Borzoi – venäläinen vinttikoira


Suurikokoinen ja näyttävä borzoi erottuu selkeästi muista vinttikoirista. Se on olemukseltaan ylväs ja etäinen, jokseenkin tarunhohtoiselta vaikuttava ilmestys. Venäjänvinttikoira on kotioloissa rauhallinen, mutta juostessaan se kipinöi kuin sata salamaa.


Historiaa

Rotumääritelmän mukaan borzoi on ollut jo vuosisatoja olennainen osa Venäjän kansalliskulttuuria ja historiaa. Monet kuuluisuudet ovat omistaneet ja kasvattaneet ylväitä venäjänvinttikoiria. – Jo Kievin suurherttuan tytär Anna Jarowslavna vei mukanaan Ranskaan kolme borzoita mennessään naimisiin Henrik I:n kanssa, kerrotaan rotumääritelmässä. – Omistajien ja kasvattajien joukossa on ollut niin tsaareja kuin runoilijoitakin, mm Iivana Julma, Pietari Suuri, Nikolai II, Pushkin ja Turgenjev. 1800-luvun lopulta lähtien rotua kasvatettiin Venäjän ulkopuolella myös suurissa eurooppalaisissa ja amerikkalaisissa kenneleissä. – Venäjänvinttikoiria matkasi Venäjän rajojen ulkopuolelle pääosin lahjoituksina, Minna Saarinen kertoo. – Englantiin ensimmäinen borzoi vietiin vuonna 1872, melkein samoihin aikoihin kuin USA:han.

Rodun historian ajatellaan ulottuvan vähintään 1500-luvulle saakka, venäläisen ylimystön alkaessa kehittää venäjänvinttikoiraa. Mutta mistä aineksista rodun arvellaan saaneen alkunsa, Venäjällä ei kai tuolloin ollut omaa alkuperäistä vinttikoirakantaa? – Rodun alkujuuret ja varhaishistoria ovat melko tuntemattomia, mutta on arveltu että borzoissa voisi olla salukin verta sekoitettuna joihinkin collien kaltaisiin paimenkoiriin, Rajalinjan-kennelin Minna Saarinen kertoo.

Borzoista kehitettiin satojen vuosien kuluessa ennen kaikkea venäläisen ylimystön suosima metsästyskoirarotu. – Tsaarin Venäjän suurtiloilla oli kymmenien, jopa satojen koirien kenneleitä, joissa kasvatettiin borzoita suden metsästykseen, sekä ketun ja jäniksen ajoon, kertoo rotumääritelmän historiaosuus.

Of Golden-West -kennelin Nina Peedu on perehtynyt venäjänvinttikoiran kotimaan jalostukseen. – 1600-luvulle tultaessa Venäjällä oli kehitetty niin sanottu ”vanhan ajan borzoi” eli psovaja borzaja, Peedu kertoo. – 1700-luvun lopulta löytyy kirjallisia mainintoja tiheäkarvaisista borzoista (gustopsovaja borzaja), joilla oli hyvin pitkä, kiharainen turkki ja hapsuttunut häntä. 1850-luvulle tultaessa borzoikantaan oli muodostunut jo kolme perustyyppiä; tiheäkarvainen, pitkäkarvainen ja lyhytkarvainen (tshistopsovaja), Peedu tietää.

– Vuonna 1888 rodulle laadittiin ensimmäisen rotumääritelmä. Vähitellen huomattavimmat metsästyskennelit alkoivat kehittää omia linjojaan, joita ovat ainakin pershino, oseroff, boldareff, tscelischtscheff, sumarokoff, gejeroff ja bibikoff.

– Borzoin olemassaolo oli todella vaakalaudalla vallankumouksen jälkeen, kun maineikkaat metsästystilat hävitettiin, Peedu kertoo. – Onneksi monet pakolaiset ja maastamuuttajat veivät ulkomaille mukanaan borzoita ja rodun kasvatusta saatettiin ylläpitää Venäjän rajojen ulkopuolellakin. – Toisen maailmansodan jälkeen rodun arvostus sen kotimaassa jälleen nousi arvoonsa ja alkoi borzoin uusi tuleminen.


Suomeen

– Suomen ensimmäinen borzoi oli 1890-luvulla tänne tuotu Lastotschka-niminen narttu, jonka omisti Suomen Kennelklubin varapuheenjohtaja Volmari Kanninen, kertoo Nina Peedu. – Jo vuonna 1894 maassamme syntyi ensimmäinen pentue.

– Lisää venäjänvinttikoiria saapui Suomeen 1920- ja 1930-luvuilla, mutta sotavuosien vuoksi kasvatustyö keskeytyi ja näiden koirien suvut sammuivat, Minna Saarinen harmittelee.

– Nykyinen borzoikanta perustuu pitkälti Vasaravaaran kennelin Leena Harrivaaran tuonteihin, kertoo pitkänlinjan kasvattaja ja vuolasvirtapalkittu kennel Polongain omistaja Marita Tuominen.

