TOKO-tuomareiden näkemyksiä



Tottelevaisuuskokeet vetävät tänä päivänä pariinsa paljon innostuneita harrastajia. TOKO on lyönyt itsensä läpi suurten joukkojen harrastuslajina. Siitä kertoo erinomaisesti myös tämän vuotisten yksilö- ja joukkue SM-kilpailuiden keräämä ennätyksellinen osallistujamäärä.

Seuraavassa kolme tottelevaisuuskokeiden ylituomaria Riitta Räsänen, Marja Ala-Nikkola ja Marja-Leena Hituri kertovat tunnelmiaan lajin nykytilasta ja kehityksestä. He kaikki ovat paitsi kokeneita tuomareita, myös kilpailleet koiriensa kanssa yltäen Suomen tottelevaisuusvalion arvoon.



Hakeutuminen tuomariksi

Riitta Räsäsen mielessä kypsyi ajatus hakeutua tuomarikurssille hänen koulutettuaan koiransa Pikin TOKO-valioksi. – Päätin pyrkiä kurssille heti kun sellainen vaan järjestettäisiin. Olin saanut kaikissa käymissäni kokeissa hyvin miellyttävän vaikutelman siitä, että tuomarit olivat järjestään mukavan leppoisaa porukkaa.

– Vielä liikkeenohjaajana toimiessani minusta tuntui että tuomarityö olisi jokseenkin rentoa puuhastelua. Tiesin, miten pitäisi arvostella ja minulla oli varma käsitys siitä, kuinka asiat hoituisivat.

– Totuus on kuitenkin usein tarua ihmeellisempää. Mielikuva tuomaritehtävistä ei lainkaan vastannut aiempaa mielikuvaani siitä. Tajusin vasta tuomariksi valmistuttuani, kuinka suuri vastuu tuomarilla todellisuudessa on hänen astuessaan kehään. Sääntöjen ja arvostelutekniikoiden soveltaminen käytäntöön ei ollutkaan niin helppoa kuin miltä se aiemmin kehän reunalta katsoen näytti ja kuulosti. Eikä se ole helppoa vieläkään, Riitta vakuuttaa.

Marja Ala-Nikkolan ajatus tuomariuralle ryhtymisestä tuli myös omien koirien koemenestyksen innoittamana. – Halusin laajentaa näkemystäni tästä lajista ja saada siihen perspektiiviä myös toisesta suunnasta. Aika pian liikkeenohjaajakoulutuksen jälkeen aloin odottaa seuraavaa tuomarikurssia, jolle hain ja jolta valmistuin vuonna 2003. Tuomariura vastasi hyvin Marjan aikaisempaa mielikuvaa siitä.

Tuomaritehtävät ovat vastanneet hyvin myös Marja-Leenan Hiturin ennakko-odotuksia, mutta yksi asia on aiheuttanut hänelle suurta hämmästystä. – Kanssaharrastajat pitävät ja kohtelevat minua siviilissäkin ennen kaikkea toko-tuomarina. Tästä syystä olenkin jo jonkun aikaa sitten päättänyt, että kahta asiaa en enää mainitse ihmisille, jotka eivät minua entuudestaan tunne. Toinen on toimiminen toko-tuomarina ja toinen on siviiliammattini sairaanhoitajana. En mielelläni kuuntele vapaa-ajallani ihmisten sairaskertomuksia, enkä ole kovinkaan kiinnostunut kilpailijoiden selvityksistä siitä, kuinka joku tuomari on jossain arvostellut ja mitä pisteitä hänen hänen olisi pitänyt tämän kilpailijan mielestä antaa.


Tuomaroidessa pääsee tehokkaasti irti arjesta

Marja-Leena Hituri asuu pohjoisen perukoilla Keminmaalla, jossa välimatkat ovat pitkät. Kun Etelä-Suomessa kilpailijat moittivat 80 kilometrin kisamatkaa vallan kohtuuttomaksi, voi pohjoisessa auton matkamittariin kertyä yhdeltä kisareissulta 300 kilometriä suuntaansa.

Pohjois-Suomessa TOKO-tuomareita on tätä nykyä vain kaksi. Maantieteellisesti heillä on noin puolet Suomen pinta-alasta hoidettavinaan, joten tuomaripula on Lapissa melkoinen.

– Kolmivuorotyöni teho-osaston sairaanhoitajana rajoittaa mahdollisuuksiani ottaa vastaan kovin paljoa arvostelutehtäviä. Mutta aina kun pääsen arvostelemaan tai kilpailemaan, irtaudun todella arjen aherruksesta. Koiraharrastus on erinomaista vastapainoa työlle. – Pohjoissuomalaiset tuomarit eivät saa paljoakaan kutsuja etelään arvostelemaan. Lähinnä taloudelliset syyt johtavat siihen, että etenkin tottelevaisuuskokeiden osalta yhdistysten resurssit ovat hyvin rajalliset kutsua tuomareita arvostelemaan pitkien matkojen päähän. Tästä syystä tuomarointini ovat keskittyneet pohjoiseen ja paikalliset koirat ovat tulleet tutuiksi niin kanssakilpaijoina kuin arvosteltavinakin. Marja-Leena on toiminut tottelevaisuuskokeiden ylituomarina jo noin kymmenen vuoden ajan.

