Vanhaenglanninlammaskoira on
luonteeltaan sympaattinen
mutta turkiltaan suuritöinen


Puhdas ja kunnostettu vanhaenglanninlammaskoira on vaikuttava näky. Se suorastaan kutsuu halaamaan ja rapsuttelemaan itseään. Mutta ilman vaivannäköä tästä valloittavasta ihmismagneetista tulee helposti lähes ihmiskarkoitin, sillä pitkään karvaan mahtuu myös paljon takkuja ja likaa.


Historiasta

Vanhaenglanninlammaskoiran alkuperä on monien muiden rotujen tapaan kirjoitetun dokumentoinnin ulottumattomissa. Sen varhaisvaiheista ollaan monta eri mieltä ja loppujen lopuksi totuus jäänee vain valistuneiden arvailujen varaan.

– Jotkut sanovat lammaskoiran polveutuvan partacolliesta ja briardista, toiset taas olettavat etelävenäjänpaimenkoiran olevan yksi sen esi-isistä, lampuriharrastaja Jenni Niittylä kertoo.

Bluechannel kennelin Marika Örnin mukaan vanhaenglanninlammaskoira ei ole lainkaan jalostettu rotu, vaan se on muokkautunut omanlaisekseen lähinnä olosuhteiden sanelemana ja nimenomaan paimennustehtäviä silmälläpitäen. – Rotu kehittyi paimentamaan lampaita, hanhia ja ankkoja sekä ajamaan karjaa, Niittylä toteaa. – Vanhaenglanninlammaskoiran tuli paimenena olla kestävä, ketterä ja kauttaaltaan terverakenteinen. Sen karvan täytyi olla karkeaa ja kaksikerroksista ja kyetä suojaamaan koiraa niin tuulelta, sateelta kuin kylmältäkin. Vain tiivis kattava pohjavilla ja karkeahko päällysvilla takasivat parhaan mahdollisen suojan näitä vaihtuvia keliolosuhteita vastaan. Käyttöorientoitunutta jalostusvalintaa suorittamalla ja pääosin työssä tarvittavia ominaisuuksia vaalimalla syntyi rotu, joka tänä päivänä tunnetaan vanhaenglanninlammaskoirana.

– Vanhaenglanninlammaskoira oli suosittu paimen etenkin eteläisessä Englannissa, Päivi Kakriainen Blockhead´s kennelistä kertoo. – Lampuri, kuten sitä yleisesti nimitetään, poikkesi muista paimenkoiraroduista huomattavan takakorkeutensa vuoksi. Tämä rakenteellinen yksityiskohta teki lampurista erityisen ketterän ja nopean kääntyjän. Pitkien takaraajojensa ansiosta se kykeni myös ponnistamaan erittäin voimakkaasti. Lampurin ponnistusvoimaa arvostettiin suuresti Englannissa, jossa paimenkoirat loikkivat kiviaitojen reunustamilla kapeilla teillä aidalta toiselle käyttäen apuna mm. lampaiden ja nautojen selkiä.

– Aiemmin toivottiin, että vanhaenglanninlammaskoirilla olisi siniset silmät. Niiden uskottiin lähes hypnotisoivan lampaat tottelemaan paimentajaansa. Mene ja tiedä, onko väitteellä mitään todellisuuspohjaa, mutta kieltämättä siniset silmät ovat tänäkin päivänä melkoiset katseenvangitsijat, Jenni Niittylä toteaa.

Ensimmäiset vanhaenglanninlammaskoirat rekisteröitiin Englannissa vuonna 1873. – Varhaisempia viittauksia kookkaista vanhaenglanninlammaskoiratyppisistä paimenkoirista löytyy tosin jo 1700-luvulta, Päivi Kakriainen kertoo. – Myös tuon ajan maalauksissa kuvattiin lampurin näköisiä koiria suojelemassa lampaita susilta. Lammaskoiran ulkomuodollinen tyyppi alkoi selkeästi yhtenäistyä Englannissa 1800-luvulle mentäessä. Tämä on havaittavissa useista sen ajan maalauksista, joissa esiintyi vanhaenglanninlammaskoirille tyypillisiä harmaa-valkoisia pitkäkarvaisia paimenkoiria.

– Ensimmäiseen lampurin rotumääritelmään kelpuutettiin kaikki alkuperäiset värit ruskeaa lukuunottamatta, Päivi Kakriainen tietää. – Siten kaikki harmaan eri sävyt, sininen ja bluemerle tulivat sallituiksi. Sinisen ja bluemerlen vuoksi silmien väreihinkin sallittiin vaihtelu. Lampurin molemmat silmät voivat yhä edelleenkin olla siniset tai toinen silmä sininen ja toinen ruskea, jolloin sanotaan että koira on ns. wall-eye.

– Lampurin turkin sinisyyden saa aikaan laimennusgeeni, joka haalistaa mustan värin harmahtavaksi. Tällöin sekä koiran silmät että pigmentti ovat kauttaaltaan vaalentuneet. Sininen pentu syntyy teräksenharmaana, kun taas mustana syntynyt pentu harmaantuu vasta iän myötä. – Bluemerle-värisiä koiria ei puolestaan tässä rodussa ole enää pitkiin aikoihin tavattu, Kakriainen toteaa.

– Englantilaisilla paimenilla oli aiemmin aina keväisin tapana ajella koiriensa karvat lyhyiksi, Kakriainen kertoo. – Työtä tekevän koiran karva ei siten koskaan kasvanut sellaisiin mittoihin, jollaisia nykypäivänä esitetään koiranäyttelyissä. Turkin tehtävä oli yksinomaan suojata ja lämmittää koiraa, mutta se ei saanut aiheuttaa turhaa vaivaa keräämällä risuja tai takkuuntumalla häiritsevästi.

Lampuriharrastajat kerääntyivät jo varhain yhteen Englannissa ja perustivat vuonna 1888 rotuyhdistyksen nimeltä Old English Sheepdog Club. USA:ssa yhdistyminen tapahtui 17 vuotta myöhemmin, kun paikalliset lampuriharrastajat perustivat The Old English Sheebdog Club of America’n.

– Jos rodun yksityiskohtainen ja kirjalliseen muotoon dokumentoitu alkuperä on jokseenkin hämärän peitossa, niin samaa voi sanoa myös rodun nimessä esiintyvästä adjektiivista ”vanha”. Miksi vanhaenglanninlammaskoira ei ole pelkästään englanninlammaskoira, vaan nimenomaan juuri vanhaenglanninlammaskoira (englanniksi Old English Sheepdog), Niittylä pohtii. – Rodusta on yleisesti käytetty myös lempinimeä bobtail (suom. töpöhäntä). Tämä nimitys on peräisin ajalta, jolloin kaikkien Englannissa työkäytössä olevien koirien hännät typistettiin merkiksi niiden verovapaudesta. Typistämiskäytäntö jatkui lähes nykypäiviin, kunnes useat maat kielsivät muista kuin eläinlääketieteellisistä syistä tapahtuvan typistämisen.


Lampurit rantautuvat Suomeen

Suomeen kaksi ensimmäistä lammaskoiraa toi 1930-luvulla av Ros-Loge kennelin Maria Åkerblom, Päivi Kakriainen kertoo. – Valitettavasti nämä koirat menehtyivät ilmeisestikin penikkatautiin, eivätkä ennättäneet tuottaa jälkeläisiä maahamme. Av Ros-Logen lisäksi muita rodun alkutaipaleen kasvattajia olivat Beatrice Ahonius kennelnimellään Trapper`s ja Mervi Vallen Mar-Val kennelistä.

– Kasvattajat Åkerblom ja Hoving toivat epäonnistuneen alun jälkeen sinnikkäästi uusia lampureita Suomeen, mutta niistäkään ei valitettavasti saatu aloitusta rodun täkäläiselle kasvatustyölle. Vauhtiin päästiin vasta sodan jälkeen, Kakriainen kertoo – 1970-luku olikin sitten lampureille selkeän runsastumisen aikaa.