– Harrivaara tuotti 1960-luvulla Saksasta Caljuschka von Karagandan ja Sveitsistä sisarukset Ivanna de Noroisin ja Iaga de Noroisin, Nina Peedu listaa. – Näiden tuontien lisäksi Suomen Metsästäjä ja Kalastajaliitto toi Neuvostoliitosta Udaloin, Raketan ja Metschtan. Näiden tuontien jälkeläiset valikoituivat kantakoiriksi of Golden-West, Korotai, Amu-Darjan ja Bolshoi-kenneleihin. 1960-luvun lopulla presidentti Urho Kekkonen sai Neuvostoliitosta lahjaksi kaksi borzoita, Leon ja Ludmilan. Leosta tuli myöhemmin muotovalio, Peedu kertoo. – 1980-luvulla borzoikasvatukseen tuli uusia innokkaita kasvattajia ja sama myönteinen suuntaus on jatkunut 1990- ja 2000-luvuille saakka.

Suomalaisen borzoikannan katsotaan kehittyneen 1960-luvulta tähän päivään saakka sekä määrällisesti että laadullisesti. Nykyisin venäjänvinttikoiria rekisteröidään Suomen Kennelliittoon noin sadan koiran vuosivauhdilla. Viimeisen kymmenen vuoden rekisteröintimäärät ovat olleet v. 1995-2004: 116-111-86-88-65-63-65-80-101-71.

Suomeen tuodaan borzoita pääosin Venäjältä, Eestistä, Ruotsista, Norjasta, Unkarista, Tshekeistä, Saksasta, Ranskasta ja USA:sta tavallisesti noin kymmenen tuonnin vuosivauhdilla.

– Borzoiden ulkomuodollinen laatu on Suomessa ja Pohjoismaissa yleisesti ottaen erittäin hyvä, kertovat kennel Staraja Russan omistajat Susanna ja Kristiina Voutilainen. – Suomalaiset borzoit pärjäävät hyvin ulkomaisissakin koiranäyttelyissä.

– Täkäläisten venakoiden geenipohja voisi tosin olla nykyistä laajempi, pohtii borzoiharrastaja Iisa-Onneli Ikonen. – Kun sukutauluja tutkii, ei voi olla huomaamatta, että suuri osa kannasta on melkolailla samaa perua. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että takavuosina vain muutama suuri kasvattaja on vastannut maamme jalostustyöstä ja tällöin samoja siitosuroksia on käytetty turhan hanakkaasti, Ikonen toteaa. – Venäjänvinttikoirien kasvatuksessa on myös langettu vanhaan kiroukseen joka on johtamuy käyttämään eniten titteleitä keränneitä ja suurimpia saavutuksia kahmineita uroksia, eikä niinkään ole katsottu kokonaisuutta.

Suomen Borzoiklubi on perustettu juhannuksena 1976. Yhdistyksen toimintaa pyörittävät erilaiset toimikunnat, joita ovat mm. jalostus-, huvi-, lehti-, näyttely- ja kilpailutoimikunta.

Vuosittainen yli sadan koiran erikoisnäyttely kerää jäsenistön yhteen, toinen yhteenkuuluvuutta lisäävä tekijä on neljästi vuodessa ilmestyvä kerholehti ”Borzoi”. Vuosittain järjestetään myös rodun maasto- ja ratamestaruuskilpailut ja kahdesti vuodessa kokoonnutaan kevät- ja syyspäivien merkeissä. Yhdistykseen kuuluu nykyään runsaat 300 jäsentä, joka käsittää valtaosan Suomen borzoiharrastajista. Klubilla on edustus Suomen Vinttikoiraliitossa.


Luonne

Borzoin olemus huokuu ylväyttä, varmuutta, pidättyväisyyttä ja tietynasteista pelottomuutta. Borzoi on vinttikoiramaiseen tapaan vieraille ihmisille hieman etäinen. Omille ihmisilleen se sen sijaan osoittaa kiintymystään, mutta ei tavallisesti liehittelevän ylitseampuvalla innokkuudella, vaan käyttäytymällä rodulleen tyypillisen omanarvontuntoisesti. – Ihanteellinen venakko on luonteeltaan lempeä ja itsenäinen, kertoo Marita Tuominen. – Vaikka kyllä borzoista toisinaan löytyy myös sekä itsepäisyyttä että hellyydenkipeyttä eli hyvin vastakkaisia ominaisuuksia.

– Venäjänvinttikoira ei missään nimessä ole tyhmä rotu, kuten joissain hömppälehtien "testasimme mikä koirarotu on älykkäin" -kirjoituksissa annetaan toistuvasti ymmärtää, Iisa-Onneli Ikonen paheksuu. – Venakolla ei tietenkään ole sellaista miellyttämishalua kuin palveluskoirilla, onhan näiden roturyhmien käyttötarkoitusten erot hyvin huomattavat; venakko työskentelee näöllään ajavana metsästyskoirana, palveluskoirien tehtävänä on toimia ihmisen apulaisena. – Venakko on rotuna omanarvonsa tunteva, suorastaan ylpeä koira, jossa on myös hienostunutta herkkyyttä, Ikonen kertoo. – Se ei tottele jos ei näe tehtävässä riittävästi mielekkyyttä, siksi lahjonta on maanittelukeinona huomattavasti menestyksekkäämpää kuin kova kuri ja vaatiminen. – Venäjänvinttikoirassa yhdistyy kaksi upeaa ominaisuutta: se on samalla villi ja jalo. Kovin moni muu koirarotu ei onnistu olemaan yhtä aikaa sekä alkukantainen että elegantti, Ikonen ihailee.

– Borzoin luonne on nykyään pehmeämpi kuin ennen, Uniikki-kennelin Maarit Jetsu pohdiskelee. – Aiempaa enemmän näkee koiria, jotka varauksetta lähestyvät vieraita ihmisiä lähes iloisen noutajamaiseen tyyliin. Tämä luonteen kehitys on seurausta siitä, että venakon metsästystaipumuksien kehittäminen on jäänyt yhä vähemmälle ja sen sijaan on tullut rodun muovaaminen ensisijaisesti nyky-yhteiskunnan viitoittamaan suuntaan, jossa tavoitteena on luonteen yleinen seurakoiramaisuus. – On muistettava, että borzoin pidättyvä ja varauksellinen käytös ei suinkaan ole arkuutta vaan rotutyypillinen ominaisuus, joka kuuluu tälle rodulle, Jetsu korostaa. – Eikä koskaan saisi unohtaa sitä, että venäjänvinttikoira on alunperin kehitetty metsästäjäksi. Valitettavasti nykyään käyttötarkoitus unohdetaan turhan usein ja painetaan taka-alalle suosiota niittäneestä juoksuharrastuksesta huolimatta, Jetsu kertoo. – Venakon tulee käyttötarkoituksensa sanelemana olla työssään jokseenkin kova luonteeltaan. Tämä henkinen kovuus ei ole aggressiivisuutta vaan luonteen vahvuutta, taipumattomuutta ja lujaa itseluottamusta, Jetsu mainitsee.

Venäjänvinttikoira viihtyy lajitovereidensa parissa, joten on hyvin tavallista että borzoita on samassa perheessä useampiakin. – On todella hyvin yleistä, että uroksetkin tulevat hyvin toimeen keskenään, kertoo Coverdale's kennelin Kaisa Talvenheimo.

Arkielämässä borzoi on rauhallinen ja lempeä seuralainen. Tämä rauhallisuus on hetkessä poispyyhitty ajotilanteen alkaessa, jolloin koiran tulee syttyä kiihkeästi heti riistan havaittuaan. – Metsästysvietti on hyvin tärkeä rodunomainen ominaisuus, jota ilman venäjänvinttikoira ei ole tyypillinen rodun edustaja, Talvenheimo toteaa.

– Jos venakkoa verrataan vaikkapa toiseen harrastamaamme rotuun, villakoiraan, on helppo todeta että borzoi on hyvin itsenäinen, eikä niin riippuvainen ihmisestä kuin villakoira. – Itse asiassa nämä rodut ovat toistensa täydellisiä vastakohtia, Talvenheimo vertailee. – Siinä missä villakoira tekee kaiken miellyttääkseen omistajaansa, venakko tyytyy rauhallisesti katselemaan tilannetta. Silti väitän, että venakko kiintyy todella syvästi omistajaansa ja olen huomannut, että etenkin lapset ovat meidän borzoille hyvin tärkeitä, Talvenheimo selvittää.

– Rauhallisuus on erityisen miellyttävä ominaisuus tällä rodulla, Talvenheimo kiittelee. – Joskus vieraammekaan eivät huomaa borzoiden olemassaoloa, koska ne eivät ole koko ajan tuppaamassa syliin niin kuten villakoiramme. Toisinaan venakon kekseliäisyys voi sen sijaan tuottaa päänvaivaa. On käynyt mm. niin, että venakko on toistuvasti tyhjentänyt jääkaapin sisällön lattialle, Talvenheimo naurahtaa.

Borzoiharrastajat kertovat rodun epätoivottaviksi ominaisuuksiksi arkuuden ja vihaisuuden, joita esiintyy rodussa harvakseltaan. Myös salakavalan luonteen omaava venakko on hyvin epätoivottava, eikä positiiviseksi koeta myöskään koiran osoittamaa tappelupukari-asennetta.

– Vaikka jonkin verran tapaa arkoja koiria ja liian kovapäisiä yksilöitä, väittäisin että useimmiten vika on kuitenkin siellä taluttimen toisessa päässä, määrittelee Kaisa Talvenheimo. – Yhtään todella vihaista tai luonnostaan hysteerisen arkaa koiraa en ole nähnyt.

