Jälkikoira - sitkeä puurtaja



Jälkikoiralla on erinomainen kyky paikallistaa maanpinnan rikkoutunut ominaishaju. Se kykenee seuraamaan tätä hajuvanaa riippumatta matkan pituudesta, olosuhteiden vaikeudesta ja jäljen iästä. Valmennettu koira kykenee työskentelemään moitteetta, vaikka jälki risteilisi voimakkaasti, muodostaisi työskentelyä vaikeuttavia teräviä kulmia tai ylittäisi teitä ja ojia. Sitä ei myöskään häiritse, vaikka jäljen varrelta löytyisi erilaisia häiriötekijöitä; vieraita ihmisiä tai metsän eläinten tekemiä harhautuksia. Ei edes edes koiran edestä pakoon loikkiva pupu vie hyvän jäljestäjän keskittymistä pois työstään.


Edellytykset jälkikoiraksi

Hyvä jälkikoira on fyysisiltä ja psyykkisiltä ominaisuuksiltaan terve koira, jolle on harjoitusten kautta luotu tarvittava motivaatio ja taito jäljestämiseen. Terve fyysinen rakenne sallii koiran edetä ilman rakenteellisesta viasta (esim. lonkkaniveldysplasiakivusta) aiheutuvaa liikerajoittuneisuutta ja sen psyyke kestää kuormittumatta työtehtävän aiheuttaman paineen.

Luonnetestitermein hyvän jälkikoiran ominaisuuksiksi voisi luetella positiivisen hermorakenteen ja kohtuullisen voimakkaan taistelutahdon. Tämä taistelutahdoksi nimetty ns. leikkihalu saa koiran yrittämään ja jaksamaan vaikeissakin olosuhteissa, joten sisukkaaksikin tällaisin ominaisuuksin varustettua koiraa voi kutsua.

Jälkikoira on sitkeä ja periksiantamaton puurtaja, jolle jäljestäminen on oikein koulutettuna parhaimmillaan mitä mieluista leikkiä ja ajanvietettä. Koiranohjaaja ei ole tässä tiimissä merkityksetön hihnanjatke, sillä jäljestettäessä koirakko toimii tiiminä, toinen toistansa tukien.
Jälkikoira ei toimi tyydyttävästi, jos sen työskentelyhalukkuus kohdistuu vain ns. siihen itseensä. Erinomaiseksi sen sijaan voi kutsua koiraa, joka jäljestää yhteistyössä ihmisen kanssa ja ilmaisee jäljeltä löytyvät esineet ohjaajalleen. Tässä piileekin jäljestysharrastuksen ydin; tärkeintä on koiran ja ohjaajan välinen hieno ja terve, luonnollinen suhde.


Motivaatio työskentelyyn

Jäljestämiseen motivoitunut koira työskentelee halukkaasti ja tarkasti, temponaan suunnilleen ihmisen kävelyvauhti. Jäljestämisessä ei siis ole kyse nopeuskilpailusta, sillä vauhdin kasvaessa työskentelytarkkuus vähenee olennaisesti. Hyvän koiran tunnusmerkkejä ovatkin huolellinen askeleiden eli rikkoutuneen maanpinnan tarkistaminen ja tästä aiheutuva ns. matalan nenän käyttö. Koira siis pyrkii jäljestämään mahdollisimman lähellä maanpintaa.
Maan lähellä työskentelevän koiran etuna on myös jäljestämistyylin kautta tuleva koiran lukemisen helpottuminen. Kun koira ajautuu kulman ohi, se havaitsee harhajäljen tai vainuaa esineen, ovat nämä tapahtumat ohjaajan huomioitavissa vain koiran käytöksestä. Mitä selkeämpää viestintä on, sitä mutkattomampaa ohjaajan on tulkita koiransa signaaleja. Alusta asti siis kannattaakin pyrkiä luomaan mahdollisimman selkeä merkkikieli parivaljakon välille. Tärkeää on myös oppia luottamaan koiransa uskomattomaan tarkkaan hajuaistiin ja kykyyn valita olennainen informaatio hajuaistimusten paljoudesta.


Kuinka motivaatio luodaan?

Koiran täytyy kokea jäljestäminen erittäin mielekkääksi ja palkitsevaksi, jotta se kerta toisensa jälkeen olisi valmis ja halukas toimintaan. Karkeasti jaoteltuna motivaatiota luovat sekä saalistusvietin-, että ravinnonhankkimisvietin tyydyttymiseen pyrkivät toiminnot. Näistä ensimmäinen kasvattaa usein liiaksi vauhtitaipumusta työskentelyyn, niinpä jälkimmäinen tuntuu useimmissa tapauksissa luotettavammalta.

Ravinnonhankkimisviettiä tyydyttävä makupalojen syöminen ovat siitä syystä niinkin toimivia palkkioita koiralle, että ne palkitsevat sitä täsmälleen oikealla hetkellä, koiran ollessa juuri jäljen päällä, ei esim. tuulen siirtämänä sivussa. Tämä palkkion ajoittaminen on oppimisen kannalta erittäin tärkeää.