– Alkuun kasvatustyö oli maassamme hyvin maltillista ja vuosittaisten rekisteröintien lukumäärällinen kasvuvauhti varsin hallittua. Käännekohta tapahtui 1980- ja 1990-lukujen taitteessa, jolloin rotu nopeassa tahdissa saavutti suosionsa huipun. Tällöin koiria rekisteröitiin vuosittain toistasataa, Niittylä kertoo. – Nopea määrällinen kasvu ei ole useinkaan hyväksi rotujen kehitykselle, eikä lampuri tehnyt tähän sääntöön minkäänlaista tilastollista poikkeusta. Koska määrä harvoin korreloi laadun kanssa, niin lammaskoiratkin kärsivät runsastumisen aikaan melko huonosta maineesta. Joukkoon kun mahtui kaikenlaisia yksilöitä, myös erittäin vaikeista käytöshäiriöistä kärsiviä ongelmakoiria.

Rekisteröinnit ovat viimeisen kymmenen vuoden ajan pysytelleet Suomessa melko vakaina, kertoo Marika Örn. – Vuosien 1996 ja 2005 väliset rekisteröinnit ovat 48-26-38-42-18-54-44-36-35-40. Verrattuna rekisteröintien huippuvuosiin laskusuhdanteen selittää mielestäni ajalle tyypillinen muoti-ilmiö. Nykyään pieni on kaunista. Kun asutaan ahtaasti kaupungeissa, ei suuriturkkinen koira ole kovinkaan kätevä, Örn mietiskelee.

– 1990-luvun lopulla pentujen kysyntä oli melko laimeaa ja ainakin osa kasvattajista tuli tuolloin varovaiseksi pentusuunnitelmissaan, Satu Nurmela kertoo. – Nykyään kysynnässä on taas nähtävissä hienoista nousua. Meiltäkin kysytään pentuja lähes viikottain. Ehkä tilanne on nykyisin paremmin tasapainossa eli kasvattajilta ei enää tule liikaa pentuja, vaan kaikille lammaskoirille on todella mahdollista löytää hyvä ja rodusta aidosti kiinnostunut koti.

– Suomessa on lampureita nykyään noin 200 yksilöä, Päivi Kakriainen laskeskelee. – Aktiivikasvattajia ei ole maassamme kovin montaa. Pikaisesti laskettuna osaan nimetä kaikki ne alle kymmenen kasvattajaa, joille on syntynyt pentuja lähimmän kahden vuoden aikana tai suunnitteilla on pentue seuraavien kahden vuoden sisään.

– Lampuri ei ole koskaan noussut Suomessa varsinaiseksi suosikkiroduksi hätyyttelemään kymmenen rekisteröidyimmän rodun kärkeä, Kakriainen sanoo. – Ja täytyy myöntää, että olen vallitsevaan asiantilaan aivan tyytyväinen, sillä se pakottaa kasvattajia harkitsemaan huolella jokaisen pentueen. Lampurin pentuja kysytään tasaiseen tahtiin ja monet lampuriharrastajat tuntuvat olevan hyvin rotu-uskollisia. Kun vanha koira kuolee, he ottavat saman rotuisen koiran jälleen tai kasvattavat laumakokoaan hankkimalla toisen tai kolmannen lampurin kotiinsa. Paljon on myös sellaisia pennunostajia, joiden lapsuuden kodissa tai sukulaisilla on ollut lampuri ja rotu on sitä kautta tullut läheiseksi, Kakriainen toteaa.

Suomessa on ollut typistyskielto voimassa vuodesta 1996 lähtien, joten varsinaisia ’bobtaileja’ meillä ei enää nähdä. – Typistyskiellon vaikutuksesta rodun rekisteröintimäärät romahtivat Ruotsissa, mutta Suomessa pentuja on syntynyt siitä huolimatta melko tasaiseen tahtiin, Päivi Kakriainen kertoo. – En usko hännällisyyden vaikuttaneen millään tavoin ostajien ostohalukkuuteen tai kasvattajien intoon teettää pentuja. Kukaan ei tietääkseni ole lopettanut Suomessa kasvatustyötään typistyskiellon vuoksi.

Jenni Niittylää huolestuttaa erityisesti uusien harrastajien ja kasvattajien vähyys niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. – Mistä jatkossa löytyy ne uudet tarmokkaat, vastuuntuntoiset ja asiaan vihkiytyneet kasvattajat, jotka takaavat tämän rodun tulevaisuuden? Helppous kun on selvästi nykyajan trendi eikä isokokoinen ja työläs turkkirotu vastaa lainkaan käsitystä vaivattomasta elämästä.

– Toinen lammaskoiran tulevaisuutta uhkaava tekijä on se, että aivan liian usein meiltä ihmisiltä puuttuu reilu urheiluhenki ja halu puhaltaa yhteen hiileen. Tämä korostuu etenkin koiranäyttelyiden kireässä ilmapiirissä, Niittylä harmittelee. – Ei myöskään ole mikään salaisuus, että rotuyhdistyksemme on jo vuosia ollut valitettavan riitainen, mikä varmastikin on osaltaan karkottanut tämän hienon rodun parista pois monia vasta-alkajia. Heidän joukossaan on menetetty ihmisiä, jotka olisivat voineet rakastua tämän rodun ainutlaatuisiin hyviin ominaisuuksiin ja jaksaneet sinnitellä rodun parhaaksi seuraavat 30 vuotta omistautuen ja vieden rotua eteenpäin koko sydämellään.

– Tietoa ja osaamista olisi opittava jakamaan, jos todella haluamme toimia tämän meille niin rakkaan rodun tulevaisuuden turvaamiseksi. Opimmekohan koskaan täydestä sydämestämme kannustamaan toisiamme, Niittylä kysyy vakavana.


Lampurit maailmalla

– Lampureita on todennäköisesti maailmanlaajuisesti eniten USA:ssa, arvelee Päivi Kakriainen. – Skandinaviassa kasvattajia on varsin vähän ja täällä kaikki tuntevat tai ainakin tietävät toinen toisensa.

– Tarkkoja maailmanlaajuisia lukuja lampureista ei ole saatavilla, mutta pienenä yksityiskohtana mainittakoon että Old English Sheepdog Club of American 100-vuotisjuhlanäyttelyssä oli viime syyskuussa paikalla peräti 230 lammaskoiraa. Ja rekisteröintimääriä summaillessa voi todeta, että koska moni kasvattaja on USA:ssa tuottanut jopa 150 muotovaliota niin kaikki ymmärtävät että tämän luvun taakse kätkeytyy moninkertainen määrä niitä koiria, joista ei koskaan tullut valioita, Satu Nurmela laskeskelee. – Rodun määrä USA:ssa on johtanut myös ikäviin lieveilmiöihin. Siellä lammaskoirien rescuetoiminnan todellisena haasteena on pelastaa toreilla hetken päähänpistosta ostetut lammaskoirat harkittuihin ja pysyviin koteihin.

– Jalostusyhteistyötä tehdään Suomesta ulkomaille tarpeen mukaan, Päivi Kakriainen toteaa. – Saksasta, Englannista ja Yhdysvalloista on tuotu useitakin lampureita tänne ja yksittäisiä koiria on saapunut ainakin Ruotsista, Tanskasta, Virosta, Hollannista, Belgiasta, Kroatiasta ja Kanadasta.

– Myös pakastespermaa on tuotettu Suomeen useista eri uroksista. Joskus varsinaisia koiratuonteja tehdään yhden yksilön vuosivauhdilla, joinakin vuosina tulee useampi ja toisinaan ei sitten yhtään.


Luonne

– Jos käytössä olisi vain yksi sana jolla lampuria pitäisi kuvailla, sanoisin sitä ennen kaikkea ystävälliseksi, Satu Nurmela toteaa. – Vanhaenglanninlammaskoira on todella ystävällinen kaikkia ihmisiä kohtaan. Vaikka pennut saattavat toki kokeilla asemaansa laumassa ja nuorukaisille voi toisinaan tulla hankalahko murrosikä, niin yleisesti ottaen lammaskoira on ystävällinen ja hyvin toimeentuleva perheenjäsen.

– Hyväksi puoleksi mainitsisin myös tämän rodun yleisen osallistuvuuden, Nurmela kiittelee. – Nämä kun todella haluavat kuulua perheen arkeen ja kulkevat mielellään ihmisten kanssa mihin tahansa emännät tai isännät sitten milloinkin menevät. Vaikka eihän se aina ole pelkästään hauskaa, kun lammaskoira seuraa tiiviisti kantapäillä, Nurmela mainitsee. – Kun kotona on kolme koiraa ja ne kaikki tunkeutuvat perässäsi jopa vessaan, niin välillä tulee sellainen olo että haluaisi olla edes pienen hetken aivan yksin. – Puhelimeen kiirehtiminenkin on toisinaan melkoista kolmiloikkaa, kun koirat seuraavat juoksijan mukana ja yleensä vieläpä askelen mitan edellä, jotta meno olisi mahdollisimman hankalaa, Nurmela naurahtaa.

Koko elämänsä lampureiden kanssa elänyt Marika Lahtinen tietää, että rodun luonne on yleisesti ottaen pehmentynyt siirryttäessä työkäytöstä kohti seurakoiran roolia. Muutos on tuttu myös Satu Nurmelalle. – USA:n 100-vuotisjuhlien tuomarikoulutuksessa sanottiin, että lammaskoiran luonne on vuosien saatossa pehmentynyt. Lammaskoiran luonteessa tulisi kuitenkin pyrkiä säilyttämään sen verran särmää, että koiran toimintakyky säilyisi myös uhkaavissa tilanteissa eikä se häipyisi paineen edessä heti takavasemmalle, kertoo Nurmela peräänkuuluttaen rodulle alkuperäistä luonnetta.

– Lampuri on suuri ja vahva koira, josta syystä se vaatii vähintäänkin kunnollisen kotikasvatuksen sekä riittävästi liikuntaa ja aktivointia, Marika Lahtinen mainitsee. – Sen hankinnasta kannattaa pidättäytyä, jos haluaa koirastaan tulevan vain palveluskoiramaisen särmikäs ja täsmällinen tehtävien suorittaja.

– Lampurilla tulisi yhä edelleen olla hyvä hermorakenne. Sen on paimenena pitänyt työskennellä varsin itsenäisesti ja osoittaa hyvää koulutettavuutta, Jenni Niittylä. – Vaikka nykyään enää harvoin nämä karvaiset ystävämme pääsevät lammaslaitumelle toteuttamaan alkuperäisiä viettitoimintojaan, tulisi niillä kuitenkin olla perimässään paimennusvaistot tallella. Nykypäivänä lampuri on lähinnä seurakoira, vaikka sen kanssa harrastetaankin varsin monipuolisesti eri lajeja ja paimennustaipumuksiakin ollaan nykyään taas kiinnostuttu testaamaan.

Vuolasvirtapalkittu Grey Coats kennelin Ulla Hellman arvostaa suuresti vanhaenglanninlammaskoiran luonnetta. – Lampuri on erittäin lapsiystävällinen rotu. Näin rotua kuvataan vanhoissa koirakirjoissa ja tähän näkemykseen minun on helppo yhtyä yli 20 vuoden kokemuksellani rodusta, Hellman kiittelee.

– Vanhoissa koirakirjoissa lampuri on toisinaan mainittu myös rotuna, joka olisi epäileväinen ja varautunut vieraita kohtaan, Jenni Niittylä kertoo. – Tällaisia yksilöitä voi harvakseltaan tavata nykyäänkin, vaikkakin tämän kaltaiset ongelmat ovat melko harvinaista ja epätyypillisiä tämän päivän vanhaenglanninlammaskoiralle.

– Lampuri on mielestäni erittäin viisas koira, sillä se oppii perheen tavat kuin itsestään ja sen kanssa on helppo kulkea missä vain. Se ei jahtaa eläimiä ja se on aina valmis ottamaan vieraatkin tulijat ystävällisesti vastaan, kertoo Hellman. – Lampuri asettautuu usein oviaukkoon makoilemaan, mistä se seurailee perheen touhuja. Sen hyvin ilmeikkäät silmät tutkiskelevat perheenjäsenten tekemisiä valppaasti ja usein lampuri myös kallistelee päätään ja hymyilee kun sille jutellaan, Hellman ihastelee.

– Lampuri ei mielestäni tarvitse mitään sen suurempaa erikoiskoulutusta, eikä se myöskään kestä ihmiseltä kovia koulutusotteita. Rankat pakotteet saavat pehmeän koiran välittömästi lukkoon ja toimintakyvyttömäksi. Toki lampurille tulee opettaa perusasiat ja hyvät tavat, mutta koska tällä rodulla on paljon miellyttämisenhalua, sille riittää usein pelkkä katse kertomaan kuinka eri tilanteissa toimitaan ja mitä puolestaan ei saa tehdä.

– Uroksen ja nartun luonteissa ei juurikaan ole eroa, Hellman toteaa. – Samassa perheessä elävät urokset ja nartut tulevat tavallisesti hyvin toimeen keskenään, samoin kuin perheen muunrotuisten koirien kanssa. Ja vaikka lampuri onkin hyvin hellyydenkipeä ja jopa mustasukkainen, eivät tällaisetkaan tilanteet johda tavallisesti mihinkään yhteenottoihin. Koirat vain työntyvät kukin lähemmäs ihmistä saadakseen enemmän taputuksia osakseen, Hellman kuvailee.

– Lampureiden kanssa on miellyttävää ulkoilla koska ne eivät karkaile, Hellman sanoo. – Jos joskus lenkillä menet koiraasi puun taakse piiloon niin ei mene kauaakaan kun lampurisi tulee etsimään sinua. Ja voi sitä onnea kun omistaja löytyy!

– Kaksi koiristani on niin luotettavia, että voin pitää niitä vapaana ihan joka paikassa, Jenni Niittylä kertoo. – Mutta parilla koirallani on sen verran saalisviettiä, etten tohdi pitää niitä irti aivan autotien vieressä. Ne saattavat lähteä kissojen ja kanien perään.

– Kaikissa koiraroduissa on varmasti luonteiden puolesta jotain negatiivistakin kerrottavaa, mutta lampureiden osalta hyvin ikävät asiat ovat melko harvinaisia, Hellman toteaa. – Painotan kuitenkin aina uudelle koiranomistajalle, että huolimatta lampureiden kaikista hyvistä ominaisuuksistaan niillä, kuten muillakin roduilla, on murrosikänsä jolloin sääntöjen tinkimätön noudattaminen on tärkeää. Vaikka koira on ihanteellinen renki niin isäntänä se ei ole kummoinenkaan. Valloilleen päästetystä lampurista kasvaa todennäköisesti ns. hankala tapaus.

Jenni Niittylän mukaan osa lampureista on räksyttäjiä, kun toiset taas eivät hauku juuri ollenkaan. – Meillä vanhin edesmennyt Donna oli todella hiljainen eikä se montaa kertaa elämänsä aikana haukahtanut. Toinen lampuri taas ilmoittelee aikalailla turhasta ja kolmas vahtii haukkuen, Niittylä toteaa. – Olen kuullut kertomuksen eräästä englantilaisesta koirasta, joka ei haukkunut eläessään kuin yhden ainoan kerran. Omistajat jo luulivat, ettei se edes osaa haukkua, mutta sitten se tapahtui. Koira oli mukana katsomassa paimennuskisoja ja se innostui näkemästään niin, että haukahti nähdessään lajitoverinsa työskentelevän. Sen koommin tuo koira ei enää pitänyt ääntä.

– Ihanteellinen lampuri on hyvin mukautuvainen koira; monipuolinen ystävä ja seuralainen, Jenni Niittylä määrittelee. – Sen tulisi olla rohkea, uskollinen ja luotettava, vailla minkäänlaista hermostuneisuutta tai aiheetonta aggressiivisuutta.

– Tällä rodulla on suorastaan älykön maine, sillä monet niistä ovat hyvin kekseliäitä ja niillä on melko valikoiva kuulo. Ei ole lainkaan harvinaista, että lammaskoira kietoo omistajan pauloihinsa ja saa siten tehtyä asioita pitkälti oman mielensä mukaan.

– Lampureilla on kyky vaistota omistajansa tunnetiloja. Jos koirasi tekee jotain luvatonta, ei sinun tarvitse kuin vain hieman nuhdella sitä. Liioittelua ei tarvita, sillä siitä lampurisi voi loukkaantua ja menettää luottamuksensa sinuun.

– Rotu on erityisen hellyydenkipeä ja lampuri voi aivan tuosta vain päättää kiivetä omistajan syliin luullen todellakin mahtuvansa siihen, Niittylä naurahtaa.

– Erityisesti haluaisin korostaa rotumme sosiaalisuutta suhteessa toisiin koiriin, Marika Örn mainitsee. – Leireillämme kaiken ikäiset koirat sukupuoleen katsomatta voivat ulkoilla vapaana ilman kiusallisia yhteenottoja. Vain harvoin käy niin, että joku pullistelija joudutaan laittamaan jäähylle.

Päivi Kakriainen näkee luonteiden jalostustyön pitkäjänteisyyden tuottaneen tulosta Suomessa. – Kasvatusvalintojen kautta luonteet ovat eittämättä parantuneet. Muistan hyvin ne ajat, jolloin leireillä ei voinut laskea toisilleen vieraita uroksia juoksemaan keskenään. Nykyään kaikki koirat elävät sovussa eikä rähinöintiä juurikaan esiinny. Itseasiassa tämän rodun sosiaalisuus on yksi syy, miksi aikoinani valitsin rodun. Se viihtyy niin ihmisten kuin koirienkin parissa eikä ole ns. yhden ihmisen koira.

– Lampurin karvojen sisällä todella asuu hyvin lempeä, ystävällinen ja aivan kaikkia, jopa murtovarkaita, rakastava koira. Tämän rodun sydän on 101 % täynnä rakkautta, Päivi Kakriainen toteaa.

Myös Marika Örn yhtyy lampureiden luonnetta arvostavien ihmisten joukkoon. – Lammaskoirat ovat iloisia, uskollisia ja jokainen on omanlaisensa suuri persoona.

Sosiaalisuus, varmuus ja viisaus ovat Örnin mukaan tärkeitä lampurissa. – Huonoista puolista voisi mainita joissakin linjoissa esiintyvän arkuuden ja herkkähermoisuuden. Liiallinen saalistusvietti on myös sellainen ominaisuus, joka saattaa aiheuttaa joillekin yksilöille hankaluuksia. Ja koska rotumme on nykyään puhtaasti seurakoira, sen tulisi olla melko helposti hallittavissa. Liiallinen dominanssi ei ole tälle rodulle hyväksi. Aiemmin luonteissa oli enemmän huomautettavaa, mutta nykyiset kasvattajat kyllä tuntuvat tiedostavan, kuinka tärkeää lampurille on sen tasapainoinen luonne, Örn toteaa.

– Seurakoiramaisuudesta huolimatta liiallinen luonteen pehmeys ei ole hyväksi, Satu Nurmela sanoo. – Tällöin vaarana on arkuuden ja toimintakyvyttömyyden lisääntyminen rodussa. Liika kovuuskaan ei toki ole toivottavaa, sillä lampurin tulee olla keskivertoihmisen hallittavissa ja koulutettavissa.

– Ei tietystikään ole mahdotonta etteikö lampuristakin voisi saada itselleen ongelmakoiran esimerkiksi ohjaajan puutteellisten taitojen vuoksi, vaikka perin harvinaista se tuntuu olevan, Nurmela mietiskelee. – Lammaskoiran luonnetta kun ei hevillä pilaa edes kehnot pentu- ja nuoruuajat koska sen perusluottamus ihmiseen on niin suuri.

Nurmela muistelee 20 vuoden lampuriharrastuksensa aikana kuulleensa vain kahdesta aggressiivisesta lampurista. – Mitenkään isosta ongelmasta ei siis voida puhua.


Millaiselle ihmiselle

Marika Lahtinen peräänkuuluttaa lampuriharrastajaksi aikovalle ensisijaisesti kykyä nauraa. – Lammaskoiran toilailut venyttävät huumorintajun rajoja. Vaikka kuvittelisitkin jo nähneesi kaikki niiden tempaukset, niin lisää vain tulee! Äitini nuori saksantuontiuros on jo nyt keksinyt enemmän jekkuja kuin aiemmat lampurit vuosikymmenten aikana yhteensä, mikä ei ole ihan pieni määrä, Lahtinen naurahtaa. – Lampuri saattaa esimerkiksi yhtäkkiä levittää likapyykkikorisi sisällön pitkin pihaa tai kantaa istutusta odottavat orvokit sievästi sinne tänne ja ihan vain huvin vuoksi.

– Siisteysintoilijalle lampuri on erittäin huono valinta, Marika Lahtinen painottaa. – Vaikka sillä ei ole varsinaisia karvanlähtöaikoja eikä irtokarvaa siten pölise lattioille, niin kuraa, hiekkaa ja risuja kulkeutuu turkin mukana kotiin suuret määrät.

– Kannattaa myös muistaa, että koiranäyttelyissä nähty lampuri on kaukana siitä arkisesta lammaskoirasta, joka on käynyt lenkillä sateisella säällä, Niittylä toteaa. – Sen turkki on täynnä neulasia, risuja, havuja ja sillä on tassuissa ja mahan alla koko lähitienoon hiekat varastoituna. Lammaskoiran kanssa on yksinkertaisesti opittava hyväksymään kuratassun jäljet lattiassa ja hiekkakasat nurkissa, joita kyllä riittää vaikka luuttuaisi kovastikin.

– Turkki kerää materiaalia sisäänsä uskomattomat määrät. Suunnilleen kaikki täyskasvusisia mäntyjä pienemmät puut kulkeutuvat koiran mukana sisätiloihin ja viikottaisen hiekkamäärän voi laskea lähinnä kottikärrymitalla, Marika Örn nauraa. – Lampurin omistajan voi muuten tunnistaa siitäkin, että villakankaisia vaatteita koristaa koirakarvoitus ja auton penkit ovat omaperäisesti karvalla kuorrutetut.

– Omistajan täytyy olla todella valmis näkemään vaivaa lampurin turkin suhteen. Se on moneen muuhun lyhytkarvaisempaan rotuun verrattuna työläs, vaikkakaan ei ylitsepääsemätön hoidettava, Marika Lahtinen selvittää. – Viikon tai kahden viikon välein turkki on perusteellisesti harjattava takuttomaksi ja kasvuvaiheessa turkki tarvitsee vielä tätäkin tihempää käsittelyä.

– Lenkkien jälkeen kuratassut täytyy aina pestä, jollei halua olla yhtenään imuroimassa lattioita, Lahtinen kehottaa.

Satu Nurmela korostaa pennunottajille että hankkiessaan lampurin ostaja saa kaupanpäälle vielä käsityöharrastuksenkin. – Siinä vaiheessa voi vielä miettiä, onko pitkäkarvainen vanhaenglanninlammaskoira sopiva vaihtoehto, vai olisiko kuitenkin parempi hankkia koira, joka ei sitä käsityöharrastusta toisi mukanaan kylkiäisenä? Kovin harvat pennunottajat ovat tästä pelottelusta pelästyneet, Nurmela toteaa. – Toisinaan kuitenkin siinä vaiheessa kun koiran karva alkaa ratkaisevasti pidentyä ja tuuheentua niin osalle koiran hankkijoista hiipii epäilys mieleen. Selviänköhän tästä urakasta kuitenkaan? Ottaa aikansa ennen kuin oikea harjaustekniikka ja rutiini löytyvät, vaikka työkalut ovat sellaisenaan hyvinkin yksinkertaiset.

– Pesty ja harjattu lammaskoira on kyllä vaivan arvoinen. Lapsemme aina sanovatkin pesun jälkeen, että ”Nyt Maija on tosi hieno” ja halaavat puhdasta pehmeää koirakaveriaan.

Nurmela ei varsinaisesti rajaisi lampuriharrastajista pois mitään ihmisryhmää. – Meiltä on mennyt lammaskoiria juuri kotoa muuttaneille nuorille, eläkkeellä oleville, lapsettomille pariskunnille ja lapsiperheille, sinkuille, kaupungissa ja maalla asuville, eteläiseen Suomeen ja pohjoisen perukoille. Lampuri ei rakkautensa kohdetta valikoi.

Ulla Hellman voi suositella lampuria ihmiselle, joka on ehdottoman oikeudenmukainen koiraansa kohtaan. – Lampuri ansaitsee kodin, jossa sitä rakastetaan hellien ja kiittäen. Sille tulisi jutella paljon ja antaa päivittäin aikaa yhdessäoloon, sillä lampurin paikka on ihmisen lähellä. Vanhaenglanninlammaskoira ei lainkaan sovellu ulkokoiraksi, sillä se palelee runsaasta turkistaan huolimatta ja sateisella säällä sen turkki huopuu ja takuttuu kivuliaasti. – Lampurin katseesta voi varmasti nähdä syvän surullisuuden ja apean mielen, jos se sysätään perheen ulkopuolelle ajatuksella: pois silmistä ja pois mielistä.


Harrastuskoirista

Vanhaenglanninlammaskoiran kanssa voi osallistua monenlaisiin harrastustoimintoihin. Sen kanssa voi käydä koiranäyttelyissä, tottelevaisuuskokeissa, agilitykilpailuissa, vesipelastuskokeissa, harjoitella paimennusta, osallistua pelastuskoira- ja kaverikoiratoimintaan ja ottaa vapaa-ajan ohjelmistoon lisäksi vaikka kanttarellien etsinnän.

– Näyttelyissä menestyneitä lampureita on Suomessa suuri joukko, ovathan koiranäyttelyt lampuri-ihmisten joukossa suosituin harrastamisen muoto, Ulla Hellman mainitsee. – Sijoituksia ryhmäkilpailuissa ja Best In Show -tasolla tulee kuitenkin melko harvakseltaan. Jostain syystä rotumme ei tunnu olevan tällä hetkellä ulkomuototuomareiden suosiossa.

– Oma henkilökohtainen ihannelampurini on USA:ssa asuva uros To-Jo’s Nice N’Easy. Katselen usein sen kuvaa ja ihmettelen kuinka upea lampuri voikaan olla silloin kuin kaikki sen rakenteessa on kohdillaan!

– Viime syksynä kuusi suomalaista lampuriharrastajaa pakkasi matkalaukkunsa ja lähti seuraamaan USA:an Pennsylvaniaan sikäläisen yhdistyksen 100-vuotisjuhlaviikkoa. Juhlanäyttelyyn osallistui yli 200 lampuria. Valioluokat olivat aivan mykistäviä katseltavia. Upeita koiria toinen toisensa perään! Lähtemättömän vaikutuksen tekivät nykykoirista mm. Bugaboos Big Resolution, Rosebery Satisfaction, Barkshire’s American Dream, Blu Mnt’s Day Dream Believer ja Rolling Gait’s Emma Blu.

– Amerikkalaiset lampurit ovat todella upeita liikkujia ja niiden takaosat ovat kertakaikkiaan uskomattoman hyviä. Koirat ovat vahvoja, tilavia rungoltaan ja niiden päissä on oikeaa volyymia, kuonot ovat leveitä ja neliömäisiä, Hellman kehuu. – Kauniin tummia silmiä löytyy, vaikka paljon on myös erittäin vaikuttavia sinisiä. Ainut miinus USA:laisille lampureille tulee niiden hieman liian pehmeästä päällyskarvasta, vaikka pohjavillan osuus siellä on parempi ja runsaampi kuin meillä.

– Olen aina ollut USA-fani mitä tulee rodun ulkomuodolliseen tyyppiin. Ja nyt kun olen saanut tilaisuuden nähdä miten uskomattoman upeita heidän bobtailinsa ovat, olen aivan myyty, Hellman vakuuttaa.

– Jenkeissä rodun historiaan on jättänyt pysyvän jälkensä koira nimeltä Lambluv`s Desert Dancer, jolla on peräti 64 Best in Show -voittoa, Marika Örn tietää. – Legendoja eläessään ovat myös englantilaiset Jedforest Don Carlos, Tynycoed Caradog ap Tegwch Zottel`s ja Miss Marple of Lamelda. Don Carlosin vakuuttavuutta lisää myös se, että näyttelyuran ohessa se toimii täyspäiväisesti työkoirana. Viikot kuluvat lampaita paimentaen ja viikonloput näyttelykehässä loistaen. Ja kaikki tämä aivan täydessä turkissa, Marika Örn ihailee. – Sillä on juuri niin kestävä ja hyvälaatuinen turkki kuin mitä rotumääritelmä peräänkuuluttaa lampurille.

Suomalaisista lampureista näyttävimmät näyttelysaavutukset on lienee kerännyt Drover's King Himself, joka on voittanut ryhmän kolmesti Messukeskuksessa ja joka oli Kenneliiton 100-vuotisnäyttelyn Best In Show. Grey Coats After the King ja Blockhead`s Knockout ovat myös koiria, jotka monet rodunharrastajat nostavat suomalaisiksi lampurihuipuiksi.

Näyttelyiden ohella lampurit ennättävät myös muunlaisiin aktiviteetteihin. Tottelevaisuusvalioksi saakka ovat yltäneet seuraavat koirat: Amox Hemminki, Furry Drifter’s Joyful Comet, Czarlinda’s Gambler Jack, Fenfire’s Bone to Pick ja Drover’s Right on Target.

Agilityssä korkeimmalle on kivunnut Pertti ja Anu Siimeksen omistama Banheira Babette. Vaikka keskiverto lammaskoira on perustottelevainen ja helposti koulutettavissa tokoon, agilityssä sen kookkuudesta ja raskasrakenteisuudesta voi olla jo hieman haittaa.

Lampureita on luonnetestattu KoiraNetin mukaan kaikkiaan 42 kappaletta. – Jonkin verran on tuloksista nähtävillä paukkuarkuutta ja turhan pehmeää luonnetta, Ulla Hellman mietiskelee.

– Vaikka luonnetestattuja lampureita ei ole koirien kokonaismäärään verrattuna paljoa, niin jo olemassaolevia tuloksia tulkitsemalla voimme päätellä, että lammaskoira on melko pehmeä koira, jolla on kohtuullisen pieni puolustushalu ja toimintakyky, Marika Örn kertoo. – Rotumme tavoite ei tietystikään ole saada luonnetestistä mahdollisimman korkeita pisteitä, mutta testiä oikein tulkitsemalla voimme kuitenkin löytää koiriemme luontaiset vahvuudet ja heikkoudet. Erityisen hyvä olisi, jos saisimme enemmän koiria testattua.

– Urokset tuntuvat luonnetestitulosten perusteella olevan selvästi kovempia kuin nartut ja niiltä löytyy enemmän myös toimintakykyä, Satu Nurmela toteaa.


Paimennustestaus kiinnostaa

– Suomessa lampureita ei ole juurikaan käytetty varsinaisessa lammaspaimennustyössä, Ulla Hellman tietää. – Sen sijaan paimennusharjoituksissa on nykyään innostuttu käymään eri puolilla Suomea pidetyissä viikonlopputapahtumissa.

– Joissakin maissa lampureita on vielä työssäkin, mm. Englannissa, USA:ssa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Lampureilla on paimennettu lampaiden lisäksi nautoja, ankkoja ja hanhia, Marika Örn luettelee.

– Vanhaenglanninlammaskoira on paimennustyyliltään ns. kroppakoira eli se työskentelee liikkeen avulla. Lampurin hakukaari ei ole yhtä laaja kuin esim. bordercollieilla eikä lammaskoira käytä silmää eli painosta katseellaan.

– Viime aikoina paimennusinnostus on kasvanut aivan huomattavasti, Satu Nurmela kertoo. – Karvaisen olemuksen alta onkin usein kuoriutunut hyvin paimennusvaistonsa säilyttänyt koira, jonka kanssa voitaisiin tällä saralla tehdä paljon enemmänkin.

– Vanhassa kirjallisuudessa kerrotaan kuinka lampurit ovat kuljettaneet markkinoille erilaisia eläimiä, Nurmela toteaa. – Bobtailin vaistoihin on koodattu etenkin lauman kuljettaminen ohjaajansa luokse. Historiaopuksia lukiessamme huomaamme, että nämä koirat ovat kyenneet kokoamisen lisäksi myös kuljettamaan niitä.


Ulkomuoto

Lammaskoiran tulisi olla yleisvaikutelmaltaan voimakas ja neliömäinen. – Se on kauttaaltaan tiivis, sopusuhtainen, tasapainoinen ja voimakasrunkoinen koira, jolla on erittäin älykäs ilme, Jenni Niittylä kuvailee. – Lampurille on ominaista syvä ja tilava rintakehä, selvästi kaareutuneet kylkiluut sekä leveä ja hieman kaareva lanneosa.

– Lampurin kaulan tulisi olla hyvin kauniisti kaareutuva ja pitkähkö suhteessa koiran runkoon. Suhteettoman pitkä kaula ei kuitenkaan kuulu tälle rodulle eli liioittelua tulisi välttää, Ulla Hellman selvittää.

– Vaikka lampurin takaraajojen tulee olla hyvin kulmautuneet, ei tätäkään saisi liioitella suosimalla ylikulmautuneita lampureita, Ulla Hellman vaatii. – Lampurin ei tule muistuttaa takaosaltaan saksanpaimenkoiraa eikä sen liikkeistä pitäisi myöskään tulla mieleen villakoira. Lampurillahan on hyvin omanlaisensa tapa liikkua pitkillä maatavoittavilla askeleilla ja toisinaan myös peitsaamalla, Hellman selvittää.

– Hyvin tärkeä rodunomainen ominaispiirre löytyy lampurin ylälinjasta ja takakorkeudesta, Niittylä selvittää. – Selkälinja nousee koska takaosa on korkeammalla kuin säkä. Tästä rakenteellisesta ominaisuudesta johtuu että lammaskoiralla on ns. rullaava askel. Matalat kintereet ja oikealla tavalla kulmautuneet takaraajat vielä korostavat vaikutelmaa.

– Karvapeite on lampurille tavaramerkki, josta rodun voi vaivatta tunnistaa. Oikeanlainen turkki ei ole pehmeä, vaan karkea ja pörröinen ja siinä on riittävästi vedenpitävää pohjavillaa. Karvan laatu ja tiheys ovat pituutta tärkeämpiä, sanoo Niittylä.

– Lampurin värityksen suhteen uuden ja vanhan mantereen vaatimukset poikkeavat jonkin verran toisistaan. Euroopalaisessa FCI:n rotumääritelmässä kaikki harmaan ja siniharmaan sävyt ovat sallittuja ja valkoisuuden ja värillisyyden välinen suhde ja sijoittuminen ovat kutakuinkin määritellyt. Amerikkalainen rotumääritelmä puolestaan sallii kaikki harmaavalkoiset väritykset eikä rajaa valkoisen osuutta tai sijoittumista niin tarkasti, Niittylä kertoo. – Väritys on tällä hetkellä kuuma puheenaihe Euroopassa. Väitellään siitä, pitäisikö täälläkin alkaa hyväksyä valkoiset läiskät harmaan manttelivärin alueelle? Tällä tavoin värittyneillä amerikkalaisilla koirilla olisi kuitenkin paljon annettavaa meille, eikä pienellä populaatiolla olisi oikeastaan varaa rajata muutoin hyviä yksilöitä pois pelkästään värityksen vuoksi.

– Toinen jatkuva kiistan aihe on lammaskoiran koko, joka vaihtelee eri maissa huomattavastikin. Rotumääritelmähän mainitsee pelkästään alarajat mutta ei lainkaan ylärajaa, Niittylä toteaa. – Mutta koska kyseessä ei kuitenkaan ole jättiläisrotu, ei pelkkää kokoa tai näyttävyyttä tulisi ylenpalttisesti suosia. Tyypin tulisi aina olla kokoa tärkeämpi asia.

– Lampuripennut syntyvät mustavalkoisina ja niiden turkki alkaa vaalentua harmahtavaksi noin puolivuotiaana. Poikkeuksen tekee siniset pennut, jotka syntyvät teräksenharmaina ja väri laimenee iän myötä yhä vaaleamman harmaaksi, Niittylä kertoo.

– Sinisen lampurin värivaihtelu käsittää sävyt mudanväristä lähes värittömään, Päivi Kakriainen kuvailee. – Varsinaisesti värivirheelliseksi katsotaan sellainen koira, jolla on enemmän kuin puolet valkoista karvapeitteessään tai jos valkoista on mantteliosan alueella. Tällainen pentu myydään yleensä aina halvemmalla kotikoiraksi. Tosin pientä valkoisuutta manttelialueelta ei aikuisena pysty välttämättä edes huomaamaan, erityisesti jos koira on vaaleanharmaa tai lähes hopeanvärinen, Kakriainen sanoo. – Manttelirikkoa on tullut koiriimme USA:n kautta. Erityisesti pakastesperman yleistynyt käyttö on runsastuttanut tätä ilmiötä, vaikkei se tällä hetkellä ole mitenkään suuri ongelma rodussamme. Isossa pentueessa saattaa olla vain yksi tällä tavoin värivirheellinen, jos sitäkään, Kakriainen laskeskelee.

– Lampuri käy läpi kaikkiaan kolme turkinmuutosta ennen lopullista aikuiskarvaa. Ensin pentukarva vaihtuu vaalean harmaaseen junioriturkkiin, joka puolestaan vaihtuu 2-3 vuoden iässä lopulliseen sävyynsä, Niittylä sanoo.

– Jalostuksen myötä lampureiden turkit ovat huomattavasti runsastuneet ja saaneet lisää pituutta, Kakriainen kertoo.

Monesti maallikko saattaa sekoittaa keskenään vanhaenglanninlammaskoiran ja partacollien. Näyttelyihin kunnostettuina koirien erot ovat melko selvät, mutta arjessa eivät välttämättä niin silmiinpistävät. Mistä nämä rodut voi kätevimmin eroittaa?

– Lampuri on partacollieta huomattavasti suurempi, lyhyempi, leveämpi ja vahvempi, Päivi Kakriainen luettelee. – Pää on neliömäisempi ja kallo-osaltaan tilavampi. Liikkuessan lampuri peitsaa partacollieta tavallisemmin ja takakorkeus on myös erittäin selkeä erottava tekijä. Karvanväri voi myös auttaa erottamaan nämä rodut toisistaan; partacollieille on sallittu ruskea väri, joita lampurilla ei hyväksytä.

Lampurirodun jalostus on kulkenut eri mantereilla hieman eri suuntiin. Ulla Hellman pitää USA:n tyyppiä alkuperäisimpänä. – Vaikka siellä näyttelykoirien viimeistely on totuuden nimissä hieman liian korostunutta, ei se kuitenkaan vähennä oikean rotutyypin arvoa. Kotimaisten lampureidemme laatu on parantunut juuri tuontikoirien ansiosta, Hellman mainitsee. – Ne ovat tuoneet etenkin takaosiin ja purentoihin parannusta. Tärkeimpänä pidän kuitenkin geenipohjan laajentumista.


Jalostus ja kansainvälisyys

– Täkäläinen lampurikantamme rakentuu valitettavasti vain harvojen urosten, narttujen ja näiden jälkeläisten varaan, Satu Nurmela mainitsee. – Nyt tarvittaisiin laajemmin ja tasapuolisemmin käyttöön kaikkia Suomessa olevia linjoja ja yksilöitä, kotona ei olisi siis varaa piilotella yhtäkään jalostuskelpoista lammaskoiraa.

– Geenipohjaa voidaan toki laajentaa myös ulkomaisten koirien avulla, mutta siihen sisältyy suurempia riskejä kuin kotimaisten koirien käyttöön. Terveystuloksissa on maakohtaisia heittoja eikä aina vieraista ihmisistä voi tietää kuka on rehellinen ja kuka tekee koirillaan pelkkää ”bisnestä”. Geenipohjan kapeus rasittaa Suomen lisäksi monia muitakin maita, sillä jalostukseen valikoituu turhan usein vain ne muutamat näyttelyissä menestyneet yksilöt.

– Kapeakantaisen rodun jalostus on toisinaan aivan pienen pienistä sattumista kiinni, kertoo Päivi Kakriainen. – Esimerkkinä voin kertoa tapahtuman joidenkin vuosien takaa. Muutama lampuriharrastaja näki Helsingissä lenkillä lampurin, joka nosti jalkaansa lyhtypylvääseen. Mikäs tuossa, normaali virtsaustapahtuma, mutta tuolla jalannostolla olikin melkoiset seuraamukset. Koska piirit ovat hyvin pienet ja rodunharrastajat tuntevat näöltä lähes kaikki kotimaiset koirat, todettiin yksissä tuumin että tämä jalannostaja oli uusi tuttavuus. Heräsi kysymys, kuka se oikeastaan oli? Uutteran selvitystyön jälkeen koiran henkilöllisyys ratkesi. Kyseessä oli Alexander Nikita, kutsumanimeltään Sasha. Tämän amerikkalaislinjaisen Sashan omisti henkilö, joka asui tilapäisesti Suomessa. Sasha tutkittiin oitis lonkiltaan ja silmiltään ja saatiin siten myös jalostuskäyttöön.

– Pienistä sattumuksista voi siten kasvaa yllättävän suuri ja myönteinen tapahtumien ketju, Kakriainen iloitsee. – Sashalla oli eittämättä suuri vaikutus rotuumme geenipoolin laajentajana ja samalla rodun jalostus sai uutta puhtia ja innostusta.

– Jalostuksellisesti hyvin merkittävä asia oli rajojen avautuminen Eurooppaan rabieskaranteenin muurin takaa, Old Cobbler’s kennelin Satu Nurmela iloitsee. – Oli suorastaan käänteentekevää kun pääsi oman koiriensa kanssa matkustamaan ulkomaille näyttely- ja astutusmatkoille. Teki hyvää nähdä rodun taso muissa maissa ja päästä vertaamaan omiaan niihin, myös rotujärjestön lehden päätoimittajana toiminut Nurmela kertoo. – Nykyään lampureiden kasvattaminen onkin pitkälti kansainvälistä toimintaa ja sähköpostit kulkevat tiiviisti eri maiden välillä.

– Minäkin kirjoittelen nykyään useammin ulkomaille kuin kotimaahan, Nurmela mainitsee. – Aloittaessani tämän rodun parissa olimme hyvin pitkälti vain keskenämme täällä Pohjoismaissa, nyt tilanne on muuttunut täysin.

– Kansainvälisen Old English Sheepdog -lehden perustaminen on myös avannut näkymiä rodun tilaan Euroopassa ja muualla maailmassa. Tuo lehti on sitoutumaton kaikille lammaskoiraharrastajille tarkoitettu julkaisu, jossa sisältö on sekä englanniksi että saksaksi. Lehdellä on tilaajia ympäri maailman. Lehden kautta saa paljon maailmanlaajuista tietoa esimerkiksi käytettävissä olevista jalostusuroksista, Nurmela iloitsee.


Terveys

– Suomalaisten lammaskoirien terveystilanne on mielestäni jonkin verran parempi kuin monissa muissa maissa. Kiitos siitä kuuluu 1980-luvun valistuneille rotujärjestöaktiiveille. Tuolloin meillä alettiin seurata koirien lonkka- ja kyynärnivelen kasvuhäiriötä sekä silmien kahia ja verkkokalvojen surkastumisia. Ja koska seulontojen perusteella jalostukseen valikoidaan vain terveet koirat, myös laadulla on väliä, ei pelkällä tutkimisella, Satu Nurmela sanoo. – Muita sairauksia lammaskoirilla on esiintynyt lähinnä yksittäistapauksina tai yksittäisissä linjoissa, Satu Nurmela selvittää.

Kaikilla roduilla, joilla on pään alueella vain vähän värillisyyttä niin että korvanseudut ovat täysin valkoiset, esiintyy väriin liittyvää kuuroutta. – Lampureilla on tätä myös, Marika Lahtinen kertoo. – Suomessa kuuroutta on onneksi lähinnä yksittäistapauksina kun taas Euroopassa kuurous on jo suuri ongelma. Myös yksittäisiä maksashunttitapauksia, kilpirauhasongelmia ja allergiaa on tullut ilmi.

Lampuri on mukana Kennelliiton ylläpitämässä perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa PEVISA:ssa lonkkien, kyynärpäiden sekä perinnöllisten silmäsairauksien osalta. HC- ja PRA-sairaiden koirien jälkeläisiä ei rekisteröidä lainkaan. – Jos haluaa saada pentueensa rekisteröityä, ei voi käyttää C:tä huonompilonkkaisia koiria jalostukseen, Marika Lahtinen kertoo. – Kerhon pentuvälityksessä raja on vielä tätäkin korkeammalla sillä B:tä huonommilla lonkilla ei pentuettaan saa välitykseen.

Rodun vikaprosentti on tällä hetkellä lonkkien osalta 30,6 ja kyynärnivelien osalta 13,6.

– Rodun jalostuspohja on nykyään mielestäni varsin kapea, Lahtinen mainitsee. – Sitä ei toisaalta pidä väkisin koettaa laajentaa käyttämällä siitokseen jokaista tuontikoiraa, jonka ainoa meriitti on, että se on sattunut syntymään jossain toisessa maassa. – Täkäläisessä kannassa on omat hyvät puolensa. Suomessa on vielä vältytty Euroopan mittakaavan silmä- ja kuulo-ongelmilta. Yksikin laajastikäytetty uros ilman terveyteen pohjautuvaa jälkeläisseurantaa saattaa romuttaa kaiken.

– Nyt olisi hyvä kaivaa esille täkäläiset kotikoirat terveistä suvuista ja laajentaa jalostuspohjaa niiden kautta. Vaikka koira ei ole ulkoisesti näyttävä, mutta jos se olisi itse terve ja tervetaustainen, olisi se jalostuksessa mielestäni todellinen kultakimpale.

– Allergiat ja muut tassu-, korva- ja iho-ongelmat ovat nykyisin melko yleisiä, Marika Örn kertoo. – Ongelmien vakavuus voi olla pelkästään kosmeettinen tai se voi johtaa elinikäiseen ruokavalioiden ja lääkitysten kierteeseen ja aiheuttaa jopa koiran ennenaikaisen lopetuksen. Vaikeista allergioista kärsiviä koiria ei tulisi käyttää jalostukseen.

– Selkävikoja ja muita rakenteellisia ongelmia esiintyy rodussa myös ja ne saattavat johtaa kipuiluun ja ontumiseen, Örn toteaa. – Rodussa esiintyy satunnaisesti myös häntämutkia, purentavikoja (selvät ylä- ja alapurennat sekä virheelliset kulmahampaiden asennot), napatyriä, kivesvikoja, korvakäytävän liikaa karvoittumista ja ahtaita korvakäytäviä.


Arkipäivän elämää

Lampurit ovat omistajilleen varsinaisia ilopillereitä, jotka tuovat arkeen kaikenlaisia sattumuksia, niin mukavia kuin joitakin perin pysäyttäviäkin. Seuraavassa lampuriharrastajat kertovat elämästään näiden viehättävien koirien kanssa.

Marika Lahtisellä on vuosien aikana ollut kymmenkunta lammaskoiraa ja ne kaikki ovat olleet hyvin persoonallisia. – Vanhempi urokseni on aina inhonnut koiranäyttelyissä käymistä, Marika kertoo. – Ennen kehää se kuorsasi häkissään ja tuntui nukkuvan kehässäkin seisoviltaan. Kaipa sen motto oli: ”Miksi juosta ympyrää, kun kohta kuitenkin tullaan takasin samaan paikkaan?”. Sen normaalisti niin komea ryhti katosi kehässä tyystin. Tuo uros onnistui aina esittämään maailman kaltoin kohtelemaa - siksi sen näyttelyura jäikin varsin lyhyeksi, Marika toteaa.

Satu Nurmelan ensimmäinen lammaskoira oli todella kiintynyt omistajaansa. – Kun rotujärjestön kesäleirillä menimme saunomaan ja kaikki muut koirat juoksentelivat pihalla keskenään ja pitivät hauskaa, niin Juuso-koirani istui saunan oven takana itkemässä, Satu kertoo. – Juuso osasi myös hypätä veteen ponnulaudalta. Usein koko koira painui ensin upoksiin kunnes karvalaatta hiljalleen nousi veden pinnalle.

Päivi Kakriaisen Sulo suorastaan rakastaa puhtaita vaatteita ja hajuvesiä. – Kun otan puhtaat pyykit koneesta, Sulo kuulee varmasti milloin aukaisen luukun. Se tulee heti puskemaan pyykkejä vasten kuin kissa ja pitää sellaista hassua hyvän olon ääntä, Päivi kertoo.

– Eräs tapahtuma on muuten jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Aikoinaan yli 10 vuotta sitten eräänä keväänä päätin pestä ikkunat. Aukaisin ukset ja aloin puuhastelemaan pesuvesien parissa. Yhtäkkiä ikkunan eteen pelmahti kaksi uskonsa todistajaa pyöriensä kanssa ja kysyivät, voisivatko he tulla kertomaan meille uskostaan. Olin juuri aikeissa sanoa että ”ei kiitos” kun koiramme hyppäsivät ikkunaa vasten toivottamaan vieraat tervetulleiksi.

– Nämä kolme isoa karvaista koiraa, joiden tassut ulottuivat ikkunan karmiin saakka, olivat selvästi liikaa vieraille. Siinä samassa pyörät käännettiin ympäri ja vieraat ottivat niin kovan vauhdin mäkeen että kivet vaan sinkoilivat ympäriinsä. Sen koommin meitä ei ole enää yritetty käännyttää, Päivi naurahtaa.

Marika Örnin kuusivuotias Kaapo erikoistui nuorempana muotoiluun. – Se poti eroahdistusta, joka näkyi mm. kolmen pitsireunaisen polkupyöräkypärän muodossa, Marika kertoo. – Ja söihän Kaapo tosiaan myös poikamme kaverin kengän ja toisen kaverin sählymailan pieniksi tikuiksi. Näiden lisäksi meillä on uudelleen muotoiltu ainakin kaukosäädin, kännykkä, kenkiä ja useita keraamisia koriste-esineitä. – Nykyään Kaapo ei tosin onneksi enää harrasta muotoilutaidetta vaan se syö kiltisti ruuat omasta kupistaan ja järsii luunsa pedillään, ei muuta.

Marikan omistama Cilla on puolestaan varsinainen varas. – Noloin temppu tapahtui kun meillä oli käymässä pennunkatsojia ja minun piti yhtäkkiä käväistä yläkerrassa. Vieraamme alkoivat poistumiseni jälkeen hihittämään, jolloin mieheni meni olohuoneeseen katsomaan että mitä hauskaa siellä oikein tapahtuu. No, Cilla se siellä seisoi pöydällä ja söi tyytyväisenä kahvipullia. Yritin kyllä kovasti painottaa ostajille, että moinen käytös ei suinkaan ole perinnöllistä, Marika naurahtaa.

– Cillalla on meidän perheen henkilökohtainen ennätys myös englanninlakritsin syömisessä. Kerran sitä meni yhtäkyytiä noin kilon verran. Jokainen voi kuvitella, millä vauhdilla ja volyymillä se lakritsi tuli ulos... vaikka Cilla onkin melkoinen teräsvatsa, niin silloin sitä itseään oli kyllä aivan ympäri taloa.

– Cillalla on erittäin paha tapa kaiken muun lisäksi syödä myös sukkia. On tosi omituista kävellä keväisin metsässä, kun nuorimman poikamme kadonneet sukat pilkistelevät hangen alta esiintulevista jätöksistä.

– Eikä omena ole kauaksi puusta pudonnut, sillä Cillan tytär Salla on myös sukkahullu ja nielee niitä jatkuvasti. Mutta toisin kuin emänsä, se kakoo ja oksentaa useimmat sukat ulos. Ei tarvitse varmaan paljoa todistella, että meidän perheessämme sukkien menekki on aivan hirmuinen, Marika toteaa.

Marika haluaa kertoa vielä muutaman tarinan, jotka valottavat loistavasti lampureiden sitkeyttä ja luonteen hyväntahtoisuutta. – Olimme muutama vuosi sitten lähdössä hautajaisiin, kun eteisen ovea avatassamme jäi Kustu-koiramme häntä oven alle. Kustu vingahti, nousi ylös ja meni pedilleen makaamaan, emmekä me lainkaan tajunneet mitä oli tapahtunut. Kustun häntä oli tuossa hötäkässä mennyt poikki.

– Tultuamme hautajaisista takaisin Kustu otti meidät tapansa mukaan iloisesti vastaan häntä heiluen ja vasta tällöin huomasimme, että verta lensi jokaisella heilautuksella pitkin seiniä. Puhdistin ja paketoin hännän ja lähdimme heti lääkäriin. Hännästä otettiin röntgenkuvat, joissa todettiin paha avomurtuma. Parantumiselle ei annettu paljoakaan toivoa, vaan amputoiminen oli todennäköisesti edessä. Mutta niin vain kävikin, että Kustu oli oikea sitkeä teräskaveri ja parani täysin ennalleen tästä huonosta ennusteesta huolimatta! Kahden viikon päästä vain ajellut karvat paljastivat tapaturman eikä hännässä näy tätä nykyä mitään poikkeavaa, Marika iloitsee.

– Toinen ikävä tapahtuma kohtasi sijoitusnarttuani Ellaa, joka kolmen kuukauden iässä joutui aikuisen uroskoiran tappoyrityksen kohteeksi. Tuo koira puri Ellaa useamman kerran päähän ja ravisteli pentua voimakkaasti. Kun Ella saatiin pelastettua koiran hampaista niin se vietiin ensimmäiseksi kotiin, jossa Ella välittömästi juoksi asunnon ympäri tarkastaen perheen toisten koirien ja kissojen ruokakupit. Josko niistä löytyisi syötävää?

– Emme lainkaan arvanneet Ellan käyttäytymisestä kuinka pahoin se oli loukkaantunut. Karvoista johtuen vammat eivät näkyneet päällepäin, joten turman laajuus ja vakavuus selvisivät vasta päivystävällä eläinlääkärillä, Marika kertoo. – Lääkäri pudisteli huolestuneena päätään sitä mukaa, kun karvoja ajeltiin.

– Kolmen ja puolen tunnin paikkailun jälkeen näky oli hurja. Muista silloin kysyneeni, jäisikö pentu lainkaan henkiin? Lääkäri totesi tytön olevan sitkeää tekoa ja uskoi sen toipuvan ainakin jonkinlaiseen kuntoon, Marika kertoo.

– Ellan pää oli silmien välistä tikattu pitkän ja syvän haavan johdosta ja kaikki sen tiehyet olivat revenneet. Lisäksi toinen silmä oli paennut kovan iskun johdosta ja siinä oli sekä luomen sisä- että ulkopuolella haavoja, jotka myös tikattiin. Ikenetkin olivat lähes koko yläleuan pituudelta tikkien peitossa, poski oli repeytynyt irti ja useita hampaita poikki.

– Nyt puolivuotiaana tuo sitkeä pikku tyllerö oli elämänsä voimissa ja kävi juuri ensimmäisen kerran pentunäyttelyssä saaden hienot arvostelut. Sen usko ja luottamus ihmisiin on säilynyt erinomaisena noista eläinlääkärikäynneistä huolimatta. Ella pussaa kaikki ihmiset mennen tullen, eikä ikävästä tapahtumasta ole enää näkyvillä muuta kuin hiukan lyhyemmät pääkarvat.

– Elämä ja elämänilo voittivat jälleen, Marika iloitsee. – Tällaisia nämä meidän lampurimme todellakin ovat. Voiko niihin olla rakastumatta?




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle