Tiibetinspanielin suosioon
on olemassa hyvät syyt


Tiibetinspanieli on kotoisin Himalajan alueen maista, joita ovat mm. Tiibet, Sikkim, Bhutan ja Nepal. Tiibetinspanieli on olemassa olevista nykyroduista yksi vanhimpia.

Rodun varhaisista vaiheista tai syntyhistoriasta ei ole olemassa muistiin kirjoitettuja dokumentteja. Tiibet on aina ollut hyvin eristäytynyt maa ja Lhasaa kutsuttu jopa Kielletyksi kaupungiksi.

– Uskotaan, että tiibetinspanielin tyyppisiä koiria on ollut olemassa jo vähintään 200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua, kennel Bellezza´sin Aino-Inkeri Huurinainen kertoo. – Näitä koiria pidettiin ennen kaikkea seuralaisina, mutta tiibetinspanieleille uskottiin myös tärkeitä työtehtäviä. Ne vartioivat luostareita tarkkaillen aluetta muureilta ja havaitessaan jonkun lähestyvän tekivät hälytyksen vartioiville tiibetinmastiffeille. Tiibetinspanieleiden tehtävänä oli myös luostareissa rukousmyllyn pyörittäminen. Näiden lisäksi tiibetinspanielit lämmittivät kylmissä luostareissa munkkien vuoteita ja pitivät heidät lämpiminä pitkien uskonnollisten toimitusten ajan piiloutumalla munkkien leveisiin hihoihin, Huurinainen mainitsee. – Tiibetinspanielit olivat Himalajalla erittäin arvokkaita koiria. Erityisesti pienikokoiset tipsut koettiin kallisarvoisiksi ja siitä syystä niitä saatettiin lahjoittaa suurina huomionosoituksina mm. Kiinan palatseihin.

– Ensimmäiset tipsut saapuivat 1800-luvun loppupuolella Intiasta Britanniaan. Englannista tulikin myöhemmin rodun länsimaalainen vastuumaa, jossa kasvatustoiminta käynnistyi, kennel Saffron Pirkko Linnus tietää. – Ensimmäinen rotumääritelmä kirjoitettiin Englannissa vuonna 1934.

– Toinen maailmansota vaikutti tuhoisasti monien koirarotujen kantaan. Myös tiibetinspanielien kohtalo oli hyvin raju. Sodan jälkeen Englannista löytyi vain yksi tiibetinspanieli, Skyid-niminen uros, Pirkko Linnus kertoo. – Jotta kasvatustoiminta ei kokonaan lakkaisi, saarivaltioon tuotettiin Intiasta muutamia uusia koiria; Dolma-niminen narttu ja pentuesisarukset Lama, Garpon ja Potala. Nämä neljä koiraa loivat perustan koko länsimaiselle tiibetinspanielien kasvatustyölle. Koirien vähyydestä johtuen alkuaikojen yhdistelmät olivat erittäin voimakkaita sukusiitosparituksia, jossa jälkeläisiä saivat mm. äiti ja poika, isä ja tytär, sekä täyssisarukset keskenään.

– Myöhemmin rotuun alettiin ottaa 1960-luvun lopulla Intiasta, Nepalista ja Hongkongista länsimaihin tuotuja tiibetinspanieleita, Linnus mainitsee. – Viimeisin rotuunotto tapahtui 1990-luvulla, jolloin rekisteröitiin Saksassa asuva bhutanilainen tipsu ja italialainen Kirgisiassa syntynyt uros.

– Tiibetinspanieli on ollut yksi suosituimpia kääpiökoirarotuja Suomessa reilun 20 vuoden ajan. Vuosien 1995–2005 rekisteröintitilastojen mukaan Suomessa on rekisteröity keskimäärin 600 tiibetinspanielia vuodessa, kertoo Linnus. – Muissa maissa rodun rekisteröintiluvut ovat tätä alhaisemmat. Esimerkiksi rodun vastuumaassa Englannissa rekisteröintejä on alle viisisataa vuodessa.

Suomi on paitsi määrältään myös laadultaan maailman kärkimaita tiibetinspanielikasvatuksessa. Suomalaiset kasvattajat ovat syystäkin ylpeitä ansioistaan.

– Suomessa on maailmn suurin tiibetinspanielikanta, hyvänä kakkosena tulee Englanti, kolmantena luultavasti Ruotsi tai USA, Linnus laskeskelee. – Myös Norjassa on innokkaita tipsukasvattajia, samoin Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Erikoista kyllä, Manner-Euroopassa vain muutamat kasvattajat ovat kiinnostuneet tästä rodusta.