Marja Ala-Nikkolalle kertyy noin kymmenkunta koetta arvosteltavaksi vuosittain. - Pieni tunnistettavuusongelma syntyi taannoin, kun muutin Tampereelta Espooseen ja sukunimeni muuttui naimisiinmenon myötä Varviosta Ala-Nikkolaksi. Sain useita puheluita, joissa koejärjestäjät vasta hetken puhuttuaan hoksasivat pyytävänsä arvostelemaan sittenkin ihan tutun ihmisen, Marja naurahtaa.

Riitta Räsäsen kalenteriin on tälle vuodelle buukattuna toistakymmentä TOKO:a ja niiden lisäksi yksi liikkeenohjaajakurssi ja muutama TOKO:n koetoimitsijakurssi. – Viikonlopputyöni rajaa mahdollisuutta lupautua tuomaritehtäviin ja siksi joudun valitettavan usein kieltäytymään minulle tarjotuista arvostelutehtävistä.


Parasta ja ikävintä antia

Marja-Leena Hiturin mielestä mukavinta tuomaritehtävissä on se kun suorituksesta selvästi näkyy että koirakko on panostanut koulutukseen, he yhdessä onnistuvat ja tuon työn voi palkita täysillä pisteillä. Riitta Räsänen nauttii myös nähdessään koirakoiden onnistuneita suorituksia. – On palkitsevaa huomata nykyisten koulutusmetodien aikaansaama kehitys huomattavasti koiraystävällisempään suuntaan. Ohjaajilla on nykyään käsissään hyvin iloisia ja tottelevaisia koiria. Vaikka aiemminkin koirat olivat tottelevaisia, ne eivät välttämättä olleet kovin iloisia ja vapautuneita tehdessään suorituksia. Me kaikki tiedämme kuinka erilaisia koulutusmetodit olivat parikymmentä vuotta sitten. Tänä päivänä tottelevaisuuskoulutuksessa pureudutaan huomattavasti syvemmälle koiran halun ja motivaation ytimeen eikä niinkään tyydytä siihen, että se suorittaa vain tiettyjä toimintoja käskystä.

Marja Ala-Nikkolasta on erityisen mielissään kun samat koirakot tulevat yhä uudelleen hänen kehäänsä arvosteltavaksi. - On hienoa saada seurata heidän kehitystään ja siirtymistä luokissa ylöspäin.

Kolikolla on aina myös toinen puoli. Tuomarointi ei ole pelkkien onnistuneiden suorituksien palkitsemista kympeillä, kun ympärillä pyörivät hymyilevät kisajärjestäjät ja aurinko kurkistelee vienosti pilvien takaa.

Ikävintä Marja-Leenan mielestä kokeissa on, jos ohjaaja osoittaa tyytymättömyyttään koiralleen. – On hyvin epäoikeudenmukaista nähdä että koiralle ei ole opetettu asioita riittävän perusteellisesti ja silti ohjaaja sysää epäonnistumisen syyn yksin koiransa harteille. Sellainen on vastoin koko tottelevaisuuskokeiden perusajatusta, jonka mukaan lajin tavoitteena on opettaa koiralle miellyttävää ja hallittua käyttäytymistä ja ohjaajalle oikeaa ja asiallista koiran käsittelytaitoa.

Riitta kokee raskaaksi nähdä pettynyt kilpailija, jolle vasta koekehässä selviää koulutuksessa tehdyt suuret perusvirheet. Ne, jotka olisi pitänyt karsia pois jo huomattavan ajoissa koulutusohjaajien valvovien silmien alla.

Marjasta tympäisevintä on tähän ollut ennen kaikkea erityisen huonot sääolosuhteet. – Kaikista ikävin sää sattui erääseen iltakokeeseen jossa arvostelin syyspimeällä tihkussa ja viimassa. Ja kokeen jälkeen ajoin yöllä yli kaksi tuntia kotiin aivan kammottavassa hernerokkasumussa.

Marja-Leena peräänkuuluttaa sekä tuomarina että kilpailijana tietynlaista rentoa kiireettömyyttä. – Arvostellessani tottelevaisuuskokeissa haluan käyttää riittävästi aikaa kuhunkin suoritukseen, Hituri kertoo. – On pelkästään oikein ja kohtuullista, että kilpailija saa osakseen perusteellisen ja oikeudenmukaisen arvostelun. Varmastikaan kukaan meistä ei halua joutua liukuhihnamaisen tuomaroinnin kohteeksi kokeessa, josta on maksanut osallistumismaksun ja matkustanut mahdollisesti pitkänkin matkan koepaikkakunnalle.


Oikeudenmukainen arvostelu vaatii keskittymistä

– Alokasluokka on mielestäni omalla tavallaan kaikkien vaikein arvosteltava, Hituri toteaa. – On tärkeää antaa ensikertalaiselle kokeeseen tulijalle myönteistä ja kannustavaa palautetta vaikka koirakko ei ehkä olisikaan vielä aivan valmis luokkansa vaatimustasoon nähden. Pisteytyksen täytyy toisaalta olla sillä tavoin ehdotonta, ettei pari saavuta ykköstulosta jolleivät he ole vielä valmiita luokkanousuun.

