Tottelevaisuuskokeiden ylituomari Marja-Leena Hituri:

Arvostan iloista suoritusta ja toivon rotujen kirjoa takaisin toko-kehiin



Marja-Leena Hituri ei ensimmäistä koiraa hankkiessaan tiennyt että ylipäänsä olisi olemassa rotuja, joista olisi tottelevaisuuskokeisiin ja niitä, joista ei siihen lajiin ehkä olisi. Ja hyvä niin, sillä hänen harrastuskaverikseen valikoitui tuolloin leonberginkoira Ramavans Momostatos, josta tuli myöhemmin Suomen ensimmäinen TVA-leonbergi.
– Onneksi kukaan ei todellakaan vaivautunut kertomaan minulle, ettei leonbergeistä ole tapana tehdä tottelevaisuusvaliota. Onnellisen tietämättömänä tästä asiasta minä vain kouluttelin koiraani, pohdiskelin paljon opettamiseen liittyviä asioita ja toteutin sitten näitä ajatuksia käytännössä. Ja niin kuin kaikki tiedätte, ajatuksen voima on yksi maailman suurimpia voimia!



Syntyy halu oppia lisää

– Leonbergilläni oli todella voimakas motivaatio tehdä töitä kanssani, Hituri kertoo. – Minä uskoin suuresti koiraani ja ihailin sen halukkuutta oppia kaikea uutta. Siksipä varmaan kävi niin, että juuri tuo koira teki minusta ihmisen, joka hurahti aivan yltiöpäisesti koirien koulutukseen.

– Kävin tuohon aikaan paljon tottelevaisuuskokeissa ja istuin usein kentän reunalla aivan viimeisiin hetkiin saakka seuraamassa koirakoiden suorituksia. Tuolloin tajusin, että minun pitää oppia vielä paljon asioita ymmärtääkseni, mistä koiran kouluttamisessa pohjimmiltaan on kysymys. Tuolla tiellä olen yhä edelleen.

– Minulle koiran opettaminen on ennen kaikkea elämäntapa, Hituri vakuuttaa. – Vietän lähes kaiken vapaa-aikani koirieni kanssa ja nautin siitä suunnattomasti. Vielä koskaan minua ei ole laiskottanut lähteä harjoituksiin.

– Koen uuden opettamisen aina miellyttävänä haasteena itselleni ja koiralleni. Tänä keväänä harjoittelimme uutena liikkeenä ryömimisen, koska se tuli mukaan pelastuskoirakokeisiin. Edelleenkin kahdeksanvuotias belgianpaimenkoira malinoisini Eloketun Bravuuri rakastaa aktiivista toimintaa, eikä se liiemmälti joudu kärsimään tekemisen puutteesta. Esimerkkinä kerrottakoon, että juuri tänään kävin sen kanssa niin viesti-, tottis- kuin hakutreeneissäkin ja puhtia löytyi näihin kaikkiin.


Huolellinen opettaminen on tärkeää

– Olen kahdeksan vuoden ajan käyttänyt kaiken uuden opettamiseen naksua eli operanttia ehdollistamista, Hituri kertoo. – Heti kun pentu tulee kotiin, alan monipuolisesti johdatella sitä yhteiseen elämäämme. Ellei kasvattaja sattumoisin ole jo ehdollistanut sitä naksuun, minä hoidan sen tässä kuntoon vaiheessa. Opetan koiralle myös kosketusalustan merkityksen ja irtoamisen lähellä olevaan pieneen ruutuun. Rättileikeillä vahvistan pennun saalisviettiä ja näiden leikkien avulla syvennän myös suhdettamme ja keskinäistä luottamusta toisiimme.

– Jaan aina kaikki opetettavat asiat niin moneen palaseen, kuin vain osaan ja harjoitutan koiralleni jokaisen palasen erikseen. Vasta tämän jälkeen ketjutan kokonaisuuden, jolloin siitä muodostuu kulloisenkin koeohjeen mukainen liike. Esimerkiksi tasamaanoudon opetan kahdeksassa eri vaiheessa.