– Suomeen ensimmäiset tiibetinspanielit toi vuonna 1964 Of Zlazano kennelin Paula Kangassalo. Hän tuotti tänne lisää koiria Englannista vielä 1970- ja 1980-luvilla, Linnus mainitsee. – Kangassalon onnistuneiden tuontien ja rodun alkuaikojen paneutuvan toiminnan ansiosta meillä on tänä päivänä rodussamme näin korkea laatutaso. Samoihin aikoihin hyvää aluetoimintaa Tampereella pyörittivät Orvokki Keskinen (kennel Central Point) ja Salme Vestelin (kennel Sajasan). Orvokki ja Salme ovat nykyään rotujärjestön kunniajäseniä ja heidän kasvattiensa omistajista on noussut monia uusia, vastuuntuntoisia ja rodun etua ajattelevia kasvattajia, Linnus toteaa.

– Jo mainittujen henkilöiden lisäksi muita merkittäviä alkuajan tipsu-kasvattajia olivat mm. Eero ja Kirsti Karlström Fieldlan kennelistä, Pirkko Linnus Saffron kennelistä ja Erkki Anneberg Arctica kennelistä, Aino-Inkeri Huurinainen luettelee.

– Aiemmin Suomeen tuotiin tiibetinspanieleja pääosin Englannista, mutta nykyään tuontimaiden kirjo on runsastunut. Nykyään tipsuja saapuu maahamme noin kymmenen koiran vuosivauhdilla ainakin Amerikasta, Australiasta, Ruotsista ja Norjasta. Suomesta on puolestaan viety tiibetinspanieleita useisiin Keski-Euroopan maihin, Ruotsiin, Norjaan, Viroon, Australiaan ja Amerikkaan.


Luonne

Tuulenvartijan kennelin Heidi Leppikoski määrittelee tiibetinspanielin suhteellisen itsenäiseksi ja ystävälliseksi kääpiökoiraksi. – Se on luonteeltaan rauhallinen eikä vaadi erityistä aktivointia. Tiibetinspanieli on puhtaasti seurakoira ja siihen liittyen sillä on olemattomat tai matalat viettiominaisuudet. Tämä helpottaa huomattavasti normaalia elämää, sillä saalisvietin puuttuessa koiralla ei ole mitään halua näykkiä tai komentaa perheenjäseniä tai muita kotieläimiä, Leppikoski selvittää.

Seurakoiramaisen luonteen vuoksi tiibetinspanielilla ei ole synnynnäistä halua rasittaa itseään palvelemalla isäntäänsä. – Mutta vaikka tipsuilla ei olekaan palveluskoiramaista halua miellyttää omistajaansa, niin pehmeällä kädellä koulutettuna muutamat tipsut ovat yltäneet agilitykilpailuiden ja tottelevaisuuskokeiden osallistujakaartiin. Tiibetinspanieli ei missään nimessä kestä omistajaltaan ns. kovaa kättä eli rankkaa ja vaativaa koulutustapaa, Pirkko Linnus toteaa.

– Jotkut tipsut ovat luonteeltaan kissamaisen itsenäisiä, kertoo Leppikoski. – Tipsu ei todellakaan seuraa omistajaansa uskollisesti paikasta toiseen. Jos se haluaa lenkillä haistella mielenkiintoisia hajuja, se haistelee niitä. Jos se taas haluaa tervehtiä vastaantulevaa ihmistä tai koiraa, se todellakin tervehtii. Huolimatta siitä, onko omistajalla toisenlaisia haluja asioiden suhteen.

– Jos omistaja on innokas ulkoilija niin tiibetinspanieli kykenee kulkemaan reipasta kävelyvauhtia jopa yli 10 kilometrin pituiset lenkit. Himojuoksijan tahdissa se ei kylläkään pysy, kertoo Leppikoski. – Ja mikä parasta, tipsu ei suinkaan vaadi tällaista lenkkeilymäärää, vaan pärjää hyvin vähemmälläkin.

– Suuren itsenäisyytensä vuoksi tiibetinspanieli ei osoita valtavaa pohjatonta rakkautta tai riippuvaisuutta omistajaansa kohtaan, vaan suhtautuu miellyttävän rauhallisesti kotiväkeensä, Leppikoski ihailee. – Tämän luonteenpiirteensä ansiosta tiibetinspanielit kärsivät vain aniharvoin eroahdistuksesta, eivätkä ne siksi tavallisesti tuhoa kotia yksin ollessaan.

– Tiibetinspanielit ovat nykyään huomattavasti avoimempia suhtautumisessaan vieraisiin ihmisiin kuin ennen, Anne Johansson Shibazhan kennelistä kertoo.

– Rotumääritelmä tosin edelleenkin peräänkuuluttaa tietynlaista pidättyväisyyttä suhteessa vieraisiin, mutta tämä vaade ei enää täysin toteudu nykypäivän tipsujen kohdalla.

Rotumääritelmän mainitsema termi ”pidättyväisyys” tulkitaan aivan liian usein väärin. Pia Taskilan mukaan pidättyväisyys on aivan erilaista kuin vähäinenkään arkuus tai pelokkuus. – Pidättyväinen tipsu antaa vain vaikutelman, että se on hyvin välinpitämätön kohtaamaan vieraita ihmisiä tai koiria. Se on ikään kuin ylpeä ja siksi suorastaan ylenkatsoo tuntemattomia.

– Ihanteellisimmin tiibetinspanieli on luonteeltaan itsevarma, avoin ja helposti omistajansa käsiteltävissä, eikä lainkaan aggressiivinen, Johansson kuvailee.

Nanaza kennelin Pia Taskilan mukaan tiibetinspanieli voi olla jopa ylenpalttisen itsevarma. – Se saattaa esimerkiksi olettaa autojen väistävän itseään. Tällainen asenne ympäristöä kohtaan on tietysti hieman riskialtis.

– Tiibetinspanielilla ei tavallisesti ole lainkaan riistaviettiä, joten karkailutaipumus ei ole mitenkään tavattoman yleinen, Taskila kertoo. – Tosin täytyy myöntää, että koska poikkeukset vahvistavat säännön, niin niitäkin yksilöitä löytyy. Minulla on esimerkiksi nuori uros, joka karkaa välittömästi kun siihen tulee tilaisuus. Se ei emmi hetkeäkään vaan ottaa heti jalat alleen eikä tule takaisin kutsuistani huolimatta, Taskila toteaa tyynesti.

Aino-Inkeri Huurinainen pitää tiibetinspanielinsa lenkillä aina kytkettynä ja suosittelee sitä muillekin. – Voimakastahtoisena koirana tipsu voi aiheuttaa yllättäviä tilanteita lähtemällä kauemmaksi tutkimaan jotain mielestään mielenkiintoista.

Rodun epätoivottaviksi luonteenpiirteiksi Tuulenvartijan kennelin Heidi Leppikoski mainitsee arkuuden, aggressiivisuuden ja ylivilkkauden. – Onneksi tällaisia koiria esiintyy nykyään minimaalisen vähän tipsukannassamme. Olemme siitä onnellisessa asemassa, että runsaan jalostusmateriaalin myötä näitä epätoivottavia luonteita pystytään karsimaan pois ilman että menetetään muita hyviä ominaisuuksia.

Joidenkin huonosti käyttäytyvien tiibetinspanielien taustalta saattaa löytyä kaiken salliva omistaja. Tiibetinspanieli kun on pentuna niin pieni ja suloinen karvapallero, että se saattaa herättää omistajissaan suuren suojelunhalun ja tätä kautta koiran tarvitsema peruskasvatus voi unohtua. Liiallisella lellimisellä tiibetinspanielistakin saa esille hankalan luonteen, aivan kuin muistakin koiraroduista.

– Perheen ”pomottajia” löytyy rodustamme jonkin verran, Pirkko Linnus toteaa.

– On aina hyvin ikävä tilanne jolleivat omistajat pysty itse hoitamaan koiraansa; eivät pysty harjaamaan tai kampaamaan sen turkkia eivätkä leikkaamaan kynsiä, Anne Johansson harmittelee.

Tiibetinspanieli ei ole enää nykyään kovin haukkuherkkä rotu. Aiemmin turhan helposti räksyttäviä tipsuja oli enemmänkin, mutta jalostusvalinnoilla ongelmaa on saatu vähennettyä. – Vaikka tipsun tehtäviin on sen historian aikana kuulunut antaa varoitushaukkua ja siten ilmoittaa lähestyvistä vieraista tai oudoista asioista, ei tämä ominaisuus ole nykypäivän tipsulla enää liian pinnassa. Ovikellolle tipsut kyllä haukkuvat, mutta ilmoitushaukun ei toivota jäävän päälle ja pitkittyvän, Pirkko Linnus mainitsee.

– Tiibetinspanielit ovat arjessa varsin varmahermoisia, Heidi Leppikoski kiittelee. – Ne eivät muistele epämiellyttäviä asioita siinä määrin, että muuttuisivat kovan ukkosen tai ison koiran hyökkäyksen jälkeen pelosta vapisevaksi hermoraunioksi, eivätkä ne tavallisesti ole myöskään paukkuarkoja.