Riitta Räsänen painottaa alokasluokasta lähtien perusasennon osaamista ja tarkkuutta. – Säännöissä lukee, että arvostelussa otetaan huomioon luokkien väliset vaikeusasteet, joten arvostelu kiristyy ylöspäin mentäessä. Alempien luokkien liikkeet ovat hyvin tärkeitä, sillä ne valmistavat osaamisen perustaa, jolle kaikki ylempien luokkien haasteelliset liikkeet rakentuvat. Vain sen päälle, minkä opetat alusta alkaen osissa oikein, voit myöhemmin liittää lisää yksityiskohtia.

– Alokasluokan koirakolta en vaadi osaamiseen vielä kovinkaan paljoa hienosäätöä, Marja Ala-Nikkola toteaa. – Toki alokasluokkaan osallistuakseen koiran on oltava ohjaajansa hallinnassa siten, ettei sitä tarvitse houkutella luokse kesken kokeen. Koeuran aloittamisen kriteeriksi on mielestäni soveliasta valita sellainen suoritusvarmuus, että kahden minuutin paikkamakuu onnistuu hyvin todennäköisesti.

– Koiran ohjaajan tulee pääpiirteittäin osata koesäännöt, jotta hän ymmärtää mitä kokeessa saa tehdä ja mitä ei. Kokeeseen on joskus uskaltauduttava ensimmäistä kertaa, eikä kilpailukynnystä tule nostaa liian korkealle. Omalta osaltani en halua kasata liikaa paineita tälle ensimmäiselle koekäynnille.

– Yksi vaikeimmista arvosteltavista liikkeistä on ylempien luokkien luoksetulo pysäytyksineen, Hituri pohdiskelee. – Ei ole helppoa määritellä, paljonko koira liikkuu käskyn jälkeen ja tulkita asia suhteessa käskynantohetkeen. Toinen mielestäni hankala arvosteltava on erikoisvoittajaluokan ruutuliike eli lähettäminen ensin kymmenen metrin päähän merkille ja siitä 25 metriä sivuun ruutualueelle.

Räsäsenkin mielestä erikoisvoittajaluokan ruutuunlähettäminen on varsin haastava arvosteltava. – Kympin ja nollan suoritukset ovat helppoja, mutta kaikki siltä väliltä vaativat todella tuomarin tarkkaavaisuutta.

Marja Ala-Nikkolan mukaan kimuranteinta arvostelussa on kun kehässä tapahtuu jotain sellaista, jota ei ole ennen kohdalle sattunut. – Tällöin täytyy vain viheltää peli poikki ja tutkia hetki sääntökirjaa, Marja toteaa.


Kokonaisvaikutus

Kokonaisvaikutus on tottelevaisuuskokeissa se numeraalinen ja suullinen palaute koirakon yhteistyöstä, jonka tuomari antaa arvostelun päätteeksi alokas-, avoimessa - ja voittajaluokassa. Arvosanan vaihteluväli on nollasta kymmeneen pisteeseen.

– Kokonaisvaikutus on tärkeä siksi, että siinä osiossa tuomarilla on mahdollisuus sanoa jotain rakentavaa koirakolle, vaikka itse suoritus ei olisikaan mennyt ihan nappiin. Kaipaisin tätä palautemahdollisuutta myös erikoisvoittajaluokkaan, Hituri toteaa.

– Arvostellessani kokonaisvaikutusta ajattelen sitä ns. taiteellisena vaikutelmana. Tarkkailen ensisijaisesti koiran reaktioita ja tunnetilaa. Jos koira tekee liikkeet iloisesti häntä heiluen ja pitää yhteyttä ohjaajaansa koko kokeen ajan, se voi ansaita täydet pisteet vaikka suorituksessa olisi useitakin teknisiä virheitä ja suoranaisia kömmähdyksiä. Ohjaajan karkea äänenkäyttö ja vihainen asenne vievät yhteistyöpisteitä väistämättä alas, Hituri toteaa.

– Kokonaisvaikutuksen pisteytykseen vaikuttaa minulla ensisijaisesti koiran ja ohjaajan välinen yhteistyö ja se millainen kuva siitä välittyy, mainitsee Riitta Räsänen. – Erityisen positiivista on nähdä sellainen tilanne että vaikka koira tekisi kehässä virheen se uskaltaa yhä iloisesti, väistelemättä ja paineistumatta lähestyä ohjaajaansa. Siitä näkee että koiran ja ohjaajan välit ovat kunnossa myös kehän ulkopuolella.

Marja Ala-Nikkola tarkkailee kokonaisvaikutusta varten koiran ja ohjaajan välistä yhteistyötä. – Kuinka mielellään koira tottelee ja miten se käyttäytyy liikkeiden aikana ja niiden välissä? Vaikka koiralla olisi osaamattomuuden vuoksi suuriakin tarkkuusongelmia liikkeissä, voi kokonaisvaikutus silti olla korkea. Jos taas koira suorittaa liikkeet teknisesti virheettä, mutta apaattisesti ja pakonomaisesti, ei kokonaisvaikutus nouse korkealle.

Marja on tyytyväinen, ettei kokonaisvaikutuksesta tarvitse antaa arvosanaa enää erikoisvoittajaluokassa. – Jos koirakoita on kymmenen ja koe suoritettaan liike kerrallaan siten että jokaisen liikkeen jälkeen poistutaan kehästä, on hyvin vaikea saada muodostettua kokonaiskuvaa kaikista osa-alueista ja pisteyttää suoritus.

Riitta Räsänen sen sijaan kaipaisi mahdollisuutta antaa myös erikoisvoittajaluokassa luontevasti palautetta kokonaisvaikutuksen muodossa. – Vaikkei pisteitä nykyisellään voikaan antaa, niin silti mainitsen aina toisinaan kommentteja parin yhteistyöstä myös erikoisvoittajaluokassa.


Ihannesuoritus

Tottelevaisuuskokeissa sääntökirja määrittelee karkeasti ottaen suoritusten ihanteet. Mutta koska kyseessä on arvostelulaji, on ihannesuorituksien tulkinnassa jonkin verran myös tuomarikohtaisia näkemyseroja. – Minun arvostelussani nopeus ei koskaan ole synonyymi iloiselle suoritukselle. Koska itselläni on ollut suuria jättirotuja niin uskon kyllä tietäväni, miltä näyttää kun pyreneittenmastiffi menee ruutuun iloisesti. Pystyn vertaamaan tätä suoritusta keskikokoisen koiran nopeaan mutta ilottomaan suoritukseen. Niissä on selvä ero, Hituri toteaa.

– Yleisesti katsottuna toivoisin nykyistä enemmän kiinnitettävän huomiota myös ohjaajien asenteisiin. Millä tavoin he toimivat koiriensa kanssa ja käskyttävät niitä? Missä on tekemisen ilo ja myönteinen asenne? Missä riemu yhteistyöstä koiran kanssa? TOKO:n perimmäinen tarkoitus ei valitettavasti aina näy suorituksissa.

– On surullista katsoa, kun jopa maajoukkueen ohjaajilla tuntuu olevan kaikki maailman murheet hartioillaan kun he kävelevät tokokehässä apaattisesti maahan tuijottaen, Hituri hämmästelee.


Hyvä seuraaminen

– Kympin seuraamisessa on kohdillaan paitsi tekninen suoritus myös tekemisen fiilis eli tunnetila, Hituri selvittää. – Ohjaajan tulee kävellä luontevasti ja hänen kätensä liikkua normaalisti käynnin tahdissa. Kädet eivät saa jäykistyä paikoilleen. Koiran tulee puolestaan säilyttää koko seuraamisen ajan virheetön seuraamispaikka ja katkeamaton kontakti.

– Koiran työskentelystä tulee välittyä iloisuus. Jos suorituksesta huokuu vaikutelma, että sekä ohjaaja että koira nauttivat suoritusta tehdessään, se on hyvin korkeatasoinen. Tällaista seuraamista voivat ihaillen katsella niin tuomari kuin yleisökin.

– Kympin seuraamisessa kaikki yksityiskohdatkin ovat laadukkaita – koira ottaa iloisesti, nopeasti ja tarkasti myös perusasennot, Riitta Räsänen selvittää. – Mielestäni hyvä lisä suorituksessa on sekin, jos koira vaihtaa juoksuosuudella askellajinsa nopeampaan. Tällöin ohjaajan juoksu on todella juoksua, eikä vain näennäisjuoksua korostettuine polvennostoineen.


Kilpailijan suhtautuminen arvosteluun

– Vain harvoin kilpailijat ovat kehässä tohtineet olla avoimesti eri mieltä arvostelustani, Marja-Leena toteaa. – Kehänarujen ulkopuolella on saatettu rohkaistua ja tulla kysymään tarkennusta johonkin yksityiskohtaan.

On outoa, kun aina toisinaan joku kokee tarvetta alkaa kehässä selittämään, miksi se ja tämä liike ei tänään onnistunut. Selityksethän eivät millään tavoin vaikuta arvosteluun, sillä tuomari antaa arvionsa vain siitä, mitä kehässä itse näkee.

– Ymmärtääkseni kilpailijat pitävät minua kohtuullisen tiukkana tuomarina, Hituri sanoo. – Ja tiedän myös, että jotkut ohjaajat ovat olleet siten tyytymättömiä arvosteluuni, että he äänestävät jaloillaan ja pidättäytyvät tulemasta arvostelemiini kokeisiin. Tämä on toki harmillista järjestävän yhdistyksen rahakirstua ajatellen, mutta omatuntoni on silti puhdas. En voi enkä halua arvostella vastoin omia näkemyksiäni ja tehdä päätöksiä, jotka rikkoisivat oikeudenmukaisuuskäsityksiäni vastaan.

