Villakoirissa on
monta kokoa ja monta väriä


Villakoira on paljon muutakin kuin vain katseenkääntävä näyttelykoira. Se on luonteeltaan todellista seurakoirien aatelia ja potentiaalia harrastuskoiraksikin löytyy.


Historian havinaa

Villakoira on oletettavasti syntynyt keskiajan alkupuolella Välimeren maissa ja levinnyt sieltä vähitellen muualle Eurooppaan aina Venäjää myöten.

Ensimmäiset kuvaukset villakoirasta löytyvät 1400-luvun ranskalaisista, saksalaista ja italialaisista maalauksista. Niissä villakoirat esitettiin pääsääntöisesti leijonaleikkauksessa. Villakoiria ikuistettiin usein myös katedraalien veistoksiin symboloimaan uskollisuutta.

– Rodun yhtenä esi-isänä pidetään ranskalaista barbetia, joka puolestaan itse on kotoisin Pohjois-Afrikasta. On myös väitetty, että isovillakoirissa virtaisi mukana venäläisistä linjoista tullutta vinttikoiraverta, Wolfnight`s kennelin Elisaweta ja Janica Heikkinen mainitsevat.

– Ensimmäinen kirjallinen maininta villakoirista löytyy sveitsiläisen eläintieteilijän Konrad Gesnerin vuonna 1553 kirjoittamasta kirjasta "Historia Animalum". Kirjassa rotu on nimeltään Pudel, josta myös villakoiran lempinimi ”puudeli” juontaa juurensa. Villakoira on kirjan mukaan kooltaan melko suuri ja väritykseltään joko musta tai mustavalkoinen, vaikkakin kirja mainitsee että Saksasta on löydetty myös ruskeita yksilöitä.

Villakoiria aletaan varsin varhaisessa vaiheessa luokitella paitsi värin, myös koon mukaan. 1700- ja 1800-lukujen taitteessa oli toistaiseksi olemassa vain isoja ja keskikokoisia villakoiria.

Isovillakoira on rodun alkuperäinen kantamuoto, vaikkakin verrattuna nykyajan villakoiriin se asettautuisi kooltaan todennäköisesti enää vain keskikokoisen ja ison välille. Pienemmät villakoiramuunnokset kehitettiin myöhemmin näistä suuremmista jalostamalla. Kääpiövillakoirien asema tuli virallisesti hyväksytyksi vasta vuonna 1957.

Nykyään tunnetun villaisen, auki kammatun villakoiran eräänlainen edeltäjä oli ”rastakarvainen” nyörivillakoira. Siinä missä auki kammatun villakoiran karva on kiharaista ja pehmeää, nyörivillakoiran turkki muodostuu rastamaisista nyöreistä eli ohuista patukoista, joita on kaikkialla karvoituksen alueella. Nyörivillakoiran nyörit ovat huomattavasti kevyempiä kuin esimerkiksi unkarilaisen komondorin paksut ja raskaat karvapatukat.

Nyörivillakoira mainitaan kirjallisuudessa mm. vuonna 1836 kun saksalainen koiratieteilijä Reichenbah von Schmiedeberg kuvaili nyörivillakoiran ja auki kammatun villakoiran eroja.

– Aluksi pääteltiin, että nyöri- ja villakarvaiset olivat tyystin eri rotuja joita ei saisi parittaa keskenään, kertoo Laura Vehviläinen. – Sittemmin ymmärrettiin, että erot muodostuivat vain eritavalla käsitellyistä ja hoidetuista turkeista joten villakoirat yhdistettiin samaksi roduksi.

– Ensimmäinen Englannin Kennelklubin rekisteröimä villakoira on nimenomaan nyörivillakoira. Myös ensimmäinen Englannin muotovalio on isonyörivillakoira, jonka nyörien kerrotaan olleen jopa 75-senttiset, Elisaweta ja Janica Heikkinen kertovat. – Vielä viktoriaanisen ajan Englannissa nyörivillakoira oli normaalikarvaista villakoiraa huomattavasti yleisempi ja siksi nyörivillakoirat hallitsivat 1800-luvulla suvereenisti myös näyttelykehiä. Vuoteen 1901 mennessä vain kaksi ei-nyörikarvaista villakoiraa oli saavuttanut Englannin muotovalion arvon.


Villakoirat lintu- ja seurakoiriksi

Ranska, Saksa ja Venäjä ovat aikoinaan kiistelleet merkityksestään villakoirarodun kehittäjinä ja jokainen on halunnut kirjautua rodun kotimaaksi. – Tästä syystä villakoirilla oli kussakin maassa omat rotumääritelmänsä, Laura Vehviläinen kertoo.

Rodun alkuperäismaaksi nimettiin lopulta Ranska, vaikka melko yleisesti ollaan sitä mieltä että metsästyskäyttöön jalostettu isovillakoira olisi kotoisin Saksasta ja pienemmät seurakoiriksi kehitetyt villakoirat olisivat ranskalaisen jalostustyön tulosta.

– Isovillakoira on alun perin ollut metsästyskoira, jonka tehtävänä oli riistan noutaminen vedestä, Tuula Koponen Siida´s Black kennelistä kertoo.

Villakoiran trimmaustapakin juontaa juurensa vesityöskentelyn käytännölliseen tarkoituksenmukaisuuteen. Koiralle jätettiin pidempää karvaa tärkeiden sisäelimien ja nivelten ympärille suojaamaan koiraa kylmältä. Karvan osittaisella ajamisella taas haluttiin varmistaa turkin nopea kuivuminen ja siten ennalta ehkäistä koirien vilustumista. Nykyisellään hyvin pitkälle kehittynyt, suorastaan taiteellinen ja vaativa karvan muotoilu palvelee enemmänkin ihmisten esteettistä kauneuden kaipuuta, kuin varsinaista käytännön hyötyä sillä työkäytössä villakoiria on enää harvoja.

Pienemmät villakoiramuunnokset jalostettiin ihmisten seuralaisiksi. Ne olivat aiemmin suosittuja eurooppalaisissa hoveissa ja hienostopiireissä. Pikkuvilliksiä käytettiin myös tryffelikoirina Englannissa ja Ranskassa ensimmäisen maailmansodan alkuun saakka.

– Ennen pitkää myös sirkusväki löysi tämän oppivaisen rodun jolla oli luontainen taipumus esiintymiseen. Näin villakoirat löivät itsensä läpi sirkuksissa, joissa rotu on yhä edelleen hyvin suosittu esiintyjä, Geppetto's kennelin Laura Vehviläinen mainitsee.


Villakoira valtaa alaa

Yhdysvaltoihin villakoirat rantautuvat vuonna 1887. Aluksi uudella mantereella nimenomaan nyöriturkkiset villakoirat olivat Euroopan tavoin huomattavasti yleisimpiä kunnes USA:han saapui ensimmäiset ranskalaiset avointurkkiset villakoirat. Ne syrjäyttivät pian koiranäyttelykehissä nyörikarvaiset kilpakumppaninsa korkealla laadullaan.

– Etenkin pienimmät villakoirat ovat nykyään saavuttaneet suuren suosion sekä Venäjällä että Amerikassa, Elisaweta ja Janica Heikkinen toteavat. – Isovillakoira tosin jää rekisteröinneissä hyvin monissa maissa pienempiensä varjoon vaikka esim. Saksassa, Amerikassa ja Ruotsissa isot ovat suhteessa melko suosittuja.

– Suomeen ensimmäiset villakoirat saapuivat vuosisatojen 1800 ja 1900 taitteessa, tietävät Heikkiset. – Merkintä vuodelta 1899 pidetystä Helsingin koiranäyttelystä paljastaa, että siellä on palkittu isovillakoira.

– Maamme alkuaikojen villakoirat olivat pääosin Keski-Euroopan tuonteja, mutta myös Ruotsista saapui maahamme joitakin yksilöitä. Varsinainen rodun yleistyminen Suomessa alkoi vasta 1900-luvun jälkipuoliskolla.

– Villakoirien suosio nyt 2000-luvulla on melko tasaista, mainitsee Laura Vehviläinen. – Pienempien villakoirien kysyntä tuntuu olevan jopa nousussa. Suosio johtunee osaksi näiden koirien ihastuttavasta ja mutkattomasta luonteesta. Villakoiran paikkaa puoltaa myös sen siisti turkki, josta ei oikein käsiteltynä lähde lainkaan irtokarvaa. Pienet koirat ovat nykyaikana kasvattaneet suosiotaan kun kaupunkilaiset etsivät itselleen helppoja lemmikkejä. Ja mikäpä olisi parempi valinta seurakoiraksi kun nimenomaan siihen tehtävään jalostettu rotu?

Suomessa isovillakoiria rekisteröidään vuosittain keskimäärin alle sata. Ruotsissa vastaava luku on jopa 500:n paikkeilla. – Isojen kohdalla lukumäärien vaihtelu voi näyttää suurelta jos edelliseen vuoteen verrattuna pentueita on 2-3 enemmän tai vähemmän, Biscuit Bishop'sin Anne Leskinen toteaa.

Keskikokoisia villiksiä on viety Suomen Kennelliiton rekisteriin noin 200 vuosivauhdilla, kääpiöitä noin 300 ja toyvillakoiria 100.

Villakoiria sekä tuodaan Suomeen että viedään maastamme melko vilkkaasti. Niitä tulee ja menee kaikkialle maailmaan. – Tänä päivänä on kyllä hieman valitettavaa, että rekisteröimättömiä halpatuonteja virtaa maahamme idästä, Vuolasvirtapalkittu Marleena Nummi Backseat Driver’s kennelistä harmittelee. – Tokihan sieltä tuodaan myös erittäin laadukkaita villakoiria, joiden sukujuuret ovat Euroopassa.


Iloinen, mutkaton luonne

Villakoira on seurakoirarotu, jota tarkoituksenmukaisesti jalostetaan myös luonteeltaan hyvien seurakoiraominaisuuksien mukaan. Monissa muissa vanhoissa käyttökoiraroduissahan tämä jalostustavoitteen muutos ei aina välttämättä ole hallittua ja tarkoituksenmukaista, vaan liian usein seurakoiraksi taannutaan käyttöominaisuuksien vähitellen ja epätasaisesti hiipuessa. Tällöin luonne ei välttämättä kaikilta osiltaan muodostu ihanteelliseksi, vaan on jonkinlainen kompromissi vanhojen ja uusien ominaisuuksien välillä. Villakoirilla tätä ongelmaa ei ole. Ne saavat olla ylpeitä seurakoiramaisuudestaan!

– Villakoira on äärettömän iloinen ja reipas koira, Satu Kemppi-Koskenkorva ihastelee. – Se on hyvin seurallinen ja miellyttämishaluinen ja oppii uusia asioita helposti. Villakoira palkitsee omistajansa suorastaan ruhtinaallisella hyväntuulisuudellaan. Sitä katsoessa on yksinkertaisesti vaikeaa olla huonolla tuulella.

– Tietenkään kaikki villakoirat eivät ole luonteeltaan klooneja, vaan koirista löytyy voimakkaitakin persoonallisuuseroja. – Erittäin epätoivottavia ominaisuuksia tälle rodulle ovat arkuus ja ärhäkkä luonne, Kemppi-Koskenkorva mainitsee. – Jonkin verran olen joutunut tutustumaan näihin ääripäihin trimmaajan työssäni. Oireilevien koirien taustalta löytyy usein vääränlainen kotikasvatus tai oikeamminkin sen puute. Vaikka villakoira on pentuna viehättävä ja suloinen karvapallo, se on silti ihan oikea koira, josta saa loihdittua esiin pienen tai ison paholaisen. Villakoirakin tarvitsee rajoja, vakuuttaa Kemppi-Koskenkorva.


Kokojen väliset luonne-erot

– Koska Suomessa ei pitkään aikaan ole saanut risteyttää erivärisiä villakoiria keskenään mustaa ja ruskeaa lukuun ottamatta, ovat luonteetkin alkaneet kehittyä suljetuissa populaatioissa yhä vakiintuneemmiksi, Elisaweta ja Janica Heikkinen toteavat. – Tällöin erivärisillä villakoirilla on ollut luonteissa tiettyjä eroja, vaikka tavoitteena onkin kasvattaa rotumääritelmässä kuvattua luonnetta väristä huolimatta.

– Erityisesti tämä jalostuskielto on näkynyt niissä väreissä, joissa kanta ja sitä kautta jalostusmateriaali ovat olleet vähäisiä, Blue Velvet kennelin Merja Jokela sanoo. – Luonteiden yhtenäistyminen on ollut seurausta yksilöiden läheisestä sukulaisuudesta. Tilanne ei vielä 2006 vuonna ole mitenkään olennaisesti muuttunut, sillä jalostusrajoitteet purettiin vasta tämän vuoden kesällä. Sen aiheuttamat muutokset tulevat näkymään vasta viiveellä vuosien kuluessa.

– Erikokoisissa villakoirissa on ollut jonkin verran havaittavissa luonne-eroja, Maestra’s kennelin Anita Honkanen sanoo. – Pienet koot ovat tyypillisesti isovillakoiria vilkkaampia ja pienet tuntuvat myös haukkuvan isoja enemmän.

Harrastajat jaottelevat villakoirat tavallisesti kahteen joukkoon luonteensa puolesta: isot ja muut. Isojen poikkeavuus katsotaan olevan seurausta sen metsästyskoirahistoriasta.

– Isovillis on luonteeltaan hyvin palveluskoiramainen. Keskikokoinen taas on isoa vilkkaampi ja pienimmissä energiaa riittää vaikka muille jakaisi, Marleena Nummi kuvailee.

Värien välisten luonne-erojen arviointi tapahtuu pääasiassa kasvattajan oman subjektiivisen kokemusmaailman mukaan.

– Ruskeat ja mustat ovat mielestäni sosiaalisempia eivätkä niin yhden ihmisen koiria kuin valkeat. Aprikoosit ovat villakoirista vilkkaimpia, Maples kennelin Margit Kanerva-Hyvärinen mietiskelee.

Tuula Koponen toivoisi isovillakoiran luonteeseen vielä nykyistä enemmän palvelualttiutta ja voimakkaampia viettejä. Suomessa näitä asioita ei tänä päivänä juuri oteta jalostuksessa huomioon, sillä täällä isovillakoirilla ei ole asiaa palveluskoirakokeisiin niin kuin naapurimaassamme Ruotsissa. Palveluskoirakokeista saatu tieto auttaa kohdistamaan jalostusvalintoja painottaen luonnetta ja käyttöominaisuuksia sen tavallisen näyttelymenestysvalinnan sijaan.

Villakoirien luonnetta havainnoidaan ja dokumentoidaan luonnetestien avulla. – Omaa erillistä rodulle kehitettyä testiä ei tarvita, sillä villakoirille on kehitelty hyvä luonnetestin. Sen mukaan koiranomistajan on mahdollista verrata koiransa saamaa tulosta villakoirien luonneihanteeseen, Janica Heikkinen kertoo. –Isovillakoiraurokseni sai tämän tulkinnan mukaan erinomaisen tuloksen, sillä kaikki testatut osiot olivat taulukon mukaan juuri ihanteelliset villakoiralle. Uroksellani oli mm. suuri taistelutahto ja toimintakyky ja se oli myös paukkuvarma.

Villakoirille ei luonnetestissä toivota ominaisuuksiltaan kunkin osa-alueen suurinta mahdollista arvoa, vaan esimerkiksi puolustushalu- ja terävyys ovat seurakoirille ihanteellisimmat, jos ne eivät esiinny erityisen voimakkaina. Tätä seikkaa korostaa muiden muassa Marleena Nummi, joka ei halua villakoirille terävyyttä eli aggressiivista reagoimista uhkatilanteeseen. – Jos villakoiran ja saksanpaimenkoiran reaktiot ja ärsytyskynnys ovat näiltä osin yhtä voimakkaat, voi saksanpaimenkoira olla oikein hyvä rotunsa edustaja, mutta villakoira ei. Villakoiran käyttötarkoitus on olla mukava seurakoira, eikä leikkiä aseistettua kodinturvaajaa – siihen tarkoitukseen on olemassa aivan eri rodut.

Anita Honkasen omistama isovillakoira oli testissä rodunomainen puolustus- ja terävyyskokeiden osalta. – Luonnetestituomarit kertoivat että koirani luottaa ihmisiin varauksetta. Palautteessaan he mainitsivat hyväntahtoisesti, että jos koen tarvitsevani lenkkeillessäni turvaa mahdollista uhkailijaa vastaan, minun kannattanee kuljettaa mukana pesäpallomailaa, Honkanen naurahtaa. – Sillä voisin kuulemma parhaiten suojella koiraani ja itseäni, sillä koiraani ei voisi vähempää kiinnostaa hyökkääjän pelottelu. Se ei ole lainkaan halukas hyökkäämään ihmistä vastaan, ei edes uhattuna.

Whiteway’s kennelin Anita Hietarinta kokee luonnetestin toimivan hyvin villakoirien luonteen arvioimisessa. – Olen testauttanut kaksi omaa kääpiötäni eli kantakoirani ja sen jälkeläisen. Villakoira on usein sikäli pehmeä, että elämänkokemus kyllä näkyy testiolosuhteissa, mutta niin pehmeä se ei ole että testi jättäisi ikäviä jälkiä sen luonteeseen ja käyttäytymiseen. Toivoisinkin, että villakoiria testattaisiin nykyistä enemmän, Hietaranta toivoo.

– Luonnetestien tulosten perusteella villakoirien luonteet ovat keskimäärin melko mukavia, sanoo Veli-Pekka Suuronen.

– Kannasta tosin testataan vielä niin pieni osa että epäilen vahvasti, että luonnetestiin viedään vain ne koirat joille odotetaan hyvää suoriutumista. Tätä epäilystäni tukee se näkemys, että vaikutelmani koulutuskentiltä on hieman negatiivisempi kuin lukemistani luonnetestituloksista voisin päätellä.


Rentoa ulkoilua ilman pelkoa karkaamisesta

Marleena Nummi lenkkeilee villakoiriensa kanssa säännöllisesti ilman talutushihnoja. – Villakoirat pysyttelevät luontaisesti omistajansa lähellä ja oppivat todella helposti olemaan hallinnassa.

Soltar’s kennelin Jukka Lillstrangkin myöntää pitävänsä villiksiään kytkettynä vain koiranäyttelyissä. – Totutan pennun tähän toki pienestä pitäen, eikä se ole villakoiralle temppu eikä mikään.

Anne Leskinen ei sen sijaan ulkoile isovillakoiransa kanssa hihnatta. – Tällä hetkellä koiramme on vakaasti sitä mieltä että kaikki muut koirat ovat sen leikkikavereita ja ihmiset potentiaalisia rapsuttajaehdokkaita. Tästä syystä pyrimme ulkoilemaan kytkettyinä ja näin välttämään sekä toisille koirille että ihmisille epämiellyttäviä tilanteita. Onhan selvää, että kaikki koirat eivät pidä paikalle pölähtävästä vieraasta koirasta, eivätkä kaikki ihmisetkään nauti koirien seurasta, vaan osa pelkää niitä hyvinkin voimakkaasti.

