Kasvattajan työntäyteiset viikot ennen luovutusikää



Koiranpennut ovat herkässä henkisen kasvun vaiheessa ennen luovutusikää. Kasvattaja voi vaikuttaa valinnoillaan siihen, millaiselta pohjalta pentu ponnistaa suureen maailmaan.


Kasvattajien valinnat ennen luovutusikää


Jokaiselle kasvattajalle kehittyy oma yksilöllinen tapa hoitaa ja ruokkia koiranpentujaan. Toiset heistä seuraavat hoitotavoissa ensimmäisen koiransa kautta muodostunutta rutiinia, toiset tietoisesti kyseenalaistavat vakiintuneet käytännöt ja pyrkivät luomaan omiin arvoihinsa pohjautuvan tyylin huolehtia synnytyksestä ja pentujen ensimmäisistä viikoista.

Harva suomalaiskasvattaja kasvattaa koiria pääsääntöisenä elinkeinonaan tai muutoin työskentelee vapaamuotoisesti päivät kotonaan siten, ettei ristiriitaa työn ja harrastuskasvattamisen välille nousisi esille. Jos kasvattaja käy pentujen aikaan normaaliin tapaan kodin ulkopuolella töissä, on varsin tavallista että narttu synnyttää ja huolehtii pennuistaan itsenäisesti. Tällöin mahdollisen synnytysavun antaminen voi estyä tai viivästyä ja epänormaalin synnytyksen osalta riskit suurentua. Pentujen myöhempi lisäruokinta ja niiden kanssa seurustelu rytmittyvät kasvattajan muun elämänmenon mukaan.

Osa kasvattajista alistaa koko elämäntilanteensa palvelemaan pennunhoitoa. Tällöin hän järjestää mahdolliset vuosilomansa pentujen tulon mukaan tai ottaa palkatonta vapaata saadakseen viettää enemmän aikaa pentujen ja emän kanssa. On sanomattakin selvää, että mikäli kasvattaja on hyvin kasvatuksessaan tuottelias, ei tällainen järjestely ole mahdollinen sillä harva ihminen ansaitsee useita kuukausia lomaa vuosittain. Yhden pentueen vuosivauhdilla kasvattava henkilö voi halutessaan keskittyä ajankäytöllisesti pentueeseen täysimittaisesti, jos hän on valmis uhraamaan lomansa pentujen hoitamiseen. Näitäkin ihmisiä löytyy kasvattajien joukosta.


Toiminnan laajuus vaikuttaa mahdollisuuksiin ja resursseihin

Koiria kasvatetaan Suomessa hyvin erilaisissa ympäristöissä ja eri volyymeillä. Osa pennuista kasvaa osana perheen arkea, osa taas kennelrakennuksissa tai huoneissa, joita kutsutaan myös ”pentuloiksi”. Jos kasvattajalla on useita pentueita yhtä aikaa eikä käytettävissä ole huomattavia tiloja, ylimääräisiä käsiä ja apuvoimaa, jää kullekin syntyneelle pennulle luonnollisesti vähemmän kasvattajan henkilökohtaista aikaa. Tuotteliaan kasvattajan päivää pyörittää ennen kaikkea arjen rutiineista huolehtiminen.

Kun pentue syntyy kasvattajan luona asuinhuoneistoon, puhutaan tällöin ns. keittiöpentueesta huolimatta siitä, missä huoneessa varsinainen pentulaatikko sijaitsee. Koiran henkisen kasvun kannalta on virikkeellistä jos pentu saa kasvaa osana perheen arkista aherrusta. Näin se kuulee normaaleja elinääniä alkaen ihmisten puheesta ja television äänistä aina imurointiin ja tiskaamiseen saakka. Mikään arkeen kuuluva ei jää pennun kokemuspiirin ulottumattomiin kun ihminen on luonnollisella tavalla läsnä suurimman osan pennun elämästä. Näin pentu leimaantuu paitsi emäänsä ja sisaruksiinsa myös osaksi ihmisyhteisöä, perhettä.

Koiran tulevan elämän kannalta on hyväksi jos pentu saa elää varhaisvaiheensa sellaisissa olosuhteissa, joissa jatkokin tapahtuu. Seura-, perhe- ja harrastuskoiralle on tästä syystä hyväksi varttua ihmisten parissa – tällöin se leimaantuu vahvimmin ihmiseen ja saa mahdollisimman runsaasti erilaisia virikkeitä elämäänsä. Jos koira on tarkoitus hankkia elämään pääsääntöisesti tarha- tai kennelkoirana, tällaisista olosuhteista otettu koiranpentu ei osaa kaivata toisenlaisia olosuhteita.


Pentu kehittyy fyysisesti ja henkisesti

Koiran fyysinen kehitys ennen luovutusikää ei vahingoitu erityisen herkästi ellei ruokinnassa, olosuhteissa tai liikuttamisessa tapahdu hyvin merkittäviä ylilyöntejä tai vakavia laiminlyöntejä. Ulkoiset stressitekijät kuten kylmyys, veto ja ravinnon riittämättömyys ja sisäiset rasitukset esimerkiksi pentujen matoisuudesta tai ripulista johtuen voivat aiheuttaa fyysisen kasvun hidastumista. Sisäiset stressitekijät, kuten emän pelkotilat tai tarve puolustaa pentujaan esimerkiksi vierailta koirilta, vaikuttavat ensisijaisesti pennun henkiseen kasvuun.

Koiran luonne ja henkinen kehitys alkavat jo varhaisessa vaiheessa. Koiran tulevaan suhtautumiseen ihmistä kohtaan vaikuttaa sen pentuajan kokemukset tai niiden mahdolliset puutteet. Kokeeko pentu ihmisen turvalliseksi ja tasapainoiseksi henkilöksi, jonka läsnäollessa pentu voi olla rento ja vapautunut? Vai merkitseekö ihmisen läheisyys vain niitä hetkiä, jolloin koiralle ojennetaan ruokakuppi tai sitä asetellaan valokuvausta varten istumaan tai seisomaan keittiönpöydälle? Ajan lisäksi myös käsittelyn laadulla on merkitystä pennun kokemusmaailmassa.

Seuraavassa pienimuotoista kasvatustyötä harrastavat kirkkonummelainen Marjaana Munther ja ähtäriläinen Tuula Hautala kertovat tavoistaan pitää pentuja ennen luovutusikää. Munther kasvattaa suomenlapinkoiria Rahkkasan kennelnimellä ja Tuula Hautalan oma rotu on amerikanakita, jota hän kasvattaa kennelnimellä Snowstory´s. Molemmilta on lähtenyt maailmalle viisi pentuetta.


Rauhallinen synnytystila on tärkeä

Marjaana Muntherin nartut ovat synnyttäneet pentueensa omakotitalon takkahuoneessa. – Sinne olemme nikkaroineet tilavan turvarimallisen synnytyslaatikon, johon narttu saa tutustua hyvissä ajoin ennen synnytystä.

– Synnytysalusina käytän sanomalehtiä ja pyyhkeitä. Kun akuutein ja sotkuisin synnytysvaihe on mennyt ohi, vaihdan puhtaat aluset ja karva-alustan, jonka päällä on pentujen ja emän on hyvä olla. Karva-alustoja pesen ja vaihdan usein.

– Olen aina itse mukana synnytyksissä, Marjaana kertoo. – Koulutukseltani olen erikoissairaanhoitaja ja omien neljän lasten lisäksi kokemusta on karttunut myös muiden äitien synnytyksistä. Hoivaviettini on suuri, joten koirienkin synnytykset ovat minulle mieluisia ja hyvin odotettuja tapahtumia.

Tuula Hautalan ensimmäinen pentue syntyi olohuoneessa. – Kun toinen pentue syntyi, meillä oli talon laajennus tekeillä, joten äitikoira sai synnyttää rauhallisessa apukeittiössä. Kolme viimeistä pentuetta kuten myös kaikki tulevat pentueet syntyvät remontin yhteydessä suunniteltuun pentutilaan. Tästä tilasta on yhteys niin ulos kuin eteiseen ja tupakeittiöönkin.

Tuula on Marjaanan tavoin aina itse mukana synnytyksissä. – Kasvattajan läsnäolo on tärkeää siksi, että jos synnytys ei etenekään toivotunlaisesti, on mahdollista hakea apua nartulle ja vielä syntymättömille pennuille.

– Olen kerran päätynyt keisarinleikkaukseen pennun virheasennon vuoksi. Tällöin pennun asento kanavassa esti synnytyksen normaalin etenemisen, Tuula kertoo. – Viime syksynä meillä oli puolestaan tälle rodulle kaksi poikkeuksellisen pientä pentuetta tulossa. Tutkimuksissa selvisi että kahden ja kolmen pennun pakastespermapentueissa pennut olivat kasvaneet kohdussa niin suuriksi, että oli odotettavissa synnytysvaikeuksia. Ja koska emme halunneet ottaa riskejä arvokkaiden ja haluttujen pentujen menettämisestä, päädyimme näissä molemmissa ”pakkaspentueissa” keisarinleikkauksiin.

Marjaana Munther on joutunut turvautumaan synnytyksissä eläinlääkärin apuun vain kerran. – Ensimmäisen pentueeni kohdalla nartun supistukset laantuivat kesken synnytyksen. Kokemattomana kasvattajana huolestuin tästä ja soitin eläinlääkärille. Eläinlääkäri kehotti liikuttamaan narttua ja pyyhkimään sen takapäätä lämpimällä vedellä. Hän pyysi tuomaan nartun myöhemmin vastaanotolle jos nämä keinot eivät auttaisi sitä.