– Kilpailijat eivät pääsääntöisesti ole kovin kriittisiä omien suoritustensa suhteen, vaan tarkastelevat tekemisiään omien subjektiivisten näkemysten mukaan. He tuntuvat toisinaan pettyvän kun pisteitä ei tulekaan näiden ylioptimististen odotusten mukaan, Riitta Räsänen kertoo. – Kilpailijat kuitenkin yleensä ottavat kritiikin varsin fiksusti vastaan ja kuuntelevat palautteen. Kommentoin suorituksia kohtuullisen kattavasti, sillä se on mielestäni kilpailijan etu. Miten muuten he tietäisivät, mitä parannettavaa suorituksessa on ja kuinka tekeminen tällä hetkellä poikkeaa ihanteesta, Riitta kysyy. – Ja minun on kyllä myönnettävä, että välillä on vaikeaa suhtautua niihin kilpailijoihin, jotka eivät jaksa kuunnella neuvoja. Muutaman kerran joku on jopa kivahtanut antaessani numeroiden lisäksi suullista palautetta.

Marja Ala-Nikkolan mukaan tokoilijat suhtautuvat hyvin saamaansa kritiikkiin. – Joistakin ohjaajista näkee että ovat kanssani eri mieltä, mutta kukaan ei ole ainakaan toistaiseksi alkanut väittelemään kehässä. Eikä siitä tietysti olisi mitään hyötyäkään. Jotkut kilpailijat ovat jälkeenpäin antaneet palautetta, että oli pelkästään hyvä kun huomautin jostain asiasta jota he eivät ole itse aiemmin havainneet.

– Jos jokin asia jää suorituksen jälkeen askarruttamaan voi minulta tulla kysymään selvitystä, en laita sitä lainkaan pahakseni, Marja kannustaa.


Koejärjestelyistä

– Me olemme täällä pohjoisessa tottuneet siihen, että tottelevaisuuskokeet on järjestetty hyvin, Hituri kertoo. – Ja sekin on aivan itsestäänselvyys, että täkäläisillä tuomareilla on kaikissa luokissa aina käytettävissään liikkeenohjaaja. En ole koskaan arvostellut kokeessa, jossa alokas- tai avoimessa luokassa ei olisi liikkeenohjaajaa, enkä aio vastaisuudessakaan sitä hyväksyä. Minusta liikkeenohjaaja on ennen kaikkea kilpailijan etu, sillä tuomarilla on täysi työ selvitä arvostelustaan ilman että huomio täytyy jakaa toisenkin tehtävän hoitamiseen.

– Liikkeenohjaajalla on tottelevaisuuskokeissa hyvin merkittävä ja vastuunalainen tehtävä ja siksi annan yleensä aina liikkeenohjaajalle täyden työrauhan. Hän saa keskittyä omaan tehtäväänsä ja minä puolestani keskityn omaani.

– Minkäänlaisia kikkailuja en tuomarina hyväksy, Marja-Leena painottaa. – Niitä ovat kaikki sellaiset viritelmät, joilla koetetaan heikentää koirakon onnistumisen mahdollisuuksia, esimerkiksi vaikkapa seuraamisen lopettaminen yleisöön päin kehänauhojen viereen tai ylimääräiset merkit erikoisvoittajaluokassa. Pyrin tuomarina aina tarkastelemaan koeolosuhteita kilpailijan näkökannalta katsoen. En koskaan tuomarina salli sellaisia ratkaisuja, joihin en itse olisi kilpailijana tyytyväinen. Perusajatuksenani on, että koirakoille täytyy luoda onnistumisen edellytykset, eikä järjestelyillä pyritä provosoimaan epäonnistumisia. Eihän esimerkiksi siinä ole mitään järkeä, että kansallisista kokeistamme tehdään ”kikkailemalla” olosuhteiltaan huomattavasti vaikeammat kuin kansainvälisistä.

Riitta Räsäsen mielestä järjestävällä yhdistyksellä ja kokeen toimihenkilöillä on suuri vaikutus kokeen kulkuun. – Pitäessäni koetoimitsijakursseja painotan aina yhteistyön, tiedonkulun ja tieto-taidon merkitystä. Kun kokeessa toimihenkilöt tietävät mitä ja miten asiat tehdään, saadaan koe sujumaan ripeästi ilman suurempia mokailuja.

– Ongelmia seuraa tavallisesti lause: ”Näin meillä on aina tehty”. Se, että jotain on iät ajat tehty tietyllä tavalla, ei takaa että tuo tapa olisi sääntöjenmukainen. Rutiineihin pidättäytyminen ja periaatteellinen muutosvastarinta ovat pahimmat jarrut asioiden kehittämiseksi parempaan suuntaan, Riitta toteaa.

– Järjestelyiden kannalta ongelmallisia ovat kilpailijoiden ja tuomareiden huomiotta jättäminen. Koejärjestäjät saattavat unohtaa yhteydenoton tuomariin sopiakseen esim. kokeen alkamisajasta tai tiedustellakseen kuinka kauan tuomarilta kuluu tiettyjen luokkien arvosteluun. Aikataulun ei ole hyvä olla liian tiukka, mutta ei toisaalta liian löysäkään.

– Sekä kilpailijana että tuomarina on mieluisaa saada osakseen ystävällistä ja asianmukaista kohtelua. Puitteiden ei tarvitse olla prameat tai mitenkään erityisloistokkaat, kunhan ne ovat asialliset ja sääntöjenmukaiset. Yleisesti ottaen rauhallinen ympäristö ja levolliset olosuhteet takaavat hyvän mielen ja onnistuneen kokeen, Riitta kertoo.

– Vasta kokemus koejärjestelyistä tuo toimintaan varmuutta, Marja Ala-Nikkola selvittää. – Jos yhdistyksessä on edes yksi henkilö joka hallitsee käytännön toimet, ei suurempia ongelmia yleensä synny. Ja jostainhan se kokeiden järjestäminen on aloitettava, jotta kokemus alkaa karttua. Virheitä ei kannata liikaa pelätä, jokainen niitä joskus tekee.

– Liikkeenohjaajan rooli on erityisen tärkeä sekä tuomarin että kilpailijan kannalta katsoen. Hyvän liikkeenohjaajan työskentely on vähän kuin siisteys; olennaisen tärkeä vaikkei sitä huomaa, ennen kuin se puuttuu. Hyvä liikkeenohjaaja on kokeen todellinen sydän ja todella painonsa arvoinen kultaa, Marja kiittelee.

Vain harvoin tottelevaisuuskokeet epäonnistuvat järjestelyiden osalta aivan tyystin. – Minun osalleni on vain kerran osunut tällainen koettelemus, Riitta Räsänen muistelee. – Näin jälkikäteen asia jo naurattaa, mutta koepäivänä ei ollut aihetta edes pieneen hymyyn. Moneen otteeseen halusin hypätä autoon ja ajaa takaisin kotiin.

– Koe pääsi alkamaan liki 45 minuuttia myöhässä, sillä järjestäjä ei ollut laittanut tikkua ristiin kokeen järjestelyjen suhteen. Järjestäjä oli myös nimenomaan pyytänyt että aloittaisimme erikoisvoittajaluokalla. EVL:ään osallistui yksi koirakko, mutta paikalla ei ollut ainuttakaan avustavaa koiraa, vaikka sääntöjen mukaan ryhmäliikkeissä täytyy olla vähintään kolme osallistujaa. Kun tämä asia selvisi järjestäjille, he lähtivät etsimään koiria pitkin kyliä. Koe saatiin vihdoin ja viimein lopulta käyntiin. Ihmeekseni huomasin jossain vaiheessa, että kehäsihteeri muuntui kesken kokeen yhtäkkiä kilpailijaksi ja joku yleisöstä kirjasi sillä aikaa pisteitä papereihin. Olipa uskomaton koe kaikkiaan!

– Annoin koejärjestelyistä melko painavaa kirjallista ja suullista palautetta heti tuoreeltaan. En ole lainkaan yllättänyt siitä, että nuo järjestäjät eivät ole minua enää toista kertaa kutsuneet arvostelutehtäviin, Riitta naurahtaa.


Hyvä toko-ohjaaja

Hyvä toko-ohjaaja on Marja-Leena Hiturin mukaan ennen kaikkea ahkera harjoittelija mutta hän myös arvostaa ja rakastaa koiraansa niin että antaa sille hyvän vanhuuden luonaan. – Koiria ei tule koskaan kohdella tunteettomina kilpailuvälineinä, joista luovutaan vain siksi että halutaan parempi tilalle. Hituri ajattelee asiaa kokonaisuutena syvällisesti eikä suostu sokaistumaan palkintojen jaon hetkellisestä säihkeestä siten, että hyväksyisi oikeutuksen epäeettisiin valintoihin.

– Hyvä toko-ohjaaja käyttää enemmän aikaa harjoituksen suunnitteluun kuin itse harjoitteluun. Tällainen ohjaaja ei vaadi koiralta mitään, mitä ei ole sille opettanut. On tärkeää, että koira voi elämänsä kaikissa tilanteissa luottaa ohjaajansa harkintakykyyn.

– Hyvän toko-ohjaajan tunnistaa myös siitä, että hän viihtyy koiransa seurassa niin että molemmat osapuolet nauttivat yhdessäolosta. Tällaisen olemisen lomassa koiran opettaminen tapahtuu kuin ohimennen, joka päivä mutta vähän kerrallaan. Koulutuksen ei tarvitse olla hikistä puurtamista, se voi olla myös iloista yhdessäoloa.

– Hyvä toko-ohjaaja vaatii itseltään huomattavasti enemmän kuin koiraltaan, Hituri painottaa. – Hän muun muassa harjoittelee itse kävelemään luontevasti seuraamisliikkeessä eikä keskity vain koiransa seuraamisen hiomiseen.

– Hyvä toko-ohjaaja pystyy rakentamaan heikkolahjaisestakin koirasta toimivan, Marja Ala-Nikkola vakuuttaa. – Ja sama pätee toisinpäin, huono toko-ohjaaja pilaa vaivatta lahjakkaankin koiran.

Ohjaajan tulee olla ennen muuta itsekriittinen. Hänen täytyy suunnitella harjoitukset etukäteen ja analysoida jälkikäteen kriittisesti, menikö kaikki niin kuin piti. Hyvän koirankouluttajan perustaitoihin kuuluu tuntea oma koiransa ja osata lukea sitä.