– Näyttelyissäkin näkee, kuinka luontevasti nuoret maalla kasvaneet tipsut syhtautuvat ympäristöönsä. Ne istuskelevat tyynesti odottamassa vuoroaan vaikka eivät olisi aiemmin käyneet edes kaupungilla kävelemässä. Siirtyminen maalaismetsistä näyttelyn kiihkeään sykkeeseen ei järkytä omanarvonsa tuntevaa tiibetinspanielia.


Millaiselle ihmiselle?

Tiibetinspanieli sopii ihmiselle, joka etsii itselleen luonteeltaan ennen kaikkea puhdasveristä seurakoiraa.

– Jos haaveissasi on pieni älykäs koira, etkä halua päivittäin aktivoida ja juoksuttaa sitä tuntikausia niin tiibetinspanieli voi olla sinulle aivan erinomainen valinta, Heidi Leppikoski suosittelee. – Tiibetinspanielin pentu maksaa tänä päivänä noin 800e-850e, kun muista pienistä roduista pyydetään usein jopa 1300 euroa. Ihmiset eivät ole vielä selvästikään tiedostaneet tämän rodun terveyden ja luonteen korkeaa tasoa, juuri niitä peruselementtejä joita seurakoirissa yksilötasolla arvostetaan eniten. Tiibetinspanielin hankkija ei useinkaan joudu pettymään valintaansa, sillä tipsut eivät tyypillisesti laita omistajaansa juoksemaan toistuvasti eläinlääkäreillä kanssaan tai hakemaan apua koiransa luonneongelmiin käyttäytymisterapeuteilta.

Tuuling kennelin Tuula Parviainen kertoo rekisteröintilukujen olevan taas hienoisessa nousussa jo miltei unohtuneiden lamavuosien jälkeen. – Urbanisoitunut yhteiskunta suosii jälleen pieniä rotuja. Tipsu on sievä ja helppo rotu jota ei tarvitse trimmata, se on terve ja pitkäikäinen.

Aino-Inkeri Huurinaisen mukaan tiibetinspanieli sopii monenlaisille ihmisille, mutta ei kuitenkaan aivan heti antaisi tipsupentua perheeseen, jossa on useita pieniä lapsia. – Jos lapset repivät koiraa turkista tai muuten kiusaavat sitä joko tahallaan tai ymmärtämättömyyttään, voi tipsusta tulla äreä ja ikäväluonteinen.

– Tiibetinspanielien rotuyhdistyksen pentuvälitys toimii hyvin aktiivisesti, Susanna Ahola kertoo. – Viime vuonna pentuvälitykseen ilmoitettiin kaikkiaan 34 pentuetta. Pentukyselyitä tulee ulkomaita myöden ja siksi nettisivuilla on myös englanninkielinen pentulista.

– Suomalaisilla tipsuille on kysyntää, sillä maailmalla arvostetaan ennen kaikkea sitä, että täällä terveystarkastetaan jalostuskoirat ja ollaan avoimia tulosten suhteen, Ahola kiittelee kasvattajia.


Harrastuskoirista

Useimmat tiibetinspanielit elelevät vain rakastettuina koti- ja seurakoirina, ilman sen suurempia intohimoja harrastusrientoihin. Yksittäisistä harrastuslajeista suosituin on koiranäyttelyissä käyminen.

Pirkko Linnuksen mukaan koiranäyttelyissä menestyneitä tiibetinspanieleita on suuri joukko, eikä rodun onneksi kehiin ole ilmaantunut mitään pysyvää kestotähteä. – Tämä on rodun kehityksen kannalta ehdottomasti hyväksi, Linnus toteaa.

Tuula Parviainen yhtyy kertomaan rodun laajasta kärjestä. – Suomessa on ulkomuodoltaan erittäin hyväntasoiset tiibetinspanielit, siksi meillä kehissä ”onni vaihtelee”. Ja koska kullakin tuomarilla on omanlaisensa kauneuskäsityksensä, on rodussa useita hyvin menestyneitä koiria, mutta ei sellaista joka voittaisi aina.

Tiibetinspanieliharrastajat kertovat, että vakuuttavan koiranäyttelyuran ovat tehneet mm. seuraavat koirat: Lecibsin Maestro, Lecibsin Suhjauz, Lecibsin Sylvester, Lecibsin Teodor, Nanaza Yeola, Of Zlazano Milarepa, Of Zlazano Nee, Of Zlazano Zalentino, Of Zlazano Zamovar, Olazza Omar, Sajasan Harrina, Seduhin Nimahim Dah, Shibatzahan Yela, Shibazhan Jacobinia, Toyway Ce-Lena, Toyway Dasar Gadai, Toyway Kap-Ri-Olli, Toyway Talika ja Tuuling Chan Kerthur.