– No, pentu kyllä syntyi, mutta valitettavasti kuolleena, Marjaana harmittelee. – Pikkuinen tyttö oli tehnyt matkaa liian kauan. Eläinlääkäri arvioi, että istukka oli saattanut irrota ennenaikaisesti.

Munther on hyvin tyytyväinen siihen, että hänen nartuillaan äidinvaistot ovat heränneet voimakkaina ja ne ovat hoitaneet pentunsa erittäin mallikkaasti. – Kantanarttuni Neenan Aava-tyttären synnytys oli muun muassa tavattoman helppo. Aava ei lainkaan petaillut tai läähätellyt, mihin olin aikaisemmissa synnytyksissä tottunut vaan aloitti supistelun yllättäin. Kävimme vielä illalla normaalisti lenkillä ja ainoa joka kiinnitti huomiotani, oli Aavan hieman matala kävelytyyli. Menimme sisälle ja noin puolen tunnin päästä tyttäreni huusi minulle, että nyt Aava synnyttää!

– Juoksin alakertaan ja olin heti valmiina tositoimiin. Aava synnytti ensimmäisen pennun synnytyslaatikon sijaan sohvalle, eikä se ensikertalaisena heti ymmärtänyt purra napanuoraa poikki. Autoin Aavaa katkaisemalla napanuoran, jonka jälkeen siirsin pennun synnytyslaatikkoon. Napanuora ei tihkunut lainkaan verta eikä sitä siksi tarvinnut sitoa. Seuraavat viisi pentua syntyivät ripeässä tahdissa ja vaivattomasti ja nyt napanuoran katkaisukin alkoi jo sujua Aavalta.

– Kaikki narttuni ovat suhtautuneet luontevasti minuun synnytysavustajana ja ovat luottavaisesti antaneet koskea pentuihinsa, kertoo Marjaana.

Tuula Hautalan nartut ovat myös suoriutuneet hyvin pentujensa hoidosta. – Edes leikattujen narttujen kanssa ei ole tullut ongelmia. Leikkauksen jälkeen ensimmäinen vuorokausi on tietysti ollut maidontulon kannalta huonompi kuin normaalisti synnyttäneellä nartulla, mutta muuten emojen suhtautumisessa pentuihin ei ole ollut ongelmia.


Kasvattajan rooli ensimmäisten päivien aikana

Tuula Hautala on pentujen ensimmäisen viikon ajan jatkuvasti kuuloetäisyydellä pennuista. – Nukun tuon ajan pentuhuoneessa, sillä se on mielestäni huomattavasti vaivattomampaa kuin kulkea toistuvasti makuuhuoneesta katsomaan että pennuilla ja emällä on kaikki hyvin. Ensimmäinen viikkohan on muutoin varsin vaivaton, koska pennut ovat emän todellisia silmäteriä ja se hoitaa niitä itsenäisesti ja keskittyneesti. Minun roolikseni jää katsoa päältä että kaikki sujuu, vaihtaa alusia ja punnita pennut aamuin illoin nähdäkseni että painot kehittyvät tasaisesti oikeaan suuntaan eikä kukaan jää jälkeen kehityksessä.

Marjaana Muntherinkin huomio keskittyy ensimmäisen viikon aikana pentujen kasvun tarkkailuun. – Suomenlapinkoirapentujen tulisi tuplata painonsa noin 7-10 päivän kuluessa syntymästä, Marjaana kertoo. – Vältän ylimääräistä hössötystä vaikka seuraankin pentujen elinvoimaisuutta ja tarkkailen tiiviisti emän toipumista synnytyksestä. Emä saa rauhassa hoitaa pentujaan ja itse olen vain sivustatarkkailijana mahdollisten ongelmien varalta.

Tuula Hautala on töistä lomalla pentujen ensimmäisen viikon ajan. – Paitsi että haluan olla yhtäjaksoisesti kuulolla pentuhuoneen suuntaan, myös muuta tekemistä tuntuu riittävän yllin kyllin. Pyykinpesukone pyörii jatkuvasti, sillä käytän pennuilla pestäviä alusia. Myös pennunottajilla riittää lukuisia kysymyksiä ja yhteydenpito heihin on tiivistä.

– Toisella viikolla menen tavallisesti töihin. Onneksi teemme mieheni kanssa sillä tavoin epäsäännöllistä työtä, että vain harvoin joudumme olemaan yhtä aikaa poissa kotoa. Pääsen itse töistä kun mieheni vasta lähtee töihin.

– Kun pennut alkavat liikkua, ne saavat tutustua yhä laajempaan elinpiiriin. Pennut pääsevät noin 3-4-viikkoisina pentuhuoneesta edemmäksi kun osoittavat olevansa siihen itse halukkaita.

– Kasvattajan rooli tulee kuluvien viikkojen aikana päivä päivältä merkityksellisemmäksi ja vie yhä enemmän aikaa, toteaa Marjaana Munther. – Käsittelen itse pentujani päivittäin niitä silittelemällä, juttelemalla niille paljon, totutan kynsien leikkaamiseen, karvan harjaamiseen, muihin ihmisiin ja eläimiin. Koen myönteisen elämänpiirin ja kokemusmaailman tärkeäksi pentujen kehitykselle.

– Kasvattajan tehtävä ennen pentujen luovutusikää on paitsi huolehtia pentujen fyysisistä tarpeista, myös olla se ihminen, jonka kautta pennut oppivat luottamaan ihmiseen, Tuula Hautala painottaa. – Tähän ikäkauteen panostamme pitämällä jälleen lomaa töistä pentujen täyttäessä viisi viikkoa. Töihin palaamme sitten kun pennut ovat muuttaneet omiin koteihinsa.

– Näinä viikkoina pennut opiskelevat mm. sisäsiisteyden alkeet. Pentujen touhut ovat tänä aikana aivan parhaimmillaan ja luonteiden hienosyiset piirteet alkavat näkyä yhä selkeämmin.


Emän maito ei enää riitä

Tuula Hautala aloittaa pentujen lisäruokinnan possun jauhelihalla, johon lisää emonmaidonvastikejauhetta ruuan hapattamiseksi. – Ensimmäinen pieni jauhelihapallero annetaan pennulle noin kolmen viikon iässä. Seuraavana päivänä pentu saa kaksi palleroa, kolmantena kolme ja neljäntenä neljä. Tästä eteenpäin pennut aterioivat neljästi päivässä.

– Etenemisaikataulusta ei pidetä kynsin hampain kiinni, jos pentujen mahat yhtään reagoivat lisäruokintaan kielteisesti. Masutarkkailu on käynnissä jatkuvasti lisäruokinnan alettua. Pian totuttamisvaiheen jälkeen Tuula alkaa sekoittaa jauhelihaan mukaan kermaviiliä.

– Jos kaikki menee hyvin, alan vajaan viikon päästä lisäruokinnan aloittamisesta pehmittämään ruuan joukkoon hiukan penturuokaa ja hiljalleen vaihdan suhteet niin, että noin 4,5 viikon iässä pennut syövät lähes yksinomaan teollista penturuokaa.

Marjaana Munther aloittaa lisäruokinnan silloin, kun pennut itse osoittavat kiinnostustaan emän ruokaa kohtaan. – Yleensä tämä tapahtuu noin 3-4 viikon iässä.

– Ensimmäiseksi pennut pääsevät maistelemaan raakoja jauhelihapalleroita ja myöhemmin liotettuna samaa laadukasta kuivaruokaa kuin emäkin. Mukaan lisään lorauksen Gefilus-piimää. Sekä pennut että emä syövät neljästi päivässä. Emän ravinnontarvehan on varsinkin ison pentueen kohdalla hyvin suuri sen tuottaessa maitoa pennuilleen.

– Viidennestä viikosta lähtien lisään pentujen ruokamäärää asteittain kun emä alkaa vähentää syöttökertoja. Pentujen terävät naskalihampaat alkavat tuolloin tuntua emän herkissä nisissä niin, että imetyksen ilot vähitellen vähenevät, toteaa Marjaana.


Pennun henkistä kasvua voi tukea

Marjaana Munther viihtyy hyvin pentujen seurassa. – Käsittelen ja leikin paljon pentujen kanssa ja ne saavat jossain vaiheessa tutustua myös perheemme kaneihin ja hevosiin. Pennut kulkevat mukanani aina kun ulkoilen pihalla, näin ne oppivat luontevasti seuraamaan ihmistä, Munther kertoo.

– Yhdessä oleminen ja pentujen sosiaalistaminen osaksi ihmislaumaa ovat mielestäni välttämättömiä pennun henkiselle kehitykselle. Ne luovat ennen kaikkea pohjan koiran ja ihmisen väliselle yhteistyölle, joten pentujen henkisen kasvun tukeminen on minusta yksi kasvattajan tärkeimpiä tehtäviä. Epäilen, että jollei koira leimaudu voimakkaasti ihmiseen ja koe häntä turvalliseksi hahmoksi jo ennen luovutusikää, ei koiralle jatkossakaan tule kovin suurta miellyttämishalua ja hyvää kontaktia omistajaansa. Koulutettavuus on se ominaisuus, joka tällöin kärsii eniten, pohdiskelee Munther.