– Jos koesuoritus joskus epäonnistuu, hyvä ohjaaja pyrkii selvittämään syyt miksi koira teki väärin ja katsoo sitten peiliin etsiäkseen ja löytääkseen sieltä syyllisen. Ja jollei hän itse keksi ongelmaansa ratkaisua, hän menee toisen harrastajan juttusille ja yhdessä he selvittävät eteen tulleen haasteen.


Hyvä toko-koira

Hituri listaa mielestään tärkeimmät hyvän toko-koiran ominaisuudet. – Koiran tulee olla ennen kaikkea fyysisesti terve ja luonteeltaan sikäli moitteeton, että se suhtautuu normaalisti tavalliseen elämänmenoon. Hyvällä toko-koiralla on henkistä joustokykyä, se on valmis oppimaan uusia kuvioita juuri silloin kun isännällä on aikaa. Se kykenee ottamaan unet auton takaosassa tai kehänarujen vieressä, eikä stressaannu turhasta. Se ei mietiskele valeraskauksia, eikä kotona olevaa juoksunarttua ja sille on yhdentekevää, missä paikassa perheen muut jäsenet seisovat kisapaikalla. Hyvä toko-koira on luonteeltaan kaikkiaan aivan tavallinen, hyvähermoinen koira.

– TOKO-koiran taitojen rakentamiseen on tietysti tehty paljon työtä koska sillä on toivottavasti hyvä ohjaaja, jolla on asenne kohdallaan, Hituri korostaa.

– Hyvä toko-koira tekee mielellään työtä ohjaajansa kanssa, Riitta Räsänen selvittää. – Sen tekemisessä on iloisuutta, vauhtia, tarkkuutta ja palveluhalukkuutta. Oikein opetettuna se pystyy ilmentämään näitä ominaisuuksiaan vapautuneesti ja itseään säästelemättä.

Tottelevaisuuskokeissa menestymistä ei yleisesti ottaen pidetä jalostusvalintoja ohjaavina tekijöinä lukuun ottamatta joitakin erityisesti käyttöominaisuuksia painottavia kasvattajia, kuten esimerkiksi työlinjaisia bordercollieita kasvattavaa Tending-kenneliä.

– Kasvattaminen on tietysti oma taiteenlajinsa, enkä tiedä millä kaikilla kriteereillä narttujen omistajat viime kädessä suorittavat urosvalintojaan, sanoo Marja Ala-Nikkola. – Kun olen itse hankkimassa koiraa, minua kyllä kiinnostaa enemmän nimenomaan koemenestys kuin ulkomuotoseikat. Arvostan itse tottelevaisuuskokeiden tuloksia hyvinkin korkealle. Tokossa pärjännyt koira on todistettavasti yhteistyökykyinen ja -haluinen ja pystyy toimimaan ihmisen kanssa. Sillä on keskittymis- ja oppimiskykyä, jonka lisäksi se on riittävän hyvähermoinen toimimaan häiriön ja paineen alla. Eikö tällainen koira ole ilo omistaa?


Tuomarikoulutuksen kriteerejä tiukemmiksi?

– Kun pohdin nykyisiä tuomarikoulutuskriteerejä, olen sitä mieltä että tuomariksi hakeutuvalla ihmisellä tulisi olla huomattavasti enemmän omakohtaista kokemusta lajista kuin mitä tänä päivänä vaaditaan, Hituri mietiskelee. – Mielestäni tällaisella henkilöllä tulisi olla kilpailukirjassa merkinnät vähintään kolmesta erikoisvoittajaluokan ykköstuloksesta itse kouluttamallaan koiralla.

– Kilpailijana olen valitettavasti joutunut toteamaan, että osa meistä tuomareista on jo niin vieraantunut itse asiasta, ettei aina ole mahdollista sääntöjen mukaan päätellä, mistä pistemenetykset itse asiassa johtuvat. Voihan toki olla myös niin että olen itse pudonnut junasta, vaikka koetankin ahkeralla kilpailemisella päivittää näitä tietoja, Hituri pohtii myös omaa toimintaansa kriittisesti.

Marja Ala-Nikkola koki tuomarikoulutuksen hyvin intensiiviseksi kokonaisuudeksi. – Kurssilla arvosteltiin tuomarikokelaiden suorituksia monella eri tavalla ja koulutuksessa annettiin myös hyviä eväitä tulevalle tuomarinuralle. Marjan mielestä tuomarikurssille on tällä hetkellä riittävän korkeat vaatimukset. – Ja jos joiltain osin kurssille pääsee helposti, niin myös kurssin aikana tapahtuu karsintaa, Marja vakuuttaa.

– Suomalainen tuomarikoulutus on Riitta Räsäsen mielestä laadukasta. – Kukaan ei pääse vähällä, eikä voi oikoa sieltä missä aita on matalin. Kurssin vetäjillä on myös ”kiikunkaakun”-tapausten suhteen selkärankaa sanoa ei.


Säännöt mallillaan

– Jos minulla olisi valta päättää tottelevaisuuskokeiden sääntömuutoksista, muuttaisin alokasluokan luoksepäästävyyden kehän ulkopuolella tehtäväksi ja sijoittaisin sen juoksuntarkastuksen yhteyteen. Eli aivan niin kuin palveluskoirakokeissa on nykyisin tapana.