– Harjoittelen tokoliikkeitä koirani kanssa pääsääntöisesti mahdollisimman vähissä häiriöissä, joka tarkoittaa käytännössä kotona sisällä treenaamista. Toki myöhemmin tulee myös aika, jolloin yhteistreenit kentällä ovat välttämättömiä, jotta koira oppii liikkeenohjaajan mukana oloon ja ryhmäliikkeisiin muiden koirien kanssa.

– Pyrin aina opettamaan pentukoiraani ns. matalassa vietissä ja palkitsemaan sitä makupaloilla. Minusta on tärkeää havaita koirani optimaalinen viretila uusien asioiden opetteluun, sillä vireen nostaminen tässä vaiheessa ainostaan vaikeuttaa sen omaksumiskykyä. Jo osatun asian palkitsemiseen käytän kyllä taisteluleikkiä, jolloin suoritukseen tulee mukaan intensiivisyys ja vauhti.

– En ole lainkaan pakotevastainen ihminen, Hituri kertoo. – En kuitenkaan käytä pakotteita opettamistilanteissa, vaan ainoastaan mikäli koirani kyseenalaistavat asemani lauman johtajana. Minulla on ollut aina vain uroskoiria, enkä ole koskaan sallinut niiden tappelevan keskenään. Koen, että minulla on laumanjohtajana oikeus ojentaa koiriani ja tämä oikeus on nimenomaan vain minulla, ei kenelläkään ulkopuolisella.

– Todennäköisesti haasteellisin opetettava toko-liike on minulle henkilökohtaisesti aina ollut kauko-ohjaus, sillä en ole koskaan panostanut riittävästi siihen, kuinka koirani siirtyvät seisomisesta istumaan, Hituri kertoo. – Kilpailijana minulle on myös ollut tähän saakka hyvin vaikeaa hahmottaa, onko koirani voittaja- ja erikoisvoittajaluokissa kokonaan ruudun sisällä vai ei? Nyt se on onneksi helpompaa, kun reunat päätettiin sääntöuudistuksen myötä merkitä 1.1.2006 alkaen. Tämä parannus on sekä kilpailijan että tuomarin etu, koska mielipide-eroja ei synny enää niin ailahtelevasti.


Kokeissa pääsee tehokkaasti irti arjesta

Marja-Leena asuu pohjoisen perukoilla Keminmaalla, jossa matkat kaupunkien välillä ovat pitkät. Kun Etelä-Suomessa kilpailijat moittivat 80 kilometrin kisamatkaa kohtuuttomaksi, voi pohjoisessa auton matkamittariin kertyä vaivatta 300 kilometriä yhteen suuntaan.

Pohjois-Suomessa TOKO-tuomareita on tätä nykyä vain kaksi. Maantieteellisesti heillä on noin puolet Suomen pinta-alasta hoidettavinaan, joten tuomaripula on Lapissa melkoinen.

– Kolmivuorotyöni teho-osaston sairaanhoitajana rajoittaa hyvin pitkälti mahdollisuuksia ottaa vastaan monia arvostelutehtäviä. Mutta silloin kun pääsen arvostelemaan tai kilpailemaan, nämä päivät todella auttavat pääsemään irti arjen aherruksesta. Koiraharrastus on erinomaista vastapainoa kiireiselle työlleni, Hituri toteaa.

Marja-Leena on toiminut tottelevaisuuskokeiden ylituomarina noin kymmenkunta vuotta. Koko tuon ajan hän on myös itse kilpaillut koiriensa kanssa. – Tavoitteenani on kilpailla jatkossakin ja pitää näin yllä tuntumaa myös kilpailijan kantilta katsoen. Myös palveluskoirakokeisiin osallistun aktiivisesti ja toiveissa siintää valionarvo mahdollisimman monesta eri PK-lajista.

– Arvostellessani tottelevaisuuskokeissa haluan käyttää riittävästi aikaa kuhunkin suoritukseen, Hituri kertoo. – On vain oikein ja kohtuullista, että kilpailija saa osakseen perusteellisen ja oikeudenmukaisen arvostelun. En itsekään halua joutua liukuhihnamaisen tuomaroinnin kohteeksi kokeessa, josta olen maksanut osallistumismaksun ja matkustanut mahdollisesti pitkänkin matkan koepaikkakunnalle.

– Pohjois-suomalainen tuomari ei saa paljoa kutsuja etelään arvostelemaan. Lähinnä taloudelliset syyt johtavat siihen, että etenkin tokon osalta yhdistysten resurssit ovat perin rajalliset tuottaa tuomareita arvostelemaan pitkien matkojen päähän. Tästä syystä tuomarointini ovat keskittyneet lähinnä pohjoisen alueelle, joten paikalliset koirat ovat tulleet tutuiksi niin kanssakilpaijoina kuin arvosteltavinakin.


Tuomaroinnista

Tuomarina toimiminen on muilta osiltaan vastannut hyvin Marja-Leenan ennakko-odotuksia ja mielikuvia, mutta yksi asia on kuitenkin aiheuttanut hämmennystä. – Kanssaharrastajat kun pitävät ja kohtelevat minua siviilissäkin ennen kaikkea toko-tuomarina. Tästä syystä olenkin jo jonkun aikaa sitten päättänyt, että kahta asiaa en mainitse ihmisille, jotka eivät minua entuudestaan tunne. Toinen on toimiminen tokotuomarina ja toinen on siviiliammattini. En mielelläni kuuntele vapaa-ajallani ihmisten sairaskertomuksia, enkä ole kovinkaan kiinnostunut kilpailijoiden selvityksistä siitä, kuinka joku toinen tuomari on jossain arvostellut ja mitä pisteitä hänen olisi tämän kilpailijan mielestä pitänyt antaa mistäkin suorituksesta.

Marja-Leenan mielestä mukavinta tuomaroinnissa on se, kun koirakosta selvästi näkyy että he ovat todella panostaneet koulutukseen, onnistuvat kokeeessa ja tuon työn voi siten palkita täysillä pisteillä. – Ikävintä puolestaan on se, kun ohjaaja on tyytymätön koiraansa. Välttämättä koiraparalle ei todellakaan ole edes opetettu asioita riittävän perusteellisesti ja silti ohjaaja sysää epäonnistumisen syyn yksin koiransa harteille. Sellainen on vastoin koko tottelevaisuuskokeiden perusajatusta, jonka mukaan lajin tavoitteena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa.


Arvostelusta ja kokeista

– Mielestäni alokasluokka on omalla tavallaan kaikkien vaikein arvosteltava, Hituri toteaa. – Koen, että on tärkeää antaa ensikertalaiselle kokeeseen tulijalle myönteistä ja kannustavaa palautetta vaikkei koirakko ehkä olisikaan vielä aivan valmis luokkansa vaatimustasoon nähden. Toisaalta arvostelun tulee olla sillä tavoin ehdotonta, ettei koirakko saavuta nousutulosta, jolleivat he ole siihen vielä taidoiltaan valmiita.

– Yksi vaikeimmista arvosteltavista liikkeistä on ylempien luokkien luoksetulo pysäytyksineen, Hituri pohdiskelee. – Ei ole helppoa määritellä, paljonko koira liikkuu käskyn jälkeen ja tulkita asia suhteessa käskynantohetkeen. Toinen mielestäni hankala arvosteltava on erikoisvoittajaluokan ruutuliike eli lähettäminen ensin kymmenen metrin päähän merkille ja siitä 25 metrin päähän ruutualueelle. Välillä on hankalaa määritellä, toteuttiko koira nimenomaan ohjaajan käskyä ja etenikö ohjattuun suuntaan vai liikahtiko vain. Siis menikö siitä sääntöjen mukaan piste vai kaksi?

Kokonaisvaikutus on tottelevaisuuskokeissa se palaute koirakon yhteistyöstä, jonka tuomari antaa arvostelun päätteeksi alokasluokassa, avoimessa luokassa ja voittajaluokassa. Arvosananan numeraalinen vaihteluväli on nollasta kymmeneen pisteeseen.

– Mielestäni nämä yhteistyöpisteet ovat tärkeät, koska siinä osiossa tuomarilla on vielä mahdollisuus sanoa jotain rakentavaa koirakolle, vaikka itse suoritus ei olisikaan mennyt ihan nappiin. Joskus kaipaisin tätä palautemahdollisuutta myös erikoisvoittajaluokkaan, Hituri toteaa.

– Arvostellessani kokonaisvaikutusta ajattelen sitä ns. taiteellisena vaikutelmana. Tarkkailen ensisijaisesti koiran reaktioita ja tunnetilaa. Jos koira tekee liikkeet iloisesti häntä heiluen ja pitää yhteyttä ohjaajaansa koko kokeen ajan, se voi ansaita täydet pisteet vaikka suorituksessa olisi useitakin teknisiä virheitä ja suoranaisia kömmähdyksiä. Ohjaajan karkea äänenkäyttö ja vihainen asenne vie yhteistyöpisteitä väistämättä alas, Hituri toteaa.

Jokaisessa tottelevaisuuskokeen liikkeessä arvosteluun kuuluu osaltaan tuomarin oma näkemys ihanteellisesta suorituksesta. Vaikka säännöt ovat samat kaikille ja tuomareiden arvostelun pohjana on nimenomaan nämä yhteisesti sovitut säännöt, on näkemyseroja silti aina. Tältä ei voida täysin välttyä kun kyseessä on arvostelulaji joka ei pohjaa pelkiin fysikaalisesti mitattaviin ilmiöihin kuten suorituksen pituuteen tai nopeuteen.

– Kympin seuraamisessa on kohdillaan paitsi tekninen osuus, myös tekemisen fiilis. Parhaimmillaan ohjaaja toteuttaa liikkeenohjaajan käskyt luontevasti kävellen. Ohjaajan kädet liikkuvat normaalisti käynnin tahdissa, eivätkä jäykisty epänormaalisti paikoilleen. Koira puolestaan säilyttää koko seuraamisen ajan virheettömän seuraamispaikkansa ja katkeamattoman kontaktin. Koiran tulee ilmentää työskentelyssään myös iloisuutta ja täsmällisyyttä. Ohjaajan tulee antaa ulkopuolisille sellainen vaikutelma, että tuo suoritus on miellyttävä sen molemmille osapuolille. Tällöin yleisökin voi nauttia suorituksesta.

– Pyrin tuomarina aina ajattelemaan koeolosuhteita kilpailijan näkökannalta katsottuna. En koskaan tee tuomarina sellaisia ratkaisuja, joihin en itse olisi kilpailijana tyytyväinen. Perusajatuksenani on, että koirakoille täytyy antaa mahdollisuudet onnistua, eikä järjestelyillä saa pyrkiä provosoimaan koirakoiden epäonnistumista. Eihän siinä esimerkiksi ole mitään järkeä, että kansallisista kokeistamme tehdään ajattelemattomasti olosuhteiltaan huomattavasti vaikeammat kuin mitä kansainvälisissä kokeissa koskaan on koskaan ollut.

– Vain harvoin kilpailijat uskaltavat olla avoimesti eri mieltä arvostelustani, Marja-Leena toteaa. – Toisinaan kuitenkin joku on kokenut tarvetta alkaa kehässä selittämään, miksi se ja tämä liike ei tänään onnistunutkaan. Kehänarujen ulkopuolella on kyllä joskus tultu kyselemään tarkennusta arvosteluuni, Hituri kertoo.

– Ymmärtääkseni kilpailijat pitävät minua kohtuullisen tiukkana tuomarina. Ja tiedän, että jotkut ohjaajat ovat olleet myös tyytymättömiä arvosteluuni, jolloin he ovat ns. äänestäneet jaloillaan ja pidättäytyneet jatkossa tulemasta arvostelemiini kokeisiin. Tämä on toki surullista järjestävän yhdistyksen rahakirstua ajatellen, mutta omatuntoni on silti puhdas arvosteluiden osalta. En voi arvostella vastoin omia näkemyksiäni ja tehdä päätöksiä, jotka rikkoisivat oikeudenmukaisuuskäsityksiäni vastaan.

– Me olemme täällä pohjoisessa tottuneet siihen, että tottelevaisuuskokeet on aina hyvin järjestetty. Ja sekin on aivan itsestäänselvyys, että täkäläisillä tuomareilla on jokaisessa luokassa aina käytettävissään liikkeenohjaaja. En ole koskaan arvostellut kokeessa, jossa alokas- tai avoimessa luokassa ei olisi liikkeenohjaajaa, enkä aio vastaisuudessakaan sitä hyväksyä. Minusta liikkeenohjaaja on ennen kaikkea kilpailijan etu, sillä tuomarilla on täysi työ selvitä arvostelustaan ilman että huomio täytyy jakaa toisenkin tehtävän hoitamiseen.

– Liikkeenohjaajalla on tottelevaisuuskokeissa hyvin merkittävä ja vastuunalainen tehtävä, Hituri mainitsee. – Minä annan yleensä aina liikkeenohjaajalle täyden työrauhan. Hän saa keskittyä omaan tehtäväänsä ja minä puolestani keskityn omaani.

– Minkäänlaisia kikkailuja en tuomarina hyväksy. Näitä on kaikki sellaiset viritelmät, joissa koirakon onnistumisen mahdollisuuksia koetetaan heikentää, esimerkkinä vaikkapa seuraamisen lopettaminen yleisöön päin kehänauhojen viereen tai ylimääräiset merkit vaikeuttamassa suorituksia.


Ihannesuoritus

– Arvostelussani nopeus ei koskaan ole ollut synonyymi iloiselle suoritukselle. Koska minulla itselläni on ollut suuria jättirotuja niin uskon kyllä tietäväni, miltä näyttää kun pyreneittenmastiffi menee ruutuun iloisesti. Pystyn vertaamaan tätä suoritusta keskikokoisen koiran nopeaan mutta ilottomaan suoritukseen. Niissä on selvä ero, Hituri toteaa.

– Yleisesti katsottuna toivoisin nykyistä enemmän kiinnitettävän huomiota myös ohjaajien asenteisiin. Millä tavoin he toimivat koiriensa kanssa ja käskyttävät niitä? Missä on tekemisen ilo ja myönteinen asenne? Missä se riemu yhteistyöstä koiran kanssa?

– On surullista katsoa, kun jopa maajoukkueen ohjaajilla tuntuu olevan kaikki maailman murheet hartioillaan kun he kävelevät tokokehässä apaattisesti maahan tuijottaen, Hituri hämmästelee.

Hyvä toko-ohjaaja on Marja-Leenan mukaan ennen muuta ahkera harjoittelija, mutta hän myös rakastaa koiraansa ja antaa koiralleen hyvän vanhuuden luonaan. Koiria ei tule Hiturin mukaan kohdella tunteettomina kilpailuvälineinä, joista luovutaan vain koska halutaan parempi tilalle, vaan niitä pitää arvostaa niiden itsensä vuoksi.

– Hyvä toko-ohjaaja käyttää enemmän aikaa harjoituksen suunnitteluun kuin itse harjoitukseen. Tällainen ohjaaja ei epäreilulla tavalla vaadi koiralta mitään, mitä ei ole sille opettanut. On tärkeää, että koira voi kaikissa tilanteissa luottaa ohjaajaansa ja hänen harkintakykyynsä.

– Hyvän toko-ohjaajan tunnistaa myös siitä, että hän viettää paljon aikaansa koiransa kanssa siten että molemmat osapuolet nauttivat yhdessäolosta. Olemisen lomassa koiran opettaminen tapahtuu kuin varkain, joka päivä vähän jotain ja vaikkapa useasti päivässä pienen pieni tuokio. Työn ei tarvitse olla hikistä puurtamista, se voi olla myös iloista yhdessä touhuamista.

– Hyvän toko-ohjaajan tunnusmerkki on myös, että vaatii itseltään huomattavasti enemmän kuin koiraltaan, Hituri painottaa. – Hän muunmuassa harjoittelee itse kävelemään luontevasti seuraamisliikkeessä eikä keskity vain koiransa seuraamisen hiomiseen.

– Mielestäni koiralle tulee pääsääntöisesti opettaa paljon enemmän asioita, kuin mitä tottelevaisuuskokeessa nykyisellään vaaditaan, Hituri sanoo. – Tokoliikkeet ovat sinällään liian yksitoikkoisia, että niissä voisi sellaisenaan pitäytyä. Tärkeänä pidän sitäkin, ettei koiran totteleminen saa rajoittua vain kehänarujen sisäpuolelle, vaan tuon osaamisen tulisi kantaa paljon pidemmälle.

Kun Hiturilta kysytään puolestaan hyvän toko-koiran ominaisuuksista, hän listaa omasta mielestään muutaman tärkeimmän asian. – Koiran tulee olla ennenkaikkea fyysisesti terve ja luonteeltaan sikäli moitteeton, että se suhtautuu normaalisti normaaliin elämään. Hyvällä tokokoiralla on henkistä joustokykyä, se on valmis oppimaan uusia kuvioita juuri silloin kun isännällä on aikaa. Se kykenee myös ottamaan unet auton takaosassa tai kehänarujen vieressä, jos tilanne sitä vaatii. Se ei mietiskele valeraskauksiaan, eikä kotona olevaa juoksunarttua ja sille on yhdentekevää, missä paikassa perheen muut jäsenet seisovat kisapaikalla. Hyvä toko-koira on siten luonteeltaan aivan tavallinen koira.

– Toki sen osaamisen eteen on tehty paljon työtä ja sillä on hyvä ohjaaja, jolla on asenne kohdallaan, Hituri korostaa.


Tuomarikoulutuksen kriteerejä tiukemmiksi?

– Kun pohdin nykyisiä tuomarikoulutuskriteerejä, olen sitä mieltä että tuomariksi hakeutuvalla ihmisellä tulisi olla huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta tokoilemisesta kuin mitä tänä päivänä vaaditaan, Hituri mietiskelee. – Mielestäni hänellä pitäisi olla kilpailukirjassa merkinnät kolmesta erikoisvoittajaluokan ykköstuloksesta itse kouluttamallaan koiralla.

– Kilpailijana olen valitettavasti joutunut toteamaan, että osa meistä tuomareista on jo niin vieraantunut itse asiasta, ettei aina ole mahdollista sääntöjen mukaan päätellä, mistä pistemenetykset itse asiassa johtuvat. Voihan toki olla myös niin, että olen itse pudonnut junasta, vaikka koetankin ahkeralla kilpailemisella päivittää näitä tietoja, Hituri pohtii myös omaa toimintaansa kriittisesti.

– Jos minulla olisi valta päättää tottelevaisuuskokeiden sääntömuutoksista, muuttaisin alokasluokan luoksepäästävyyden kehän ulkopuolella tehtäväksi ja sijoittaisin sen juoksuntarkastuksen yhteyteen. Eli aivan niin kuin palveluskoirakokeissa on nykyisin tapana.

– Tässä yhteydessä täytyy myös todeta, että viimeisimmän sääntöuudistuksen alokasluokan hyppyä en vieläkään ymmärrä. Mitä sillä ajettiin takaa ja miksi se haluttiin muuttaa nykyisen kaltaiseksi? Ja olinko minä todella mukana muovaamassa näitä sääntöjä osallistuessani tuomareiden neuvottelupäiville, jossa näitä käsiteltiin? Tuo uudistus sai päivillä tuomareilta vahvan kritiikin osakseen, mutta ilmeisen turhaan, sillä tuomariston ääni sivuutettiin täysin.


Tulevaisuuden kapeneva kuva

– Minusta on hyvin surullista, että tottelevaisuuskokeiden rotuvalikoima on niin huomattavassa määrin kaventunut näiden parinkymmenen vuoden ajan, jotka olen ollut kuvioissa mukana. Monestihan tästä ilmiöstä syytetään myös meitä tuomareita. Syitä on varmasti löydettävissä niin kiristyneestä arvostelusta kuin erikoisvoittajaluokan vaatimustason nostamisestakin. Aiemmin valioksi päästiin voittajaluokasta, nykyisin luokkaa ylempää.

– Ajattelen nyt kaiholla leonbergiäni, pyreneittenmastiffiani ja sarplaninacia. Mahtaisinkohan enää tänä päivänä saada niitä tottelevaisuusvalioksi näillä säännöillä ja tällä arvostelulinjalla? Siitäkin huolimatta että tieto kouluttamisesta on lisääntynyt aivan valtavasti niistä ajoista, joilloin nuo koirat valionarvonsa ansaitsivat. Missähän lienee on kaiken tämän kehityksen ydin ja lopullinen tavoite, Hituri pohtii.



Teksti: Salme Mujunen
Julkaistu Koiramme-lehdessä




Pääsivulle