotonaan, että rodun geenipohja ja tulevaisuus olisi turvattu vain omia uroksia ja narttuja jalostukseen käyttämällä. Tästä syystä yhteistyökyky näyttelee suurta roolia koirankasvatuksessa.



Kasvattajien yhteistyön edellytykset

Millaiset olosuhteet antavat hyvän perustan rodunharrastajien väliselle yhteistyölle? Ensimmäiseksi tulee mieleen todellinen halu yhteistyöhön, kohtuulliset käytöstavat ja asiallisuus. Vain aniharvoin kasvattajat ajattelevat kaikista asioista täysin samalla tavoin, sillä jokaisella on omat painotuksensa, oma kasvatuksellinen ideansa ja tapansa. Myös henkilökohtaiset jalostukselliset valintakriteerit ovat kunkin kasvattajan itse määrittelemiä.

Toisten kasvattajien ei tule ottaa sellaista roolia, että juuri hänen tulisi hyväksyä kaikki muut rodussa tehtävät yhdistelmät. Ei ole tarvetta ns. wannabe-jalostusneuvojille, besser-wissereille, jotka hyväksyisivät tai hylkäisivät muiden kasvattajien jalostussuunnitelmat. Asiallinen tapa suhtautua suunnitteilla oleviin ja syntyneisiin pentueisiin on antaa kaikille kasvattajille se työrauha, jota kasvattaja itselleenkin toivoo. Tässäkin pätee taas vanha viisas sanonta: tee toisille, kuten haluaisit itsellesi tehtävän. On monella tavoin ikävää olla tekemisissä sellaisten henkilöiden kanssa, joilla on tarve mustamaalata toisten kasvattajien koiria ja heidän tekemiään yhdistelmiä. Tällaista panettelua esiintyy eri muodoissa. On olemassa suoraa avointa aggressiota ja piilotellumpaa toimintaa, jolla tosin on aivan sama päämäärä; vihjailu, juoruilu ja jopa kasvattajan persoonan mustamaalaus. Tällainen käytös on mitä suurin osoitus kyvyttömyydestä toimia yhteistyössä toisten kanssa, ajatella oman rotunsa etua pitkällä tähtäimellä ja aidosti rakentaa omaa kasvatustyötään tulevaisuuteen. Kauniiden korulauseiden taakaa näyttäytyy toisinaan ikävät motiivit, joilla on toisten kasvatustyötä ja yhteistyötä romuttava tarkoitus.
Rotua rakennetaan yhdessä, yhteistyössä toimien.


Hedelmällistä yhteistyötä

Yhteistyössä on voimaa, sanotaan. Ja se pitää paikkansa myös koiraharrastuksessa. Luonteva ja toinen toistaan arvostava yhteistyö rakentuu hyvän ilmapiirin varaan. Sillä kukapa haluaisi olla sellaisessa harrastustoiminnassa mukana, jota sävyttää eripura, kateus ja kaunaisuus? Rotumme ilmapiirin eteen me jokainen annamme oman, pienen panoksemme ja samalla viestitämme yhteistyöhalukkuudestamme sekä ryhmämme jäsenille, kuin myös ryhmämme ulkopuolelle. Rotuun tutustuvan silmin tämä ilmapiiri saattaa olla ratkaiseva kynnyskysymys päätöksessä, haluaako hän kenties tulla mukaan lappalaiskoira-rodunharrastajaksi. Jos ensimmäiset kontaktit tapahtuvat kasvattajaan, jonka asenne on negatiivinen suhteessa muihin rodunharrastajiin ja -kasvattajiin, on todennäköistä että henkilöltä jää syvempi tutustuminen rotuun. Riita ja kaunaisuus karkottaa vuorenvarmasti pois ne ihmiset, jotka haluavat saada harrastukseltaan vastapainoa arjelle: rentoutta ja mukavia uusia ihmissuhteita.


Kuppikunnat ja yhteistyö

Koiramaailma on täynnä erilaisia sisä- ja ulkopiirejä. Rodunharrastajat muodostavat oman joukon, ja tämän joukon sisälle muodostuu alajoukkoja. Kasvattajien ympärille muodostuu omanlainen pienoismaailmansa, joka koostuu kasvatinomistajista. Eri lajien ympärille tiivistyy kaveriporukka samanhenkisistä ja yhteisiin päämääriin tähtäävistä harrastajista. Joukot lomittuvat keskenään ja muodostavat kokonaisuuteen joko osittain päällekkäin meneviä joukkojen joukkoja, tai ovat erillään tiiviimpinä, muista eristäytyneinä joukkoina. Nämä ryhmät ovat parhaimmillaan hyvin toimivia ja kannustavia porukoita, joissa kukin auttaa toinen toistaan ja saa vastavuoroisesti kokea yhteenkuuluvuutta. Oikeanlainen Me-henki yhdistää, mutta ei rajoita kanssakäymistä ryhmän ulkopuolisten "muiden" kanssa. Ikävimmillään Me-henki on silloin kun se rajaa ja salpaa ryhmäläisiään, ei hyväksy omasta ideologiasta vapaammin ajattelevia jäseniään ja pyrkii tarvittaessa rajuinkin toimenpitein tasapäistämään tavoitteet ja ajatukset.

Toinen erittäin negatiivinen vaikutus on myös sellaisella Me-hengellä, jossa ryhmän olemassaolo määrittyy perustuen ryhmän "Muut" vastakkainasetteluun. Tällainen kitka ei voi johtaa positiiviseen kehitykseen yhteistyön saralla. Ilman "muita" ei ole "meitä", ja tämä "muiden" olemassaoloon negatiivinen suhtautuminen toki tiivistää joukkoa, mutta valitettavasti negatiivinen energia ei ole paras mahdollinen eteenpäin kantava voimavara. Tällaiselle ryhmittymälle olisi hyväksi tarkastella omia asenteitaan ja koettaa kääntää motiivit myönteisemmiksi ja erilaisuutta aidosti hyväksyviksi. Yritykset edetä negatiivisella energialla, joka perustuu haluun saada aikaan hankausta eri ryhmittymien välille, ovat nykiviä ja toiminnallaan repiviä yhteisöjä. Yhteistyön kannalta ne ovat hyvinkin lamaannuttavia ja jättävät jälkeensä paljon sovittamattomia sanoja ja tekoja, joilla on taipumus estää rentoa ja varauksetonta yhteistyötä myös valitettavan pitkälle tulevaisuuteen.


Asenteet

Yhteistyön kannalta meillä jokaisella on varmasti omissa asenteissamme kehittämisen varaa. Huonoa ilmapiiriä ja yhteistyökyvyttömyyttä ei tarvitse ihmisten välille rakentaa, se kyllä muodostuu ihan itsellään, spontaanisti. Siihen riittää kylmän harkitsemattomat sanat ja ajattelemattomat teot. Kun antaa itselleen luvan ilmaista sisällään vellovia negatiivisia tunteita ympäristöstä välittämättä ja toteuttaa pyrkimyksiään niin sanotusti kyynärpäitään käyttäen, on itse tullut valinneeksi yhteistyökyvyttömyyden tien.
On hyvä havaita, että valintoja yhteistyöhön tai yhteistyökyvyttömyyteen tulee vastaan joka päivä. Olemme mahdollisuuksien edessä ja voimme jokainen itse omilla valinnoillamme olla mukana rakentamassa yhteistyökykyisempiä ja hyvähenkisempiä joukkoja, joissa myös itse viihdymme.



Julkaistu Lapinkoira-lehdessä 4/02 ja Koiramme-lehdessä 1-2/03.
Teksti: Salme Mujunen




Pääsivulle