Tuula Hautalan pennut elelevät varsin rauhaisaa eloa elämänsä 3-4 ensimmäistä viikkoa. – Kantelemme tosin kylläisiä, juuri nukahtamaisillaan olevia pentuja sohvalle kainaloomme nukkumaan television katseluajaksi. Todennäköisesti tämä sohvaköllöttely on suurempaa terapiaa kasvattajalle kuin pennulle, joka nukkuu sylissä tuhisten.

– Poistamme pentulaatikon etuseinän kun ne alkavat liikkua enemmän ja tarvitsevat lisää tilaa, mainitsee Tuula. – Tällöin pentujen liikkumatila kasvaa noin puolella. Kun pennut ovat valmiita edelleen laajentamana reviiriään, avaamme oven pentuhuoneesta ja naperoiset saavat tutustua yhä suurempaan maailmaan.

– Tässä vaiheessa pennut saavat tutustua myös perheemme muihin koiriin. Vanhemmat koiramme eivät tavallisesti ole kovin kiinnostuneita pennuista ja siksi ne vetäytyvät yläkertaan pentujen tavoittamattomiin. Nuorimmainen 1,5-vuotias narttu sen sijaan heittäytyy täysin rinnoin nauttimaan pentujen tuomasta leikkiseurasta.

– Vietän paljon aikaa pentujen kanssa. Leikin niiden kanssa pehmoleluilla ja palloilla. Mutta ettei elämä olisi pelkkää riehumista ja ilottelua, niitä pidetään myös runsaasti sylissä ja näin totutetaan pentu ihmisen läheisyyteen, tuoksuihin ja turvaan.

– Pentujen täytyy saada nukkua riittävästi. Ne tarvitsevat unta kehittyäkseen henkisesti tasapainoisiksi, Tuula muistuttaa. – Pennut tekevät kaikkea suurella intensiteetillä. Ne touhuavat tarmokkaasti ja myös väsähtävät hetkessä. Pentu voi uinahtaa leikin päätteeksi suoraan lattialle tai juosta pentuhuoneeseen nukkumaan. Sinne ei muilla koirillamme ole asiaa, se on pentujen oma rauhallinen paikka.

Tuula Hautala on asettanut kasvattamilleen koirille selkeän luonnetavoitteen. – Haluan pyrkiä kasvattamaan mahdollisimman rohkeita, luottavaisia ja avoimia amerikanakitoja. Tämän rodun perusominaisuuksiin kuuluu tietynlainen varautuneisuus, jota en halua entisestään lisätä. – Varautuneisuus on ja pysyy pennun perimässä, eikä se tietystikään katoa mihinkään vaikka pentu saakin kasvaa turvallisessa ympäristössä omien ihmistensä rakastamana. Luotan kuitenkin siihen että panostamalla pentujen varhaisvaiheisiin en ainakaan omalla toiminnallani voimista tuota taipumusta.

– Kaikille pidättyväisten rotujen pennuille varhainen sosiaalistaminen on hyvin tärkeää, Tuula korostaa. – Tästä syystä kutsumme kotiimme melko paljon vieraita. Haluan että ne oppivat jo varhain vieraiden ihmisten käsittelyyn, eivätkä vaivaannu koskettelusta. Toivon myönteisten kokemuksien johtavan myös siihen että pennut eivät myöhemminkään joudu epäilemään ihmisten olevan uhaksi itselleen. Ihmisen tulee pennun mielestä olla rauhallinen, turvallinen, varma, lempeä ja kiireetön hahmo.

– Keskimmäinen tuontikoirani on melko tyypillinen esimerkki koirasta, jolla oli ennen luovutusikää hyvin vähän ihmiskontakteja. Sen luonnetta on tästä syystä johtuen aina leimannut varautuneisuus kaikkea kosketusta kohtaan. Vaikka se onkin oppinut luottamaan omaan väkeensä, niin edelleenkään se ei nauti vieraan ihmisen rapsuttelusta, vaikka sen sietääkin.

– Tällaisen pennun kanssa esimerkiksi perushoitotoimenpiteiden opettelu on selvästi työläämpää kuin käsitellyn lajitoverinsa. Minusta oli surullista huomata kuinka 8-viikkoinen pentu selvästi pelkäsi sylissä oloa.

– Koiranpennun ensimmäiset viikot kasvattajan luona vaikuttavat mielestäni hyvin paljon siihen, kuinka itsevarma ja rohkea pennusta kehittyy, selvittää Tuula. – Jos pentu saa kasvaa turvallisessa ympäristössä ilman että sen pitää kokea toistuvaa turhaa stressiä ja painetta, se suhtautuu luontevammin ja tasapainoisemmin uusiin asioihin myös myöhemmin.

– Väitän että amerikanakitapennut kehittyvät luonteeltaan huomattavan epävarmoiksi ja pidättyväisiksi, jos niiden ihmiskokemukset rajoittuvat vain ruokakuppia kuljettavaan henkilöön, Tuula Hautala pohdiskelee. – Varsinkin tällaisessa suuressa ja voimakkaassa rodussa epävarmuus on ominaisuus, jota haluan ehdottomasti pyrkiä välttämään.


Ulkoilu pentujen kanssa

Amerikanakitoilla on jo pentuna vahva turkki ja siksi ne ovat moniin lyhytkarvaisempiin rotuihin verrattuna säänkestäviä myös talvisaikaan. – Kaikki pentueemme ovat syntyneet talvella ja vain lämpimän turkin ansiosta olemme pystymme ulkoilemaan pakkasillakin niiden kanssa, Hautala toteaa. – Ensimmäisen kerran piipahdamme pentujen kanssa pihalle noin neljäviikkoisina. Tällöin vain muutama minuutti ulkoilua riittää. Vähitellen pihakäyntien määrä lisääntyy päivittäin niin, että noin viisiviikkoisena ulkoilemme säännöllisesti ja pyrimme toimittamaan isommat tarpeet ulos. Tämä vaatii toki viitseliäisyyttä, sillä pihalle on mentävä aina syömisen, heräämisen ja leikkimisen jälkeen. Vaivannäön palkitsee ennen kaikkea se, ettei kakkoja juurikaan kerry sisälle ja pennunottajatkin ovat olleet tyytyväisiä kun pentu jo kotiin tullessaan on ymmärtänyt sisäsiisteyden perusteet.

– Isommat pennut saavat viettää ulkona enemmän aikaa ja leikkiä pihalla. Pentuhuoneemme ulko-ovi johtaa suoraan noin 1000 neliön aidattuun pihaan, joten pennut voivat halutessaan telmiä pihalla turvallisesti niin paljon kuin haluavat, sanoo Tuula.

Marjaana Muntherkin ulkoilee suomenlapionkoirapentujen kanssa säännöllisesti sään niin salliessa. – En tosin vie pentuja tuuliseen ja sateiseen säähän. Kesäpennut saavat luonnollisesti ulkoilla enemmän kuin talvipennut.


Ruokintatavat vaihtelevat

Kasvattajat ruokkivat pentujaan hyvin eri tavoin ja erilaisin valmistein. Osa vannoo tehdasvalmisteiden nimeen, osa nykyaikana varsin yleistyneeseen raakaruokintaan. Kunkin kasvattajan mielipiteet vaihtelevat pääosin sen mukaan, millä ruokinnalla he ovat onnistuneet kasvattamaan edellisistä pentueista niveliltään ja luustoltaan terveitä aikuisia. Jos kasvattaja on kelpuuttanut jalostukseen vain tervelonkkaisia koiria, mutta siitä huolimatta jälkeläisissä tulee esiin useita lonkiltaan sairaita pentuja, voi kasvattajan laatima ruokinta- ja liikuntaohje kaivata päivitystä paremmin rodun erityispiirteet ja kasvu huomioonottavaksi.

Kasvattajien tapa ruokkia alle luovutusikäisiä pentuja vaihtelee yksilöllisestä ruokintatavasta aina yhteiseen ”vellivatiin”. Kunkin pennun ruokkiminen omasta erillisestä ruokakupistaan vaatii kasvattajalta vaivannäköä, mutta se on ainoa tapa turvata kullekin pennulle kasvuun sopiva ruokamäärä. Nykyään on onneksi huomattavan harvinaista pitää pentujen edessä koko ajan saatavilla täysinäistä ruokakuppia, josta ne syövät silloin kun haluavat ja niin paljon kuin haluavat. Pentujen kehityksen kannalta ei ole hyväksi, jos ruokapöytä notkuu painostaan ja pennut syövät yli ravinnontarpeensa. Tieteellisestikin on jo osoitettu kasvuiän rajoittamattoman ruokinnan ja nivelten kasvuhäiriöiden väliset yhteydet.

Marjaana Munther ruokkii pentunsa yksilöllisesti. – Näin minun on helpompi tarkkailla, että kaikki saavat osansa. Olen aiemmin kokeillut myös yhteistä lautasta, mutta se ei mielestäni ollut toimiva systeemi siksi, että ahneimmat pennut rohmusivat ruokaa ylen määrin ja osa pennuista joutui tyytymään vähäisempään annokseen.

Tuula Hautala ruokkii pentunsa ensimmäisen lisäruokintaviikon ajan kukin erikseen. – Sen jälkeen ruokaa on tarjolla riittävän monesta kupista ja niin paljon, ettei ruuasta tarvitse tapella.


Eläinlääkärikäyntejä?

Terveet ja elinvoimaiset koiranpennut eivät välttämättä tule tutuksi eläinlääkäreiden kanssa. Aiemmin kun Suomessakin sallittiin korvien ja häntien typistäminen, käytettiin jo aivan pieniä pentuja eläinlääkäreiden vastaanotoilla näiden operaatioiden vuoksi. Tosin edelleenkin joiltain, mutta ei kaikilta, alle kolmen vuorokauden ikäisiltä pennuilta poistetaan takajalkojen kannukset. Tämän toimenpiteen suorittaa tavallisimmin eläinlääkäri, joka polttaa tai laittaa tikit poistosta syntyneeseen haavaan.

Osa kasvattajista käyttää pentunsa ennen luovutusikää eläinlääkärin tarkastuksessa, jonka yhteydessä pennut tavallisesti myös tunnistusmerkitään. Kaikki kasvattajat eivät kuitenkaan koe tarpeelliseksi tarkastuttaa pentuettaan, mikäli niissä ei ole epäilyksiä sairauksista tai kehityshäiriöistä. Tatuoinnin tai mikrosirun voivat laittaa myös Suomen Kennelliiton kouluttamat tunnistusmerkitsijät.

Marjaana Muntherin suomenlapinkoirapennuilta poistettiin aiemmin takajalkojen tuplakannukset. – Toimenpide näytti kuitenkin niin kivuliaalta pennuille, etten enää jatkossa aio leikkauttaa niitä rutiinisti. Ihmettelen jopa ettei kannusten poistoa ole kielletty tarpeettomana kipua aiheuttavana toimenpiteenä typistysten tavoin? Ymmärrän toki, että jos kannukset repeävät, ne tulee poistaa. Mutta miksi ne pitäisi leikata pennulta vain varmuuden vuoksi? Minulla on kaksi muutakin rotua kotonani eli pyreneittenkoira ja islanninlammaskoira, joilla tulee olla kaksoiskannukset eikä kannuksista ole ollut koirille koskaan mitään haittaa. Siksi en näe syytä, miksi suomenlapinkoiraltakaan täytyisi poistaa kannukset? Ehkä tässä asiassa on perimmäisenä syynä kuitenkin palvella vain ihmisen esteettistä silmää?

Munther ei myöskään ole toistaiseksi nähnyt tarpeelliseksi käyttää pentujaan eläinlääkärin tarkastuksissa sillä pennut ovat hänen omaan silmäänsä näyttäneet erittäin terveiltä ja elinvoimaisilta. – Kasvattajallahan on joka tapauksessa vastuussa pennuistaan, eikä eläinlääkärin todistus sitä miksikään muuta. Jos pennuillani ilmenee myöhemmin synnynnäiseksi luokiteltavia sairauksia, olen niistä korvausvelvollinen enkä edes halua vetäytyä vastuusta vedoten siihen, ettei eläinlääkäri tarkastuksessa kyennyt vikaa huomaamaan. Suomenlapinkoira on suhteellisen terve rotu, eikä tämän rotuisilla koirilla yleensä ole vakavia terveysongelmia. – Mikrosirutan pennut ennen luovutusta, Marjaana lisää.

Tuula Hautala on ottanut erilaisen tavan. Hän mikrosiruttaa ja rokotuttaa pentunsa parvoa vastaan pentuetarkastuksen yhteydessä.

– Useimmiten pyydän eläinlääkärin kotiini tarkastamaan pennut, sillä pentueen kuljettaminen eläinlääkärin vastaanottotiloihin, joissa käy myös tarttuvia tauteja sairastavia koiria, ei tunnu mitenkään houkuttelevalta vaihtoehdolta.


Hoito- ja ruokintaohjeet osa pentukauppaa

Pennunhoito-ohjeet ovat osa koirankauppaa ja niiden laatiminen kuuluu kasvattajan lakisääteisiin velvollisuuksiin. Marjaana kertoo antavansa ensimmäisen koiran hankkijoille huomattavasti tarkemmat ja yksityiskohtaisemmat ohjeet kuin sellaiselle ihmiselle, jolle on kertynyt jo runsaasti koirakokemusta. – Toki kaikille pennunostajille lähtee mukaan kattavat kirjalliset ohjeet joissa kerrotaan pennun hoidosta ja kasvatuksesta eri ikäkausina. Annan pääosin sellaiset ohjeet, jotka olen itse käytännön elämässä hyviksi todennut. Kirjallisten ohjeiden lopusta löytyy myös kattava viitekirjallisuusluettelo, joista voi löytää itselleen lisätietoa tai aloittaa vaikkapa harrastamisen koiran kanssa.

Tuula Hautala lähettää heti pentujen synnyttyä sähköpostitse ostajille pennunhoito-ohjeet.

– Uskon että pentuohjeet luetaan huolellisemmin silloin kun pentu ei vielä pyöri jaloissa. Toki tulostan nämä pentuohjeet myös kauppasopimuksen mukaan pentua haettaessa.

– Hoito- ja ruokintaohjeillamme on taipumusta laajentua pentue pentueelta, sillä sitä mukaa kun pentujen omistajat kyselevät asioita, lisään ne osaksi hoito-ohjetta. Kennelillämme toimii myös internetissä keskustelufoorumi, jossa kasvattiemme omistajat keskustelevat. Tuo foorumi palvelee varmasti etenkin uutta harrastajaa sillä jos jokin asia askarruttaa mieltä, niin palstalla kysymällä saa kasvattajan mielipiteen lisäksi todellista vertaistukea.


Opastusta elämäntielle

– Painotan pennunostajille erityisesti sitä, että amerikanakitapentu tarvitsee paljon rakkautta, mutta myös selkeät rajat. Sen täytyy hyväksyä ihminen lauman johtajaksi eikä uskoa pystyvänsä muuttamaan tätä asetelmaa. Opastan pennunottajia kohtaamaan nuoren koiran heittämän haasteen siten, ettei siihen vastata. Ihmisen pitää nostaa itsensä niin korkeaan asemaan koiran silmissä, ettei hänen arvolleen ole sopivaa alentua moukkamaiseen arvomittelöön. Dominanssiin pyrkivälle koiralle kaikki reaktiot jotka se saa esiin ihmisestä, ovat eräänlaisia palkkioita. Vaikka ihminen vain suuttuu, koira on onnellinen koska se on saavuttanut haluamansa: se on löytänyt omistajansa heikon kohdan ja siitä on hyvä jatkaa, Hautala toteaa.

– Haluan korostaa pennunottajille myös sitä, että amerikanakitoiden hoitotoimenpiteet suoritetaan aina kysymättä niihin lupaa koiralta. Tietystikään väkivaltaa ei tarvita, vaan toimenpiteet suoritetaan ainoastaan päättäväisesti, silloin ja siten kun omistaja haluaa. Ei ole järkevää totuttaa koiraa esimerkiksi siihen, että se kutsutaan luokse kun kynnet halutaan leikata. Tällöinhän koiralla on jo alun perin mahdollisuus valita tottelemattomuudella haluaako se tämän toimenpiteen tehtävän itselleen vai ei.

Marjaana Muntherin mielestä koira voi hyvin silloin kun sillä on selkeä ja johdonmukainen johtaja, johon koira voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. – Hyvä johtaja suojaa ja antaa turvan pennulle, eikä koskaan vie kaveriaan ”suden suuhun”. Johtajan luona on hyvä olla, sillä johtaja ei käyttäydy koskaan arvaamattomasti vaan haluaa ainoastaan hyvää laumansa jäsenille.

– Muistutan pennunottajia usein hyvän tapakasvatuksen tärkeydestä. Katsekontakti on yhteistyön peruselementti, josta kaikki koulutus ja kasvatus lähtee, siksi siihen tulee kiinnittää erityishuomiota koiran ollessa nuori. Kannattaa muistaa, ettei millään koiralla ole niin paljon vapauksia kuin hyvätapaisella ja hyvin käyttäytyvällä!


Iloa kasvattamisesta

Tuula Hautalan tapa panostaa pentueisiinsa käytännöllisesti katsoen koko vapaa-aikansa ja järjestää tarvittavat loma-ajat pentueiden mukaan on hänelle itselleen ainoa kuviteltavissa oleva tapa toimia kasvattajana.

– Täytyy myöntää, että minä yksinkertaisesti nautin niin paljon pentujen kanssa olemisesta, etten halua tuhlata niitä hetkiä olemalla poissa kotoa. Osittainhan tämä on silkkaa itsekkyyttä, mutta toisaalta yhdessäolosta hyötyvät myös pennut ja niiden tulevat omistajat. Kun kasvattaja viettää pentujen kanssa paljon aikaansa, hän pystyy tarkastelemaan niiden luonteita ja käyttäytymistä yksilöllisesti. Uskon, että tämä auttaa minua löytämään kullekin pennulle sopivimman mahdollisen kodin.

– Jos tekisin sillä tavoin säännöllistä työtä, että en voisi panostaa pentueiden hoitoon haluamallani tavalla, en lainkaan kasvattaisi koiria, Hautala toteaa. – Minusta on tärkeää tehdä asiat parhaaksi katsomallani tavalla ja luovuttaa pennut omiin koteihinsa varmana siitä, että olen tehnyt parhaani niiden varhaiskehityksen hyväksi.



Teksti: Salme Mujunen
Julkaistu Koiramme-lehdessä




Pääsivulle