Menneinä vuosikymmeninä oli hyvin tyypillistä, että jalostusvalinnat kohdistuivat vain aniharvoihin näyttelymenestyjiin. – 1970-luvulla erittäin käytetty jalostusuros oli Huntglen Rampa, 1980-luvulla samaa virkaa hoitivat Of Zlazano Zalentino ja Zollis Inter-Mez-Zo ja 1990-luvulla Lecibsin Maestro, Linnus kertoo. – Onneksi me koirankasvattajat olemme nykyään viisastuneet jo niin, että tällä hetkellä ei saman mittakaavan matador-siitosuroksia juurikaan ole ilmaantunut.


Ulkomuoto

Ulkomuodoltaan ihanteellinen tiibetinspanieli on pieni, sopusuhtainen ja liioittelematon. – Se on mittasuhteiltaan suorakaiteen muotoinen, ei koskaan neliömäinen, Pirkko Linnus selvittää. – Rotumääritelmä korostaa ennen kaikkea luonnollisuutta ja kohtuullisuutta. Oikealla tavalla rakentuneen koiran liike ei ole rotumääritelmän mukaan maatavoittavaa tai pitkäaskelista.

– Tipsulla on runkoon verrattuna pieni pää, jota se kantaa ylväästi koholla. Tämä ryhdikkyys aikaansaa vaikutelman tipsun suuresta omanarvontunnosta, Heidi Leppikoski vakuuttaa. – Pään ilme on hyvin tärkeä tälle rodulle.

Tiibetinspanielista tekee tiibetinspanielin juuri sen ilme ja asenne itseään ja ympäristöään kohtaan. – Saapuessaan näyttelykehään tipsu on parhaimmillaan täynnä omaa egoaan. Se ei epäile hetkeäkään, etteikö omistaisi koko näyttelykehää, Anne Johansson naurahtaa.

– Tiibetinspanielille on ominaista vahva, syvä ja leveä alaleuka, joka antaa sille hieman ylimielisen ilmeen. Kauniit pienehköt mantelinmuotoiset silmät, hyvin laskeutuvat ja vain hieman kohollaan olevat korvat täydentävät sen rodunomaisen pään, Leppikoski kertoo.

– Tiibetinspanielille toivotaan rotumääritelmässä vankkaa tiivistä runkoa ja vahvaa kaulaa jossa on kaunis kaari, Pia Taskila kuvailee. – Tipsun silmiinpistävän voimakas eturinta muodostuu hyvin kulmautuneesta etuosasta. Rodunomainen luusto ja selänpäällä kannettu hyvinkiinnittynyt häntä kruunaavat oikeanlaisen tipsuvaikutelman.

– Joillakin tipsuilla on itämaista tuoksua erittävä rauhanen otsan alueella, Linnus kertoo ihastuneena. – Kun koira on tyytyväinen ja hyväntuulinen, tuo ihana tuoksu voi täyttää koko huoneen. Uroksilla tuoksurauhasen olemassaolon voi havaita jo pentuna, vaikka tuoksu tyypillisesti laimeneekin iän karttuessa hormonitoiminnan myötä. Nartuilla tuoksu saattaa puhjeta kukkaan vasta joidenkin juoksujen jälkeen.

Oikeanlainen karvapeite on tärkeä ominaisuus tiibetinspanielille. – Korvien, raajojen takaosien ja varpaiden hapsutus sekä pitkäkarvainen tuuhea häntätöyhtö aikaansaavat tiibetinspanielin silhuetin, Linnus kuvailee.

– Tällä rodulla kaikki värit ovat sallittuja, joskaan ruskeakirsuinen bb-ruskea ei ole toivottu. Useimmiten tiibetinspanielit ovat erisävyisiä soopeleita, jolloin väri vaihtelee viljanvaaleasta aina lämpimän punertaviin saakka. Kirjaviin tipsuihin lasketaan valkomerkkiset mustat ja valkomerkkiset soopelit, lisäksi rodussa esiintyy musta ruskein tan-merkein ja harvinaisena värinä myös yksivärinen musta. – Vaaleat soopelit ovat pitkään olleet enemmistönä näyttelyissä ja niiden ulkomuodollinen tyyppi onkin tällä hetkellä kaikista korkeimmalla tasolla. Mustien ja kirjavien on oltava rakenteellisesti ja olemukseltaan suorastaan erinomaisia pärjätäkseen tässä kovassa seurassa.

– Onneksi nykyään pelkkä näyttelymenestys ei ohjaa jalostusvalintoja vaan kasvattajat haluavat säilyttää myös muut ominaisuudet kannassa, kuten värien koko monimuotoisen kirjon, Linnus kertoo.

Tuula Parviainen on kokenut että pentumarkkinoilla kysytyin väri on juuri merkkimusta eli se tyypillinen rottweilerin ja dobermannin ”black and tan”.

– Värivirheellisiä tipsuja esiintyy sangen harvoin, Heidi Leppikoski toteaa. – Kirjavissa ja mustissa saattaa harvakseltaan syntyä pentu, jolla toinen tai molemmat silmät siniset tai silmistä löytyy sininen pilkku.

Anne Johansson kokee että tiibetinspanielit ovat jossain määrin muuttuneet ulkomuodoltaan epätyypilliseksi. – Meillä on nykyään aivan liikaa lyhytraajaisia, pitkäkaulaisia, liian runsasturkkisia tipsuja joilla on usein myös heikko alaleuka. Tästä kärsii ennen kaikkea tyypillinen apinamainen ilme. Toivoisinkin, että rotu palaisi ulkomuodoltaan enemmän 1990-luvun ihanteeseen. Nykyään tiibetinspanielien kokokin on kasvanut liikaa ja luustosta on tullut valitettavan raskas.

Pirkko Linnus näkee myös suuren määrän ulkomuodollisia virheitä rodussaan: pekingeesimäisyys, raskasrakenteisuus, runsasturkkisuus, pystyssä sojottava karkea peitinkarva, liiat huulet ja kaulanahka, iso pää, vaaleat silmät, vaaleat silmäreunat ja vaalea kirsupigmentti. Tällaisilla tiibetinspanielilla ei ole rotumääritelmän toivomaa viehättävää, eleganttia ja ylvästä olemusta, Linnus toteaa. – Niin sanottu ”amerikkalaistuminen” eli showmaisen ulkomuodon tavoittelu on nykyajan uhkatekijä myös tiibetinspanielirodulle. Siihen liittyy liian pitkä kaula, liian runsas turkki ja liian voimakkaasti kulmautunut takaosa, Linnus listaa.


Terveys

Tiibetinspanieli on erittäin perusterve rotu. Yleisesti voi kuulla kerrottavan lukuisista tipsuista, jotka käyvät lääkärillä vain päivittämässä rokotuksiaan. Kiusalliset allergiat, sydänviat ja epilepsiat eivät ole pesiytyneet tähän rotuun.

Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa tipsu on mukana vain polvien ja silmien osalta.

– PEVISA toimii rodussamme, Anne Johansson sanoo. – Ilman tutkimuspakkoa monet koirat jäisivät kokonaan tutkimatta. Jalostusta palvelisi tietysti vielä enemmän, jos myös mahdollisimman monet ns. kotikoirat tutkittaisiin. PEVISA:an kuuluvat tutkimustulokset eivät vaikuta rekisteröintiin, joten PEVISA ohjaa jalostusta vain kasvattajien moraalin ja pennunottajien valveutuneisuuden ansiosta.

Etenevää verkkokalvon surkastumista eli PRA:ta on kautta aikojen todettu koko maailmassa reilulla sadalla tiibetinspanielilla, Pirkko Linnus toteaa. - Niistä Suomen osuus on alle kaksikymmentä tapausta. Vuosittain tulee ilmi n. 1-3 uutta tapausta. Sairauden kantajien lukumäärää emme pysty arvioimaan ennen kun jo useita vuosia Englannissa tekeillä ollut geenitesti valmistuu.

Anne Johansson kokee PRA:n olevan monelle kasvattajalle turhankin suuri peikko, sillä tapauksia on suhteellisen vähän.

PRA-silmäsairauden lisäksi tiibetinspanieleilta on diagnostisoitu muita silmän vikoja; kyynelkanavan tukkeutumista, mikroripsiä ja ns. kirsikkasilmiä.

– Polvilumpion sijoiltaanmenoa eli patella luksaatiota esiintyy jonkin verran tipsuilla, sillä onhan rotumme kääpiörotu joille tämä vika on tyypillinen, Pirkko Linnus toteaa. – Pevisan mukaan kaikki jalostukseen käytettävät koirat on polvitarkastettava.

– Tiibetinspanieli on pitkäselkäisyytensä vuoksi altistunut saamaan selkäongelmia, kuten nikamien kalkkeutumia, välilevytyriä ja ns. mäyräkoirahalvauksia, Tuula Parviainen kertoo. – Leikkauksesta huolimatta tällaisia koiria on valitettavasti jouduttu lopettamaan.