Veli-Pekka Suuronen haluaa mainita erään riskitekijän, joka saattaa kohdata vapaana ulkoilevia villakoiria. – Omistajan täytyy vähän pitää silmällä riistaa, jotta ehtii ottaa koiransa hallintaan ennen kuin se lähtee perään. Omat koirani eivät tosin koskaan juokse pois näköetäisyydeltä, mutta jotkut villakoirat osaavat kyllä lähteä pidemmillekin metsästysretkille.

– Villakoirien saalisvietin voimakkuus saattaa yllättää monet omistajat. Käyn itse juoksuttamassa villakoiraani vinttikoiraradalla, jossa vieheen äänen kuultuaan se huutaa, tärisee ja rimpuilee silkkaa innokkuuttaan kunnes pääsee vauhtiin, Suuronen toteaa.


Ihminen on tärkeä, tärkeämpi, tärkein

Villakoiralle erittäin tärkeitä rodunomaisia ominaisuuksia ovat avoimuus ja vahva ulospäin suuntautuneisuus. – Villakoira ottaa aina kontaktin ihmiseen, olipa hän sitten vieras tai tuttu, Merja Jokela mainitsee. – Tämä kontaktinottohalukkuus näkyy erityisen selvästi näyttelyissä, jossa villakoiraa tullaan usein jo ennen kehää ihastelemaan sen seisoessa trimmauspöydällä. Luonteeltaan tyypillinen villakoira ottaa tällöin heti katsekontaktin ihmiseen. Se alkaa heiluttaa häntäänsä ja mahdollisesti jopa pyrkii katselijan syliin. Luonteeltaan epätyypillinen villakoira tuollaisessa tilanteessa kääntää päänsä pois tai katsoo ihmisen läpi tyhjin silmin. Pahimmillaan koira murisee, roikuttaa häntänsä tai pälyilee ympärilleen pelokkaana.

– Näyttelykehässä tyypillinen villakoira on itsetietoinen ja ylväs, se nauttii esiintymisestä ja huomion keskipisteenä olemisesta, Jokela listaa. – Se tarkkailee valppaana ympäristöään ja huomioi iloisesti lähestyvän tuomarin. On aina elämys kun näkee kehässä villakoiria jotka innoissaan heiluttavat häntäänsä, sillä se kertoo rodunomaisesta luonteesta enemmän kuin mikään, Jokela kiteyttää.

– Villakoiran luonteeseen ei missään nimessä kuulu epäileväisyys, passiivisuus tai esimerkiksi vinttikoiraroduille tyypillinen pidättyväisyys.

Veli-Pekka Suuronen määrittelee villakoiran ihanneluonteen vertaamalla sitä seurakoiran toimenkuvaan. – Hyvä seurakoira luottaa omistajaansa eikä pelkää turhia, se on aina ystävällinen sekä koirille että ihmisille. Hyvä seurakoira on valmiina toimintaan mutta osaa rauhoittua silloin kun ollaan vaan ja ”tsillaillaan”.

– Vaikka villakoirasta ei kovinkaan helposti pysty kouluttamaan vakavasti otettavaa vahtikoiraa sen yliystävällisen luonteen vuoksi, se toimii kuitenkin hyvänä liiketunnistimena, Marleena Nummi vakuuttaa. – Pihalle ei pääse ilman että villakoira huomaisi tulijan.

– On erittäin epätoivottavaa jos villakoira on luonteeltaan arka, Jukka Lillstrang mainitsee. – Arat koirat haukkuvat liikaa koska ovat epävarmoja. Ne saattavat koettaa jopa purra kokiessaan painetta, jota eivät itseluottamuksen puutteesta johtuen pysty käsittelemään.

– Villakoirasta saa kyllä ongelmakoiran, jos sille pennusta lähtien antaa periksi kaikessa, kuten esimerkiksi kynsien leikkaamisessa ja turkin harjaamisessa. Villakoiraa ei todellakaan tarvitse suojella normaalilta elämältä ja kanniskella sitä sylissä joka paikkaan. Pienetkin villakoirat tarvitsevat määrätietoisen omistajan joka ei sorru lellimään koiraansa pilalle, Lillstrang toteaa.


Arjen ilostuttajaksi, hyvän mielen tuojaksi

– Villakoira on hyvä valinta ihmiselle, joka haluaa itselleen vilkkaan ja toimeliaan seurakoiran, Veli-Pekka Suuronen suosittelee. – Mieluumminkin näkisin luonteeltaan herkän villakoiran positiivisella ja huumorintajuisella ihmisellä kuin liian kovaa kättä käyttävällä.

– Villakoira ei ole pelkästään kaunis näyttelytähtönen, Satu Kemppi-Koskenkorva tähdentää. – Se on parhaimmillaan ihana perheenjäsen, jonka kanssa voi tehdä kaikkea mahdollista, olipa turkki sitten lyhyt tai pitkä. Villakoirasta kun liian helposti ajatellaan, että se on pelkkää karvaa ilman aivoja. Tämä mielikuva on täysin väärä.

– Villakoira on nopeaoppinen ja väsymätön koira, toteaa Tuula Koponen. – Siksi se sopii ihmiselle, joka jaksaa ja haluaa touhuta koiransa kanssa.

– Paksusta turkista huolimatta villakoira ei missään nimessä sovellu pihakoiraksi, Anita Honkanen mainitsee. – Villakoira kaipaa ihmisen seuraa ja mielekästä tekemistä. Tekemisen jälkeen se on tyytyväinen myös levätessään sohvalla isäntänsä vierellä.

– Jos villakoira hankitaan perheeseen jossa on pieniä lapsia, on syytä opettaa sekä koira että lapset kunnioittamaan toisiaan, Janica Heikkinen kehottaa. – Villakoirat voivat tulla hyvin levottomaksi jos lasten sallitaan kiusata sitä.

– Vähän vanhemmille lapsille ja teini-ikäisille villakoirat ovat osoittautuneet mukaviksi seuralaisiksi ja harrastuskavereiksi niin näyttelyihin kuin agilitykilpailuihinkin. Isovillakoira on kaikkiaan mainio koirankokoinen koira, joka soveltuu hyvin monipuoliseen harrastamiseen.

– Toivoisin kovasti, että ihmiset havahtuisivat huomaamaan villakoiran hienot luonneominaisuudet. Isovillakoiran kanssa voi todellakin harrastaa mitä vaan ja se on samalla aivan erinomainen seurakoira, Janica Heikkinen vakuuttaa.


Metsälle, agilityyn, tottelevaisuuskokeisiin villakoirien harrastusmahdollisuudet ja koirien ominaisuuksien hyödyntäminen ovat eri maissa jokseenkin eriytyneet.

– Pohjois-Amerikassa villakoirilla harrastetaan yhä edelleen metsästystä ja ne pääsevät siellä myös mittelemään paremmuudestaan, Janica Heikkinen tietää. – Maailmalla isovillakoiria on käytetty ainakin hirvi- ja sorsametsästyksessä apuna, lisää Merja Jokela.

Tuula Tolvanen tuntee suomalaisen villakoiran, jota käytetään syksyisin käytännön hirvijahdissa, joten täkäläisissäkin metsissä voi törmätä metsästyskäytössä olevaan villakoiraan, jos hyvin onnistaa.

– Ruotsissa isovillakoirat osallistuvat erittäin aktiivisesti tottelevaisuus- ja palveluskoirakokeisiin, Janica Heikkinen kertoo. – Valitettavasti Suomessa isovillakoiralla ei ole PK-oikeuksia. Ruotsin esimerkki on kuitenkin jo osoittanut, että isovillakoirista löytyy potentiaalia vaativiinkin käyttökoirakokeisiin. Naapurimaamme ensimmäiset ei-palveluskoirarotuiset käyttövaliot leivottiin nimenomaan villakoirista; sekä keskikokoisesta että isovillakoirasta, sanoo Heikkinen.

– Koska isovillakoirilla on niin rakenne kuin luonnekin kunnossa, tulisi näistä koirista todennäköisesti ihan kelpo osallistujia palveluskoirien haku- ja jälkikokeisiin, Tuula Koponen Siida´s Black -kennelistä toteaa. – Isovillakoiralle ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia kantaa kaksikiloista noutoesinettä tai hypätä 650-grammainen kapula suussaan metrisen esteen yli. Isovillakoira pystyy siihen aivan yhtä hyvin kuin rottweiler, vakuuttaa Koponen.

– Villakoiraharrastajissa olisi paljon halukkaita ihmisiä osallistumaan PK-kokeisiin. Koemme, että koiriemme ominaisuudet riittäisivät hyvin palveluskoiralajien vaatimuksiin. Isovillakoiran vahva leima ns. pallukkapyllyisenä näyttelykapineena olisi jo syytä haudata ja sen sijaan tulla todenmukaisempi mielikuva tästä rodusta, Koponen toivoo. – Olen koettanut jo vuosien ajan taistella vääristyneitä asenteita vastaan käymällä isovillakoirieni kanssa hakutreeneissä ja raunioilla.

– Villakoiria on hyvin helppo motivoida. Motivointiin kelpaavat yleisesti sekä namit että lelut. Saalisviettiä näissä on siinä määrin, että villakoiran tekeminen pallohulluksi ei ole temppu eikä mikään, Veli-Pekka Suuronen naurahtaa.

– Koen itse, että villiksen huonoin puoli harrastuskoirana on nimenomaan sen älykkyys, Suuronen mietiskelee. – Villakoirat osaavat taitavasti kiepauttaa omistajansa pikkusormen ympärille ja opettaa hänet palkitsemisen sijasta lahjomaan itseään. Siksi villakoiraa koulutettaessa täytyy olla fiksumpi kuin koiransa.

– Jos vertaan villakoiria kotonani asuvaan ”maalaistyöläiseen” espanjanvesikoiran, niin vesikoira tekee aina välittömästi sen mitä pyydän. Villakoira tuntuu helpommin tuumaavan, että ”Tiedetään, osataan, mutta ennen kuin aloitan, niin sanopa mitä MINÄ siitä hyödyn?”.

Agilitykilpailuissa ja tottelevaisuuskokeissa suomalaiset villakoirat ovat pärjänneet erinomaisesti. Agilityvalioita on tähän mennessä leivottu kaikkiaan 20 kappaletta ja tottelevaisuuskokeissakin koirat ovat osoittaneet soveltuvansa loistavasti yhteistyöhön ohjaajiensa kanssa.

Tottelevaisuusvalioita on villakoirissa 15 joista valtaosa, yhteensä kymmenen, isovillakoiria.

Ja kuten rodun luonnekuvauksesta voi päätellä, ovat villakoirat luonteeltaan usein hyvin soveltuvia kaverikoiratoimintaan. – Kasvattini Soltar’s Life Fits Living käy säännöllisesti piristämässä arkea laitosvanhusten luona ja on ollut todella pidetty vierailija, Jukka Lillstrang kertoo.

Näyttävä, kauniisti kunnostettu villakoira on todellinen huomionvangitsija koiranäyttelyissä. Näyttävyytensä ansiosta se sijoittuu usein myös ryhmäkehissä ja Best In Show -kilpailuissa.

Vaikka ansioituneita näyttelykoiria on kaikissa koko- ja värimuunnoksissa kymmeniä, tuntuu yksi silti olevan ylitse muiden. Villakoiraharrastajat nimeävät kuin yhdestä suusta legendaksi jo eläessään valkoisen isovillakoiran Gordonin eli virallisemmin Maneetas Del Zarzoso Fuego Fatuon. Gordon vaikutti ennen USA:han muuttoa Suomessa ja jätti sankan ihailijajoukon huokailemaan peräänsä.

Toinen vankkaa kannatusta saanut legenda on villakoiraharrastajien mukaan Canmoy's Rubiazo, joka oli Vuoden koira 1996 ja moninkertainen BIS-voittaja.


Monta kokoa, monta väriä

Villakoiria on neljää eri kokoa. Isovillakoiran säkäkorkeus vaihtelee 45-62 cm välillä, keskikokoisen villakoiran 35-45 ja kääpiövillakoiran 28-35. Toyvillakoiriksi lasketaan kaikki alle 28-senttiset.

Kaikissa näissä kokoryhmissä sallitaan viisi eri väriä: yksivärinen musta, ruskea, valkoinen, harmaa ja aprikoosinvärinen.

Aiemmin vain mustan ja ruskean sai parittaa keskenään, muutoin jalostusvalinnat piti tehdä vain samanväristen kesken. Tänä kesänä Kennelliiton hallitus kuitenkin rotujärjestön ehdotuksesta vapautti värit jalostustyön rajoitteista. Tämä oli merkittävä päätös rotujen geenikannan turvaamiseksi.

– Muissa Pohjoismaissa värien välinen risteyttäminen on aina ollut sallittua ja niin Suomessakin oli ennen, Marleena Nummi mainitsee. – Rodulle on pelkästään hyväksi, että värit nyt jälleen vapautettiin. Hallittu risteytys mahdollistaa tulevat edistysaskeleet pienikantaisemmissa muunnoksissa edellyttäen, että kasvattaja tuntee genetiikan lainalaisuudet ja tietää mitä värejä kannattaa yhdistää.

– FCI:n hyväksymien värien lisäksi villakoiriin syntyy runsas joukko muitakin värejä, Elisaweta ja Janica Heikkinen tietävät. – Monissa maissa hyväksytään jo myös punainen, sininen ja kermanvärinen. Värivirheellisiksi lasketaan kaikki yksivärisistä poikkeavat yhdistelmät kuten harlekiini, tan-merkilliset mustat, aprikoosit ja ruskeat ja kaksiväriset ns. phantomit. Nämä värit ovat villakoiran alkuperäisiä värejä ja olivat hyvin yleisiä rodun alkutaipaleella. Myöhemmin ihanne muuttui niin että kaksiväriset haluttiin jalostaa pois ja keskittyä pelkkiin yksivärisiin. Nykyaikana kuitenkin esimerkiksi Saksassa on oma yhdistys monivärisille villakoirille ja niiden tavoitteellinen jalostus jatkuu Saksan lisäksi myös Amerikassa.

– Villakoirien korkeusmittaus suoritetaan niiden täytettyä 15 kuukautta. Jos koira on tällöin erikokoinen kuin vanhempansa, se siirretään korkeutensa mukaiseen roturyhmään, Marleena Nummi kertoo. – Olemme tosin rotujärjestönä juuri esittäneet Kennelliitolle toiveen, että mittauksen voisi tehdä jo aiemmin. Nyt monilta koirilta jää mittausikärajan vuoksi koiranäyttelyissä käymättä junioriluokat. On kurjaa odottaa turhaan, sillä eihän koira siitä enää pienene jos on kerran saavuttanut rajapyykin.

Näyttelyissä villakoirat kilpailevat kahdessa väriroturyhmässä kussakin kokoryhmässään: musta, ruskea ja valkoinen omassaan ja aprikoosi ja harmaa omassaan. Molemmissa ryhmissä jaetaan erilliset sertifikaatit.


Ulkoiset raamit

Ulkomuodoltaan ihanteellinen villakoira on Marleena Nummen mukaan elegantti, kaunispäinen, hyvin liikkuva ja ryhdikäs.

– Villakoira tuntuu silmin nähden nauttivan esiintymisestä ja huomion keskipisteenä olemisesta, Merja Jokela ihailee. – Sen ravi on eteenpäin pyrkivää ja ennemmin touhukasta kuin lainkaan konemaista. Villakoira ei saa olla haluton liikkuja tai perässä vedettävä raahustaja.

– Rodunomaisen villakoiran liikkeessä on erityisen kaunis jousto. Se ikään kuin tanssii, Satu Kemppi-Koskenkorva kuvailee. – Ja kun villakoiran rakenne on oikeanlainen niin sen koko olemus sykähdyttää. Onneksi tämä kauneus ei ole pelkkää kuorta, vaan yltää koiran sisälle saakka. Ulkoisen ja sisäisen kauneutensa vuoksi villakoira rakentaa vuorenvarmasti pesänsä omistajan sydämeen. Kerran villakoiran omistanut on aina henkisesti villakoiraihminen, Kemppi-Koskenkorva lausahtaa.

– Villakoira on miltei neliömäinen rungoltaan, sillä on kohtalaisen pitkä kaula ja tasapainoiset kulmaukset, kertoo Vade's kennelin Heidi Salonen. – Oikeat mittasuhteet päässä ja tyylikäs olemus kruunaavat villakoiran ääriviivat.

– Koska isovillakoira on aiemmin ollut vedestä noutava lintukoira, soisi tiettyjen rakenteellisten ominaisuuksien säilyvän yhä edelleen sen olemuksessa. Liika jalous ja kevytluustoisuus eivät ole hyväksi, Merja Jokela Blue Velvet kennelistä sanoo. – Nykyään voi jo nähdä niin hentoluustoisia villakoiria, että sorsa kykenisi viemään ne mennessään.

– Korostuneeseen jalouteen pyrittäessä koirien päät ovat alkaneet kaventua. Kuono-osat ovat keventyneet ja alaleuat heikentyneet. Nykyään näkee liikaa jo liian pitkiä ja kapeita päitä, ns. "coke bottle heads" (suom. cocacolapullopäitä), joista yleensä puuttuu myös villakoiralle tyypilliset meislaukset ja lievä otsapenger.

– Osa tuomareista kiinnittää ansaitusti huomiota tähän kehitykseen. Kerran yksi koiristani sai englantilaiselta isovillakoirakasvattajatuomarilta arvosteluun maininnan, että sillä on juuri niin hyvä alaleuka, että sen voisi todella uskoa kykenevän kantamaan lintua suussaan: "Lovely head with an underjaw that looks if it could really carry a bird", Jokela muistelee.

– Villakoirien ulkomuodollinen taso on Suomessa erinomainen, Marleena Nummi kehuu. – Saamme aidosti olla ylpeitä koiristamme tarvitsematta lainkaan vähätellä muiden maiden villakoiria.

– Enää meidän suomalaisten ei tarvitse mennä ulkomaille näyttelyihin "lakki kourassa", Anne Leskinen toteaa. – Suomalainen villakoira on tänä päivänä varteenotettava kilpailija missä päin maailmaa tahansa. Menestystä on tullut kaikissa kooissa ja kaikissa väreissä.


Villakoiran villa

– Villakoirasta tekee villakoiran nimenomaan se villa, Marleena Nummi naurahtaa. – Jo nimikin kertoo, kuinka villakoiran karva käyttäytyy. Jos turkki jää huomiotta, se takkuuntuu ja kastuessaan huopuu kuin lampaanvilla. Karvalla on myös villan hyviä ominaisuuksia, sillä se hylkii likaa tiettyyn pisteeseen saakka. Siksi valkoistakaan villakoiraa ei tarvitse olla pesemässä koko ajan.

– Villakoiran villaa voi myös hyödyntää kehräämällä se langaksi tai huovuttaa.

– Kotikoiran karvaa tulee huoltaa vähintään kerran kahdessa kuukaudessa tai useamminkin jos turkki tässä välissä likaantuu tai naamakarvat kasvavat rumiksi, Tuula Koponen kehottaa.

– Käsittelen itse näyttelykoiran kahden viikon välein jolloin pesen ja muotoilen karvan ja ajelen koneella tarvittavat kohdat. Sen lisäksi harjaan näyttelykarvassa olevan koiran kerran viikossa ja kotikoiran noin kerran kahdessa viikossa.

– Villakoirat oppivat tavallisesti nauttimaan karvan laitosta ja ottavat jopa unet föönauksen ja harjauksen aikana, trimmaajana toimiva Satu Kemppi-Koskenkorva kertoo. – Ja tähän on hyvä pyrkiä niin, ettei turkin käsittely olisi taistelua puolin ja toisin, vaan koira todella rentoutuisi käsittelyn aikana.

– Mikään ei estä leikkaamasta villakoiran karvaa aivan lyhyeksi, jollei koiraa ole tarkoitus näyttelyttää, Merja Jokela sanoo. – Silti täytyy muistaa, että lyhytturkkinenkin koira vaatii säännöllistä turkin hoitoa ja etenkin koneella ajelemista, sillä karva kasvaa noin 1-2 sentin kuukausivauhdilla. Toisaalta vaikka turkinhoito vaatii vaivannäköä, se vapauttaa samalla koiran omistajan ylimääräisiltä imuroinneilta. Villakoirasta kun ei tipu irtokarvoja lattioille.

– Jos karvanhoidossa haluaa päästä vähällä mutta on sen sijaan valmis sijoittamaan siihen jonkin verran rahaa, voi koiran käyttää 3-4 viikon välein ammattitrimmaajalla joka pesee ja laittaa turkin kuntoon, Laura Vehviläinen Geppetto's kennelistä kertoo. – Hyvälaatuinen aikuisen karva ei juurikaan takkuunnu tuon 3-4 viikon aikana jos se pestään laadukkailla aineilla ja kuivataan huolellisesti suoraksi "karva kerrallaan" pohjaa myöten.

– Tiettyjä rotuja ylistetään ns. allergiaa aiheuttamattomina, Heidi Salonen kertoo. – Villakoira ja bichon-tyyppiset rodut ovat tyypillisesti tällaisia. Haluan kuitenkin korostaa, ettei mikään rotu ole allergiavapaa, vaan kaikkien niiden iho hilseilee koiraeläimille tyypilliseen tapaan. Villakoiran saama maine allergiaa aiheuttamattomana rotuna perustuu todennäköisesti siihen, että koska niitä pestään varsin usein niin suurin osa hilseestä huuhtoutuu pesuveden mukana viemäriin eikä siten kuormita asuinhuoneiston ilmaa.


Terveystilanne

Villakoirat eivät ole mukana Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa PEVISA:ssa.

– Vaikka emme olekaan liittyneet PEVISA:an, kasvattajat noudattavat silti kiitettävästi rotuyhdistyksen jalostusohjesääntöä, Marleena Nummi sanoo. – Sen puolesta samat säännöt jotka meillä nyt on jalostusohjeessa, voitaisiin laittaa PEVISA:an ilman että mikään juuri muuttuisi.

Villakoirien eri kokomuunnoksilla on sairauksia, joiden vastustamiseen kasvattajat panostavat. –PRA-silmäsairautta vastustetaan DNA-testillä, jolla myös oireettomat kantajat löytyvät. Nämä tulokset ohjaavat jalostusvalintoja kohti terveempiä villakoiria, Marleena Nummi sanoo. – Pienten villisten ongelma on polvilumpioiden sijoiltaanmeno eli patella luksaatio, isoilla keskitytään sen sijaan vastustamaan lonkkanivelten dysplasiaa eli kansankielellä lonkkavikaa sekä ihon SA-sairautta (Sebaceous Adenitis). Epilepsia, addisonin tauti ja munuaissairaus vaivaavat myös harvakseltaan villakoiria ja pienimmillä villiksillä lisäksi Legg-Perthes.

Tiinehtyvyys tai astumisongelmat eivät ole villakoirilla mitenkään yleisiä. Urokset ovat seksuaalisesti normaalilla tavalla aktiivisia. – Jostakin erikoisesta syystä aprikoosivillakoirat kaikissa kokomuunnoksissa tekevät huomattavasti suurempia pentueita kuin muut värit. Syytä tähän värisidonnaiseen hedelmällisyyteen ei tunneta, Nummi kertoo.

– Suomen Villakoirakerho ottaa pentuvälitykseen ainoastaan sellaiset pentueet, joiden vanhemmille on tehty asianmukaiset terveystutkimukset. Keskikokoisilta ja pienemmiltä tutkitaan silmät ja polvet, isoilta lonkat ja silmät, Jukka Lillstrang listaa. – Tästä syystä pentuvälitystä voikin lämpimästi suositella ihmiselle ensisijaiseksi pennunetsimispaikaksi.

– Jalostuksen kannalta kaikki sairaudet on tietysti aina otettava vakavasti. Jos jalostukseen surutta käytettäisiin tänä päivänä pahasti lonkkavikaisia koiria, niin mikä mahtaisi tilanne tulevaisuudessa olla, kun jo nytkin pelkästään terveitä käyttämällä syntyy harvakseltaan myös niitä D-lonkkaisia eli keskivaikeasti viallisia lonkkia, Merja Jokela kysyy. – Pentuvälityksen kriteerinä on vanhempien lonkkatulos A-C, sitä huonompien koirien jälkeläisiä ei oteta listalle.


Arkipäivän elämää

Villakoirat säteilevät ympärilleen hyvää mieltä ja ilahduttavat omistajiaan niin arjessa kuin juhlassakin. Seuraavassa villakoiraharrastajat kertovat elämästään näiden viehättävien koirien kanssa.

Tuula Koposen isovillakoira väläytti kerran rodunomaista luonnettaan kesken agilitykilpailun. – Meillä oli alla puhdas suoritus ja etenimme loppusuoraa pitkin, Tuula kertoo. – Jäljellä oli enää pujottelu ja kaksi suorassa linjassa olevaa hyppyä. Mutta mitäs sitten tapahtuikaan? Yhtäkkiä koirani juoksee radalta pois tuhatta ja sataa. Se menee kehän laidalla istuvan kehätoimitsijan eteen, laittaa tassut hänen olkapäilleen ja nuolaisee nenänpäästä. Sitten se palaa radalle yhtä kovaa vauhtia kuin lähtikin ja yhdessä kiidämme maaliin. Suorituksemme tietysti hylättiin, mutta koira säteili onnea ja oli ilmeisen tyytyväinen purkautuneesta ilolatauksestaan, sillä sen häntä heilui villisti!

Jukka Lillstrangin vanhemmat koirat oppivat ja oivaltavat asioita uskomattoman vaivattomasti vielä vahoilla päivilläänkin. Jo niiden ilmeestä näkee, että elämänkokemusta ja viisautta löytyy vaikka millä mitoin.

– Pari vanhempaa koiraani viettävät nykyään eläkepäiviään vanhempieni luona. Niillä on hoidettavanaan tärkeitä tehtäviä: ne vievät pyydettäessä saunaoluet sadan metrin päähän rantasaunalle, hakevat päivän lehden ja kuljettavat tarvittaessa makuuhuoneesta tyynyn olohuoneen sohvalle niin, että ihminen voi asettautua päivänokosille. Koirat oppivat nämä temput 8-10 vuoden iässä. Vieläkö joku väittää, ettei vanha koira opi uusia temppuja, Jukka kysyy pilke silmäkulmassaan.

Margit Kanerva-Hyvärisen nuorempi villakoira Yuna on itseopiskellut päteväksi kanttarellikoiraksi. – Viiden kuukauden iässä koirani yhtäkkiä loikkasi suuren puun taakse tien sivuun. Koska se häipyi kokonaan näkyvistäni, menin perään katsomaan mitä se siellä oikein puuhaa. Siinä samassa Yuna tulee minua vastaan hyvin onnellisen näköisenä kanttarelli suussaan kuin lapsen tutti. Se on hyvin ylpeä löydöksestään ja keikistelee. Minä toki kehun koiraa ja kysyn olisiko niitä jossain lisää? Vähän matkan päässä Yuna poikkeaa jälleen tien sivuun ja alkaa raapia maata. Sieltä paljastuu kokonainen yhdyskunta pieniä kanttarellivauvoja, Margit iloitsee.

Satu Kemppi-Koskenkorva mainitsee, ettei hänen miehensä ollut alun perin koiraihmisiä. – Hän oli sitä mieltä, ettei koira kykene ymmärtämään ihmisen puhetta. Minusta se oli väärin ja koetinkin usein osoittaa hänen väitettään epätodeksi. Kerran lenkillä kaikki sitten muuttui. Olimme koiriemme kanssa ulkoilemassa kun yksi koiristamme teki ojaan isomman tarpeensa. Ja sattuipa niin, että heinän korsi jäi sen pepusta roikkumaan.

– Mieheni sanoi koiralle: "Pyyhi tuo takapuolesi". Koira otti välittömästi tiukan istuma-asennon ja pyyhkäisi takapuolensa heinikkoon. Mieheni ei ollut uskoa silmiään, joten hän käski koiraa vielä uudelleen. Koira pyyhkäisi takapuoltaan toistamiseen heinikkoon ja jäi kysyvästi katsomaan miestäni, että joko se olisi tarpeeksi puhdas vai vieläkö pyyhkäistään?

Heidi Salosen jo edesmenneellä toyvillakoiralla oli erittäin piintyneitä tapoja, joista se piti kynsin hampain kiinni. – Se hyppäsi sänkyyn aina tietyltä puolelta, eikä voinut juoda vettä jos joku toinen koira oli paikalla. Sen ajantaju oli myös erittäin kehittynyt. Koira odotti isäntäväkeä palaavaksi aina tiettynä hetkenä ja ruokaa piti saada juuri ajallaan, muutoin se tuli erikseen ”tilaamaan” ruuan.

– Koiramme kulki asunnossa tiettyjä vakioreittejä pitkin, eikä se koskaan harhautunut mielestään väärälle puolelle käytävää. Koira muisti myös erittäin tarkasti ihmiset, joilta se oli joskus saanut makupaloja.

– Lisäksi koira oli oikea "Kiinan keisari" joka piti muut koirat kurissa ja herran nuhteessa. Ja kai kuin osoittaakseen ylemmyyttään se kävi kerran kesässä ihan pokkana seisomassa muurahaispesässä näyttääkseen kuinka kova jätkä se oikeastaan oli.

Anita Honkanen kertoo ystävänsä isovillakoirasta, joka muutama talvi sitten tavoitteli lintujen talipalloa puusta. – Puun alla oli lumikasa, mutta koska koira ei yltänyt kasan päältä riittävän korkealle, se peruutti, otti vauhtia ja hyppäsi lumikasan päältä suoraan puun oksalle. – Keikkuen oksalla kuin talitintti, se onnistui kuin onnistuikin saamaan talipallon itselleen!

Merja Jokelan ensimmäinen isovillakoira oli hänelle aivan erityislaatuinen. – Perheen ainoana koirana sen kanssa vietettiin paljon aikaa ja niinpä siitä tuli kuin itsestään, mitenkään erityisesti kouluttamatta, hyvin viisas koira.

Se tanssahteli vierelläni aina vapaana eikä ollut koskaan tottelematon. Kun lenkeillä saavuimme tienristeykseen, se pysähtyi edelleni ja kääntyi kysyvästi minuun päin. Näytin kädelläni suunnan ja sinne koira suuntasi.

– Ulkoilimme ilman hihnaa sillä koirani oli hallinnassa pienillä käskyillä, melkein kuin ajatuksen voimalla. Oli aivan erityisellä tavalla ihanaa nauttia sen kanssa metsän rauhasta ja rentoutua työpäivän jälkeen kun luottamus siihen oli niin suuri.

– Tiedän, että näin kerrottuna elämä tuon koiran kanssa ei varmastikaan tunnu kovin ihmeelliseltä, mutta itselleni tuo koira on jäänyt mieleen aivan erityislaatuisena ja ainutkertaisena. En usko että kohdalleni enää koskaan tulee toista sellaista. Luulen, että Minkki oli niin ihmeellinen pääosin siksi, että sen kanssa vietettiin niin paljon aikaa. Nyt kun koiria on koko ajan enemmän kuin yksi, niin koirakohtaista aikaa jää paljon vähemmän ja koirat leimautuvat vahvemmin toisiinsa. Ne ovat enemmän "koirien koiria". Minkki taas tuntui melkein inhimilliseltä, Merja muistelee rakasta villakoiraansa.




Julkaistu Koiramme-lehdessä.
Teksti: Salme Mujunen



Pääsivulle