– Ja täytyy myös todeta, että viimeisimmän sääntöuudistuksen alokasluokan hyppyä en vieläkään ymmärrä. Mitä muutoksella ajettiin takaa ja miksi se ylipäänsä haluttiin vaihtaa nykyisen kaltaiseksi? Ihmetystä herättää ennen kaikkea se, että olinko minä muka todella mukana muovaamassa näitä sääntöjä osallistuessani tuomareiden neuvottelupäiville, jossa näitä käsiteltiin? Tuo uudistus sai päivillä tuomareilta vahvan kritiikin osakseen, mutta ilmeisen turhaan, sillä tuomariston ääni sivuutettiin täysin.

Riitta Räsänen ei suuremmin pidä keltaisen ja punaisen kortin mukaan tulosta, eikä myöskään arvosta sitä tyyliä, jolla säännöt tuodaan julki. – Kaiken, miten ja millä perusteilla kehässä arvostellaan, tulisi olla sääntökirjassa. Jos tuomarit tekevät yhteisesti arvosteluun ja liikesuorituksiin liittyviä sopimuksia, ne eivät käytännössä aina pädekään tai jopa muuttuvat matkalla. Asiat tapahtuvat hitaasti ja väärässä järjestyksessä; kentällä alkaa hulina ja pulina, ollaan epätietoisia uusista tuulista… eivätkä tuomarit ole aina tässä asiassa hullua hurskaampia.

– Asioiden saama järjestys ei ole vain suomalaisten vika, sillä kun soppaa on hämmentämässä niin moni maa silloin kun puhutaan kansainvälisistä säännöistä. Sääntöjä tulisi ylipäänsä vääntää uuteen uskoon huomattavasti harvemmin ja tehdä se silloin ajatuksella. Mieluummin kaikki kerralla ja rauhoittaa sitten kenttä toimimaan.

Marja Ala-Nikkola muuttaisi muutamaa nykyistä sääntöä ja liikettä. – Alokasluokan hyppy, jossa koira jää seisomaan esteen toiselle puolen, on mielestäni vaikeampi kuin avoimen luokan hyppy jossa koira istuu hypättyään. Se ei ole oikein loogista. Lisäksi voittajaluokan ruudun sääntö, jossa liike nollautuu automaattisesti, jos koira menee maahan ruudun ulkopuolella, on mielestäni liian tiukka. Erikoisvoittajaluokkaan se sääntö kyllä sopii hyvin.

Marja kokee myös tulevan doping-säännön perin liioitteluksi. – Tottelevaisuuskokeen perustarkoitus on mitata koiran hallittavuutta, taitoa ja yhteistyötä ohjaajansa kanssa. Näitä lajin kannalta olennaisimpia asioita kuten taitojen kehittymistä, ei voi dopingilla parantaa. Tuntuu aivan uskomattomalta että kroonista sairautta poteva koira, joka lääkityksellä on täysin oireeton, ei saisi enää vuoden alusta osallistua tokoon. TOKO ei ole fyysisesti lainkaan rasittava laji, vaan se testaa enemmän koiran henkisiä kykyjä ja koulutettavuutta.
TOKO:a voisi urheilulajien puitteissa verrata shakin pelaamiseen, palveluskoiralajeja triathloniin ja vinttikoirakilpailuja satasen pikamatkoihin. Herää kysymys, onko nämä lajit aivan samalla viivalla määriteltäessä doping-asiaa oikeudenmukaisesti?


Tulevaisuuden kapeneva kuva

Riitta Räsänen kaipaa kovasti 1980-lukua siinä suhteessa, että silloin rotujen kirjo oli tottelevaisuuskokeissa huomattavasti laajempi kuin nykyään. – Nostan ilolla hattua tänä päivänä kaikille niille roduille, jota enää harvemmin tokossa näkee.

– Minusta on hyvin surullista, kuinka tottelevaisuuskokeiden rotuvalikoima on niin huomattavassa määrin kaventunut näiden parinkymmenen vuoden ajan, jotka olen ollut kuvioissa mukana, Hituri harmittelee. – Monestihan tästä ilmiöstä syytetään myös meitä tuomareita ja syitä on varmasti löydettävissä niin kiristyneestä arvostelusta kuin erikoisvoittajaluokan vaatimustason nostamisestakin. Lisäksi aiemmin hyvin todennäköisesti harrastajia motivoi kilpailemaan erirotuisilla se, että valioksi valmistuttiin voittajaluokasta, kun nykyisin tavoite täyttyy vasta luokkaa ylempää.

– Ajattelen kaiholla leonbergiäni, pyreneittenmastiffiani ja sarplaninacia. Mahtaisinkohan enää tänä päivänä saada niitä tottelevaisuusvalioksi näillä säännöillä ja tällä arvostelulinjalla? Siitäkin huolimatta että tieto kouluttamisesta on lisääntynyt aivan valtavasti niistä ajoista, joilloin nuo koirat valionarvonsa ansaitsivat. Missähän lienee on kaiken tämän kehityksen ydin ja lopullinen tavoite, Hituri pohtii.



Julkaistu Koiramme-lehdessä
Teksti: Salme Mujunen




Pääsivulle