Borzoin metsästysominaisuudet ja saalisvietin reaktiivisuus ja voimakkuus aiheuttavat tiettyjä rajoituksia arkipäivään. Muiden vinttikoirien tavoin myös venäjänvinttikoiraa on ulkoilutettava joko kytkettynä tai sitten aidatulla, turvallisella alueella. Jos venakko havaitsee pakoon pinkovan jäniksen, eivät pysähdyskomennot saa sitä kääntymään kannoillaan, sillä tuossa tilanteessa borzoi on kuin tuli ja leimaus. Meno maittaa, kunnes saalis katoaa silmistä tai se päätyy koiran hampaisiin.

– Ja vaikka koiraa liikutetaan taluttimessa, on siltikin syytä pitää varansa, Iisa-Onneli Ikonen toteaa. – Mikäli taluttajan huomiokyky syystä tai toisesta herpaantuu ja koira juuri silloin keksii jotain jahdattavaa, on sillä kyllin voimaa vetää taluttajansa pusikkoon tai ojan pohjalle. – Kannattaa muistaa, että venäjänvinttikoiralla on erittäin terävä huomiokyky ja se pystyy näkemään huomattavan kauas.

Borzoi jahtaa kaikkea liikkuvaa, kertoo Kaisa Talvenheimo. – Takaa-ajohalun voi sytyttää puunlehti, roska tai vaikkapa pikkulintu. – Kissojen kanssakin on syytä olla varuillaan. Me pelkäsimme aluksi borzoimme suhtautumista meille tulleeseen kissaan, mutta onneksi ne oppivat pian ettei jahtaaminen ole luvallista.

Maarit Jetsu ulkoiluttaa koiriansa metsälenkillä vapaina. – Meille on vain pari kertaa sattunut, että koira on lähtenyt jäniksen perään. Silloinkin saalistaja on palannut lähtöpaikalleen oma-aloitteisesti heti kun pupu on kadonnut näkyvistä, Jetsu kertoo. – Tosin yhden kerran pupusta tuli paisti. Oli mielestäni varsin opettavainen kokemus nähdä kuinka ”nätisti” venakko pupun tappaa. Tuskinpa jänöparka ehti edes tajuta tilannetta kun oli jo siirtynyt vehreämpien ruohotupsujen äärelle.

– Yleisesti tunnutaan luulevan, että venäjänvinttikoira tarvitsisi tuntikausia kestävää liikuntaa päivittäin, kertoo Rajalinjan-kennelin Minna Saarinen. – Se ei pidä paikkansa, sillä varsinkaan pentua tai nuorta koiraa ei saisi juoksuttaa kasvavaa kehoa rasittaen. – Vapaa liikunta toisten koirien kanssa on paras motoriikan kehittäjä.

Polongain-kennelin Marita Tuominen haluaa myös korostaa venäjänvinttikoiran rauhallista, jopa laiskaa luonnetta. – Borzoi ei vaadi kahdenkymmenen kilometrin päivittäisiä lenkkejä, mutta tarvitsee kyllä säännöllisesti mahdollisuuden juosta vapaana.

– Venäjänvinttikoira sopii ihmiselle, joka ymmärtää sen hienon luonteen päälle ja arvostaa rodun aristokraattisuutta, suosittelee Marita Tuominen. – Koiransa loputonta palvontaa kaipaavalle venakko ei sen sijaan sovellu.

– Venakon luottamuksen ja kunnioituksen voi saavuttaa sellainen ihminen, joka kykenee johtamaan laumaansa oikeudenmukaisesti, pohtii Maarit Jetsu. – Borzoi huomaa kyllä välittömästi, jos johtajuus alkaa ontua.

– Olisi hyvä tiedostaa, mihin kaikkeen on ryhtymässä, jos venakon päättää hankkia, sanoo Jetsu. – Borzoi ei ole kauniista ulkomuodostaan huolimatta mikään sohvankoriste. Huolellinen tutustuminen on hyväksi! Itselleni on jäänyt erityisesti mieleen vuodelta 1989 nuori mies, joka oli hankkimassa vinttikoiraa ja halusi tulla käymään meillä. Halusin tietysti heti ensimmäiseksi esitellä hänelle suloisia muutaman viikon ikäisiä pentujamme, mutta mies sanoi, etteivät häntä pennut niinkään kiinnosta, vaan hän haluaisi tutustua aikuisiin koiriini, Jetsu kertoo. – Jälkeenpäin käsitin, että tämä nuori herrahan oli todella fiksu. Aikuisen koiran kanssahan sitä eletään, pentuaika on kovin lyhyt ja kenen tahansa on helppo ihastua suloiseen tuhisevaan pentuun. – Mies ei minulta tuolloin pentua ostanut, hän oli jo aiemmin kertonut harkitsevansa muitakin rotuvaihtoehtoja. Toivottavasti hän löysi itselleen sen kaikkein sopivimman, Jetsu mietiskelee.

– Jos aikoo ryhtyä kasvattajaksi eli teettää vaikkapa sen yhden ainoan pentueen nartulleen, on tällöinkin syytä tarkasti pohtia, mihin on päänsä pistämässä, Jetsu kehottaa. – Kasvattajan vastuuta täytyisi nykyaikana edelleenkin yhä voimakkaammin korostaa. – Venakon pentu ei ole mitenkään helppo myytävä ja jälkikäteen monenlaista harmia aiheuttavat myös ne vääriin koteihin joutuneet pennut.

Nina Peedu on usein kuullut väitteen, ettei borzoi soveltuisi lapsiperheen koiraksi. – Näin ei kylläkään ole, Peedu korostaa. – Borzoin voi hyvinkin ottaa lapsiperheeseen pentuna, hän suosittelee. – Välttämättä ei kuitenkaan kannata hankkia sellaista aikuista koiraa, jolla ei ole aikaisempia kokemuksia lapsista.

– Borzoi on luonteeltaan maailman ihanin rotu, joka todella osaa valloittaa omistajansa sydämen, Peedu ihastelee. – Se soveltuu erinomaisesti myös kerrostaloon, koska ei ole mikään naapureita kuormittava räksyttäjä. Toisinaan on jopa niin, että kerros- ja rivitalossa asuvat koirat saavat enemmän liikuntaa kun omakotitalossa asuvat lajitoverinsa, jotka on luvattoman helppo pissatuttaa kotipihaan. – Borzoin sosiaalistamisen kannalta sitä olisi etenkin nuorena hyvä kuljettaa kaupungin vilskeessä, käyttää koirapuistoissa ja näyttää paljon erilaista elämää. Kotipihalleen unohdetusta koirasta voi tulla turhan helposti epäsosiaalinen ja jopa arka, Peedu kertoo.


Harrastuskoirista

Venäjänvinttikoira on mukava harrastuskaveri vinttikoirien maasto- ja ratajuoksukilpailuihin, joissa se saa käyttää luontaisia kykyjään ja tyydyttää liikkuvan vieheen saalistamishalua.

– Borzoita osallistuu maastojuoksukilpailuihin keskimäärin kymmenen koiraa per kilpailu, kertoo Kaisa Talvenheimo. – Ratajuoksu tuntuu olevan lajina vähemmän kiinnostava, sillä juoksijoita on sen parissa vain muutamia.

– Syy ratajuoksumäärien vähäisyyteen johtuu todennäköisesti siitä, että saadakseen juoksukirjan borzoin täytyy ensin juosta soolo-juoksu ja sitten vielä kaksi ryhmäjuoksua. Tämä porukassajuoksu ei aina venakoilta luonnistu, Rajalinjan-kennelin Minna Saarinen kertoo. – Maastokisoihin ei sen sijaan vaadita minkäänlaisia koe-juoksuja, joten jokaiselle koiralle voi anoa kirjan ja näin päästä heti aloittamaan harrastuksen.

– Maastojuoksuissa venäjänvinttikoirien taso on nykyään varsin hyvä ja kärki leveä, Susanna ja Kristiina Voutilainen kertovat. – Monet eri koirat juoksevat hyviä sijoituksia.

Suomessa on kaksi kolmoisvalio-borzoita eli koiria jotka ovat sekä muotovaliota koiranäyttelyistä että käyttövalioita niin radalta kuin maastostakin. Nämä tähdet ovat Budennoje Abel ja Polongain Uiguuri Romanova. Oman aikansa ratajuoksijalegenda oli seitsemänkymmentälukulainen Anjohaka Gaza, joka saavutti Suomen Mestaruuden vuosina 1971, 1972 ja 1974 sekä Pohjoismaiden Mestaruuden vuonna 1971.

– Venäjänvinttikoira on tyypillinen "keskipitkän matkan juoksija" eli se ei juokse yhtä kovaa kuin englanninvinttikoira ja whippet, mutta kykenee pitämään vauhtia yllä melko pitkään, Iisa-Onneli Ikonen kertoo.

Koiranäyttelyt ovat borzoiharrastajien keskuudessa hyvin suosittu harrastusmuoto. Menneiden aikojen suuruuksiksi harrastajat ovat nimenneet näyttelyrintamalta mm. Romanow´s Nikolain, Polongain Fjor’n, Kaznan Misekin ja Polongain Careninan. – Nämä neljä koiraa olivat erittäin tyylikkäitä borzoita ja jättivät oman vahvan jälkensä myös Suomen nykyiseen kantaan, Maarit Jetsu kertoo. – Tämän päivän näyttelyissä menestyviä koiria ovat mm. Borscana Helter Skelter, Darbaschan´s Scotch Amber, Staraja Russa Babitzin, Staraja Russa Bazhena ja Staraja Russa Dushka.

– Aikoinaan suomalaisissa kehissä teki sensaatiomaisen uran myös upea ruotsalainen borzoi Borscana Rocket Queen, joka voitti käytännöllisesti katsoen kaiken mahdollisen, Kaisa Talvenheimo muistelee.

Suomalaiskasvateille on siunaantunut menestystä myös Atlantin toisella puolella. Suomesta Amerikkaan viety borzoi Staraja Russa Bianca Korsakov on tehnyt uudessa kotimaassaan sikäläisittäinkin huikean menestysuran saavuttaen Amerikan Borzoiklubin pääerikoisnäyttelyssä maininnat ”Winners Bitch” ja ”Best Of Winners” ja olemalla kahdesti kaikkien rotujen näyttelyssä näyttelyn kaunein.

Venakot ovat, melko yllättävää kyllä, uurtaneet uraa myös tottelevaisuuskokeissa ja agilitykilpailuissa. Kanadassa borzoi on jopa saavuttanut agilityvalion arvon. Varsin monipuolinen on siis se harrastusvalikoima, johon venäjänvinttikoiran kanssa voi tutustua ja osallistua.

– Venäjänvinttikoira on itse asiassa melko helppo kouluttaa, jos se tehdään lempeällä otteella ja koiraa kunnioittaen, Marita Tuominen kertoo. – Venakko oppii helposti, vaikka sen rodunomaiseen temperamenttiin ei toki kuulu sellainen kiihko ja nopeus, jolla esimerkiksi bordercollie tehtävänsä hoitelee. Borzoi voi totella hienoisella viiveellä.

Tuominen muistelee vuonna 1993 Harjavallassa palveluskoirien erikoisnäyttelyn yhteydessä pidettyä tottelevaisuuskoetta. – Neljästätoista osallistujasta peräti kolme oli venäjänvinttikoiria. Kaikkiaan tuossa luokassa neljä koiraa saavutti ykköstuloksen ja kolme niistä oli venakoita. Svetlaja's Delica voitti luokan ja Polongain Pertsinka ja Basnjan Moroz Moguzhij jakoivat kakkossijan!

Agilityn harrastaminen ei ole Suomessa kovin yleistä venakon suuren koon vuoksi, Minna Saarinen, sanoo. Luonnetestattuja borzoita on KoiraNetin mukaan kaikkiaan yksitoista, loppupistemäärät asettautuvat 58 ja 183 välille.


Ulkomuoto

Borzoi on vaikuttavan kokoinen vinttikoira. Urokset ovat säkäkorkeudeltaan noin 75–85 senttimetriä, nartut hieman pienempiä.

Venäjänvinttikoira on aristokraattinen, kuiva mutta voimakas koira. Sen raajaluusto on vahvaa; sivulta katsoen leveää, mutta edestä litteää. Hyvin kehittynyt lihaksisto ei ole rottweilermaisen raskasta, vaan hyvin kiinteää; sen avulla koira kykenee saavuttamaan erittäin suuren liikkumisnopeuden. Rakenteen ja liikkeiden tasapainoisuus on tälle rodulle ensisijaisen tärkeää.

– Ulkomuodoltaan ihanteellinen venäjänvinttikoira on lihaksikas ja urheilullisen näköinen, onhan kyseessä aito metsästyskoira, Marita Tuominen kertoo.

Pää on venäjänvinttikoiralle rodunomainen kaunistus. Se on hyvin pitkä, kapea ja kuiva. Sivulta katsottuna kallon ja kuonon ylälinjat muodostavat pitkän loivan kaaren, otsapenger on vain heikosti erottuva. Ilmeen tyylikkyys tulee siitä, että venäjänvinttikoiralla ei ole muotoja pehmentävää ihonalaista rasvakerrosta, vaan pintaverisuonet näkyvät ihon läpi.

– Borzoin päähän kuuluu pienet sievät ruusukorvat, tummat mantelinmuotoiset silmät ja hyvä pigmentti. Huolimatta pitkästä kapeasta kuonosta sillä tulee olla leveä, leikkaava purenta jossa kulmahampaat eivät saa painautua ikeniin, Minna Saarinen kertoo.

Venakon ylälinja on vinttikoiramaisesti kaareva lanteen ja lantion kohdalta, sen korkein kohta sijaitsee ensimmäisen ja toisen lannenikaman kohdilla. Uroksilla kaari on korostuneempi kuin nartuilla.

Borzoin raajat ovat edestä ja takaa katsottuna täysin suorat ja yhdensuuntaiset. Sivulta tarkasteltuna etukulmaukset muodostuvat pitkistä ja viistoista lapaluista ja jokseenkin viistoista, hieman lapaluita pidemmistä olkavarsista. Lavan ja olkavarren välisen kulmauksen tulee olla riittävän voimakas. Takaraajojen polvi- ja kinnerkulmaukset ovat myös selvät; reidet ja sääret riittävän pitkät ja viistot.

Susanna ja Kristiina Voutilainen toivoisivat kasvattajien ja ulkomuototuomareiden kiinnittävän vielä nykyistä enemmän huomiota venakoiden etuosiin. – Tällä rodulla esiintyy jonkin verran niukkoja etukulmauksia eli etuasentoisia lapoja ja lyhyitä olkavarsia. Tällöin etujalat eivät ole asettuneet sään alle vaan etujalat ovat ikään kuin kaulan jatkeena, Voutilaiset kertovat. – Valitettavan suoria ranteita esiintyy myös, vaikka välikämmenten pitäisi rotumääritelmän mukaan olla viistot. Pahimmillaan ranteet ovat joustamattoman jäykät, eivätkä ne tällöin kykene vaimentamaan liikkeen etuaskeleelle aiheuttavaa tärähdystä.

Käpälät ovat nopeasti liikkuvalle koiralle tärkeä rakenteellinen yksityiskohta. Niiden tulee olla kapeat ja pitkähkön soikion muotoiset eli niin sanotut jäniksenkäpälät, jossa varpaat ovat kaarevat ja tiiviisti yhdessä.

Venäjänvinttikoiralle tyypillinen ravi on pitkäaskelista, vaivatonta, hyvin joustavaa ja kepeää. – Borzoi liikkuu sulavin askelin; liike on pehmeää, aivan kuin se liikkuisi pumpulissa, Marita Tuominen ihailee. – Venakon ravi on todella silmiä hivelevää, höyhenen kevyttä ja suorastaan jumalaista, huokaa Nina Peedu ihastuneena.

– Ravissa borzoin pää laskee selkälinjan tasalle, Kaisa Talvenheimo kuvailee. – Liikkeessä on joustoa ja se on tempoltaan suhteellisen hidasta. Nopeuden noustessa borzoin tulee vaihtaa ravi nopeasti laukalle, sille ei ole lainkaan rodunomaista kiitää lujaa ravia, Talvenheimo painottaa.

– Metsästäessään borzoi etenee aina laukaten ja tuo laukka on äärimmäisen nopeaa, loikat ovat hyvin pitkiä ja ulottuvia.

Borzoille kaikki värit ovat sallittuja lukuunottamatta sinisenharmaata ja suklaanruskeaa eri sävyineen. Turkki saa olla joko yksivärinen tai se voi olla myös kiehtovan kirjava, tavallisesti valkopohjainen. Hapsukarvoitus eli housut sekä hännän pidemmät karvat ovat yleisväriä vaaleammat.

Yleisimpiä värejä ovat valkopunaiset ja kermanväriset, mutta paljon on myös valkoisia, harmaita, brindlejä, kokomustia, manttelivärisiä, laikukkaita jne. - Eri väreillä on omat kannattajansa, jotkut pitävät vaaleista, toiset mustista, Maarit Jetsu kertoo. – Oma lempivärini on ehdottomasti punainen ja vaalea tulee hyvänä kakkosena.

Venakon karvapeite on laadultaan pehmeän silkkistä, taipuisaa ja laineikasta. Päässä, korvissa ja raajoissa karva on lyhyttä ja pinnanmyötäistä, laadultaan satiinimaista. Rungon pitkä karva muodostaa lapojen ja lantion alueella ohuehkoja kiharoita, pisimmillään karvat ovat housuissa ja hännän hapsutuksessa.

Karvansa puolesta venakko on hyvin tarkoituksenmukainen. – Sen kanssa voi käydä metsässä, uimassa ja talvella rämpiä vaikka umpihangessa, sanoo Kaisa Talvenheimo. – Turkki ei aseta minkäänlaisia rajoituksia ulkoilulle. Uinnin jälkeen karva kuivuu itsestään ilman föönaamista, roskat on helppo nyppiä irti jos sellaisia metsästä sattuu mukaan kulkeutumaan ja talvella karva lämmittää kohtuullisesti. – Jos venakkoa verrataan karvapeitteeltään afgaaniin tai greyhoundiin, niin siinä on monia maltillisen keskitien kulkijan etuja.

Iisa-Onneli Ikosen mielestä nykyään ei välttämättä kiinnitetä tarpeeksi huomiota turkin laatuun. – Oikeanlaisen karvan tulisi olla silkkistä ja laineilevaa, ei missään tapauksessa pörheää tai villaista. Myös karvan määrän suhteen näkyy liioittelua: joillakin yksilöillä on jo turhan paljon turkkia.


Terveys

Borzoi on rotuna perusterve, perinnöllisten sairauksien osuus koirakannassa ei ole kohoa mitenkään huolestuttavalle tasolle. Vinttikoiramaiseen tapaan ei borzoitakaan juuri vaivaa lonkkaviat tai muut luuston kehityshäiriöt. Syvä rintakehä on sen sijaan rakenteellinen ominaisuus, joka altistaa venäjänvinttikoiran tietyille ongelmille; vatsalaukun laajentumalle ja kiertymälle. Vaikka tämä kiertymä onkin harvinainen, on se erittäin nopeasti eläinlääkärin hoitoa vaativa tila, sillä vatsalaukunkiertymä etenee nopeasti kriittiseen tilaan ja voi viedä koiralta hengen.

Toinen rotukohtainen ongelma aiheutuu sydänlihassairaudesta eli kardiomyopatiasta. Sydänsairauteen on olemassa toimiva lääkitys, mikäli oireet havaitaan ajoissa. Hoitamattomana kardiomyopatia saattaa johtaa koiran äkkikuolemaan noin 2-5 vuoden iässä. Jonkin verran venakoilla on tavattu myös kilpirauhasen vajaatoimintaa.

– Hammaspuutokset ja purennat puhuttavat borzoiharrastajia, Maarit Jetsu kertoo.

– Rodussa on esiintynyt joitakin sillä tavoin ahtaita alaleukoja, että alakulmahampaat ovat painuneet yläikeniin ja aiheuttaneet koiralle kipua ja lisääntyneen tulehdusriskin, Kaisa Talvenheimo selvittää.

– Borzoiharrastajat ovat alkaneet omaehtoisesti tutkituttamaan koiriaan, mikä on todella hyvä asia, Jetsu kiittelee. – Mutta vielä enemmän tarvittaisiin tällaista sairauksien seurantaa ja tutkimuksiin perustuvia näyttöjä koirien terveydentiloista. – Borzoiklubi on juuri julkaissut terveyskyselyn, johon toivon mukaan mahdollisimman moni harrastaja vastaa. Myös uusittavana oleva jalostustavoiteohjelma on hyvä apuväline seurattaessa rodun terveystilaa, kunhan se ensin saadaan valmiiksi, Jetsu kertoo.

Susanna ja Kristiina Voutilaisen mielestä terveyttä ei tänä päivänä seurata vielä kyllin kattavasti. – Kasvattajat ja miksei myös koirien omistajat voisivat enemmän tutkia koiriltaan mm. kilpirauhasarvoja. Eikä sydänultrakaan ole mitenkään vaikeasti suoritettava tutkimus.

Venäjänvinttikoirat eivät ole mukana Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa eli PEVISA:ssa. – Yhdistyksen pentulistalle hyväksytään vielä tätä nykyä kaikki jäsenten kasvattamat pentueet, Voutilaiset kertovat.

– Sukusiitoskertoimia lasketaan ja seurataan huomattavasti enemmän kuin ennen, Maarit Jetsu kertoo. – Linjasiitokset tietyn tyypin tai ominaisuuden säilyttämiseksi ovat kuitenkin hyvin suosittuja, joskaan kertoimet eivät näissä linjauksissa nouse välttämättä kovin korkeiksi.


Arkipäivän elämää

Borzoiden kanssa eläminen tarjoaa omistajilleen mukavia sattumuksia ja tuulahduksia vinttikoirien mielenliikkeistä. Seuraavassa venakkoihmiset kertovat arjen mieleen jääneitä tapahtumia näiden kookkaiden koirien kanssa.

Iisa-Onneli Ikonen kertoo ensimmäisen venäjänvinttikoiransa osanneen nauraa ja laulaa. – Se rakasti erityisesti Sibeliuksen Finlandiaa, mutta muukin klassinen musiikki kyllä menetteli. Jos televisiosta tuli innostava musiikkiesitys, alkoi borzoini välittömästi laulaa esityksen mukana. Se ymmärsi loistavasti myös musiikin tempovaihtelut; rauhallisemmassa rytmissä vain uikutti hienostuneesti ja kovemmalla tempolla ulvoi mukana kuono pystyssä, Ikonen naurahtaa.

Niina Peedu muistelee edesmennyttä Iina-borzoitaan. – Iina oli jonain päivänä syömässä ja syystä tai toisesta jäin katselemaan koirieni aterioimista, vaikka yleensä ei tapanani ollut tehdä niin, Nina kertoilee. – Iina katsahti minuun muutamia kertoja hyvin kummastuneen näköisenä. Sitten se yhtäkkiä otti suun täyteen ruokaa ja tuli luokseni. Sylkäisi ruuat jalkojeni juureen ja palasi takaisin omalle kipollensa jatkamaan syömistään. – Ajatteli varmaan, että taitaa mammallakin olla nälkä, kun noin vieressä kärkkyy, Nina kertoo hymyillen.

– Malenkij-borzoillamme taas oli sellainen tapa, että kun olimme lähdössä lenkille ja se kiinnitettiin taluttimeen, Malenkij pyörähti innoissaan salamannopeasti 4-5 kertaa taluttajansa ympäri, Nina kertoo. – Hihnan kanssa sai todella pitää varansa, ettei koira niputtanut lenkille lähtijää käteväksi paketiksi.

– No, kerran sitten näyttelyissä kävi niin, että tuomari ei tykännyt Malenkij’n esittämisestä lyhyeksi kokoon käärityllä hihnalla. Hän halusi näyttää esittäjälle, kuinka borzoi pitäisi esittää ja otti koiran. Handleri koetti sanoa: "Ei, älä, ei sitä voi..." , mutta sillä siunaamalla hetkellä tuomari oli jo niputettuna tantereessa takamuksellaan, Nina muistelee tapahtunutta.

Marita Tuomisen venäjänvinttikoirat ovat kaikki omalla tavallaan hyvin persoonallisia ja ne keksivät mitä milloinkin omistajien pään menoksi. – Eräs kasvattini oli harjaantunut tarkkailemaan isännän kesäistä oluenjuontia. Jos kesäterassilla otettiin vain yksi olut, se sopi koiralle. Mutta jos pöytään tuotiin uusi tuoppi, koira kaatoi sen! Eikä tätä sattunut vain kerran, Marita naureskelee.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle