Palveluskoirakoetuomarin arkea



Päivi Nietosvaara on omistanut koiria jo 36 vuoden ajan ja työskennellyt palveluskoirakoetuomarina vuodesta 1992 lähtien. Hänen ensimmäinen koiransa oli sekarotuinen Pia, jonka perimässä oli sekä suomenajokoiraa että beaglea.

– Seuraava koirahankintani kohdistui rotukoirapuolelle rottweiler Amiraan. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään ihanteellinen koulutettava laiskan luonteensa ja jatkuvien valeraskauksiensa vuoksi. Amiran käyttöominaisuudet olivat varsin olemattomat, sillä suurimman osan vuodesta se oli ns. perässä vedettävää mallia. Amira ei lainkaan vastannut mielikuvaa ihannekoirastani, siksi päädyin hankkimaan seuraavan koirani sellaisista linjoista joissa entuudestaan tiesin olevan hyviä käyttökoiria, Päivi kertoo.

Rottweilereiden kautta Nietosvaara on siirtynyt saksanpaimenkoiriin ja niistä edelleen bordercollieihin. – Nyt on vihdoin löytynyt koirarotu, joka sopii minulle. Vauhti ei lopu ikinä ja palveluhalukkuus on vertaansa vailla, Päivi iloitsee. – Koiraharrastuksen myötä ovat monet lajit tulleet tutuiksi minulle, mm. haku, jälki, viesti, suojelu, toko ja paimennus.



Hakeutuminen palveluskoirakoetuomariksi

– Kilpailin rottweilereideni kanssa palveluskoirien hakukokeessa aikana, jolloin haku oli Suomessa vielä melko uusi laji. Kisoihin osallistui tuolloin yleensä vain muutama koira ja nekin olivat tyypillisesti saksanpaimenkoiria. Minä olin hakenut hakuoppini Ruotsista ja kilpailin silloin harvinaisen rodun, rottweilerin, kanssa.

– Mielestäni arvostelu oli usein hyvin oudosti perusteltua. Silloin päätin, että ryhtymällä itsekin tuomariksi voisin päästä jotenkin vaikuttamaan arvostelun yleiseen tasoon.

– Sain tottelevaisuuden, haun ja jäljen arvosteluoikeudet vuonna 1992 ja vastaavaksi tuomariksi valmistuin 1995. Ylituomaripätevyyden minulle myönnettiin vuonna 2003, Nietosvaara kertoo.

– Tuomariura vastasi erittäin hyvin aikaisempaa mielikuvaani siitä eli odotukset osoittautuivat varsin realistisiksi, Päivi toteaa. – Pelkkä tuomarikurssin käyminen ei tokikaan vielä riitä oppirahoiksi, vaan koko ajan on päivitettävä omia tietojaan ja opiskeltava lisää. Minä osallistun jatkokoulutuksiin aina kun se vaan on mahdollista, sillä haluan pysyä ajan tasalla. Seuraan myös tiiviisti mitä kentällä ja maailmalla tapahtuu.

– Aktiivisimpina aikoina olen tuomaroinut lähes 20 koetta vuosittain, mutta nykyään tahti on vähentynyt noin viiteen vuosittaiseen arvosteluun. Olen aivan tarkoituksella vähentänyt tuomarointimääriä, sillä maatilamme työt ajoittuvat nekin melko tiiviisti PK-koekaudelle ja töllöin minun pitää keskittyä myös omien koirieni paimennuskoulutukseen.


Arvostelutehtävissä

– Palveluskoirakokeissa on raskainta arvostella silloin, kun on todella huono ilma. Kylmyys ja kova sade vaikeuttavat niin koirakoiden kuin tuomarinkin työskentelyä, Päivi kertoo. – Jos tuollaisena päivänä on paljon koesuorituksia, pitää aivan tosissaan keskittyä jotta jokainen koirakko varmasti saisi kattavan ja oikeudenmukaisen arvostelun. Tämä on asia, josta tuomari ei mielestäni koskaan saa tinkiä.

– Kilpailijat suhtautuvat yleisesti ottaen hienosti saamaansa kritiikkiin. Molemminpuolinen kunnioitus on se asia, joka jokaisen kokeeseen osallistuvan tulee omaksua ja ymmärtää. Tämä koskee tietysti paitsi kilpailijaa, niin luonnollisesti myös tuomaria. Onneksi vain harvoin tulee suoranaisia ylilyöntejä vastaan; kerran sain tappouhkauksen, mutta siinä kaikki, Päivi kertoo.

– On todella suuri ilo tuomaroida hyvin järjestetyissä kokeissa, Päivi kiittelee. – Järjestävällä yhdistyksellä ja toimihenkilöillä on suuri merkitys kokeen onnistumisen kannalta. Hyvin järjestetyissä kokeissa niin kilpailijan kuin tuomarinkin on miellyttävä suorittaa tehtävänsä.

– Kun kilpailijat tietävät mitä milloinkin tapahtuu ja toteavat järjestäjien hallitsevan asiansa, he voivat rauhassa keskittyä omaan suoritukseensa. Vastaavasti suorituspaikkojen järkevä valinta ja huolellinen ennakkosuunnittelu johtavat siihen, että kokeet voidaan viedä läpi kaikin puolin hyvässä hengessä. Tällöin osaavat koirakot onnistuvat ja ne joilla on epäonnea, epäonnistuvat siksi ettei koiran koulutustaso ollut vielä riittävä. Epäonnistumiset eivät koskaan saisi johtua järjestäjistä tai heidän toimistaan.

– Nykyään koejärjestelyissä tulee enää harvoin eteen sellaisia ongelmia, joita ei voisi koepaikalla korjata. Olen vain muutaman kerran törmännyt hieman liian lyhyeen hakurataan, turhan pieneen tottelevaisuuskenttään sekä siihen, ettei toimihenkilöitä ollut paikalla riittävästi, Päivi muistelee.

– On monia yhdistyksiä, joiden kokeisiin menen arvostelemaan suorastaan innosta hihkuen siitä syystä, että järjestelyt ovat aina erinomaiset. En kuitenkaan halua lähteä luettelemaan niitä, ettei joku hyvä kisapaikka vahingossakaan jäisi mainitsematta, Päivi sanoo. – Hyvän järjestäjän kokeen tunnistaa joka tapauksessa jo siitä että toimihenkilöt ovat ystävällisiä, avuliaita ja valmiita tarttumaan toimeen kuin toimeen.

– Minä arvostan niin kilpailijana kuin tuomarinakin sellaisia maastoja, joissa koira ja ohjaaja voivat turvallisesti liikkua, Päivi mainitsee. – Niiden ei tietystikään tarvitse olla helppoja ja maastomuodoltaan tasaisia, vaan maastot saavat olla vaativia ja koetella sekä koiran psyykettä että fyysistä kuntoa. Harjoittelen itse tavallisesti tosi vaikeissa maastoissa ja sen takia kisamaastot yleensä tuntuvatkin melko helpoilta.

– Tuomarina pidän erityisesti sellaisista hakumaastoista, joissa voin nähdä koiran suorituksen koko ajan. Se auttaa ennen kaikkea arvostelemaan suorituksen oikein. Jälkikokeissa puolestaan on tärkeää, että jana on hyvin merkitty ja selkeä.

– Periaatteessa kaikissa PK-tasoluokissa vaaditaan samanlaista osaamista, Päivi toteaa. – Luokathan palveluskoirakokeissa vaikeutuvat siten, että tehtäviä tulee aina vain lisää ja tämä vaadittavien asioiden määrä hankaloittaa suorituksia ihan riittävästi ilman että arvostellessa eroa tarvitsisi näennäisesti rakentaa lisää.

– Ykkösluokissa katson ohjaajavirheitä helpommin läpi sormien varsinkin jos virheellä ei ole vaikutusta koiran suoritukseen. Vaikka yleisesti ottaen on kyllä hyvä koettaa karsia ohjaajavirheitä pois jo alemmissa luokissa sillä jos niistä tulee rutiinoitunut tapa, on myöhemmin eroon pääsy huomattavasti vaikeampaa.

– Olen pääosiltaan ihan tyytyväinen nykyiseen PK-arvostelukäytäntöön, mutta koen että kehittävää olisi vielä hakukokeen eri osioiden painotuksissa, Päivi mietiskelee. – En voi sille mitään, mutta Suomen Mestaruuksia ratkottaessa tuntuu aina niin ikävältä, jos mestaruudet ratkeavat esineruudun perusteella. Itse kun näen asian niin, että hakukoiran ensisijainen tehtävä on pelastaa ihmishenkiä ja siksi nopeaa ja tehokasta etsintää tulisi arvostaa enemmän kuin kadonneiden esineiden löytämistä.

– Melko suurena epäkohtana koen nykyisin hakukokeessa tuomareiden halun takertua epäolennaisiin pikkuseikkoihin kokonaisuuden sijaan, Päivi toteaa. – Esimerkkinä voisin kertoa arvostelutulkinnan rullalla ilmaisevan koiran osalta. Oli aivan erinomaista kun sääntöihin kirjattiin tulkinta, että koiran saa kytkeä pannan sijaan myös valjaisiin. Tämähän on hyväksi ennen kaikkea koiralle, sillä kun näyttönaru kiinnitetään suoraan pantaan voi siitä aiheutua merkittäviäkin fyysisiä vammoja jos ohjaaja onnistuu kompuroimaan matkalla näytölle.

– Mutta kauan ei riemuni kestänyt, sillä pian tämän jälkeen tehtiin arvostelutarkennus ettei valjaita saisikaan pukea koiralle näytölle lähdettäessä, vaan jos valjaita käytetään ne pitää olla koiran päällä koko etsinnän ajan. Ja jokainen, joka on hakua harrastanut, tietää millainen turvallisuusriski on antaa koiran juosta hakuradalla valjaat päällä. Kiinnijäämisriski puskiin, pensaisiin ja maassa törröttäviin keppeihin on melkoinen ja kiinteissä valjaissa koira voi satuttaa itsensä pahastikin.

– Suomalaisessa PK-tuomarikoulutuksessa on varmasti vielä kehittämisen varaa, niin kuin kaikessa muussakin koulutustoiminnassa, Päivi mietiskelee. – Aivan kuten haemme koko ajan yhä parempia ja tehokkaampia koirankoulutustapoja, tulee tuomarikoulutuksenkin kehittyä ja tehostua entisestään. Uskon, että koulutuksesta vastuun kantavat tahot tekevätkin kaikkensa tuon asian eteen.


PK-koirista

– Minusta eri rodut ovat PK-kokeissa pelkästään rikkaus. Olisi hyvin tylsää arvostella vain yhtä tai kahta rotua, Päivi toteaa. – Jos arvosteltavakseni tulee rotu jota en ole ennen nähnyt, suhtaudun siihen uteliaana ja toiveikkaana. Toivon todella, että tuo koira onnistuu ja saa hyvät pisteet. Hyvä koira kun on hyvä oli rotu mikä tahansa.

– Ominaisuuksiltaan hyvä PK-koira on mielestäni energinen ja se tekee tehtävänsä halukkaasti ja täsmällisesti. Hyvät hermot ovat sille suorastaan kullanarvoinen asia.

– Jos kavennetaan lajisektoria hieman, niin voidaan todeta että hyvä hakukoira on hyvin ohjattavissa eli se noudattaa ohjaajan käskyjä ja etsii ohjaajan osoittaman alueen ilman, että lähtee omin luvin tutkimaan muita alueita. Toki tuollainen itsenäisesti työskentelevä koirakin voi olla tehokas ja löytää maalimiehet mutta jos ajatellaan tositilannetta, niin omaehtoisen koiran työskentelyn jälkeen voi olla vaikea hahmottaa mitkä alueet on oikeasti etsitty ja mitkä jääneet etsimättä. Kokeessa tiedetään aina että maalimiehiä on kolme, mutta tositilanteissa tilanne voi olla hyvinkin toisenlainen.

– Koulutuksellisesti tuo ohjattavuusvaatimus edellyttää todella paljon niin ohjaajalta kuin koiran psyykeeltäkin. On erittäin haasteellista saada koira risteilemään ohjaajan käskyjen mukaan ilman että se kadottaisi työskentelyintonsa ja tehonsa. Jos koira ei kestä tätä koulutusta, on sen käyttöominaisuuksissa heikkous jonka pitääkin tulla esiin koetilanteessa.


Ohjaajia on monenlaisia

– Hyvä ohjaaja tuntee hyvin koiransa ja tuo sen osaamisen kokeissa esille parhaalla mahdollisella tavalla, Päivi kertoo. – Hän opettelee ohjaamaan koiraansa vähäeleisesti ja täsmällisesti ja toimii niin, että koiran on helppo ymmärtää ohjaajaansa.

– Hyvä ohjaaja on myös reipas ja hyväntuulinen. Hän muistaa aina kiittää koiraansa, kun se suoriutuu tehtävästään hyvin, eikä myöskään epäonnistumisen hetkellä syytä koiraansa vaan mielummin ajattelee: "Jahans, emme osaa tätä vielä tarpeeksi hyvin, nytpä harjoitellaan lisää jotta asia saadaan tulevaisuudessa sujumaan". Hyvä ohjaaja ottaa aina huomioon myös kanssakilpailijat ja käyttäytyy rehdisti heitä kohtaan. Hän ei etsi syitä epäonnistumiseen säästä tai olosuhteista vaan ymmärtää, että koira ei ollut vielä valmis selviytymään sille asetetuista vaatimuksista.

– Onnistuneista suorituksista on aina ilo antaa hyvät pisteet. On mukava katsella harmonista suoritusta, jossa ohjaaja ja koira todella tekevät yhteistyötä, Päivi kiittelee. – Toisenlaisiakin tapauksia toki on. Joskus tekee todella pahaa katsella koiraa, joka pelkää aivan kuollakseen ohjaajaansa. Valitettavasti toisinaan ihmisen kunnianhimo voi mennä niin pitkälle ettei hän muista olevansa tekemisissä elävän eläimen kanssa, jota ei voi kohdella miten sattuu.


PK-kokeiden vaikutus jalostusvalintoihin?

– Valitettavasti valtaosaa palveluskoirarotuihin kuuluvista koirista jalostetaan nykyään enemmän näyttelymenestyksen kuin PK-menestyksen mukaan. Se ei ole lainkaan hyvä asia, Päivi toteaa. – Jos todella käytännössä haluttaisiin säilyttää koirien hyvät käyttöominaisuudet pitäisi näiden ominaisuuksien olla jalostuksessa etusijalla. Ja vasta jos käyttöominaisuuksiltaan hyviä koiria olisi valittavaksi asti, voisi myös ulkomuotokysymyksiä alkaa huomioida. Näin sanoessani tiedän, että olen kasvattajien joukossa tämän mielipiteeni kanssa vähemmistössä, mutta useat harrastajat ovat jo alkaneet ajatella kanssani samoin.

– On esitetty väite, jonka mukaan ominaisuudet eivät katoaisi mihinkään vaikka niitä ei jalostuskoirilta havainnoitaisikaan, eikä jalostuksessa erityisesti painotettaisi. Väitän, että näin ei ole. Esimerkiksi paimenlinjaisiin bordercolliepentuesisiin syntyy säännöllisesti myös sellaisia yksilöitä, joista ei ole paimenkoiriksi. Nämä onneksi karsiutuvat pois paimenkoirajalostuksesta, sillä niille ei ole mahdollista saavuttaa tarvittavia työnäyttöjä, jotka valikoisivat ne jalostuskäyttöön. Jalostukseen käytetään vain sellaisia koiria, jotka todella paimentavat ja varsinkin urosten kohdalla niiden käyttöominaisuudet ovat vielä keskimääräistä parempia. Jos pentuja teetettäisiin ilman koirien todellisten käyttöominaisuuksien havainnoimista, esimerkiksi pelkkään linjaan perustuen, voisi yksilö päästä jatkamaan sukua vaikka se ei itse paimentaisi lainkaan. Kasvattaja voisi kyllä kuvitella, että koska hänellä on työlinjainen koira niin se automaattisesti tarkoittaa että se on myös hyvä paimenkoira, vaikkei näin välttämättä olisikaan. Olettamukset eivät ole faktoja.

– Näistä luuloista, toiveista ja oletuksista on syntynyt myytti siitä että paimennusominaisuudet eivät katoa mihinkään, vaikka koira ei itse pääse paimentamaan. Kun ei tiedetä olisiko koirasta paimennustyöhön, voidaan kuvitella että siitä olisi.

– Todellisuudessa ei lainkaan voida tietää tekeekö kasvattaja oikean vain väärän valinnan ottaessaan koiransa jalostuskäyttöön, jos hän ei ole kouluttanut koiraansa paimentamaan ja todentanut siten sen työskentelykykyjä ja -haluja. Pelkkä testauskaan ei kerro vielä paljoakaan koirasta koska se kertoo vain sen, kiinnostaako koiraa ylipäätään paimennettavat eläimet. Ja useimpia koiria toki kiinnostaa nuo nopeasti liikkuvat lampaat, eikä koiran tarvitse tällöin olla edes paimenkoirarotuihin kuuluva koira. Vasta todellinen harjoittelu tuo esille koiran heikkoudet ja vahvuudet ja antaa jalostuksessa tarvittavaa tietoa.

– Tämä sama tilanne pätee myös muiden käyttökoirarotujen kohdalla. Jos rotua halutaan jalostaa palveluskoiraominaisuuksia painottaen, näitä ominaisuuksia voidaan parantaa ja vahvistaa vain jos käytettävissä on todellista tietoa näiden jalostuskoirien käyttöominaisuuksista. Pelkkä luulo ominaisuuksista ei ole riittävä ohjaamaan käyttökoirarotujen jalostusvalintoja.

– Koiranäyttelyt eivät kiinnosta minua lainkaan, en harrasta niitä koirieni kanssa, Päivi toteaa ykskantaan. – Näyttelyt eivät anna minulle mitään sellaista tietoa, mitä kaipaisin jalostusmielessä. Minulle tärkeintä on, että koirani ovat fyysisesti ja psyykkisesti terveitä ja tekevät hyvin sen työn, mihin ne on jalostettu. Kun siirrätän isoa lammaslaumaa peltolohkolta toiselle, ei turkin pituudella ole mitään merkitystä. Eikä kukaan kummastele koirani korvien asentoa sen kiitäessä hakurataa silmät onnesta kipinöiden.



Teksti: Salme Mujunen
Julkaistu Koiramme-lehdessä




Pääsivulle