Opeteltaessa jäljestyksen perusteita (etenkin ensimmäisenä jälkikesänä) on suositeltavaa käyttää makupaloja runsaasti. Niitä kannattaa kylvää jokaiselle tallatulle jalanjälkiaskelmalle, varvasosan kohdalle. Huolellinen pohjatyö on jäljestämisessäkin kaiken A ja O.

Makupaloja käytettäessä tulee ensin aina luoda silmäys maaperään ja siellä mahdollisesti kuhisevaan pieneliöstöön. Muurahaisia vilisevään kanervikkoon ei kannata lainkaan kylvää makupaloja, sillä joutuessaan kosketuksiin pistävien ja purevien ötököiden kanssa koira saa ainoastaan negatiivisia tunne-elämyksiä ja vahingollisia mielikuvia työskentelyn mielekkyydestä. Jäljestys on turvallisinta aloittaa pelloilla, joilla nurmi on suhteellisen lyhyttä ja pieneläimet kohtuullisen harvinaisia.


Esineilmaisu

Kaikissa jäljestyskykyä mittaavissa palvelus- ja pelastuskoirakokeissa jäljelle laitetaan sitä tehdessä useita esineitä, jotka koelajista riippuen voivat olla joko puisia luonnonkeppejä tai erilaisia käyttöesineitä. Koiran tehtävä on ilmaista nämä esineet ohjaajalleen niin, että tämä voi (koetyypistä riippuen) joko kerätä esineet mukaansa luovutusta varten tai osoittaa niiden sijainnin nostamalla esineen ylös tuomarin seuratessa työskentelyä (FH, IPO, SchH).
Tavallisessa PÄJÄ-kokeessa (ns. metsäjälki), tuomari ei arvostele koiran työskentelytyyliä jäljestämisen suhteen, eikä myöskään ilmaisujen suoritusta. Vain löydettyjen esineiden määrä tuo koirakolle pisteitä.

Tavallisimmat tavat ilmaista esine ovat:

  • koira pysähtyy istumaan tai makuulle aivan esineen eteen jääden odottamaan ohjaajan saapumista
  • koira poimii esineen suuhunsa ja pysähtyy
  • koira poimii esineen suuhunsa ja tuo sen takanaan kulkevalle ohjaajalle
Näistä vaihtoehdoista selkein on mielestäni esimmäinen tapa suoritettuna niin, että koira ilmaisee maahan menemällä löytämänsä tavaran. Tällöin jälki ei tallaudu moneen kertaan takaisin palattavalta osalta, eikä esine myöskään vahingoitu koiran tarttuessa siihen tai kantaessa sitä ohjaajalleen.


Harjoituksia

Jo ensimmäiset jälkiharjoitukset tulee luoda koiralle mahdollisimman helpoiksi, lyhyiksi ja tiiviiksi. Näin varmistetaan positiivisten mielikuvien synty.
Jälkityöskentelyn perusta voidaan rakentaa aluksi tiheästi tallatulla 10 metrin pituisella jäljellä, johon jokaisen askelman kärkeen tiputetaan makkaranpala. Jäljen loppuun varataan rasiaan tai maahan keoksi suurempi palkkiokasa makupaloja. Nämä syötyään koira viedään pois jäljeltä koetaen samalla saada sen huomio kiinnitetyksi jäljestämisen sijaan ohjaajaansa (esimerkiksi heittelemällä sille makkaroita pyydystettäväksi).
Miltei yhtä tärkeää kuin itse jäljestäminen, on se että jälki myös lopetetaan oikein. Koira ei siis saa missääntapauksessa lähteä ajamaan jälkeä taaksepäin ja näin löytää mahdollisesti takaperin etenemällä syömättä jääneet makupalat. Tästä syystä koira on syytä pitää alusta lähtien kytkettynä joko jäljestysvaljaisiin tai pikkupennun ollessa kyseessä, käy kiristämätön kaulapantakin.

Harjoituksissa on syytä kiinnittää aluksi huomiota seuraaviin työskentelyä helpottaviin tekijöihin:
  • tee jälki myötätuuleen (niin että tuulee selkäsi takaa).
  • aluksi vain suoria tai korkeintaan lievästi kaartuvia jälkiä (kulmien ja terävien piikkien aika tulee vasta myöhemmin).
  • älä pyri ohjaamaan koiraasi taluttimella tai liinalla, vaikka näkisitkin jäljen ja koirasi harhautumisen siltä.
  • anna koirallesi työskentelyrauha ja vapaus itsenäiseen ongelmien ratkaisuun.
  • lisää vaikeusastetta maltillisesti.
  • hakeudu treeneihin, jossa voit oppia toisten jälkiharrastajien neuvoista ja työskentelystä. Ole kuitenkin kriittinen saamiesi neuvojen suhteen.
  • pakotteet ja painostus eivät kuulu jäljelle.
  • kehu reilusti ja riemuitse aidosti koirasi onnistumisesta.

Jäljestitpä koirasi kanssa sitten missä tahansa, pidä aina mukanasi kyypakkausta, niin oman, kuin koirasikin turvallisuuden tähden.



Teksti: Salme Mujunen


Pääsivulle