– Toinen rodunomaiseen ulkomuotoon liittyvä riskitekijä aiheutuu alapurennasta. Purentavirheitä esiintyy, koska luonto pyrkii korjaamaan ihmisen kehittämän alapurennan luonnonmukaisemmaksi saksipurennaksi, selvittää Parviainen. – Ala-etuhampaiden puutteet ovat tipsuilla melko tavallisia. Kuuden etuhampaan sijaan suusta löytyy vain 4-5 hammasta. Hampaat voivat myös olla kovin pieniä, vinossa ja irrota ennenaikaisesti. Jalostuksen tavoitteeksi on tästä syystä asetettu kaunis, tasarivinen alapurenta ja normaalin kokoiset hampaat.

– Napatyrä on rodulla myös aika yleinen, joskin tavallisesti koiran kannalta harmiton vika.

– PNP eli munuaisten surkastuminen on tullut vuonna 2003 esille rodun uutena perinnöllisenä sairautena, Tiina Hirvonen Misschiefin kennelistä kertoo. – Suomessa on tähän mennessä löytynyt kaksi virallisesti tunnustettua ja PNP:n menehtynyttä tiibetinspanielia.

– PNP johtaa nopeasti koiran kuolemaan, Heidi Leppikoski tietää. – PNP-sairaiden tipsujen sukutaulut julkaistaan yhdistyksen www-sivuilla jotta kasvattajat voivat ottaa riskikoirat huomioon yhdistelmiä suunnitellessaan. Yhdistys suosittelee, että jos koiralta löytyy sukutaulustaan PNP-sairas tai kantaja, sille tulisi etsiä jalostuspartneriksi koira jolla ei ole lainkaan kantajia tai sairaita taustoissaan.

Tiibetinspanielipentueessa on keskimäärin neljä pentua, vaikka toisinaan syntyy jopa 7-8 pennun pentueita.

– Narttujen tiinehtyvyydessä eikä urosten astumiskyvyissä ole tavallisesti ongelmia, Heidi Leppikoski sanoo. – Ja vain harvoin täytyy synnytyksessä turvautua keisarinleikkaukseen. Tiibetinspanielinartut ovat yleensä erinomaisia synnyttäjiä ja ne huolehtivat esimerkillisesti pennuistaan.

Rodunjalostuksessa sukulaisuusaste ei ole Anne Johanssonin mielestä lainkaan toivottua korkeampi. – Ei, suorastaan päinvastoin. Mielestäni nykyään käytetään liikaa suvuiltaan tuntemattomia ja terveydeltään tutkimattomia tuontikoiria. Niiden joukosta tuntuu olevan tulossa myös muutama nuori matadoriuros.

– 15 vuotta sitten tipsujalostusta hallitsi muutama erittäin paljon käytetty uros, joille on trendikästä tänä päivänä heristää syyttävää etusormea. Tuon ajan valinnat eivät kuitenkaan pidä sisällään mitään kokototuuksia tämän päivän tilasta, sanoo Pia Taskila. – Nyt jos näitä sukuja haluaa löytää, niin täytyy nähdä paljon vaivaa. Ja voi jopa joutua pettymään, ettei enää löydäkään haluamaansa.

Varsinaisia siitosmatadoreja ei 2000-luvulla ole ilmaantunut, joskin joidenkin urosten kohdalla mennään jo kriittisesti yli 50 jälkeläisen tuntumassa, Pirkko Linnus laskeskelee. – Pahimmillaan uroksilla saattoi aikoinaan olla jopa yli 400 jälkeläistä. Kun niin suuri osa olemassa olevasta kannasta on keskenään pelkkiä puolisisaruksia, otetaan jo melko suuria riskejä tulevaisuuden kannalta.

– Koiranjalostuksessa meillä on valitettavasti vieläkin liian suuri kiusaus tuijottaa pelkkään ulkonäköön ja näyttelymenestykseen. Eihän tiibetinsapnieleilla ole juurikaan muita jalostusmittareita kuin näyttelyt, Linnus pahoittelee.


Arkipäivän elämää

Arki itseään suuresti arvostevien tipsujen kanssa on saanut aikaan monia hauskoja ja eriskummallisia tilanteita. Seuraavassa rodunharrastajat kertovat sattumuksistaan näiden pienten ja viehättävien koiriensa kanssa.

Anne Johanssonin ensimmäinen tipsu Yeola oli erittäin viisas ja ymmärsi puhetta. – Välillä tuntui että se tajusi keskustelut jopa liiankin hyvin. Se yritti nimittäin usein osallistua niihin vastaamalla, Anne hämmästelee.

Pia Taskilan ensimmäinen tiibetinspanieli Irmeli oli kävelevä esimerkki hyvin itsevarmasta tipsusta. – Pystyin kulkemaan Irmelin kanssa ihan missä tahansa ilman hihnaa. Ongelmana oli vain se, että Irmeli kulki aina keskellä kävelytietä eikä koskaan väistänyt vastaantulevia ihmisiä. Useamman kerran jouduimme noloon tilanteeseen kun Irmeli ja kävelijä törmäsivät toisiinsa. Molemmat olivat aivan selvästi päättäneet "Se en ole minä, joka tässä nyt väistää ".

– Irmeli kuului tipsuihin, jotka pitkästyessään järjestivät itse itselleen ohjelmaa, Pia kertoo. – Olimme vuosia sitten sukuloimassa eräänä kauniina kesäpäivänä ja vietimme joukolla aikaa pihamaalla. Irmeli oli poikansa Miron kanssa mukana touhuissa. Hetken päästä huomasimme kauhuksemme, että molemmat tipsut olivat kadonneet. Me etsimme ja etsimme niitä, mutta turhaan.

– Jonkin ajan päästä eräs tuttavamme ajoi autolla pihaan kyydissään Irmeli ja Miro. Hän oli pannut merkille kuinka koiramme istuivat vierekkäin bussipysäkillä ja kun bussi oli tullut ja aukaissut ovensa, ne olivat valmiina astumaan sisään. Onneksi tuttavamme osui tuolla hetkellä paikalle ja poimi karkulaiset mukaansa.

Irmeli ja Miro tekivät aikoinaan näitä yhteisiä "äiti-poika –reissuja" bussipysäkin lisäksi myös kirjastoon ja baariin.

Tuula Parviaisen mies tuli eräänä yönä kotiin matkaltaan ja jätti matkalaukkunsa olohuoneen lattialle aamua odottamaan. – Juuri kun olimme mieheni kanssa oikein makeassa unessa niin heräsimme yhtäkkiä aivan hirvittävään haukuntaan. Pipa-tipsumme oli sitä mieltä, että meidän lattiallemme oli muuttanut jokin kauhistus-hirvistys, jolla ei ollut mitään oikeutta asettua taloksi!

Toinen sattumus tapahtui eräänä pimeänä syysiltana, kun Tuulan koiralauman nuorimmaiset tipsut päättivät lähteä tutkimaan lähitienoita. – Minä huutelin niitä pihassa ja mieheni ajeli pyörällä lähitienoita ristiin rastiin. Koiria ei näkynyt missään!

Minua alkoi jo itkettää: kuinka ikinä löytäisimme mustan koiran ja sen seuralaisen alati synkkenevässä syyspimeässä? Huusin vielä itkuisella äänellä tipsujamme ja samalla hetkellä alkoi kuusiaita ryskätä. Nuorukaiset tulivat kiireellä katsomaan että mikä vetistelevällä mammalla oikein oli hätänä, Tuula kertoo huojentuneena.

Pirkko Linnuksen ensimmäinen tipsu Sara opetti hänet todella ymmärtämään rodun persoonallista luonnetta. – Asuin tuolloin vielä Helsingissä ja kuljin usein keskustassa koirani kanssa. Kerran vastaamme tuli vanha rouva, joka hitaasti ja vaivalloisesti yritti kumartua silittämään Saraa. Mutta Sarasta sellainen ei ollut lainkaan tarpeellista. Se kulki rouvan ohitse ylpeän itsetietoisena ja juuri kun rouva olisi ylettänyt silittämään sitä, Sara siirtyi toisaalle ja rouva-parka hamusi kädellään tyhjää.

– Minua nolotti kamalasti, mutta Sara vain jatkoi matkaa villahousujansa keikutellen. Se näytti viestittävän, että sitä ei voisi vähempää kiinnostaa minkään vieraan ihmisen paapomiset.

– Toisen oppitunnin sain koiraltani, kun eräänä aamuna minulla oli kova kiire yliopistolle ja yritin saada Saran kiireesti aamulenkiltä sisälle. Sillä ei tietysti ollut pienintä aikomustakaan tulla luokseni, joka tietysti alkoi suututtaa minua. Aloin rähjätä koiralleni hyvin turhautuneena. Mutta mitä teki Sara? Sen sijaan että se olisi nöyränä kipittänyt luokseni, se meni suoraan pihalla seisovan naapurini luo, istuutui hänen eteensä ja vilkaisi minuun päin paheksuvasti. Näin Sara opetti minulle, että tipsulle pitää puhua ystävällisesti ja että houkuttelu tehoaa paremmin kuin pahinkaan uhkailu.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle